Kirjoitin jokin aika sitten pienen ”oppaan” liittyen etenkin ihan pienten lasten ensimmäisiin yön yli hoitoihin, eli Yökyläilyn ABC:n.

Käy ihmeessä lukemassa vinkit, jos postaus meni viimeksi ohi ja aihe on ajankohtainen nyt tai tulevaisuudessa. Lupasin jutun yhteydessä kertoa vielä erikseen, miten meidän lasten kohdalla yölyläilyt ovat menneet.

Kun pojat olivat pieniä, vähän alle yksivuotiaita, koimme että paras tapa oli niin, että hoitaja (mummi) tuli meille kotiin. Tällöin erossaoloaika jäi lyhyemmäksi kun vuorokaudeksi, sillä tulimme yöksi kotiin ja tutussa ympäristössä oli muutenkin helpompi olla. Tuolloin myös molemmat mummolat olivat vähän kauempana, joten senkin puolesta se tuntui parhaalta tavalta. Nyt tekisin kyllä toisin ja menisin itse esim hotelliin yöksi, jos hoitaja jäisi meille yöksi.

Pian 1,5 vuotiaan Myyn kanssa olemme toimineen vähän eri tavalla. Se alkoi niin, että aluksi mieheni halusi tarjota minulle mahdolisuuden nukkua yö häririöittä kotona, joten hän pakkasi babyn, kimpsut ja kampsut ja meni äidilleen yöksi. Tätä toistettiin aina välillä, jolloin mummola tuli vauvalle tutuksi ja mummille taas vauva ja kaikki siihen liittyvä korvikkeen sekoittamisesta ja väsymyksen merkkien tunnistamisesta alkaen.

Kun isän kanssa mummolassa vietettyjä öitä oli kertynyt kymmenisen, jäi Myy ensimmäistä kertaa yökylään, noin kahdeksan kuukauden ikäisenä. Kaikki meni paremmin kun hyvin. Myös itse pystyimme rauhallisin mielin nauttimaan ensimmäisestä kaksinkeskisestä ajastamme aikoihin omassa kodissa, eikä tarvinnut yhtään jännittää, että miten heillä siellä menee. Seuraava yökyläily tapahtui tästä reilun kuukauden päästä ja seuraavaksi olikin vähän pidempi väli, mutta kävimme mummolassa myös muuten vain kylässä ja mummo meillä, joten paikka tai ihminen ei unohtunut.

Viikkoa ennen yksivuotissyntymäpäiväänsä Myy meni ensimmäistä kertaa yökylään myös omalle äidilleni. Tuttu ihminen hänkin, mutta itse kyläpaikka ei ollut. Siinä ei näyttänyt kuitenkaan olevan mitään ongelmaa, etenkin kun olin itse mukana ensimmäisen yön. Menimme Myyn kanssa sinne ensin yhdessä yöksi ja hän jäi sitten toiseksi yöksi sinne vielä itsekseen. Toki Myyn reipas ja utelias luonne auttoi tässä paljon.

Muutama kuukausi sitten hän oli yökylässä ensimmäistä kertaa kaksi yötä putkeen, niin että hän lähti illalla mummolaan ja palasi sieltä sitten toisen yön jälkeen heti aamupäivästä. Kun kaikki on tuttua, ei kahden yön hoitoaika näyttänyt olleen liian pitkä. Tietenkään ei voi täysin tietää mitä puolitoistavuotiaan taaperon mielessä liikkuu, kun hän ei osaa sitä vielä sanoin ilmaista, mutta käytöksestä ei ainakaan huomannut merkkejä ikävästä tai ahdistuksesta (tästä merkki on esim välinpitämättömyys vanhempia kohtaan). Ennemminkin kotiin tuli iloinen ja tyytyväinen tyttö joka oli saanut jakamatonta huomiota ja kivaa tekemistä mummon kanssa – joka kyllä sitten tankkasi syliä illan, mutta hyvillä mielin.

Toinen kahden yön kyläily tapahtui tästä kuukauden päästä, silloin mummolassa oli mukana myös tuttu isoveli, josta oli apua myös mummolle. Tuo kaksi yötä tuntuu tällä hetkellä sellaiselta sopivalta määrältä, jolloin jo toki ikävä tulee, mutta sen vielä kestää itse liikaa syyllistymättä. Toki itse olen ollut pidempiäkin aikoja, jopa 3-4 yötä erossa taaperosta, mutta silloin hän on ollut isänsä kanssa kotona.

Vauvan ensimmäisten yökyläilyjen aikaan meillä ei usein ollut edes mitään sen ihmeellisempää tekemistä, saatoimme olla ihan vain kotona. Mutta oli tärkeää voida välillä olla ihan niinkin ja samalla saatiin kaikki harjoitella turvallisesti erossaoloa. Sillä sellainen tärkeä meno, sairastuminen, mitä vaan voi sattua ihan yllättäen ja silloin on kiva, että yökyläily on jo vähän tuttua hommaa kaikille.

Sitten kun lapset kasvavat, yökyläilyistäkin tulee rennompaa, eikä niitä tarvitse enää välttämättä suunnitella kovin pitkälle. Pojat ovat jääneet extempore yökylään niin tuttuun mummolaan kun ihan uuteen paikkaankin omasta halustaan. Vanhempi on harrastanut jokin verran myös kaveriyökyliä – se on taas ihan oma lukunsa (tai riippuu paljon myös lapsen tempperamentista, meillä se on ollut aika jännä paikka). Viime kesänä vanhin myös lähti ensimmäiselle reissuulleen ilman vanhempia tai isovanhepiaan, viikoksi Viroon kaverin mökille. Hienosti meni!

Ensi viikonloppuna mini pääsee pitkästä aikaa taas yökylähommiin. Mikä onni onkaan, että vakkariyökyläpaikat sijaitsevat lyhyen ratikkamatkan päässä ja lapsen voi käydä viemässä samalla reissulla ja jatkaa itse ystävänpäivädinnerille.

Miten teillä yökyläillään?

Arki-sarjassa julkaistaan vuoden joka viikolta arkisia tapahtumia, jotka ovat tallentuneet puhelimeen. Viikko 6.

Still alive – viime viikon paras asia oli, kun sairastamisen jälkeen voimat alkoivat palautumaan ja päästiin pienellä sairastupa-porukalla ulos kauniiseen aurinkoiseen pakkassäähän. Oli ihana ulkoilla monen päivän tunkkaisen olon jälkeen ja sen päätteeksi tulla kotiin syömään hyvällä ruokahalulla. Tässä vaiheessa oltiin vielä optimistisia, että joukon viimeinen säästyisi taudilta, vaikka kyllä se sitten lopulta iski muutaman päivän viiveen jälkeen – mutta ei kyllä tuntunut enää miltään aiemman rupeaman jälkeen.

Vanhemmat postaukset:
Arki 1 & 2
Arki 3
Arki 4
Arki 5

Vaikka ulkona oli tänään sateista ja harmaata, meidän aamupalapöydässä paistoi aurinko. Eipä sitä näköjän välillä tarvitse piristykseksi kuin vähän väriä. Kaiken harmauden keskellä tuoremehukarahvi tuntui hohkaavan valoa ja lämpöä koko huoneeseen. Vitamiinit tulivat kyllä viikon sairastelurupeaman jälkeen tarpeeseen, jospa tästä sitten päästäsiin siirtymään kohti energisempää eloa.

Heti huomenna maanantai-aamusta arki starttaa meillä neuvolalla ja tapaamisella lapsen opettajan kanssa. To do-lista on täyttynyt kaikenlaistsesta tylsästä, kuten veroasioista ja kirppiskamojen selvittelystä, mutta oikeastaan odotan jo kaikkea tätä ihan innolla. Ihana päästä taas arkeen kiinni. Ajattelin myös metsästää kukkakaupasta sesongissa nyt olevaa, kirkkaan keltaisena kukkivaa Mimosaa. Energistä alkavaa viikkoa kaikille!

– ainakin 3/4 perheestä osaa jo osua pussiin / pönnttöön / ämpäriin
– luomumustikkamehusta
– 10 kg kuivaavasta pyykinpesukoneesta
– tiedossa olevasta hyvästä ja edullisesta mattopesulasta
– kahdesta vessasta
– huumorista
– raikkaasta pakkassäästä
– kaupasta löytyneestä suht luonnollisen ja miedon tuoksuisesta, ilman klooria desinfioivasta pesuaineesta
– kirjoista
– reippaista lapsista
– pho keiton erillisessä astiassa tulevasta liemestä
– siitä, että se menee nopeasti ohi
– ihanasta ördäävästä perheestäni

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteustyössä WWF & Indieplacen kanssa

Luonnon- ja ympäristönsuojelu sekä siihen liittyvä kestävän kehityksen edistäminen ovat WWF:n ydintoimintaa. WWF:n henkilökunta ympäri maailmaa tekee päivittäin työtä sen hyväksi, että tuleville sukupolville jäisi perinnöksi elinkelpoinen planeetta. WWF tarvitsee kummeja, eli kuukausilahjoittajia, sillä ilman säännöllisiä tukijoita moni uhattu luontokohde jäisi ilman apua.

Meidän perheen lapset ovat toimineet kummeina jo kahdeksan vuoden ajan. Elvis sai aikoinaan omalta kummiltaan lahjaksi WWF-kummiuden, jonka ansiosta me myös itse kuulimme WWF:n kuukausilahjoittamisesta ensi kertaa. Haluttiin myös, että Kaapo saisi toimia tärkeässä tehtävässä ja otimme lahjan innoittamana myös kummiuden hänelle.

Ilmasto on muuttunut ja sillä on suora vaikutus luonnon monimuotoisuuteen. Ilmastonmuutoksessa itseäni eniten koskettaa juurikin eläinten ahdinko ja se, että jos laji katoaa se on lopullista. Eläinmaailma on kiehtonut minua pienestä pitäen, olen tainnut periä sen äiditäni ja samaa jatkavat lapsenikin.

Luonto-ohjelmat kuuluvat meidän perheen yhteisiin harrastuksiin ja viime aikoina olemme katsoneet upeaa dokumenttisarjaa, joka kertoo juurikin ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoon ja eläimiin. On ollut raastavaa nähdä, miten konkreettisesti ilmaston lämpeneminen on vaikuttanut luontoon, mutta samaan aikaan toivoa herättää huomata, miten sitkeä se on. Toivoa on ja me voimme kaikki omalta osatamme auttaa ihan konkreettisesti! WWF lahjoituksia käytetään lajien suojelun lisäksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tehtävään työhön, poliittiseen vaikuttamiseen ja maailman luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeimpien ekosysteemien suojeluun.

Lapset kertovat ajatuksiaan ilmastonmuutoksesta, luonnon monimuotoisuudesta, lempieläimistään ja siitä, miten me voimme auttaa maapallon eläimiä:

Elvis 8v:

Minun top 3 lempieläimiä ovat ahma, panda ja vuohi. Ahmat koska ne ovat niin villejä ja söpöjä. Minulla on oma ahma-pehmolelu, sen nimi on Ahmis ja se on tyttö ja se on todella villi. Panda koska se on kiva, kömpelö ja siksi niin suloinen. Vuohet taas ovat hauskoja, ihan kun ne kertoisivat vitsejä ja nauraisivat. Oikeastaan tykkään kaikista eläimistä ja tahtoisin, että ne voisivat elää vapaana ja rauhassa.

WWF-kummina on tärkeä ja kiva olla, koska silloin on mukana auttamassa eläimiä. Olen vasta tokalla luokalla, niin en voi mennä vaikka viidakkoon puolustamaan eläimiä salametsästäjiltä, mutta näin voi kuitenkin silti auttaa.

Kummina saamme WWF lehden, josta olen oppinut paljon. Kerran oli monta sivua juttua ahmasta ja sen metsästyksestä, tulin surulliseksi ja vihaiseksi ja halusin kirjoittaa kirjeen presidentille, että se luvaton metsästys pitää lopettaa heti! Äiti kertoi, että metsästystä on vähennetty sen jutun lukemiseni jälkeen.

Lehdestä olen oppinut myös saimaannorpasta, että ne voivat jäädä kalastajien verkkoihin ja että niitä asuu meidän mökin järvessä. En ole kyllä ikinä nähnyt. Ja kaikista muistakin eri eläimistä olen oppinut paljon ja siitä missä ne asuvat ja miten suojelu on auttanut niitä.

Luonto on minulle tärkeä. Leikin joka päivä metsässä, siellä voi tehdä paljon kivoja asioita kun on niin paljon tilaa ja raikasta ilmaa. Joka päivä nään jotain eläimiä, kuten oravia ja rusakon ja lintuja.

Voimme auttaa maapallon eläimiä suojelemalla niitä niin, että annamme niiden elää rauhassa, emmekä vie niiden kotimetsiä tai saastuta enempää heittämällä mitään mereen tai muutenkaan.

Kaapo 10v:

Ilmastonmuutos vaikuttaa jokaiseen elävään ihmiseen, eläimeen ja kasviin maapalolla. Jos kaikki tekisivät edes vähän elologisemman elämän itselleen, sillä on iso vaikutus, koska meitä on niin monta. Ja tietysti miettisivät toisia. Tietoa kaikesta on tosi paljon ja mitä enemmän lukee, sitä paremmin ymmärtää. WWF lehdestä voi oppia paljon ilmastonmuutoksesta ja eläimistä ja siinä on aina tosi hienoja kuvia.

Minun lempieläimet ovat simpanssi, puuma ja delfiini. Simpanssi koska se on niin fiksu ja siitä tulee mieleen minä. Puuma on nopea. Ja delfiini koska sekin on tosi fiksu. Ja tykkkään uimisesta ja uimahypyistä, kuten nekin.

Luonto merkitsee että voi hengittää puhasta ilmaa, metsässä voi olla, kerätä marjoja mielummin kun ostaa kalliilla kaupasta muovipaketista. Luonto on eläinten koti, siellä on paljon erilaisia eläimiä josta koko maapallon elämä ja värit muodostuu.

Luonto tarvitsee eläimiä ja eläimet luontoa. Luonto-ohjelmassa näytettiin miten yksi erikoinen iso kukka kuolisi ilman lepakon kakasta saatavaa ravinnetta, lepakko syö ötököitä ja kuolisi ilman niitä ja ne ötökät saavat ravintoa siitä samasta kukasta. Jos yksi katoaa, katoaa kaikki.

Uhanalaisia ja kaikkia eläimiä pitää suojella ja se on tärkeä tehtävä. Eläimiä voi suojella jos ihmiset antaisivat niille takaisin elintilaa ja antaisivat niiden olla rauhassa, eikä tekisi mitään turistikohteita katsomaan niitä tai pyydystäisi eläintarhaa varten. Monet eläimet ovat tosi erikoisia ja hienoja ja ne tarvitsevat apuamme, sitten ne voivat selvityä sukupuutolta, joka ei ole edes niiden oma syy.

*

Elinalueiden pieneneminen ja häviäminen, ilmastonmuutos sekä salametsästys uhkaavat monia eläimiä, kuten lumileopardia, pandaa ja afrikannorsua. WWF tekee konreettista työtä, jotta nämä upeat lajit säilyisivät maapallollamme. Kuukausilahjoittajana saamme kotiin nelisen kertaa vuodessa WWF-jäsenlehden, jossa usein myös kerrotaan, mitä työllä (ja lahjoituksilla) ollaan saavutettu. On aina hienoa lukea onnistumisista ja lajien olojen parannuksista tai lisääntymisistä.

Meille pohjoisen asukkaille vähän tutumpia eläimiä, kuten erittäin uhanalaista naalia sekä hyvin uhanalaista saimaannorppaa WWF auttaa myös. WWF:n tavoitteena on palauttaa naali pysyvästi Suomen luontoon ja saimaannorppia on autettu viime vuosina menestyksekkäästi kolaamalla niille apukinoksia, joihin he voivat synnyttää poikasia.

Kuukausilahjoittajana on siis mukana tekemässä oikeasti hyvää, ihan kotisohvalta. Mielestäni on myös tärkeää näyttää lapsille mallia vastuullisesta kuluttamisesta, siitä että osa omista tuloista lahjoitetaan, jotta voidaan olla kaikki yhdessä tekemässä tärkeää, yhteistä hyvää – kuten auttaa luonnonmonimoitusuuden säilyttämisessä. Meidänkään perheessä ei aina tehdä niitä kaikista tädellisimpiä tai ehkä kaikista ekologisempia valintoja, mutta suunta on hyvä ja tärkeää on mielestäni postiivinen ja toiveikas asenne – on tärkeää tehdä edes jotain –  ja siitä kummina olo antaa meidän lapsille.

Voit lukea lisää ja liittyä WWF kummiksi tämän linkin kautta.