Käytiin ystäväni Peetan kanssa tekemässä kahden päivän työkeikka yhdessä. Kaverin kanssa töiden tekeminen on aina vähän jännittävää, sillä toinen saattaakin olla ihan erilainen työmodessa kun siinä tutussa ystävämodessa. Olen useasti kuullut töistä johtuvien erimielisyyksien pilanneen ystävyyssuhteita, joten toki ihan pikkuisen (mutta vain pikkuisen) jännitti etukäteen, että miten kaikki menee. Jännitystä ei helpottanut se, että toteutimme keikan vielä tädilleni. Samaan aikaan tosi ihana ja kiva tehdä tuttujen kanssa töitä, mutta samalla taas jännää, koska siihen tosiaan liittyy myös vähän toisenlainen jännitys ja paineita.

Kaksipäiväinen kuvauskeikka meni kuitenkin tosi kivasti ja kaikki olimme tosi tyytyväisiä. Tätini on hiljattain perustanut uuden keittiöihin painottuvan firman, Blau Interiorin, jolle teimme esitettä. Peeta stailasi ja minä kuvasin. Oli tosi kiva kokemus kaikinpuolin. Meistä pidettiin tosi hyvä huoli, cavaa sai hörppiä töiden lomassa, ekana iltana käytiin pitkän kaavaan mukaan syömässä ja toisena päivänä lounaan jälkeen tehtiin vielä kesän ja viikonlopun kunniaksi drinksut toimistolla. Tätini myös auttoi lastenhoidossa ja poikaystäväni (!!!!! ihana sanoa noin) kuskaili minua ja kävi moikkaamassa pitkän päivän lomassa, joten tämä lukeutuu ehdottomasti yhdeksi parhaimmaksi työkeikoiksi!

Tässä pientä kurkistusta siis kuvausten kulisseihin, ja jos uusi keittiö, kylppäri tai säilytysratkaisut ovat ostoslistalla niin kannattaa poiketa Eirassa Blaun uudessa myymälässä hakemassa vähän inspiraatiota. Taas vain huokailen, miten lahjakkaita ja ammattitaitoisia ihmisiä minulla on ympärillä, tehdään mielellään jatkossakin töitä porukalla!

Muutama viikko sitten kävelin heräilevän kaupungin halki vieressäni ihminen joka oli jotain muuta, kun kukaan aikoihin. Jotain niin paljon enemmän. Ihminen joka sai minut tuntemaan suurta onnea ja kauneutta. Joka sai tuntemaan itseni maailman ihanimmaksi ja jolle haluaisin olla vähintään yhtä ihana. Sinä aamuna ymmärsin, miksi olen ollut neljä vuotta ja viisi kuukautta yksin. Koska aiemmin kenenkään muun kanssa ei ole tuntunut siltä. Niin oikealta, niin vahvasti. Tiesin aina, ettei yhtään vähempään kannata tyytyä, enkä tyytynyt. Tuona aamuna aika pysähtyi, oikeastaan koko maailmani pysähtyi. Kaikki oli niin selvää ja sain sen tunteen, jota olin koko tämän ajan odottanut tulevaksi. Ja vähän enemmänkin.

Myöhemmin aloin kuitenkin järkeilemään. Osaanko, pystynkö, mitä tämä nyt on ja mihin tämä johtaa? Toisena päivänä annoin vaan mennä satasella ja seuraavana taas painoin jarrua. En halunnut, että homma menee liian vakavaksi, ja olin helpottunut kun sovimme, että antaa kaiken mennä vain omalla painollaan. Molempien tunteet kuitenkin voimistuivat ja vietimme kaiken mahdollisen ajan yhdessä. Kun olimme erillään tunsin ikävää, mutta silti jostain syystä pyristelin vastaan. En oikein tiennyt miksi. Vaiheilin ja lopulta jopa satutin häntä pahasti. Oli tosi lähellä, että melkein pilasin koko jutun.

Mutta samalla kun melkein menetin tämän ihmisen, kaikki tunteet ja ajatukseni selkenivät. Tajusin, että kaikki se epävarmuus olikin johtunut omista pelostani. Menettämisen pelosta. Olin pyristellyt vastaan, jotten saisi siipeeni niin pahasti. Olisin halunnut hypätä täysillä mukaan, mutta minua oli pelottanut ja jännittänyt, että se kaikki ihana loppuu juuri kun olen kiintynyt liikaa.  Alitajuisesti ajattelin kai, että jos homma ei mene liian vakavaksi ei toisen menettäminenkään tunnu niin pahalta.

Elämää ei voi hirveästi suunnitella, tai koskaan tietää miten se menee. Joten ihan turha sitä on myöskään alkaa pelkäämään mahdollisia epäonnistumisia jo etukäteen. Etenkin jos vierelläsi on ihminen joka saa sydämesi pakahtumaan, joka avaa maailman sinulle ihan uudella tavalla, jota ikävöit niin että fyysisesti sattuu, jonka silmissä näkyy koko universumi ja jonka kanssa yksinkertaisesti vain haluat olla. Silloin pitää vaan antaa mennä.

Joten tässä sitä nyt ollaan. Sydänsilmäemojina hölmö hymy korvissa. Se aiemmin mainitsemani ei liian vakava rakkausjuttu on ihan rehellinen rakkausjuttu. Juttu, jonka tekisi mieli vain vaalia itsellään, mutta silti samaan aikaan kailottaa koko maailmalle. Tämä teksti on kai jotain siltä väliltä. Minulla on rakkausjuttu ja se on just nyt maailman paras juttu.

1. Bloggaaminen ei ole oikeaa työtä

Tarua. Ammattibloggaajan työ on ihan oikeaa työtä siinä missä mikä tahansa muukin oikea työ. Moni bloggaaja tekee työtä toiminimen kautta ja vaikka työajat saa pääosin päättää itse, kertyy työtunteja vuorokauteen usein normaalia työpäivää enemmän. Kuten yrittäjillä yleensä, palkallista lomaakaan ei ole. Blogin kirjoittamisen ja kuvaamisen lisäksi työhön kuuluu muunmuassa kuvien muokkaamista, postausten ideointia, yhteistöistä sopimista ja niiden ideoimista, myyntityötä, erilaisia palavereja ja tapaamisia, erilaisiin tilaisuuksiin osallistumista sekä muun somen päivittämistä. Työaikojen ja paikkojen osalta bloggaaminen on hyvin vapaata työtä, mutta vaatii myös paljon vastuunottoa.

2. Mitä suositumpi blogi, sitä pinnallisemmaksi se muuttuu

Totta. Usein kuulee sanottavan, että jollain suositulla bloggaajalla on noussut menestys päähän, ja blogi sen myötä pinnallisemmaksi. Usein kyse on kuitenkin siitä, että kymmenien ja taas kymmenien tuhansien silmäparien seuratessa joskaista tekemistäsi ja juorupalstojen villiäkin villimpien tarinoiden sekä kiusaamisen ja haukkumisen takia on yksityisyyttä rajattava. Kun blogi kasvaa suosituksi myös negatiivisen huomion määrä kasvaa, silloin on pakko suojella itseään sekä läheisiään rajaamalla aiheita.

3. Bloggaajat saavat kaiken ilmaiseksi.

Tarua / Totta. Bloggaajille lähetetään kotiin kaikenlaista pientä tavaraa, kosmetiikkaa, elintarvikkeita, kodin pientavaraa – usein pyytämättä ja sellaista, jota vastaanottaja ei välttämättä tarvitsisi. Yhteistöihin liittyvät tavarat eivät kuitenkaan ole ilmaisia, jos niitä vastaan sovitaan somenäkyvyydestä, silloin bloggaaja maksaa ne omalla työllään. Kaikista muutamaa kymppiä arvokkaimmista tavaroista bloggaaja maksaa myös veroja.

4. Bloggaajat mainostavat mitä tahansa rahasta

Tarua. Yhteistyöt mietitään tarkkaan ja niin että ne oikeasti sopivat bloggaajan tyyliin ja omaan arvomailmaan. Päälle liimmattu tai bloggaajalle sopimaton yhteistyö paistaa läpi ja se on haitallista niin bloggaajalle kun mainostajallekkin. Sovitusta yhteistyöstä voi myös kieltäytyä, jos huomaa tuotteen olevan sittenkin sellainen jonka takana ei voi seisoa. Bloggaajia sitoo myös journalistin ohjeisiin perustuvat eettiset ohjeet, jotka kieltävät muunmuassa harhaanjohtamisen sekä piilomainonnan.

5. Kuka tahansa voi alkaa ammattibloggaajaksi

Tarua / Totta. Kuka tahansa voi perustaa blogin, mutta tehdäkseen siitä itselleen ammatin tarvitaan myös kiinnostusta, aikaa, sitoutuneisuutta, asiantuntemusta, halua ja rutkasti hyvää tuuria.

Harvoin sitä tulee herättyä ennen kuutta aamulla ja lähdettyä uimaan. Tänään tein kuitenkin niin, ja voin luvata, ettei kerta jää viimeiseksi. Mikä ihana startti päivälle! Aamu oli tänään lämmin, mutta hyvin sumuinen. Oikeastaan taianomainen. Tuli tosi raikas ja rentoutunut fiilis aamu-uintien ja saunan jälkeen.

Asutaan ihan uimastadikan vieressä, mutta siitäkin huolimatta ei siellä tule yleensä kesän ainaka käytyä kun muutaman kerran. Seuraavaksi ostan kausikortin ja alan käymään siellä säällä kun säällä, vesi kun on aina kuitenkin lämmintä, ja tänään tuli huomattua, että ei siihen uimiseen aina aurigonpaistetta tarvitse.

Nyt kuitenkin aurinko paistaa ja lämmittää, ja kummasti se viikonloppu alkaa täyttyä kaikilla ihanilla kesätekemisillä. Seuraavaksi juhlitaan kaverini kolmikymppisiä ja huomenna vähän jäätelöhommia.

Elämässä pitää olla värejä, räiskyvyyttä, tuoksuja, makuja ja ääntä. Vaikka olen yksinkertaisuuden ystävä, ja mielestäni vähemmän on aina enemmän, ei yksinkertaisuus ole kuitenkaan yhtään tylsää tai laimeaa. Päinvastoin. Yksinkertaisuuden avulla pystyy korostamaan jotain tiettyjä, tärkeimpiä juttuja. Juuri niitä parhaimpia ja tärkeimpiä värejä, tuoksuja ja makuja. Kaupallisessa yhteistyössä LV:n kanssa lähdin miettimään tätä ideologiaa vähän syvemmin.

Nimittäin, tarvitseeko jokaisen päivittäin käytettävän tuotteet aina tuoksua? Ja jos se ei tuoksu, onko se  jotenkin tylsä? Oma vastaukseni molempiin kysymyksiin on ehdottomasti, että ei. Hajusteyliherkkyydestä on puhuttu viime vuosina paljon, ja ehkä sen takia hajusteettomat ja hellävaraiset tuotteet mielletäänkin lähinnä vain allergisille. Uskon kuitenkin, että tuoksukuroman keventäminen tekisi ihan hyvää meille kaikille, allergoihin tai yliherkyyksiin katsomatta.

Oma päiväni alkaa usein suihkulla. Suihkussa käytän suihkusaippuaa, kuorintavoidetta vartalolle ja kasvoille, kasvojenpuhdistusgeeliä, shampoota, hoitoainetta sekä keltaista väriä pois taittavaa toista hoitoainetta. Suihkun jälkeen rasvaan itseni ja kasvoille käytän kasvovettä, silmänympärysvoidetta ja kasvovoidetta. Deodoranttia käytän kaksin kappalein, ensin roll’onia ja päälle vielä suihkutettavaa. Hiuksiin tulee kosteuttavaa öljyä, tyvikohottajaa, lämpösuojaa, tekstuuria lisäävää tuotetta, kiiltosuihketta sekä hiuslakkaa. Kaikkia näitä tuotteita saa jonkin hajuisina.

Sitä ei tule ehkä aina mietittyä, että vaikka useissä päivittäin käyttämissämme tuotteissa on hyvä ja hyvinkin mieto tuoksu, ne kaikki yhdessä saattavat olla melkoinen sekamelska. Lisäksi monissa meikeissä on myös lisätty tuoksua ja päälle vielä sitten se lemppari hajuvesi. Kaikkia tuotteita ei toki tarvitse vaihtaa täysin hajusteettomiksi, mutta karsimalla muutamia ”turhia” tuoksuja pois, saa vaikkapa juuri sen oman lempihajuveden erottumaan ja korostumaan paremmin.

Olen nyt reilun viikon korvannut osan tuoksuvista tuotteistani LV:n tuoksuttomilla tuotteilla. Käytän kyllä muutenkin sekaisin hajusteettomia ja hajustettuja tuotteita, mutta nyt tein tämän kokeilun oikein ajatuksen kanssa. En ollutkaan aimmin tullut huomioineeksi, kuinka moni päivittäin käyttämistäni tuotteista kuitenkin sisältää jotain tuoksuja. Osa luonnollisesti ja osassa lisättynä. Se määrä oli todella yllättävä! Kun vähensin tuoksujen määrää, huomasin juurikin esimerkiksi sen, miten hyvältä ja raikkaalta pieni suihkaus hajuvettä tuksuukaan pitkin päivää ihollani. Luulen, että aiemmin se on peittynyt vaikkapa kookosvoiteeni tai hiuksistani tulevan tuoksun alle. Tajusin myös, että mitä järkeä on käyttää kallista hajuvettä, jos se ei edes muun tuoksukuorman alta erotu?

Päivittäin minulla on ollut käytössä LV:n Kasvoseerumi, joka kosteuttaa ja silottaa ihoa sekä häivyttää ryppyjä. Olen käyttänyt sitä LV:n Kosteuttavan päivävoiteen alla ja nämä yhdessä ovat myös hyvä todella pohja meikille. Kasvovoiteessa on myös aurinkosuojakerroin 15, joten voiteen rauhoittava ja kosteuttava koostumus suojaa lisäksi ihoa. Koko perheen käytössä on ollut myös LV Perusvoide, joka sopii perusrasvailun lisäksi vaikkapa herkkien kasvojen meikinpoistoon. Rasvaisempaa LV Perusvoide Plussaa olen taas käyttänyt kuiviin kantapäihin. Lempituotteeksi on myös jo muutaman käyttökerran jälkeen noussut kasvojen Kuorintavoide, joka on juuri sopivan hellä, mutta silti tehokas. Sarjaan kuuluu lisäksi vielä puhdistusgeeli sekä misellivesi, jotka molemmat ovat oikein hyviä meikin puhdistukseen ja jättävät ihon ihanan tasapainoisen tuntuisiksi.

LV on ainakin itselleni jo ihan pikkutytöstä saakka tuttu, suomalainen brändi ja kaikki LV:n kasvotuotteet valmistetaankin Suomessa. Kaikki LV-tuotteet ovat hajusteettomia ja väriaineettomia ja ne on kehittetty yhteistyössä Allergia- ja astmaliiton kanssa, ja niille on myönnetty Allergiatunnus. Tuotteet on kehitelty erityisesti herkälle iholle ja ovat kaikki erittäin kosteuttavia, mutta ne sopivat toki erittäin hyvin myös ihan tavalliselle iholle ja meille, jotka haluavat käyttää simppeleitä, hyviä, luotettavia tuotteita ja vähentää perässämme pöllähtävien tuoksujen sekamelskaa.

Myös teillä on mahdollisuus päästä kokeilemaan näitä tuotteita! Arvon kolme LV:n tuotepakettia! Kerro alas kommentteihin, mikä on sinun lempituoksusi, niin olet mukana arvonnassa! Arvonta päättyy 24.5.

Niin ja se oma lempituoksuni muuten on puhdas pyykki. Onneksi sitäkin saa nykyään hajuvetenä! 😀