MEIDÄN KASVIMAALLA

29/05/2017

Kiitos kaikista vinkeistä joita sain aiempaan viljelylaatikkopostaukseen! En ole aiemmin viljellyt mitään, ja kaikki kotiin kannetut yrtitkin olen onnistunut aiemmin tappamaan. Jännityksellä odotetaan, että miten nyt käy, kun ekat viljelykset on nyt multaan laitettu.

En vielä puutarhaliikkeeseen mennessäkään ollut varma, että mitä kaikkea tahtoisin kasvattaa, joten mentiin vähän sillä, että mitä kaikkea siellä oli jäljellä. Ajattelin kuitenkin, että satoa olisi kiva korjata pitkin kesää, eikä sitten vasta syksyllä. Vilejylaatikoon valikoitui taimista hernettä, erilaisia salatteja, joku kaali (en muista enää mikä) sekä rucolaa. Siemenistä kylvettiin vielä thaibasilikaa, korianteria, persiljaa, ruohosipulia sekä lisää hernettä. Laatikkoon oli kasvanut itsekseen vielä ilmeisesti viimevuodesta ruohosipulia, joka siirrettiin vain toiseen kohtaan.

Oli ihana seurata miten innoissaan lapset lähtivät puutarhahommiin mukaan. Multa lensi, kuokat heiluvat ja löytämämme suuri kastemato aiheutti suurta ihmetystä. Nyt vain odotellaan, että alkaako sieltä mullan alta jotain nousemaan ja jännitetään yöpakkasten ja taimien puolesta.

Tosi hauskaa puuhailua tällainen, en ymmärrä miksi ei olla aiemmin aloitettu! Hauska muutenkin aloittaa aamu käppäilemällä kasvimaalle kastelemaan viljelykset. Ihan kesäfiilis!


VAALEANPUNAINEN VIIKKO

28/05/2017

Elämä oli tosi kivaa ja ihanaa aiemminkin, mutta jotenkin ihan erityistä nyt rakastuneena. Mennyt viikko on ollut melko tavallinen (vaikka harva viikko on ikinä tylsän tavallinen tai samanlainen), ja ollaan puuhattu ihan perus arkisia juttuja. Kaikki  on kuitenkin tuntunut jotenkin paljon merkityksellisemmältä nyt. Paremmalta ja kivemmalta.

Välillä on ihan naurettavaa olla näin hölmösti ihastunut. Pussailla puutarhamyymälässä, kikatella kahvilan tiskillä tai lähettää 100 tekstiviestiä yhden työpäivän aikana. Samaan aikaan se on maailman parasta. Miksi ei ottaisi kaikkea irti näistä fiiliksistä, tästä koko kropassa tuntuvasta onnesta? On ihanaa kun ei tarvitse jarrutella, järkeillä tai pelata mitään, olla vaan ja antaa mennä.

Kaikki on tapahtunut tosi nopeasti ja tuntuu hienolta että rohkenin hypätä kyytiin. Tuntuu hyvältä, että tehdään just niin kun meistä tuntuu, eikä niin miten kuvitellaan että pitäisi tehdä. Ja kaikki on mennyt tosi ihanasti juuri näin.

Meinasin tähän postaukseen listata viikon parhaita juttuja, mutta en pysty. Sillä kaikki on ollut parasta. Perus kaupassa käynnistä extempore-illalliseen. Viikko on siis ollut hyvin rakkaudentäyteinen. Tiedän olevani nyt ehkä tosi ärsyttävä leijuessani pää pilvissä, mutta hei, jos nyt kerran kymmenessä vuodessa.


KAVERIN KANSSA TÖISSÄ

27/05/2017

Käytiin ystäväni Peetan kanssa tekemässä kahden päivän työkeikka yhdessä. Kaverin kanssa töiden tekeminen on aina vähän jännittävää, sillä toinen saattaakin olla ihan erilainen työmodessa kun siinä tutussa ystävämodessa. Olen useasti kuullut töistä johtuvien erimielisyyksien pilanneen ystävyyssuhteita, joten toki ihan pikkuisen (mutta vain pikkuisen) jännitti etukäteen, että miten kaikki menee. Jännitystä ei helpottanut se, että toteutimme keikan vielä tädilleni. Samaan aikaan tosi ihana ja kiva tehdä tuttujen kanssa töitä, mutta samalla taas jännää, koska siihen tosiaan liittyy myös vähän toisenlainen jännitys ja paineita.

Kaksipäiväinen kuvauskeikka meni kuitenkin tosi kivasti ja kaikki olimme tosi tyytyväisiä. Tätini on hiljattain perustanut uuden keittiöihin painottuvan firman, Blau Interiorin, jolle teimme esitettä. Peeta stailasi ja minä kuvasin. Oli tosi kiva kokemus kaikinpuolin. Meistä pidettiin tosi hyvä huoli, cavaa sai hörppiä töiden lomassa, ekana iltana käytiin pitkän kaavaan mukaan syömässä ja toisena päivänä lounaan jälkeen tehtiin vielä kesän ja viikonlopun kunniaksi drinksut toimistolla. Tätini myös auttoi lastenhoidossa ja poikaystäväni (!!!!! ihana sanoa noin) kuskaili minua ja kävi moikkaamassa pitkän päivän lomassa, joten tämä lukeutuu ehdottomasti yhdeksi parhaimmaksi työkeikoiksi!

Tässä pientä kurkistusta siis kuvausten kulisseihin, ja jos uusi keittiö, kylppäri tai säilytysratkaisut ovat ostoslistalla niin kannattaa poiketa Eirassa Blaun uudessa myymälässä hakemassa vähän inspiraatiota. Taas vain huokailen, miten lahjakkaita ja ammattitaitoisia ihmisiä minulla on ympärillä, tehdään mielellään jatkossakin töitä porukalla!


5 MYYTTIÄ BLOGGAAMISESTA

23/05/2017

1. Bloggaaminen ei ole oikeaa työtä

Tarua. Ammattibloggaajan työ on ihan oikeaa työtä siinä missä mikä tahansa muukin oikea työ. Moni bloggaaja tekee työtä toiminimen kautta ja vaikka työajat saa pääosin päättää itse, kertyy työtunteja vuorokauteen usein normaalia työpäivää enemmän. Kuten yrittäjillä yleensä, palkallista lomaakaan ei ole. Blogin kirjoittamisen ja kuvaamisen lisäksi työhön kuuluu muunmuassa kuvien muokkaamista, postausten ideointia, yhteistöistä sopimista ja niiden ideoimista, myyntityötä, erilaisia palavereja ja tapaamisia, erilaisiin tilaisuuksiin osallistumista sekä muun somen päivittämistä. Työaikojen ja paikkojen osalta bloggaaminen on hyvin vapaata työtä, mutta vaatii myös paljon vastuunottoa.

2. Mitä suositumpi blogi, sitä pinnallisemmaksi se muuttuu

Totta. Usein kuulee sanottavan, että jollain suositulla bloggaajalla on noussut menestys päähän, ja blogi sen myötä pinnallisemmaksi. Usein kyse on kuitenkin siitä, että kymmenien ja taas kymmenien tuhansien silmäparien seuratessa joskaista tekemistäsi ja juorupalstojen villiäkin villimpien tarinoiden sekä kiusaamisen ja haukkumisen takia on yksityisyyttä rajattava. Kun blogi kasvaa suosituksi myös negatiivisen huomion määrä kasvaa, silloin on pakko suojella itseään sekä läheisiään rajaamalla aiheita.

3. Bloggaajat saavat kaiken ilmaiseksi.

Tarua / Totta. Bloggaajille lähetetään kotiin kaikenlaista pientä tavaraa, kosmetiikkaa, elintarvikkeita, kodin pientavaraa – usein pyytämättä ja sellaista, jota vastaanottaja ei välttämättä tarvitsisi. Yhteistöihin liittyvät tavarat eivät kuitenkaan ole ilmaisia, jos niitä vastaan sovitaan somenäkyvyydestä, silloin bloggaaja maksaa ne omalla työllään. Kaikista muutamaa kymppiä arvokkaimmista tavaroista bloggaaja maksaa myös veroja.

4. Bloggaajat mainostavat mitä tahansa rahasta

Tarua. Yhteistyöt mietitään tarkkaan ja niin että ne oikeasti sopivat bloggaajan tyyliin ja omaan arvomailmaan. Päälle liimmattu tai bloggaajalle sopimaton yhteistyö paistaa läpi ja se on haitallista niin bloggaajalle kun mainostajallekkin. Sovitusta yhteistyöstä voi myös kieltäytyä, jos huomaa tuotteen olevan sittenkin sellainen jonka takana ei voi seisoa. Bloggaajia sitoo myös journalistin ohjeisiin perustuvat eettiset ohjeet, jotka kieltävät muunmuassa harhaanjohtamisen sekä piilomainonnan.

5. Kuka tahansa voi alkaa ammattibloggaajaksi

Tarua / Totta. Kuka tahansa voi perustaa blogin, mutta tehdäkseen siitä itselleen ammatin tarvitaan myös kiinnostusta, aikaa, sitoutuneisuutta, asiantuntemusta, halua ja rutkasti hyvää tuuria.


AAMU-UINNILLA

19/05/2017

Harvoin sitä tulee herättyä ennen kuutta aamulla ja lähdettyä uimaan. Tänään tein kuitenkin niin, ja voin luvata, ettei kerta jää viimeiseksi. Mikä ihana startti päivälle! Aamu oli tänään lämmin, mutta hyvin sumuinen. Oikeastaan taianomainen. Tuli tosi raikas ja rentoutunut fiilis aamu-uintien ja saunan jälkeen.

Asutaan ihan uimastadikan vieressä, mutta siitäkin huolimatta ei siellä tule yleensä kesän ainaka käytyä kun muutaman kerran. Seuraavaksi ostan kausikortin ja alan käymään siellä säällä kun säällä, vesi kun on aina kuitenkin lämmintä, ja tänään tuli huomattua, että ei siihen uimiseen aina aurigonpaistetta tarvitse.

Nyt kuitenkin aurinko paistaa ja lämmittää, ja kummasti se viikonloppu alkaa täyttyä kaikilla ihanilla kesätekemisillä. Seuraavaksi juhlitaan kaverini kolmikymppisiä ja huomenna vähän jäätelöhommia.