JUHLAHUMUA

29/12/2019

Heti joulun jälkeen koitti uusi juhlasesonki, kun mieheni täytti 40 vuotta. Onnea! Tälläisen etapin juhlimiseen ei tietenkään riittänyt vain yhdet juhlat, vaan virallisena päivänä käytiin isolla porukallla syömässä hyvin ja seuraavana päivänä pidettiin kotona juhlat ja tanssittiin lopulta aamuun asti. Eikä tämä toki tähän pääty, pojat sanoivat että haluavat myös pitää kotona omat synttäribileet perheen kesken ja tulossa on kuulemma vielä yhdet syömingit niille, jotka eivät ensimmäiseen kattaukseen päässet mukaan.

Itselläni ei ole ollut useinkaan ollut tapana juhlia uutta vuotta mitenkään isosti ja tänäkin vuonna vietetään sitä rauhassa lasten kanssa, joten juhlanhumuinen viikonloppu tähän väliin sopi enemmän kun hyvin. Joulukin meni niin leppoisasti, joten nyt oli kiva laittautua, poksautella shampanjaa ja nähdä kavereita. Ja ennenkaikkea tietysti juhlia rakastani!


KAHDEKSANVUOTIAANA

12/10/2019

Supersankarinimeni on Erkki Ahmanpelastaja
Isona minusta tulee Arkkitehti joka rakentaa oikeita Minecraft-taloja sekä ahmojen luonnonsuojelija
Kivointa maailmassa on kun mun äiti on niin kiltti
Kaikkien inhottavinta maailmassa on nähdä kun Myy syö torakkaa
On kivaa olla lapsi kun mahtuu kaikkiin pieniin koloihin
Lempiharrastukseni on sirkuskoulu
Näitä kieliä osaan puhua suomea, vähän englantia ja ruotsiksi ”är du vaken?”
Suosikkiaine koulussa Englanti
Aikuiset ovat outoja kun ne aina katsooo kännykkää ja silti sanoo lapsille, että ei saa katsoa kännykkää kun se on huono silmille sekä jotkut on hirveitä kun ne salametsästää ahmoja
Isoveli on outo ja kiva
Pikkusisko on kiva kun aina kun sen näkee se hymyilee
Lempiohjelmani on En katso mitään ohjelmia
Säästän rahaa en mihinkään koska mä oon lapsi, eikä tarvitse ostaa mitään itse
Idolini on Ahmis (ahma pehmolelu)
Kerään Minecraftlegoja
Lempiruokani on pizza Margarita
Ihmisiä on olemassa koska apinat ei osannut olla niin pieniä, sitten ne muutti itsestään ihmisen
Talvella haluan mennä Tahkolle laskettelemaan
Kesällä haluan tehdä uimahyppujä kolmosesta stadikalla
Haluaisin nyt rakentaa legoja
Toivon Joulupukilta Minecraftlegoja
Kahdeksanvuotiaana on kivaa koska saa legoja
Veljenä olen huolehtivainen ja autan ja joskus haluan olla yksin
Matkustaisin mieluiten Legolandiin, koska siellä on hotelli joka on rakennettu legoista
Siellä katsoisin monneja, niitä on siellä akvaariossa
Lempibändini Tykkään räpistä, en osaa sanoa lempparia
Unelmien syntymäpäiväni olisi sellanen, ettei tarvii mennä kouluun ja saa 15 donitsia ja saa ryvetä koko päivän
Terveisiet blogin lukijoille Hei blogin lukijat, musta on ihan kiva olla blogissa, kunhan ei tarvii olla joka päivä


KYMMENENVUOTIAANA

16/09/2019

Tämä ihana iso pieni esikoiseni täytti eilen pyöreät kymmenen vuotta. Kun luette pidemmälle, ymmärrätte miksi postaus tuli ulos vasta tänään, haastattelu tehtiin kyllä jo eilen illalla.

Supersankarinimeni on Kimittävä mehiläinen
Isona minusta tulee Teen musaa mun työksi
Kivointa maailmassa on Skeittaus
Kaikkien inhottavinta maailmassa on Nettitrollit (?)
On kivaa olla lapsi Ei tartte käydä töissä
Lempiharrastukseni on Skeittaus
Näitä kieliä osaan puhua Englantia, suomea, öö, vähän ruotsia
Suosikkiaine koulussa Englanti
Aikuiset ovat *kukkuu* (pörittää sormia ympäri pään vierellä)
Pikkuveli on Hauska, joskus
Pikkusisko on Kiltti, ihana, söpö, hauska
Lempiohjelmani on Simpsonit
Säästän rahaa Tietokoneeseen
Idolini on Äiti ja iskä, kun ne aina puolustaa mua
Kerään Pokémon moon/sun kortteja
Lempiruokani on Sushi
Ihmisiä on olemassa Koska jumala päätti tai jotain
Talvella haluan Leikkiä lumileikkejä
Kesällä haluan Leikkiä Rölliä
Haluaisin nyt Saada oman hippibussi
Toivon Joulupukilta Tietokonetta
Kymmenennvuotiaana On vaan taas yhden vuoden vanhempi
Isoveljenä olen Urhoollinen ja kiltti
Matkustaisin mieluiten Vaikkapa Englantiin *nauraa* (istutaan parhaillaan junassa matkalla Lontoon keskustaan)
Siellä Haluan syödä ja katsoa nähtävyyksiä
Lempibändini Electric light orchestra
Unelmien syntymäpäiväni olisi No ehkä tää tai olla supersankarit yhden päivän
Terveisiet blogin lukijoille Kiva jos tykkäsitte tästä jutusta, jos tykkäätte niin painakaa tykkää


33-VUOTIAANA

11/09/2019

– Siitä on nyt tasan 15 vuotta kun täytin 18 ja kun muutin ensimmäiseen omaan kotiini
– Olen kolmen lapsen äiti ja uusperheellinen
– Vietin hiljattain 2. hääpäivääni
– Minulla on oma hiusväri ja harvoin enää meikkaan
– Hiukseni ovat alkaneet harmaantumaan enkä osaa enää piirtää rajauksia eyelinerillä
– Kengänkokoni on nykyisin 40
– Minulla on juuri nyt käytössä kolme paria kenkiä
– Papereita kysytään yhä harvemmin alkoholiostoksilla (joita niitäkin on nykyään aniharvoin)
– Minulla on 19 tatuointia joista 8 on omatekemiäni ja 5 äitini tekemää
– Haaveilen eheistä yöunista, uudesta kodista (ehkä jopa ihan omasta talosta, en osaa päättää) ja uusista työkuvioista vanhojen rinnalle
– No okei myös purjeveneestä, kesämökistä saaressa, purentavikani korjaamisesta, kiireettömyydestä, murheettomuudesta, kaksinkeskisestä ajasta mieheni kanssa, viini-illasta ystävien kanssa, lomasta paratiisisaarella, opintojeni loppuunsaamisesta, kirjaprojektini aloittamisesta, ihmisten ja eläinten auttamisesta, maailman näkemisestä ja näyttämisestä omille lapsille
– En oikein koskaa osaa pukeutua säänmukaisesti
– Puhumme mieheni kanssa nykyään terveydestämme ja vaivoistamme vanhuus ei tule yksin-tyyliin
– Käytän pääosin mustia vaatteita, mutta viime aikoina kaappiini on eksynyt vaaleampiakin sävyjä
– Rakastan pellavalakanoita, sisälle kotiin varjon takaa piirtyviä auringonsäteitä, silitystä ja kosketusta, vaaleanpunaista, sitä miten sohalle leviteyt pyykit ja pöydälle jääneet likaiset astiat muodostavat parhaillaan täydellisen ja kauniin harmonisen kokonaisuuden, sitä kun iho menee kananlihalle jostain vaikuttavasta asiasta, pyöräilyä heräilevän kaupungin halki, listojen tekemistä
– Näen usein asiat, äänet ja tunteet mielessäni väreinä, kuvina ja erilaisina tekstuureina
– Minulla on säännöllinen lääkitys refluksiin, enkä pysty olemaan ilman sitä
– Unohdan melkein aina käyttää silmälaseja työskennellessäni tai lukiessani, vaikka minulla sellaiset onkin (kaksin kappalein)
– Jos nyt voisin sanoa jotain 15-vuotaalle itselleni, se olisi varmaan että: just go do it ja tee asiat juuri samaan tapaan omannäköisesti!
– Lempiherkkuni on hyvä ruoka, kuten risotto ja viini
– Himoitsen myös usein suolakurkkua (entinen inhokkini)
– En harrasta mitään, mutta tahtoisin aloittaa pianotunnit sekä aamu-uinnit. Joku keramiikkakurssikin olisi kiva. Ja pilates
– Jos ei tarvitisi miettiä rahaa tai asumisneliöitä (liittyvät vahvasti toisiinsa), voisin vielä haluta lisää lapsia
– Sain syntymäpäivälahjaksi mm paketin kortsuja
– Tahtoisin tavata enemmän isovanhempiani, mutta tuntuu etten ikinä ehdi. Muka edes soittaa
– En pidä kaupassa käymisestä, ruokien miettimisestä tai ruoanlaitosta. En oikeastaan mistään pakollisista kotitöistä
– Pidän syömisestä, pitkistä suihkuista, kiireettömyydestä, sunnuntai-pizzasta ja sarjamaratoneista, metsässä kävelyistä, mökkeilystä, arjen luxuksesta kuten pehmeästä villamatosta paljaan jalan alla
– Olen haahuilija ja haaveilija
– Pohdin edelleen vakavasti autokouluun menoa
– Vihaan puhelimessa puhumista, enkä melkein ikinä vastaa jos joku soittaa (saatika että kuule, sillä pidän puhelimen aina äänettömällä)
– Pureskelen kynsiäni
– Välillä vähän kriiseilen vähän kaikesta, mutta oikeasti kaikki asiat on tosi ihanasti – jopa noi ihme uudet ylähuulirypyt!

Vanhat synttärilistat ja postaukset: 32 VUOTAANA, 31 VUOTAANA, 30MELKEIN KOLMEKYMPPISENÄ, 29 VUOTIAANA, KAKSKYTKAHEKSAN (28)SYNTTÄRITYTTÖ, IKÄKRIISITÖN


31 VUOTIAANA

11/09/2017

– Olen naimisissa
– Asun kahden lapseni kanssa
– Kuopukseni on esikoululainen, esikoinen tokaluokkalainen
– Lempivärini on metsänvihreä ja vaaleanpunainen
– 99 % vaatteistani on mustia
– Tarvitsen paljon omaa tilaa ja rauhaa
– Rakastan nukkua vastapestyissä pellavalakanoissa
– Tykkään nykyään käydä enemmän teknotansseissa kun räppikeikoilla
– Haaveilen isommasta asunnosta ja lomamatkoista
– Minulla on itse keskellä yöllä leikkaamani polkkahiukset
– Minulla on yhdeksän itse tekemääni tatuointia
– Minulla on uudet tissit
– Olen sokeri -ja kofeiinikoukussa
– Olen matkustannut 19 maassa
– Tykkään itsestäni ja olen päivä päivältä itsevarmempi
– Olen tosi onnellinen
– Minulla on näkyvät silmärypyt
– Olen tajunnut ettei aikuiseksi tulo tarkoita tylsyyttä tai tasaisuutta
– Minulla on pajon haaveita ja unelmia
– Omistan 12 paria kenkiä
– Minulla ei ole virallisia henkkareita
– Olen alkanut sietämään vähän suolakurkkuja
– Hormonitoimintani on sekaisin
– Viihdyn blondina
– Juuri nyt haluan asua Helsingissä, ratikkalinjan vieressä
– Tykkään syödä muiden tekemää ruokaa
– Olen alkanut pelkäämään kuolemaa
– Mietin usein merkitystäni tässä maailmassa
– Roikun ihan liikaa kännykällä somessa
– Muistan vieläkin vanhan kotipuhelinnumeromme mutta en mitään muita numeroita
– Luen liian vähän kirjoja
– Lempidinkkejäni on kossuvissy limellä ja kurkulla sekä valkkarisooda
– Olen ajanut yhden kerran autolla
– Minulla on aikuisiällä todettu kielellisiä oppimisvaikeuksia sekä dysgrafia
– Näen ihan hirveästi unia, muistan ne selvästi vielä vuosienkin jälkeen, joskus ne ovat jopa käyneet toteen
– Inhoan tiskaamista, roskien vientiä, jääkapin tyhjennystä ja pyykinpesua
– Minulla on ihan hullut säärikarvat
– Olen parhaan ystäväni tyttären sylikummi
– Olen yksi toisen hyvän ystäväni kaasoista
– Olen herkkä, liikutun ja itken herkästi – etenkin ilosta
– Tykkään luonteestani, joka on samalla rauhallinen ja pirskahtelevan spontaani, ujo mutta hassutteleva
– Tykkään pyöräillä mutta inhoan ylämäkiä
– Haluaisin hammasraudat
– Olen ylpeä ja iloinen lahjakkaista ja ihanista sisaruksistani, perheestäni ja ystävistäni
– Olen löytänyt luotto-ripsivärin
– Toivon aina samaa asiaa kun kello on 11.11, 22.22 tai 0.00