Vähämpä tiesin (tai muistin). Sovin kaverin kanssa taaperotreffit keskustakirjasto Oodiin. Siellä on kiva pienten lasten leikkialue.

Ostin itselleni kahvin kaveria odotellessa ja istuin sohavalle leikkialueen viereen. Mielessäni oli nauttia kahvia lapseni rauhallisia leikkejä sivusta seuraten.

Todellisuus olikin sitten jotain aivan muuta. Askelmittariin tuli puolen tunnin aikana noin 8 175 askelta, keräsin kirjoja takaisin hyllyyn noin 137 kappaletta, selkäni valui hikeä samalla kun kimaltelevat hikikarpalot koristivat otsaani, kahvit läikkyivät kun säntäsin milloin mistäkin askelmalta ottamaan koppia lapsesta (hän nykyään siis myös juoksee ja kovaa) – silloin kun en pahoitellen yrittänyt saada häntä pois tunetemattomien ihmisten älypuhelimilta tai kenkävarkaista.

Taaperoelämä – en muistanut että se oli näin vauhdikasta.

Samalla kun esikoiseni juhli pyöreitä, oli minullakin myös toinen syy juhlaan – mielestäni täyttä kymppiä äitinä on myös erittäin aiheellista juhlistaa.

Olen tiennyt varmaan aina, että haluan nuorena äidiksi. Se ei ole ollut suvussani mikään kummallinen asia, sillä myös niin äiti kun äidinäitinikin ovat tulleet äideksi nuorella iällä.

Itselläni on ollut vahva tunne siitä, että elämässä ei tarvitse kaiken olla valmiina, ennen kun lapsi tulee. Elämä jatkuu myös sen jälkeen, eikä lapset ole este vaikkapa opiskelulle tai uran luomiselle.

Vanhemmaksi haluaminen tai haluamattomuus on jokaiselle henkilökohtainen asia, jota kukaan muu ei voi laittaa oikeaan tai väärään lokeroon. En siis sano, että äitiys on ainut ja oikea tapa, mutta juuri minulle se on aina tuntunut sellaiselta.

23-vuotiaana minusta tuli vihdoin äiti mikä tarkoittaa, että olen ollut lähes yhden kolmasosan elämästäni nyt äitinä. Äitiys on tuntunut alusta saakka kovin luonnolliselta. Äitinä en aina ole se perinteisin pullalla tuoksuva mamma, mutta äitinä voikin olla ihan omana itsenään.

Se onkin ollut itselleni tärkeä oivallus ja ehkä osaltaan tehnyt sen, miksi äitinä olo on itselleni niin ihanaa ja kivaa. Äitinä ei tarvitse änkeytyä tiettyyn muottiin – kun tekee miten sydän sanoo ja parhaalta tuntuu, ei voi mennä kovin vikaan.

Tottakai etenkin pikkulapsiaikana on ajoittain tuntunut siltä, että on uponnut vähän liian syvälle äitiyden syövereihein ja jopa kadottanut hetkeksi itsensä. Sekin on ihan ok kun sen hyväksyy ja enennkaikkea ymärtää, että pian sieltä taas noustaan. Viimeistään kun lapset kasvavat ja aikaa itselle ja omille ajatuksilleen alkaa taas löytymään.

Äitinä joutuu välillä kovan arvostelun, syyllistämisen ja kaiken maailman neuvojien armoille. Tässä kymmenen vuoden aikana on tullut kasvatettua onneksi hyvä teflonpinta kaikelle turhalle. Mutta nuorena äitinä saatoin ottaa hyvinkin raskaasti tuntemattomien ihmisten syyllistävät neuvot. Niitä kun saattoi sadella ihan kysymättä vaikkapa ratikkamatkalla.

Oma onneni oli myös se, että muutimme raskauden lopulla kivalle asuinalueelle jossa oli paljon lapsiperheitä, mutta se oli tarpeeksi lähellä myös omia juttuja. Muihin äiteihin tutustuessani huomasin, että itseni lisäksi olemassa on myös paljon muita äitejä, jotka tekevät oman näköistänsä arkeaan. Ja että lapsiin liittyvien asioiden lisäksi voi olla edelleen kiinnostunut myös omista jutuistaan, olematta huono vanhempi.

En oikein osaa sanoa, mikä äitiydessä olisi parasta. Äitinä olo on vaan kokonaisvaltaisesti paras juttu jonka tiedän. Muistelen joskus silloin äidiksi tullessani ajatelleeni, että se antoi minulle merkityksen elämään. Ei ihan mikään pikkujuttu siis.

Nyt voisin ajatella asian niin, että kun mielestäni tärkeintä elämässä on rakastaa ja olla onnellinen, niin itselleni äitiys on itselleni helppo ja luonnollinen tapa rakastaa, tulla rakastetuksi sekä myöskin jakaa sitä onnea puolin ja toisin.

Lapsen kaipuu oli omalla kohdallani niin voimakas, että se tuntui myös ihan fyysisenä kipuna. Samoin on käynyt myöhemmin, kun olen halunnut lapsia lisää. Se kaipuu ja halu äitiyteen on ihmeellinen alkuvoima, jolle ei voi sanoa vastaan.

En tiedä olisinko oppinut itsestäni ja elämästä näin paljon ilman äitinä oloa. Ehkä, mutta eri tavalla ainakin. Välillä olen miettinyt, mitä jos elämä olikin kuljettanut toisin, eikä asiat oliskaan menneet näin. Sen lisäksi, että sellaista on ihan turha ajatella on se ihan absurdia. Sillä näin asioiden kuuluukin juuri olla, minun kuuluu olla äiti ja se olisi varmasti tapahtunut jokatapauksessa.

Näitä vanhoja kuvia, joissa olen esikoiseni kanssa, kaivelin omasta facebookista ja blogista – ihania muistoja, muistan niin elävästi ihan jokaisen hetken. ps. haluan otsatukan takaisin!

Jatketaan vielä vähän synttäri -ja etenkin syntymäpäivälahjateemaa. Tällä kertaa elokuussa yksi täyttäneen tyttären.

Yksivuotiashan ei juurikaan lahjoja vielä tarvitse tai edes osaa kaivata, mutta minusta oli itse äitinä kiva ele sellainen antaa. Lahja ei tosin ollut mikä vaan kaupasta ostettu tavara, vaan vanhat hopearannerenkaani. Tämä oli juuri oika hetki ikäänkuin siirtää perintö eteenpäin, vaikka renkailla tuskin juurikaan rahallista arvoa on. Tunnearvoa sitäkin enemmän.

Olen saanut rannerenkaat aikoinaan omalta äidin äidiltäni. Ne ovat Balilta, jossa isoäiti matkusteli vuosikausia niin paljon, että sitä voi varmaankin sanoa lähes asumiseksi. Suomessa hän möi hienoja Balilaisia puisia koriste-esineitä, joita meiltäkin löytyi lapsuuden kodistamme paljon. Lopulta hän menikin naimisiin Balilaisen miehen kanssa ja he muuttivat yhdessä Australiaan kauppaa pitämään – reissaten Balille edelleen paljon.

Näiden rannerenkaiden, jollaisia siis perinteisesti jo usein vauvoille Balilla puetaan, lisäksi yksi hienompia tuliaisia noilta reissulta on Balilainen, hyvin koristeellinen kansallis/juhlapuku. Sitä minulla ei harmiksi ole enää tallessa, mutta onneksi nämä rannerenkaat ovat säilyneet muutoista (ja lapsuuden leikeistä) huolimatta mukana.

Lasten kokoiset rannerenkaat ovat jo elämää nähneet, mutta omasta mielestäni se tekee koruista vieläkin hienommat. Toki niitä voisi varmasti puhdistaa lisää, niistä näkee että niitä on pidetty paljon – ja myös leikitty. Ja paljon pitäminen on merkki siitä, että ne ovat olleet mieluisat ja rakkaat.

Myy onkin ollut aivan haltioissaan myös renkaista ja voi istua vaikka kuinka kauan paikallaan, vaan harjoitellen renkaiden pujoittamista ranteisiin ja nilkkoihinsa. Välillä ne ovat unohtuneet leikkeihin ja löytyneet myöhemmin jostain sohvantyynyn alta.

Vuoden parin päästä ne varmaankin pysyvät jo paremmin päällä, kun Myy muutenkin ymmärtää paremmin niiden tarkoituksen. Sama hänelle ristiäislahjaksi antamani vanhan medaljonkini kanssa.

Myyn paita ja oma mekkoni saatu Kaikolta

Lasten harrastukset puhuttavat usein näin syksyisin ja monessa blogissakin aihetta on sivuttu viimeisen viikon aikana.

Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että pieni, alle kouluikäinen lapsi ei tarvitse harrastuksia. Toisaalta, silläkin on iso merkitys mitä harrastaa. Tavoitteelinen urheilu -tai musiikkihaharrastus eroaa todella paljon vaikka jokaviikkoisesta uimahallikäynnistä tai muskarista.

Tärkeintä kuitenkin on, ettei harrastus rasita liikaa – niin lasta kun vanhempiakaan. Tähän taas vaikuttaa moni muu seikka harrastuksen mielekkyyden lisäksi, kuinka usein, mihin aikaan ja kuinka kaukana kotoa se on – auttaako tarvittaessa joku kuskaamisessa. Itselleni suurin rasite on ollut juurikin lasten harrastuksiin vieminen, hakeminen ja siinä välissä odottelu.

Nyt kun isommat lapset kulkevat lähes itsenäisesti harrastuksiinsa – jotka löytyvät myös ihan läheltä – saavat he omasta puolestani harrastaa melkeimpä niin paljon kun huvittaa (niin kauan kun se on mielekästä eikä haittaa muuta elämää).

Olen tässä vuosien aikana myös huomannut, että harrastuksen hinta ei todellakaan korreloi laadun kanssa. Olemme aloittaneet harrastusuramme ensin ilmaisista kaupungin ja seurakunnan kerhoista ja muskareista, ja nyt pojat taas käyttävät hyödykseen kouluilla järjestettäviä erilaisia kerhoja. Kuten teatteri -ja improkerhoa, kuviskerhoa, liikuntakerhoa sekä kokkikerhoa. Kaikki nämä on maksuttomia ja ihan superhyviä sekä ammattitatoisesti ohjattuja.

Pojat ovat käyneet myös suht edullisilla erilaisten järjestöjen, kuten MLL:n järjestämissä harrastuksissa, sikrkuskoulussa ja kuvataidekerhossa. Ne maksavat alle satasen lukukaudessa ja ovat olleet myös laadultaan todella hyviä. Sitten taas toisen toimijan, yli puolet kalliimpi Parkour-koulu ei vastannut yhtään edes lapsen odotuksia – se oli vain ylikallis (ja tylsä) jumppa.

Harrastuksia on myös lopetettu. Juurikin tämä hyvä kuviskerho harmiksemme sen vuoksi, ettei jatkokurssille ikinä mahtunut mukaan, jalkapalloharrastus pitkän yrittämisen jälkeen sen vuoksi, ettei se vaan ollut oma juttu. Mielstäni on tärkeää kannustaa lasta, eikä heti antaa lopettaa, mutta nähdä herkästi myös milloin vain kannattaa siirtyä seuraavaan lajiin. Ikävä jos lapselle jää huono fiilis siitä, että hänet pakotettiin johonkin, mikä ei tuntunut hyvältä.

Pojat kävivät myös yhdessä tanssikoulussa, mikä oli tosi kiva ja mieluinen, mutta siinä ongelmaksi tuli kuitenkin logistiset haasteet ja huono kellonaika. Autottomana lasten kuskaaminen ei ole mitään herkkua – etenkään talvella. Se siis loppui taas meidän vanhempien päätöksestä.

Tällä hetkellä neljäsluokkalainen Kaapo harrastaa säännöllisesti huimat neljä kertaa viikossa. Se kuulostaa itsestänikin aika paljolta, mutta hän nauttii harrastuksistaan eikä koe niitä taakkana – päinvastoin, hän saa niistä paljon iloa. Karate hänellä on kolme kertaa viikossa ja bändikoulu kerran. Tämän lisäksi hän osallistuu itsenäisesti lähes viikoittain koulun jälkeen järjestettäviin ilmaisiin kerhoihin luokkakavereidensa kanssa.

Karate järjestetään parin minuutin kävelymatkan päässä meiltä kotoa, joten on tietysti kiva ja arkea helpottava asia, että hän voi vaihtaa Karate-asun kotona ja kipaista harrastukseensa. Tärkeintä ja parasta toki, että laji tuntuu hänelle kaikin puolin sopivalta ja hän tosissaan itse tykkää käydä siellä.

Bändikoulussa alkoi juuri kolmas kausi ja sekin on ollut hyvin mieluinen. Joka kauden päätteeksi järjestetään myös konsertti, jossa he esiintyvät ja ne ovat olleet meille vanhemmille ihan mahtavia hetkiä nähdä oma pikkuinen lavalla.

Karate maksaa 150 euroa lukukaudessa (3 x vko 1,5h kerta) ja bändikoulu (15 kertaa 1h kerta) 250 eur. Isovanhemmat osallistuvat harrastusmaksuihin.

Tokaluokkalainen Elvis harrastaa isoveljeään vähemmän. Useamman vuoden kestänyt sirkuskoulu joutui harmillisesti lopettamaan viime kevään jälkeen, mutta onneksi vielä lähempää kotia löytyi uusi, joka on nyt muutaman kerran jälkeen vakuuttanut meidät kaikki – oikein pätevän oloinen koulu jossa pääsee kunnolla temppuilemaan!

Sikruskoulun lisäksi löytyi vuoden etsinnän jälkeen kuviskerho – omasta koulusta, koulupäivän pääteeksi. Sitäkin on takana vasta kaksi kertaa, mutta Elvis on tykännyt tosi paljon.

Koulun jälkeen Elvis myös käy neljä kertaa viikossa leikkipuiston iltapäiväkerhossa. Siellä ei ole hirveästi ohjattua toimintaa, mutta heidän kaveriporukkansa tykkääkin mieluiten leikkiä omiaan puiston metsässä. Mielestäni tällainen ”vapaa” tekeminen on oikein hyvää ja riitävää pienelle koululaiselle, joka saa välillä pinnistellä aika paljon jotta jaksaa keskittyä koulupäivän ajan.

Sirkuskoulu maksaa 210 eur lukukaudessa (1 x vko 1h kerta + mahdollisuus osallistua ilmaistunneille), kuviskerho 0 eur (1 x vko 2h kerta).

Etenkään pienempien lasten vanhempien on mielestäni turha stressata siitä, jos lapsella ei ole mitään sen kummempia harrastuksia. Etenkään jos lapsi on päiväkodissa. Se on aivan riittävää touhua sen ikäiselle ja pienet tarvitsevat hoitopäivän jälkeen lepoa kotona.

Tottakai kaikki perheet ovat erilaisia, enkä ole tässä tuomitsemassa kenenkään valintoja. Joissain perheissä varmasti päiväkoti-ikäisetkin voivat nauttia säännöllisestä harrastuksesta ja joillekin taas riittää hyvin perheen kanssa tehnyt metsäretket ja leipomiset kotona.

Meillä Elvis kävi viime keväänä Helsingin Ooperan poikien baletin testitunnilla ja tykästyi siihen kovasti. Mietimme yhdessä balettiharrastuksen aloittamista ja lopulta päädyttiin siihen ettei hän sitä innostukseta huolimatta aloita. Tokaluokkalaisella treenikertoja on viikossa 3-4, eikä yhdeltäkään tunnilta saa olla pois hepposin syin. Heppoinen syy olisi esimerkiksi kaverin synttärit, jotka aika usein sattuisivat lauantain treenikerran päälle. Vaikka harrastuksena baletti olisi hieno ja voisi viedä vaikka minne, en halua vaatia lapseltani myöskään sellaista uhrausta näin nuorena. Toisaalta, nyt emme saa ikinä tietää kuinka intohimoisesti hän lopulta olisi balettiin suhtautunut ja olisiko se sittenkään ollut uhraus hänelle.

Toistaiseksi mennään kuitenkin nyt näin ja just nyt tämä on tosi hyvä. Yksivuotiaalla ei ole vielä harrastuksia, mutta kävisimme kyllä mieluusti kerran viikossa yhdessä muskarissa jos se ei sattuisi päiväuninen kanssa päällekäin. Eilen juuri puhuttiin, että aletaan käymään säännöllisesti uimassa koko perhe – kunhan lähihallimme remontti nyt pian valmistuisi.

Mitä, miten ja kuinka usein teillä harrastetaan? Olisi kiinnostavaa vähän vertailun vuoksi kuulla mitä harrastukset teillä maksavat?

Tägin LAPSI HARRASTAA alta muuten löytyy useampi muukin vanhempi kirjoitukseni lasten harrastuksiin liittyen.

Toivepostaus:

6:00-7:00 HERÄTYYYYYS

Aamu alkaa meidän perheessä aikaisin ja taapero toimii herätyskellona. Aloitimme reilu viikko sitten unikoulun, jättämällä yösyötöt pois, mutta ainakin vielä Myy heräilee öisin. Aamulla meitä vanhempia siis väsyttää ja yleensä jompi kumpi jääkin vielä nukkumaan, kun toinen nousee aamupuuhiin.

Taaperon touhutasosta riippuen, hän saattaa tulla herättyään vielä hetkeksi viereemme köllöttelemään tai sitten suuntaa suoraan lelujensa pariin. Vähän vaihdellen ollaan nyt viime päivinä annettu hänelle ensin maitopullo tai puuro.

Aamupuuro on yleensä pikakarahiutaleista tehtyä ja joukossa muussattua banaania, hedelmä -tai marjasosetta, tuoreita marjoja. tai maapähkinävoita. Yöpuku vaihdetaan päivävaatteisiin yleensä vasta aamupalan jälkeen (koska sotku).

9:00 ULOS TAI LEIKKIÄ KOTONA

Jos ulkona on hyvä sää, mennään aamulla jo ainakin käväisemään lähipuistossa tai joskus kaupassa. Aamuisin ulos lähteminen tuntuu usein itsestä vähän tahmealta, mutta palkitsee joka kerta. Myy tykkää ulkoilusta paljon ja viihtyy niin hiekkalaatikolla kun keinumassakin.

10:00 EKAT PÄIKKÄRIT

Jos aamu on alkanut kovin aikaisin, syö Myy jo lounaan tai jotain pientä välipalaa ennen aamupäikkäreitään. Usein hän juo myös maitoa juuri ennen nukahtamistaan, joskin nykyään aina vain vähemmän.

Myy nukkuu lähes poikkeuksetta aina päiväunet rattaissa parvekeella. Meillä ei ole talossamme hissiä, joten yritämme aina pitää Myyn hereillä kunnes ollaan päästy kotiin, jos ollaan oltu ulkona. Meillä on ylhäällä kotona matkarattaat, joihin hänet nukutetaan. Viime aikoina unet ovat olleet hyvin katkonaisia ja rattaita täytyy käydä heijailemassa vähän väliä.

Usein meistä se, kumpi on noussut aamulla Myyn kanssa, nukkuu myös tässä vaiheessa itse pienet päikkärit jos mahdollista. Paitsi nykyään itse pyrin aloittamaan työpäväni viimeistään tässä vaiheessa.

12:00 LOUNAS

Aamupäikkärit kestävät yleensä muutaman tunnin, mutta annamme hänen nukkua pidempäänkin jos niin sattuu käymään. Myy ilmoittaa aina herättyään itsestään pienellä ”äänimerkillä”, eli huhuilee rattaista kunnes joku kuulee hänet ja tulee hakemaan sisälle.

Unien jälkeen hän painelee usein heti lelujensa luo. Ja sitten taas syödään! Myös tässä välissä mennään yleensä lounaan jälkeen taas ulos. Useinmiten lähipuistoon, kävelylle tai usein näiden yhdistelmälle. Jos päivälle sattuu jotain hoidettavia asioita, niin ne hoidetaan aika usein tässä välissä. Eli käydään kaupassa, kaupungilla, nähdään kavereita tai vastaavaa.

15:00 VÄLIPALA

Säännöllinen ateriarytmi on tärkeää ja verensokeri on syytä pitää tasaisena pahimpia kiukkuja estämään – joten syödään taas. Yleensä jotain hedelmää tai marjoja ja smoothieta tai lounaan jämiä.

16:00 PÄIKKÄRIT NRO 2

Iltapäikkärit menevät samaa kaavaa aiempien kanssa, tarjotaan maitoa ja nukutetaan rattaisiin – riippuen auringosta, parvekkeelle (meillä paistaa siihen juuri silloin) tai sitten varjoon parvekkeen oven suuhun. Näillä myöhemmillä päikkäreillä Myy ei nuku kovin pitkään ja nyt ollaan muutenkin alettu herättämään hänet viimeistään tunnin torkkujen jälkeen.

17:00 PÄIVÄLLINEN

Itseasiassa päivällisenkin kanssa toimitaan vähän samoin kun lounaankin, eli annetaan se (tai osa siitä) joskus jo ennen päikkäreitä. Etenkin nyt unikoulun alettua, yritetään tankata hänelle mahdollisimman paljon ruokaa päivällä, jotta yöllä hän ei tahtoisi enää maitoa.

Illalliseksi pyritään aina tekemään koko perheelle samaa ruokaa, eli sellaista mitä Myykin voi syödä. Uunissa paistettu kala ja keitetyt perunat ovat hänen herkkuaan. Päivällisellä syödään muutenkin yleensä aika kaikki samaan aikaan, toisin kun muuten päivällä.

Vielä iltaruoankin jälkeen saatetaan lähteä käymään pihalla tai lähipuistossa jollain kokoonpanolla – etenkin jos ei päivällä jompi kumpi vanhemmista käynyt. Muuten ilta menee kotona leikkien ja touhuten.

19:30 ILTAPALA

Iltapalalla on yleensä sama setti kun aamuisin, eli kaurapuuroa jollain lisukkeella.

20:00 ILTATOIMET

Iltapalan jälkeen suunnataan kylpyyn. Se on yksi Myyn lempijutuista. Ja puuroiltapalan jälkeen aika välttämätön homma muutenkin (ruokalappu kun on nykyään ihan tyhmä juttu). Kylvyssä menee yleensä viidestätoista minuutista puoleen tuntiin. Samalla tai kylvyyn jälkeen kuivatellessa pestään myös hampaat – sekin on Myyn mielestä tosi kivaa.

Yöpuku puetaan yleensä hämärässä makkarissa meidän sängyllä ja samassa yritettään ladata vielä päivän vikat läheisyydet. Ehkä laulellaan tai sylitellään, riippuen miten taapero jaksaa olla aloillaan. Lopuksi Myy juo vielä pullosta maitoa, kunnes nostamme hänet omaan sänkyyn.

21:00 NATI NATI

Myy nukahtaa itsekseen vähän vaihdellen. Välillä vaatii useamman kerran pyytää häntä laittamaan pää takaisin tyynyyn, joskus menee itkutksi saakka, jolloin aina lohdutamme häntä esimerkiksi silitellen. Se auttaa heti. Joskus vaatii, että ainakin aluksi hänen kanssaan ollaan samassa huoneessa, joskus hän taas nukahtaa hetkessä itsekseen tai muuten vaan ei kaipaa sen enempää nukutusta. Pyritään kuitenkin aina, että hän nukahtaisi itsekseen, ilman ”nukuttamista”.

Ja sitten 3-10 yöherätyksen jälkeen sama seuraavana päivänä alusta.

Minkäslaisia päivärytmejä teidän pienillä on?