Miten pojat ovat ottaneet uuden pikkusiskon vastaan? On kysymys, jota minulta kysytään edelleen usein. Ihan mielettömän hyvin, vastaan. Joskus meinaan vastata, että paremmin kun olisin voinut ikinä kuvitellakaan, mutta sitten muistan, ettei minulla itse asiassa ollut mitään epäilyksiä asian suhteen edes etukäteen.

Luottamus mustasukattomuutta kohtaan juontaa varmaankin juurensa siitä, kun aikoinaan Kaapon ja Elviksen kanssa kaikki meni niin älyttömän hyvin. Kaapo oli kaksivuotias tullessaan isoveljeksi, ja olin kuulut äitikavereilta jos jonkinmoisia kauhutarinoita isosisarusten mustasukkaisuuksista. Tuolloin minua varoiteltiin, etten esimerkiksi voisi seuraavaan pariin vuoteen jättää lapsia hetkeksikään kahdestaan, että vanhempi löisi, purisi, tukistaisi, heittelisi leluilla, herättäisi kiusallaan – ja mitä vielä, nuorempaa. Kun ikäero vähän tasoittuisi, alkaisi pienempi antamaan samalla mitalla takaisin ja tätä taistelua sitten jatkuisi vuosikaudet.

Mitään sellaista ei meillä kuitenkaan tapahtunut. Vaikka Kaapo oli touhukas tapaus, on hän ollut pienestä saakka myös omalla tavallaan hyvin rauhallinen sekä äärimmäisen empaattinen. Hän otti heti hoivaavan ja huolehtivan isoveljen roolin. Ja samanlainen luonne hänellä on edelleen, hän on rauhallinen mietiskelijä, jopa murehtija, joka ajattelee aina toisia.

Pojille syntyi nopeasti syvä, lämmin ja läheinen suhde. He saavat tukea, kannustusta ja turvaa toisistaan. On hellyttävää, miten he kutsuvat toisiaan iso- ja pikkuveljeksi.

Elvis taas on luonteeltaan enemmän sellainen hälläväliä-tyyppi. Toki empaattisuutta häneltäkin löytyy, mutta hän usein selättää asiat olankohautuksella. Tämä luonteenero tuli selvästi esille esimerkiksi silloin, kun jouduimme luopumaan koirastamme. Kaapo suri silloin paljon, suree edelleen, Elvis taas ymmärsi paremmin asian järkevän puolen ja hyväksyi sen. Tai kun pojat leikkivät pienten serkkujensa kanssa, Kaapo jaksaa leikittää ja hoivata heitä tuntikausia. Elvistä jaksaa kiinnostaa hetki tai kunnes joku vahingossa nipistää ja siirtyy sitten puuhaamaan omiaan.
Ja vaikka Elvis oli meidän vauva pitkään, oli hän sentään päässyt siitä roolista jo aikaa ennen kun sitten pikkusisaresta tuli tieto. Toki ajankäyttö, kolmen lapsen huomioiminen ja koko perheessä tapahtuva suuri muutos olivat etukäteen jännittäviä asioita. Mutten missään vaiheessa edes osannut pelätä mitään mustasukkaisuuskohtauksia.

Myyllä on siis ikäeroa Kaapoon yhdeksän vuotta ja Elvikseen melkein seitsemän. Olen ollut aiemminkin sitä mieltä, että kaikki ikäerot ovat hyviä, ja olen sitä edelleenkin. Mikään ei ole toistaan parempi. Tottakai sisaruusdynamiikka ja suhteet voivat kehittyä erilaisiksi, riippuen kuinka paljon ikää sisaruksilla välissään on, mutta näihin asioihin vaikuttaa myös moni muu seikka.

Kun Myy syntyi, pystyi pojista huokuvan pyyteettömän rakkauden ja huolehtimisen tuntea ja nähdä heti. He ottivat pikkusiskon avosylin vastaan ja perheeseemme. Pojat ymmärsivät, että pienen vauvan tarpeisiin pitää vastata heti ja että nyt aluksi on aika, kun heidän täytyy osata odottaa. Tämän lisäksi heistä on ollut ihan mielettömän suuri apu. Myös poikien bonusveli, jolla ikäeroa Myyhyn on tasan neljätoista vuotta, on näyttänyt iloitsevan pikkusiskostaan yhtä lailla ja ollut isona apuna, muun muassa hakemalla melkein keskellä yötä kaupasta lisää korviketta vauvalle.

Seitsemään kuukauteen on mahtunut yhdet harmistuneet itkut siitä, kun välillä aikani ja huomioni ei ole riittänyt pojille samalla tavalla kun ennen. Sekin harmitus on osattu kohdistaa oikein minuun, eikä vauvaan. Mitään mustasukkaisuutta ei siis ole ollut, vain lisää pelkkää onnea ja rakkautta. Voi meitä onnekkaita!

Pois alta risut ja männynkävyt – täältä tulee Myy!

Seitsemänkuukautispäivänsä kunniaksi Myy oppi kertaheitolla konttamaan kunnolla, menemään istumaan ja istumaan ilman tukea sekä nousemaan niin polvilleen kun seisomaankin. Näitä taitoja on nyt hiotto koko viikko ja treenit ovat käynnissä täysillä yötä päivää.

Vanhempana sitä saa olla sydän kurkussa jatkuvasti. Silmistä selässä ei olisi myöskään haittaa, sillä vauvaa ei voi jättää viideksi sekunniksi kauempaa vahtimatta. Hän ehtii joka paikkaan silmänräpäyksessä (etenkin jos siellä näkyy johtoja!) ja nousee kaikkea vasten seisomaan. Tietenkään ihan tarkkaa ymmärrystä näiden tukien kesntavuudesta hänellä ei vielä ole, joka lisäksi jalkoistakin saattaa yllättäen loppua voimat tai tasapaino muuten vain pettää.

Näitä aikoja tullaan vielä myöhemminkin muistelemaan hikikarpalo otsalla, hieman epäuskoisesti naureskellen. Ihan niinkuin se yksi emoji

Jokainen tuore vanhempi on varmasti kuullut lukemattomat kerrat samat kehoitukset nauttia vauva-ajasta, koska se menee ohi niin nopeasti. Ja tottahan se on, vaikka usein kuulostaakin jopa ärsyttävän kliseiseltä.

Samaa olen joskus hokenut mielessä itselleni lähes hampaat irveessä. Vaikka vauva-aika on ihmeellistä ja ihanaa, ovat ne etenkin ne ensimmäiset kuukaudet rankkoja. Etenkin jos on yhtään mitään ”ylimääräistä” huolta, kuten vaikka meillä oli imetyksen kanssa. Mutta ihan muutenkin.

Vaikka tämä vauva oli kolmas lapseni, oli alku välillä haparointia, itsensä kyseenalaistamista, murehtimista ja ihan vaan aivan uudenlaisen elämän opettelua ja sisäistämistä. Kaiken oman ajan ja itsekkyyden yhtäkkistä jättämistä samaan aikaan kun oma kehokin on taas ihan muuttunut.

Moni kertookin ensimmäisten kuukausien menneen ihan sumussa – ja niin se meni täälläkin. Ekat kaksi kuukautta itse lähinnä vain imetin tai pumppasin maitoa. Pelkäsin katoavani jonnekin äitiyden pimeälle puolelle ja kadottavani itseni. Tunsin usein olevani vain väsynyt lypsylehmä. Ja samaan aikaan olin maailman onnellisin uudesta ihanasta vauvasta.

Jo kuukauden ikäinen vauva alkaa hymyilemään ja ottamaan yhtä enemmän kontaktia. Se pikkuvauva-aika tosiaan on todella lyhyt. Kahden kuukauden ikäinen vauva on jo ihan ihminen, eikä mikään vastasyntynyt mytty – vaikka tietysti ihan pieni vauva onkin.

Nyt kun oma vauva lähentelee seitsemän kuukauden ikää, tuntuu uskomattomalta, että vain muutama kuukausi sitten hän oli pienempi kuin nukke. Se on todella haikeaa. En ikävöi yhtään sitä epävarmuutta joka minusta ensikuukausien ajan ajoittain puski, mutta kaipaan välillä kyllä sitä ihan pienen pientä nöttiästä, joka halusi kokoajan olla vain ihan lähellä – vaikka joskus meni päiväkausia, että pääsin rauhassa syömään aamupalaa, pukemaan tai edes vessaan.

Ja sitten samaan aikaan, mitä enemmän vauva kasvaa ja kehittyy, sen hienompaa tämä on. Tai siis ihan erilaista, koska ei näitä voi verrata.

Jos jokunen kuukausi sitten aina jonnekin mennessä toivoin vauvan nukkuvan, nyt yritän ajoittaa monet asiat, kuten vaikka museossa käynnin, juurikin niin, että hän olisi hereillä ja voisi myös itse niistä nauttia.

Hurjaa miten nopeasti asiat muuttuvat vauvavuotena. Yhtäkkiä meillä onkin täällä kaikesta hyvin kiinnostunut ja innostunut pikkuinen lapsi, joka on jo ihan oma persoonansa. Iso pieni, jota ei voi jättää hetkeksikään vartioimatta sängylle, joka ryömii hirvittävää vauhtia heti sähköjohdon nähdessään, joka rakastaa hassuttelua ja matkii meitä monessa asiassa.

Yritin nauttia, imeä ja muistaa jokaisen hetken vastasyntyneen kanssa, mutta samaa teen edelleen. Vastasyntynyt vauva on ihmeellinen ja ainutlaatuinen, mutta niin on puolivuotias kuten vaikka yhdeksänvuotiaskin.

Vaikka ajan nopea kulku ja lasten kasvaminen tuntuu hurjalta ja haikealta, on se kuitenkin sitäkin hienompaa. Samalla kun saa seurata lasten kasvua ja kehitystä, oppii ja kehittyy sitä samalla itsekin paljon.

Itse olen ainakin oppinut entistä enemmän hetkessä elämistä. Toki mietin hymyssä suin myös menneitä tapahtuneita tai saatan murehtia tulevaa, mutta osaan siinä samassa olla hyvin kiinni juuri tässä ja nyt. Lapset opettavat siitä paljon.

Ja siinä samassa kauhistelen, että tuo minun juuri syntynyt vauvani onkin jo lähempänä yksivuotiasta taaperoa kun sitä vastasyntynyttä. Miten kamalaa ja ihanaa!

Tosi moni teistä on kysellyt enemmän näistä meidän allergiaepäilyistä ja oireista. Olenkin sivunnut aihetta jo pitkään, mutta samalla minulla ei ole oikeastaan mitään ihmeempää kerrottavaa. Asia on edennyt niin hitaasti ja jokainen päivä on todella erilainen. Toistaiseksi kun kaikesta on vain epäily, eikä tässä auta kun edetä ihan rauhassa.

En nyt ihan tarkkaan muista minkä ikäinen vauva oli, kun ensimmäisen kerran epäilin hänellä olevan refluksi, mutta aika pieni – joitain viikkoja. Myös vanhemmilla lapsillani oli ollut pienenä reipasta pulauttelua, joka sitten itsekseen loppui, kun he vähän kasvoivat. Tällä kertaa pulauttelua enemmän minua kuitenkin mietitytti joukko muita oireita, jotka olivat tyyppilisiä vauvan silent refluksille.

Refluksissa siis vastasta nousee syötyä ruokaa sekä vatsahappoja ylöspäin ja takaisin suuhun, aiheuttaen poltetta ja kipua. Myös itselläni on refluksi, joten tiedän omasta kokemuksesta, miten hirveä vaiva se voi olla.

Merkittävimpiä oireita olivat limaisuus ja rohiseva hengitys, levottomat yöt, tyytymättömyys, jatkuva halu olla sylissä ja liikkeessä sekä tiheät syöntikerrat. Oireet tulivat ja menivät, ja niiden lisäksi oli myös kaikenlaisia vatsanväänteitä – jotka toisaalta ovat aivan normaaleita, kun pienen vauvan suolisto kehittyy. Kaikilla vauvoilla on niitä enemmän tai vähemmän. Oli kuitenkin vaikea sanoa, että mikä oli milloinkin normaalia ja mikä ei. Joinain päivinä hän oli kovin itkuinen, joinain päivinä taas hyvinkin tyytyväinen.

Nelisen kuukautta sitten otimme käyttöön maidon sakeuttajan ja hänen voinnistaan mielestäni huomasikin, että se helpotti refluksivaivaa. Silti välillä hän sai kovia kipuitkukohtauksia, joskus selviä vatsavaivoja. Kaulan alle ilmestyi myös ikävän näköinen ihottuma, jonka pitkään ajattelimme johtuvan kuolaamisesta. Vauva kuolasikin todella reippaasti ja imi nyrkkiään. Kuvittelimme hänelle tulevan hampaita, mutta nyt neljä kuukautta myöhemminkään yksikään hammas ei ole vielä ilmestynyt. Kuolaaminen ja käden imeminen ovat myös merkkejä refluksista. Ihottumaa rauhoitti vain hydrokortisoni.

Tammikuun alussa vauva oli taas ollut monta päivää hyvin kipuinen ja itkuinen. Nukkui huonosti ja kieltäytyi välillä kokonaan syömästä. Hän haroi itkiessään paljon korvaansa ja päättelinkin tästä hänellä olevan korvatulehdus. Menimme yksityiselle lastenlääkärille. Mietittiin, että korvatulehdusta tutkiessa voisimme samalla myös kysyä vauvaa vaivanneista vatsavaivoista ja neuvolalääkärin mukaan kylmästä ilmasta johtuvasta kaulan ihottumasta.

Olin ihan häkeltynyt kun kokenut lääkäri tokaisi lähes heti merkkien viittaavan vahvasti maitoallergiaan. Korvat olivat kunnossa. Meille lätkäistiin mukaan resepti erikoismaitoon ja neuvottiin tulla takaisin 2-4 viikon kuluttua. Sitten katsottaisiin maitoaltistukset sekä allergiatestit.

Oma pettymys imetyksen epäonnistumisesta nosti tässä kohtaa taas päätään, sillä itsehän käytän maitotuotteita todella vähän, eikä niiden vähäistenkään, kuten voin, poisjättäminen omasta ruokavaliosta olisi tehnyt yhtään tiukkaa. Ja näin vauva olisi saanut hänelle sopivaa maitoa luonnollisesti.

Maitoallergia sai kuitenkin monta palasta loksahtamaan kohdalleen. Nyt kaikelle itkulle, kivulle ja muille oireille oli vihdoin syy. Arki oli pitkään tuntunut jotenkin erityisen raskaalta ja univelka kasvanut sietämättömäksi. Samalla allergiaepäilys antoi onneksi myös toivoa, että nyt kaikki alkaa helpottamaan.

Otimme uuden maidon käyttöön heti. Jauhemainen valmiste on sekin lehmänmaidosta valmistettu, mutta sen proteiinit pilkottu pieneen peptidi-muotoon niin, että se sopii useimmille allergisille. Ensimmäisen yönsä tällä maidolla vauva nukkuikin paremmin kun aikoihin. Vatsakin alkoi toimimaan paremmin. Mutta pian hän taas alkoi kieltäytymään syömästä ja oli kipuinen sekä itkuinen. Eräänä päivänä annoimme hänelle aiemmin käyttämäämme korviketta, kun olimme niin huolestuneita hänen syömättömyydestään. Se menikin hyvin alas, mutta pian pepun iho paloi rikki ja hän alkoi oksentamaan sekä raapi itsensä verille. Vedimme vielä viikon uudella erikoismaidolla, kunnes menimme uudestaan lääkäriin.

Olin itse sitä mieltä ettei uusi maitokaan sovi ja että suolistoperäisen allergian lisäksi vauvalla on selvästi refluksin merkkejä, jotka on tutkittava. Lääkäri toppuutteli odottelemaan. Vauva pitäisi saada nyt aluksi oireettomaksi, löytää sopiva maito ja sitten vasta olisi mahdollista alkaa selvittelemään. Saimme reseptin uuteen, aminohappopohjaiseen maitoon. Sen pitäisi sopia myös hyvin vaikeasti allergisille. Hinta on myös sen mukainen. Maito maksaa yli 20 euroa litralta, eli meidän käytössämme kuukaudessa reilu 600 euroa.

Maitoon on mahdollista hakea Kelakorvausta, mutta se taas vaatii lääkärin valvoman maitoaltistuksen. Sitä ennen lapsi on kuitenkin saatava oireettomaksi vähintään kahdeksi viikoksi. Tämän jälkeen lapselle annetaan valvotuissa olosuhteissa maitoa, ja jos se aiheuttaa oireita, kirjoittaa lääkäri lausunnon maitoallergiasta. Valitettavasti tämän aminohappopohjaisen erikoismaidon kohdalla näitä altistuksia tarvitaan kuitenkin kaksin kappalein. Eli ensimmäisen altistuksen jälkeen lapsi pitää taas saada ensin oireettomaksi. Jos lapsi on pahasti allerginen, tässä voi mennä useita viikkoja ennen kun suolisto taas paranee. Ja sitten koko homma tehdään taas uusiksi.

Erikoismaito onneksi tuntuu sopivan. Kuukausia vaivannut kaulan ihottuma katosi päivässä. Uskalsimme alkaa ottamaan myös kiinteitä maidon rinnalle. Heräsi uusia epäilyjä myös muista ruoka-aine allergioista. Onkin niin, että moni lehmänmaidolle allerginen on allerginen myös kananmunalle, soijalle ja naudanlihalle. Myös muutamat hedelmät, viljat sekä maissi ovat epäilylistalla. Välillä taas mietin, että olenko vain muuttunut liian hysteeriseksi ja epäilen kaikkea sekä analysoin vauvan oireita ja iho-oireta liian tarkkaan. Talvi aika ei yhtään helpota, kun vauva oireilee myös ihollaan. On vaikea sanoa mikä johtuu pakkasesta ja mikä ruoka-aine yliherkkyydestä.

Vauva voi nyt paremmin, mutta joinain päivinä on taas tosi vaikea sanoa, että vaivaako häntä refluksi vai vatsa ja mikä. Mikä on normaalia ja mikä johtuu allergiasta. Edessä hänellä on kuitenkin maitoaltistus, ruokatorven pH-mittaus nenän kautta vatsaan laitettavalla lankamaisella mittarilla sekä allergiatestit verikokeesta sekä prick-menetelmällä.

Ensi viikolla mennään taas lääkäriin, joten asia edistyy taas vähäsen. Pienen vauvan kanssa on niin vaikeaa, kun hän ei voi edes kertoa mihin sattuu tai miksi hän itkee. Onneksi allergia ei hänen tapauksessaan vaikuta olevan kuitenkaan vakava, aiheuttaen anafylaksiaa, mutta kyllä sitä silti vanhempana on huolissaan ja ennen kaikkea pahoillaan, että pieni joutuu kärsimään ja olemaan kivuissa.

Onneksi muuten päädyimme lopulta pitkän pähkäilyn tuloksen ottamaan vauvalle allergiat kattavan sairausvakuutuksen – vaikka aluksi toisin ajattelimmekin. Julkisen puolen kautta tämä allergioiden selvittely olisi todennäköisesti paljon vaikeampaa ja hitaampaa. Ja iman vakuutusta yksitysellä puolella todella kallista. Myös maidot kuuluvat vakuutuksen korvattavuuteen, kunhan vain se Kela-korvaus niille saadaan.

Olisi kiinnostavaa kuulla muiden allergisten lasten vanhempien kokemuksia. Etenkin jos ne ovat saman kaltaisia kun meillä! Liityin itse jo Facebookin allergiaryhmään ja sieltä sainkin aluksi tosi paljon apua sekä vahvistuksen omille epäilyilleni – mikä oli tosi iso ja tärkeä juttu.

– 8440 g & 68 cm
– Pyörii vatsallaan akselinsa ympäri
– Liikkuu pieniä matkoja ryömimällä ja kierimällä
– Menee konttausasentoon ja liikkuttaa itseään siinä edestakaisin
– Istuu tuettuna esim syöttötuolissa
– Saattaa hermostua jos ei pääse sinne minne haluaa tai yletä leluihin
– Rakastaa kylpemistä, kukkuu-leikkiä, kutittelua, harsolla kasvojen pyyhkimistä, veljiään, pusuttelua, ulkoilua, lukemista, loruleikkejä, laulamista, ilmakylpyjä, hassuttelua
– Nukahtaa useinmiten helposti itsekseen, joko omaan sänkyynsä tai vaunuihin
– Nukkuu yleensä kahdet lyhyet ja yhdet pitkät päiväunet
– Heräilee öisin aivan liikaa
– Osaa taputtaa
– Kovin kiinnostunut kaikesta ja kaikista, kova kiire joka suuntaan
– Varaa kanaloista tuettuna jaloilleen ja harjoittelee askeleiden ottamista
– 0 hammasta
– Lopullista silmien väriä ei osaa vielä sanoa, nyt harmaat
– Töpsyttää hassusti lattiaa jalallaan
– Nukkuu usein kyljeltään tai vatsallaan
– Suosii selvästi muutamaa lempileluaan
– Jumppaa nostamalla pyllyään irti maasta selällään maaten
– Osaa vetää musiikkimobilen päälle
– Maitoallergian lisäksi epäilyssä on ainakin kananmuna, soija, omena, maissi ja viljat sekä refluksi
– Vaikka huomio on parasta, viihtyy asioita tutkien joskus pitkiäkin aikoja itsekseen
– Harjoittelee itse syömistä lusikalla ja sormin
– Tunnistaa (ehkä) oman nimensä
– Kulkee vielä vaunukopassa
– Ei vierasta ja väläyttelee hymyään kaikille

1 KK
2 KK
3 KK
4 KK
5 KK