Sen lisäksi että näytän ihan hiton hyvältä (katso edellinen postaus), niin olen myös todella viisas. Oikeastaan aiemmin olen vain kuvitellut olevani laiska, rääväsuinen ja sotkuinen erakko – mutta kappas, olenkin vain tosi fiksu! Sain nimittäin käsiini kasan tutkimuksia, jotka kiistatta todistavat nerouteni. Tunnistatteko te muut myös itsenne näistä?

1 SOTKUINEN TYÖPÖYTÄ JA TAVAROIDEN KADOTTAMINEN

Minnesotan yliopiston tutkimuksen mukaan sotkuinen työpöytä on merkki luovuudesta ja älykkyydestä. Tutkijoiden mukaan ihmisen pitää olla luonnostaan vähän sottapytty, jotta epäsiisteys yhdistyy älykkyyteen. Sekainen pöytä voi kertoa korkeasta älystä: sekainen ympäristö inspiroi murtamaan perinteiden kahleet ja luomaan uusia näkökulmia asioihin. Kaaos siis ruokkii luovuutta ja kaaottiset tilat voi nähdä luovuuden lähteenä. Jos huone on sotkuinen, se auttaa myös priorisoimaan asioita: kun avaimet ovat hautautuneet postipinon alle, muistaa ainakin avata postit. 

Itsehän en ole voinut työskennellä työpöyäni ääressä noin vuoteen. Tämä kuva on viime kesältä, näky on nykyään vielä hurjempi. Työpöydän lisäksi aivonystyröitä tulee treenattua vaatehuoneella. Vaatii nimittäin myös melkoista päättelykykyä löytää viidenkymmenen mustan vaatteen kasasta just se tietty musta paita. En edes halua laskea kuinka monta lompakkoa ja avainta olen elämäni aikana hävittänyt… Myös pari kertaa koko laukun, muutaman pyörän ja mitä näitä nyt on. 

2 KIROILU JA PROVOSOIVA TAIDE

Jotkut ajattelevat, että kiroilu kertoo koulutuksen ja sivistyksen puutteesta. Tutkimukset kuitenkin väittävät päinvastoin. Niiden mukaan kiroilu on merkki älykkyydestä. Viime vuonna tehdyn Language Sciences -tiedejulkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan kiroilu oli yhteydessä henkilön verbaaliseen lahjakkuuteen. Yksilöt, jotka käyttivät enemmän kirosanoja kuin toiset, omasivat laajemman sanavaraston. Laaja sanavarasto puolestaan korreloi älykkyyden kanssa.

Korkea älykkyys liittyy avomielisyyteen ja traditioiden kaihtamiseen. Jos koet olosi mukavaksi rumien sanojen ja mielipiteet jakavien kuvien läheisyydessä, se voi kertoa älystä, väittää Business Insider -lehden asiantuntija.

Tähän en kehtaa kommentoida sen enempää, kun että jos minulla olisi kiroilupurkki, olisin vähintään jo miljonääri. 

3. YÖVALVOMINEN JA TORKUTTAMINEN

Taipumus yökyöpelin elämään voi kertoa älykkyydestä, samoin kellon torkuttaminen aamuisin. Tuoreen tutkimuksen mukaan torkuttaminen on luksusta, josta ei tulisi kantaa syyllisyyttä. Tämä tapa voi tarkoittaa ainoastaan sitä, että torkuttaja on muita älykkäämpi, luovempi ja itsenäisempi. Esimerkiksi tunnettuja iltavirkkuja ovat Barack Obama, Charles Darwin, Keith Richards ja Elvis Presley. Lukuisat tutkimukset todistavatkin, että korkea älykkyysosamäärä kulkee käsikkäin iltapainotteisen elämänrytmin kanssa.

Menin eilen neljältä nukkumaan ja torkutin aamulla 1,5 tuntia – need I say more?

4. SARKASMI

Sarkastisia ihmisiä pidetään helposti sekä piikikkäinä ilonpilaajina että negatiivisina arvostelijoina. Monen mielestä ärsyttävä puhetapa on kuitenkin hyväksi sekä puhujalle että kuulijoille. Harvardin yliopiston tutkijoiden mukaan sarkastisten kommenttien kuuleminen ja heitteleminen lisää luovuutta, auttaa ideoinnissa ja parantaa ongelmanratkaisukykyä.

Sarkastinen törkysuu, kuulostanpa herttaiselta. 

5. YKSINOLO

Alkuvuodesta British Journal of Psychology -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan älykkäät ihmiset viihtyvät muita paremmin suurkaupungeissa. Samalla he kuitenkin nauttivat siitä, että saavat viettää väenpaljouden keskellä mahdollisimman paljon aikaa yksin. Tutkimuksessa huomattiin, että vähemmän ajattelevat ihmiset viettävät keskimäärin enemmän aikaa urheilun ja muiden fyysisten aktiviteettien parissa kun taas pohtivat ja ajatteluun aikaa käyttävät yksilöt saattoivat puolestaan urheilla vähemmän ja käyttää aikaansa mietiskelyyn. Jos siis viihtyy mielellään kotona itsekseen, se ei ole merkki laiskuudesta, vaan älystä, sillä laiskuus ja introverttius ovat älykkyyden merkkejä.

Kutsun sitä henkiseksi ajaksi, nimimerkkillä kuusi tuntia tässä juuri mietiskelleenä. 

6. ESIKOISENA OLO

Lapsen syntymäjärjestys vaikuttaa älykkyyteen. Tutkimuksissa perheen esikoislapsilla on tapana menestyä paremmin kuin nuoremmilla sisaruksillaan. Tämän uskotaan johtuvan siitä, että vanhemmat ovat tiukempia kasvattamaan ensimmäistä lastaan. Esikoislapset saavat tyypillisesti osakseen tiukempia sääntöjä esimerkiksi television katseluun käytettävään aikaan. Vanhemmat myös vahtivat tarkemmin, että esikoislapset tekevät läksynsä, tutkijat selittävät. Vanhemmat myös usein odottavat esikoisensa menestyvän hyvin. Osin tämän vuoksi esikoiset kamppailevat sitkeästi saavuttaakseen päämääränsä.

Kyllä, minulla on VIISI pikkuveljeä (kuvassa kolme vanhinta)

7. KYKY OTTAA RISKEJÄ

Suomessa viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan uusille haasteille avoimet ja niitä rohkeasti vastuulleen ottavat ihmiset olivat keskimääräistä älykkäämpiä. Tutkimuksessa asiaa tutkittiin simuloidun ajotestin avulla. Osana koetta tutkituilla oli mahdollisuus ajaa joko viimeisiin keltaisiin liikennevaloihin tai pysähtyä, antaa punaisten vaihtua ja odottaa vihreitä. Tutkimuksessa havaittiin, että keltaisten valojen aikana kiirehtivien tutkittujen aivoissa oli enemmän niin sanottua valkoista ainetta. Valkoinen aine on yhdistetty tärkeäksi aivojen tiedonkäsittelyssä.

Living on the edge – hyppy tuntemattomaan silloin tällöin tekee hyvää, kyllä kaikki aina järjestyy.

8. AHDISTUMINEN JA KAIKEN ANALYSOINTI

Murehtijoilla on kanadalaisten tutkijoiden mukaan korkeampi älykkyysosamäärä. Kun murehtii varmuuden vuoksi vähän kaikesta, aivot toimivat paremmin esimerkiksi hätätilanteessa. Taipumus murehtia ja pohtia elämän kokemuksia sekä tilanteita yhä uudelleen ja uudelleen viittaa myös verbaaliseen älykkyyteen. Vuonna 2014 tehdyn Personality and Individual Difference -tiedejulkaisun tutkimuksen mukaan verbaalinen älykkyys eli kyky ratkaista ongelmia uudella tavalla sekä ajatella kriittisesti ja abstraktisti korreloi murehtimisen kanssa. Tutkijoiden mukaan verbaalisesti lahjakkailla henkilöillä on taipumus setviä menneisyyden ja tulevaisuuden tapahtumia pieniä yksityiskohtia myöten. Se voi olla myös melkoista märehtimistä.

Näin on. 

9. SOSIAALISUUS

Suositut ja sosiaaliset lapset ovat tyypillisesti hyviä lukemaan muiden ihmisten tunteita sekä luonteita. Vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan taito johtaa siihen, että he pystyvät paremmin tunnistamaan muiden lasten toiveita, ajatuksia ja tunteita. Se mahdollistaa heidän etenevän sosiaalisesti sekä tulevan suosituiksi.

Vaikka pidänkin yksinolosta, on minulla myös paljon kavereita. Suosittu-sana silti särähtää korvaan. Osaan lukea hyvin ihmisiä ja näen yleensä kyllä heti onko henkilö aito vai ei. 

10. ATEISMI

Yli 30 tutkimukseen perustuva  Society for Personality -tiedejulkaisussa julkaistu katsaus osoitti, että luonnontieteellisen maailmankatsomuksen omaavat ihmiset olivat keskimäärin älykkäämpiä kuin uskonnolliset yksilöt. Tutkijoiden mukaan selitys on seuraava: Monet olettavat tämän johtuvan siitä, että älyllisesti orientoituneet yksilöt saattavat pitää uskontoja epätieteellisinä, järjenvastaisina ja mahdottomina mitata – siksi he uskovat tietävänsä paremmin totuuden maailmasta.

Eri uskonnot kiinnostavat, enkä halua vähätellä kenenkään muun uskoa mihinkään, mutta mielestäni mikään ei ole niin yksiselitteistä ja enemmin uskon vasta kun näen. 

Ompas kivaa olla sottapytyn sijasta fiksu.

Tekstin lainaukset ja lähteet: mtv.fi  iltalehti.fi menaiset.fi  Tokavika kuva Julius Konttinen

Yritin eilen ottaa uudesta huulipunasta kuvaa kännykän sarjakuvauksella. Joukossa oli paljon ihan hassuja ja epäonnistuneita kuvia, kun aina oli tukka just huonosti tai tyhmä ilme tai jotain muuta. Mutta tiedättekös mitä eroa olisi ollut jos olisin ottanut nämä kuvat vaikka kymmenen vuotta sitten? No, kymmenen vuotta sitten olisin ollut totaalisen järkyttynyt pulleasta ja pursuilevasta vatsastani ja poistanut kaikki kuvat äkkiä. Nyt vaan ihastelin että, aaaah miten söpö masu, ja latasin epäonnistuneimmat otokset tänne blogiin. Koska juuri ne kuvastavat minua parhaiten. Vähän hassu, vähän tärähtänyt, tukka sekaisin, naurattava virne naamalla. Just hyvä.

Matka itseinhoisesta ihmisestä itsestään tykkääväksi on ollut pitkä ja notkahduksiakin on tullut, mutta ai että olen iloinen, että tunnen itsestäni nykyään näin. On paljon kivempaa aamulla hymyillä peilikuvalleen kun puristella epätoivoisena vatsamakkaraa ja irvitsellä itselleen. Enpä olisi kymmenen vuotta sitten (ja kymmenen kiloa laihempana) uskonut, että menisin noissa housuissa ja selän paljastavassa napapaidassa baariin. Mutta minäpä menin. Nuo vuosia sitten kaapin perälle unohtuneet housut (tai legginssit ne kai on) ovat olleet sen viikonlopun jälkeen ihan lempparit. Koska mun masu näyttää tosi söpöltä niissä. Ja olen huomannut, että mitä rohkeammin uskallan pukeutua, sitä itsevaremmaksi olo muuttuu ja sitä enemmän tykkään kokoajan myös itsestäni. Aika mahtava fiilis.

Asioita joita olen tänä sunnuntaina miettinyt

– Mun pt:n mp juustonaksujämien syömisestä aamupalaksi
– Onko keski-ikäistä seisoa sunnuntai-aamupäivällä futisäitinä kentän laidalla
– Mitä laitan elokuussa Flowhun päälle
– Onko yks poikaa ihastunut muhun ja oonko mä siihen
– Ensi viikonloppu
– Sitä seuraava viikonloppu
– Meniskö lenkille
– Meniskö päikkäreille
– Söiskö (taas)
– Miten mun lapset voi olla niin söpöjä ja ihania
– Miltä 30-vuotiaana pitäisi tuntua
– Uusien kavereiden saaminen on hassua (ja parasta)
– Miksi en löydä UFFistä ikinä mitään
– Onko normaalia että tykkää vaan olla yksin kotina, fiilistellä, kuunnella musaa, kirjoittaa hassuja ajatuksia ylös ja tanssia peilin edessä
– Kuinka on mahdollista että tapoin elämäni kolmannen kaktuksen
– Jos ei halua lisää lapsia tai lemmikkejä, onko silloin itsekäs
– Olenko ainut jota ällöttää sana konmaroida
– Miten unet voivat vaikuttaa niin vahvasti vaikkapa ajatuksista jotain ihmistä kohtaan
– Raaskisiko ostaa ihan liian kalliin ja epäkäytönnöllisen haalari-asun, jota ei saa vesipestä
– En osta mitään, ennen kun olen KONMAROINUT vaatehuoneeni
– Mun sunnuntain soittolista on ehkä yksi parhaista
– Ollaan vaan minipieni kärpäsenkakka joka leijailee avaruudessa
– Mitä söis

Muistan, kun ala-asteella meidän englannin luokassa oli juliste, jossa luki jotain Murphyn laista. En tiennyt silloin mikä se oli, enkä myöskään kehdannut kysyä. Aina silloin tällöin siitä kuuli puhuttavan jossain, ja pikkuhiljaa jossain vaiheessa tajusin sen liittyvän jotenkin huonoon onneen. ”Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen”

Sen jälkeen kyseinen fraasi on tullut omassa elämässä tutuksi harvisaisen monta kertaa. Kumma kyllä, en edelleenkään ole tippaakaan pessimisti. Tiedän kyllä että homman voi kusahtaa ja pahasti, mutta joukkoon on mahtunut myös paljon onnistumisia, joten koskaan ei voi tietää.

Minua pyydettiin mukaan yhteen siistiin lehtiprojektiin. Aikataulu vaan oli täysin epärealistisen tiukka. Mutta päätin, että kyllä mä tähän pystyn. Kyllä mä nyt pystyisin viikon mennä parin tunnin yöunilla ja paiskia hommia aamusta iltaan. Valmistauduin siihen henkisesti ja tänään oli tarkoitus aloittaa urakka. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Kun tänä aamuna heräsin, en pystynyt liikuttamaan kättäni. Kipu hartiassa oli sietämätön. Särkylääkkeen voimin sain juuri ja juuri puettua. Eli sen sijaan, että olisin lähtenyt suunnitelemalleni juttukeikalle, suuntasin lääkäriin.

Lääkäri tutki hyvin ja hartaasti. Ilmeisesti olkapäässä on jotain vikaa. Maanantaina tutkitaan lisää ja koko viikonlopun pitäisi sitten ottaa vaan droppia ja mikä parasta, pitää käsi totaalisessa levossa! Eli en saa tehdä kädelläni mitään.

Ei tässä oikein että itkeäkkö vai nauraa. Nyt koko päivän lääkkeitä syöden ja kivun kadotessa uhmasin vähän lääkärin ohjeita ja avasin läppärin. Mainittakoon että käsi on tuettuna tyynyillä ja perjaatteessa kädestä liikkuu vain ranne ja sormet 😀 Jos nyt kuitenkin yritän noudattaa lääkärin ohjetta ja antaa käden vaan levätä. Ensi viikolla ei sitten nukuta yhtään. Ja mun tuurilla läppäri sitten varmaan hajoaa, mutta se on sen ajan murhe sitten 😀

Tässä on kuvia lasteni kodista. Heidän toisesta kodistaan, jossa he asuvat noin puolet vuodesta. Suunnilleen 182 päivää vuodessa he nukkuvat, leikkivät, ja syövät täällä. Kodissa, jota ei kuitenkaan yhteiskunta tunnusta. Sillä suomessa lapsella voi olla vain yksi koti.

Lasten vuoroasuminen yleistyy joka vuosi, mikä on omasta mielestäni hyvä, onhan lapsella aivan yhtälainen oikeus molempiin vanhempiinsa. Vuoroasumisen yleistymisestä huolimatta kukaan ei tiedä, kuinka yleistä vuoroasuminen tosiasiassa nykyään on. Sillä virallinen väestökirjanpito edellyttää, että lapselle kirjataan jompikumpi koti viralliseksi kotiosoitteeksi, mikä hankaloittaa tilastointia.

Syksyllä julkaistavassa lapsenhuoltolain uudistuksessa mietitään, jos jatkossa lapsella olisi mahdollista olla kaksi osoitetta. Ruotsissa tätä ollaan tutkittu ja mietitty jo pitkään ja asiaan suhtaudutaan hyvin positiivisesti. Se, että lapsella on kaksi kotia, mutta vain yksi virallinen osoite vaikuttaa hankaloittavasti esimekrkisi päivähoito, koulu, terveydenhoito -ja asumistukiasioita. Lisäksi se vaikuttaa myös asenteihin, monen mielestä kun se etävanhempi ei ole samanarvoinen kun lähivanhempi.

Me ollaan lasten isän kanssa aina saatu sovittua kaikki asiat tosi hyvin. Eron jälkeen yhteishuoltajuus oli ihan selvä homma ja kun lapset hiemat kasvoivat viikko-viikko systeemistä tuli vakkari. Molemmat ovat olleet halukkaita joustamaan toisen menojen mukaan ja niin edelleen. Asutaan myös lyhyen ratikkamatkan päästä toisistamme, mikä helpottaa arkea paljon. Välillä käydään porukalla yhdessä leffassa, syömässä tai jopa reissussa. Jos meillä olisi ollut riitaisa ero, asiat tuskin olisivat menneet yhtä hyvin. Toisaalta voisin ajatella, että lasten vuoroasuminen myös vähentää vanhempien välistä kitkaa, sillä asiat on vain sovittava ja hoidettava – ei siinä tappelut auta.

Tämä nykyinen tapa tunnistaa vain lapsen yksi koti ja lähevanhempi on aiheuttanut meille silloin tällöin myös pieniä hankaluuksia viranomaisten kanssa. Jos asuisimme kauempana toisistamme tai jopa toisilla paikkakunnilla, tilanne olisi varmasti paljon pahempi. Olen kuullut lapsia käänytettävän terveyskeskuksista ja kymmenien kilometrien omakustanteisesta taksimatkoista kouluun, vain siksi että lapsi ei lain mukaan ole asunut siellä missä asuu.

Meidän ongelmamme ovat onneksi järjestyneet aina sopimalla, eli eskari ja koulu jonne molemmista kodeista ei ole liian pitkä matka on järjestynyt, kun tilanne ollaan vain kerrottu. Samoin Helsingissähän saa myös valita itse minne terveyskeskuskeen hakeutuu hoitoon, mutta sitä meidän ei ole edes tavinnut käyttää. Ainoastaan koulumatkaan Kaapo ei saa matkakorttia, vaikka joutuukin sen ratikalla kulkemaan. Koska minä olen lähivanhempi, lapsilisät tulevat myös tililleni. Olemme sopineet sitten niin, että minä hoidan sillä lasten isoimmat hankinnat.

Meille ihan hiveän suuria hankaluuksia ei siis ole ollut, mutta ymmärrän hyvin niitä joilla on. Itse puolustan lapsen kahden kodin tunnustamista periaatteellisista syistä. Se on niin lapsen kun vanhemmankin oikeus.

Lasten hyvinvointi kahden kodin mallissa ei juurikaan eroa ydinperheiden lasten hyvinvoinnista. Se on tutkitusti erolapsille paras malli, joka on tullut ihan omakohtaisestikin havaittua. Kuitenkin järjestelyä kritisoidaan myös aika ajoin. Suurimapana haittapuolena vuoroasumisessa väitetään olevan reissaaminen ja kaikki siihen liittyvät järjestelyt. Pitää esimerkiksi sopia mitä tavaraa on missäkin ja miten sitä liikutellaan.

Itseäni ärsyttää se argumentti, että vuoroasumisessa lapsi joutuu muuttamaan vähän väliä ja kuljettamaan tavaroitaan edestakaisin. Vaikka lapsi tapaisi toista vanhempaa vain joka toinen viikonloppu, joutuuhan hän silloin pakkaamaan tavaroitaan yhtä usein?! Usein vuoroasumista tuntuunkin vastustavan sellaiset ihmiset, joilla ei edes ole mitään omakohtaista kokemusta siitä.

Eikä ainakaan meillä lasten ole ikinä tarvinnut mitään tavaroita pakkailla tai raahata edestakaisin. Molemmista kodeista löytyy tärkeät tavarat ja rakkaimmat lelut. Toki leluja saa viedä kodista toiseen, mutta harvoin meidän pojat niin haluavat tehdä. Kumisaappaita ja muuta tarvittavaa löytyy kaksin verroin, eikä oikeasti kun Kaapon tarvitse ottaa kun koulukirjansa mukaan kodista toiseen liikkuessa. Molemmat kodit ovat yhtä tärkeitä ja turvallisia, eikä niissä vuorotellen asuminen aiheuta lapsille stressiä.

Mielestäni vuoroasumisen virallinen tunnustaminen lähettäisi myös viestin sosiaalisesta hyväksynnästä. Vuoroasuminen ei ole vanhempien itsekkyydestä johtuva poikkeusratkaisu vaan täysin toimiva malli, joka palvelee useimmiten erittäin hyvin etenkin lapsen etua. Vai mitä olette itse mieltä?