Niin siinä vain kävi, että saimme päiväkotipaikan yhdestä toivomistamme paikoista. Se ei ole aivan lähin, mutta ruotsinkielinen ja vaikutti nopealla tutustumisella tosi kivalta. Tähän päiväkotiin oli kuulemma lähes mahdotonta päästä (emmekä mekään viime talvena ekalla hakukerralla päässeet), mutta tänä syksynä sieltä vapautui ennätyksellisesti lähes 20 paikkaa uusille lapsille.

Kun päiväkotipaikkapäätös reilu kuukausi sitten postiluukusta yllättäen tipahti, vilkaisin päätöstä jo valmiiksi pettyneenä, kunnes mieheni huomautti, että kyseessä olikin juuri se paikka jota olimme kovasti toivoneet. Luulin päätöksen tulevan vasta kesällä, emmekä olleet edes ehtineet soittamaan päiväkodin johtajalle tai yrittäneet vaikuttaa asiaan mitenkään, joten olin jo valmiiksi varma, ettei paikkaa taaperolle sieltä löytyisi. Mutta tällä kertaa löytyi ja mikä parasta, myös tuttu kerhokaveri aloittaa syksyllä samassa ryhmässä.

Koronan vuoksi päiväkotiin ei päässyt sisälle tutustumaan, eikä myöskään päiväkodin normaalisti tekemää kotikäyntiä ja perheeseen peremmin tutustumista tapahdu. Päiväkodin pihalle kuitenkin päästiin ja sisätiloja oli mahdollista katsella Teamsin välityksellä järjestetyssä esittelyssä.

Kävimme siis eräs aamu pihalla juttelemassa päiväkodin johtajan kanssa ja saimme samalla tavata myös tulevan ryhmän opettajan ja toisen hoitajista. Taapero meni heti muiden lasten kanssa leikkimään ja maalaamaan vesiväreillä ja oli heti osa porukkaa.

Päiväkodin aloitus elokuussa toki vähän jännittää, mutta tosi vähän ja enemmin hyvällä tavalla. Vaikka lapsi jäisi varmasti mielellään jo ekana päivänä päikkyyn yksin koko päiväksi, aloitamme rauhassa. Ensimmäisinä päivinä olemme yhdessä vain pihalla muutaman tunnin mukana leikkimässä ja loppuviikosta lapsi jää sinne aluksi noin puoleksi päiväksi itsekseen. Alussa, kun virallinen harjoitteluaika on päättynyt, pidämme silti päivät vielä vähän lyhyempinä.

Ollaan mietitty myös kokonaan lyhyempää viikkoa, niin että pitäisin itse yhden vapaapäivän viikossa lapsen kanssa kotona. Mutta katsotaan ensin miltä tavallinen päiväkotiviikko kaikista tuntuu. Näin vanha lapsi ei onneksi välttämättä enää saa kaikkia päiväkodissa kiertäviä flunssia, mutta varmuudeksi ei ehkä oteta arkivapaita heti, jos alkuun sattuukin paljon sairastelua ja sen vuoksi muutenkin kotona oloa.

Onkos siellä muita, joiden päiväkotiura alkaa syksyllä? Entä miten kävi hakemienne paikkojen kanssa? Helsingin huonosta päiväkotitilanteesta kirjoittelinkin keväällä ja olen edelleen ihan äimän käkenä ja kiitollisena, että tällä kertaa onni päiväkotilotossa vihdoin potkaisi meitä.

Eilen illalla palattiin kesäloman ekalta reissulta, nyt pesukone pyörii taukoamatta, sillä huomenna mennään taas. Siitä syystä myös vain muutama kännykkäräpsy kauniista Neristanista, reissumme ensimmäiseltä päivältä. Palataan taas!

– Poimittiin ekat kukat maasta (voikukkia ja valkovuokkoja)
– Kirsikkapuut kukki ja tuomi tuoksui
– Alkukuusta mentiin vielä toppatakeissa, mutta pian tuli kesä
– Äitienpäiväpyöräilyllä lapsi laatikkopyörän kyydissä ollessani joku vastaan tullut mies näytti keskisormea
– Vietettiin miehen kanssa lapsivapaa viikonloppu
– Terassilla käyminen venähti aamuun ja se oli ihanaa
– Kuivasin vuodet ekat pyykit ulkona
– Otin ekan punkkirokotuksen (ja jäykkäkouristusrokotuksen)
– Kävin myymässä puistokirppiksellä
– Reissasin Tampereelle
– Olin riksan kyydissä huvin vuoksi
– Taaperon kerho alkoi taas kuukauden tauon jälkeen
– Saatiin päiväkotipaikka syksyksi
– Jäätelöä meni
– Pyöräiltiin varmaan joka päivä
– Kävin spa-jalkahoidossa, manikyyrissä ja sokeroinnissa
– Otettiin aurinkoa parvekkeella ja pidettiin siellä monen monta eväsretkeä
– Hengattiin veljen kanssa melkein koko päivä
– Laitettiin takaisin meidän kulmasohva ja koko olkkari meni tukkoon (mutta mahtuupahan kaikki sohvalle)
– Koin kummallisen suurta iloa siitä, että pääsin vihdoin Prismaan tekemään itse viikon ruokaostokset

Viimeisen kerhopäivän kunniaksi puettiin mekko ja laitettiin hiukset Taaperon toivomalla tavalla ”Peppikampaus”, eli tehtiin lettisaparot. Ei tosin muistettu, että viimeisen kerhopäivän lapset viettivätkin koko päivän ulkona metsäretkellä. Eli siis ulkohousut jalassa ja lippis päässä, mutta ainakin niiden alla vähän juhlallisemmin.

Vaikka vanhemmat lapseni ovat olleet pienestä pitäen pitkä -ja paksuhiuksisia, ei pojille tullut juuri satunnaista nuttaraa kummemempaa kampausta ikinä tehtyä. Nyt onkin hauskaa, kun taas hiuksettomana syntyneen tyttären hiukset alkavat olla kasvaneet ja paksuuntuneet niin, että niihin saa tehtyä jo kaikenlaista. Ja vielä hauskempaa, että hän itse tykkää miettiä millainen kampaus tänään tehtäisiin.

Toistaiseksi omat taidot eivät kuitenkaan juuri näitä lettisaparoita paremmiksi yllä, seuraavaksi voisi alkaa treenaamaan vaikkapa ranskanlettiä. Tuollaiseen pieneen (pyörivään) päähään ja liukkaisiin hiuksiin sen tekeminen kun on vielä pikkuisen haastavaa.

Tykkääkö teidän lapset hiusten laittamisesta ja kampauksien teosta? Ja saa ihmeessä vinkata kaikkia kivoja (ja helppoja) ohjeita pikkuisten kampauksiin liittyen!

Noin seitsemän vuotta sitten minulla oli työkeikka Tampereella, jonka jälkeen paras kaverini tuli hotellille ja vietiiin hauska ilta kaupungilla pyörien. Päätettiin silloin, että tehdään tästä jokavuotinen perinne. Noh, siitä tulikin kerran seitsemässä vuodessa perinne, mutta oli se odottamisen arvoista.

Koronarajoitusten jälkeen jo pelkkä puolentoista tunnin junamatka oli kuin jo joku suurempikin seikkailu. Tampereella satuttiin vielä törmäämään tuttuihin, käytiin ravintolassa, päästiin minikeikalle, istuttiin aurinkoisessa puistossa, rannalla ja terasseilla (siis pilkku tuli vasta klo 22!), ajettiin riksalla, päädyttiin jatkoille ja seuraavana aamuna käytiin karistamassa unihiekat uimassa ja saunassa – ja kokoajan huokailtiin, että voiko tämä oikeasti olla totta? En ole vieläkään ihan varma, mutta kaipa nämä kuvat todistavat että kyllä se vaan oli.

Kiitos Festivaali ja Sidoste kutsusta Tampereelle!