YKS1

11/10/2012

En oikein tiedä mitä kirjoittaisin tähän. Olen sanaton. Siinä hän nyt on, leikkii kuten eilenkin, mutta nyt yksivuotiaana. Ensimmäinen, vauvavuosi on nyt takanapäin. Paljon on mahtunut siihen ja vielä enemmän on edessäpäin.

Jos vertaa Kaapoon saman ikäisenä, Elvis on paljon vauvempi. Ei kävele, käyttää vielä tuttipulloa ja syö tissistä (ei itse lusikalla), nukkuu meidän vanhempien kanssa ja heräilee paljon öisin. Vaikka E nousi seisomaan jo aikaa sitten ja on kävellyt kuukausia tukea vasten, ei hän ota kuin muutaman, ehkä viisi-kuusi, askelta kerralla.

Joissain asioissa Elvis on toisaalta taas kuin isompikin poika. Leikkihin hän on saanut paljon esimerkkiä isoveljeltä. E on myös hurja kiipeilemään. Muutamissa sekoinneissä hän esimerkiksi kapuaa tuolille ja siitä pöydälle. Ihan hirvittää. Sanoja tulee myös jo paljon.

Siinähän nyt on. Minun vauvani. Taapero. Ensimmäisen vuoden kehitys oli kyllä huimaa. On ollut ilo ja onni seurata sitä. Ja tulee tietysti olemaan sitä jatkossakin. On myös ihana nähdä kuinka veljesten suhde ja leikit syventyvät päivä päivältä enemmän.

Jatkan varmasti tätä Kasvu ja Kehitys -”sarjaa”, mutta en enään kuukausittain. Tässä vielä kiinnostuneille linkit edellisiin kuukausipostauksiin.
( 1 kk, 2 kk,) 3 kk, 4 kk, 5 kk, 6 kk, 7 kk, 8 kk, 9 kk, 10 kk, 11 kk


18 Responses to “YKS1”

  1. BUUHANNA sanoo:

    Onnea jee, Elvis yks vee!

  2. MiaMatleena sanoo:

    Onnea Elvikselle! Hän on niin söpö 🙂

  3. Nanna sanoo:

    Isosti onnea! Hän on niin suloinen kikkurapää 🙂

  4. SARA sanoo:

    Onnea pikkaraiselle ja äidille kanssa vauvavuodesta selviämisestä 🙂

  5. Marika sanoo:

    Onnea Elvis, oot muuten supersöpö! Jos isompana tykkäät joko omanikäisestä tai vähän vanhemmista tytöistä, meillä ois morsioehdokkaita :))!

  6. JenniT sanoo:

    Onnea Elvikselle! Mua niin harmittaa, että en itse tajunnut kirjoittaa kuukausittain jotain juttua ylös meidän Leonista. Vauvakirjat on loppupeleissä tosi tylsiä, eka hammas jne. Mutta onneksi on videoita. Me ollaan aika tasasesti otettu videoita Leonin kanssa iPhotoboothissa ja just tällä viikolla katottiin niitä yhdessä ja voi kyynel, kun taas tajusin miten nopeasti aika rientää. Vielä vuosi sitten hän oli niin vauva (9kk), mutta kuitenkin samoja ilmeitä kuin nytkin…nyt tosin suuremmalla hammasmäärällä. Miten söpö se lähes hampaaton hymy onkaan!

    • Mäkin tajusiin vasta kun E oli pari kk, vauvakirjaan en ole täyttänyt yhtään! :O Videot on kivoja, mullakin OLI puhelimessa vaikka kuinka. Tietenkin muutama pvä sitten puh meni rikki, piti buutata ja kaikki meni.. :/ Onnekeksi jotain saattaa olla koneella. Niitä on tosiaan ihana katsoa myöhemmin.

  7. Eevi sanoo:

    Onnea! Meillä on sama juttu tulossa ihan kohta. 🙂

  8. Nanna sanoo:

    Onnea suloiselle 1-vuotiaalle!

  9. Anonymous sanoo:

    Onnittelut yksivuotiaalle.
    Olin näkevinäni täällä kuvan, joka vihjasi teidän olevan menossa katsomaan Niko 2-elokuvaa. Uudestaan ku katsoin, en nähnyt. Mahdoitko poistaa? Sen vaan oisin kertonut , et on K7-matskuu ja Finkkarilla edellyttää, et lapsi ois 4v, jos yli 15 vuotiaan avecin kanssa on leffaan pääsemässä. Oon ite kyl niin moraaliton (lue vastuuton vanhempi), et saatan huijata 3,5 vuotiaan tyttöni olevan 4. Siitä ekasta leffasta meil tykkäs koko perhe ja erityistä kredittiä sai oikeet ääninäyttelijät.

    Tiuhti

    • Joo, poistin kun postauksessa oli niin paljon kuvia. Pelkäsin että jonkun lukijan kone kaatuu sen takia ;-D En tiennyt että Niko 2 on K7.. Uskaaltaakohan täällä sanoa, mutta poika pettyy kyllä TOSI pahasti jos ei ensi vkolla pääse leffaa kattomaan. Joten 4v hänhän on…. xD

  10. Emmm sanoo:

    Onnittelut suloiselle Elvikselle! 🙂 Toi tukka ♥

  11. KIITOS KAIKILLE ! <3 !!

  12. Mama D sanoo:

    Voi mika kiharapainen ihanuus. Just puhuin eilen kaverini kanssa, jolla esikoinen on 3 ja kuopus tayttaa kohta 1 v. Sama, etta kuopus on jotenki paljon vauvempi, mita esikoinen. Oisko se, etta kuopusten annetaan rauhassa hitaamminen kehittya, kun ensimmaisen lapsen kohdalla oottaa niin kovasti niita kehityspykaloita ja niihin varmaan ohjaa esikoista tosi paljon – konttaaminen, kaveleminen jne. Tieda hanta. Hyvaa syntymapaivaa suloiselle Elvikselle!

  13. denimdrops sanoo:

    Wau mikä hurmuri!!! Onnea äidille ja Elvikselle!
    Aurinkoa päiviinne 🙂

  14. misu sanoo:

    paljon onnea ykkösestä elvikselle!

  15. MIIU sanoo:

    IHANAAAAA Elvis IHANAAA ja Onnea <3

  16. Onnea pieni 1v 🙂

    Täälläkin vahva sama sille, että kuinka pieni kuopus onkaan verrattuna siihen millainen esikoinen oli samassa iässä 😀

Kommentoi