Aloin aluksi ihan leikkisästi sanomaan että menemme babymoonille, vaikka se minusta sellaista hassua jenkkien höpsötystä onkin. Niille joille termi on yhtä vieras kun itselleni vielä vuosi sitten, babymoon tarkoittaa lomamatkaa jonka pariskunta tekee kahdestaan ennen vauvan syntymää. Vitsi muuttui pikkuhiljaa tavallaan todeksi, kun tajusin että babymoon onkin aika kiva juttu. Rakastan matkustamista lasten kanssa, mutta välillä on kiva päästä reissuun ihan kahdestaan, etenkin kun emme ole vielä tehneet myöskään virallista häämatkaa.

Kun vauvamme pian syntyy, menee taas pitkään kunnes meille tulee mahdollisuus seuraavan kerran matkustaa kahdestaan, joten hyvä että päädyttiin tekemään reissu nyt. Mietittiin eri rantakohteita Euroopassa, mutta aika pian päädyimme siihen, että kivointa olisi tulla tuttuun paikkaan – eli isäni ja hänen vaimonsa luokse tänne Etelä-Espanjaan. Täällä voimme tehdä ruoat itse, tunnemme kaupungin lähes läpikotaisin, meidän ei tarvitse stressata vaikkapa nähtävyyksillä käymisestä, vaan voimme vaan ottaa iisisti päivä kerrallaan. Täällä meillä on turvana myös paljon ihmisiä, jos tarvitsemme apua jossain – jopa paikallinen synnytyssairaala on tuttu.

Vähän alle viiden tunnin myöhäisillan lento meni osaltani melko kivuttomasti, ja ajattelinkin koota postauksen vinkeistä matkustamisesta raskaana, alkuvalmisteluista itse matkaan. Mutta ensin tässä vinkkini onnistuneeseen babymooniin:

KOHDE – Babymoonin kohteeksi sopii ainakin omasta mielestäni helppo rantakohde, jossa ei välttämättä tarvitse liikkua hirveästi rannan ja altaan väliltä. Ihan hirveän kauaksi ei kannata kuitenkaan lähteä, jotta lentomatka pysyisi sidettävänä. Monia rokotuksia ei myöskään voi ottaa tai ei suositella raskaana ollessa, joten sekin kannattaa pitää mielessä matkakohdetta suunnitellessa. Myös kotimaasta löytyy ihania babymoon-kohteita, kuten vaikkapa aikuisille suunnattuja kylpylöitä. Nämä lähikohteet ovat hyviä vaihtoehtoja myös silloin, kun reissussa voi olla maksimissaan muutaman päivän.

AJANKOHTA – Reissun ajankohta kannattaa ajoittaa toisen kolmanneksen vaiheille. Tällöin odottava äiti voi yleensä parhaiten. Alkuraskauden pahoinvointi on monella väistynyt, olo on energinen eikä vatsa ole vielä häiritsevän suuri. Itse olen nyt viikolla 30 ja iso vatsa ja sen tuomat vaivat rajoittavat menoa jonkin verran. Toisaalta kunnon vauvamasun kanssa on ihana fiilistellä reissunkin päällä.

RUOKA – Raskaana ollessa on paljon ruokarajoitteita, joita etenkin ulkomailla kannattaa noudattaa. Onkin hyvä jos kohteessa on paljon vaihtoehtoja eri ravintoloista tai vielä parempaa, oma kokkausmahdollisuus.

OTA SELVÄÄ – Raskaana matkustaessa kannattaa jo ihan oman mielenrauhan takia etukäteen selvittää lähellä olevat lääkärit sekä paikallinen sairaala. Turvan tuntu auttaa nauttimaan matkasta paljon paremmin.

LUKSUS – Jos on sellainen ihminen, joka nauttii silloin tällöin pienestä luksuksesta, kannattaa siihen ehdottomasti babymoonilla panostaa. Ottaa hotellista vaikka astetta parempi huone, tilata sinne etukäteen tuoreita hedelmiä ja kukkia tai vaikkapa upgreidata paikat lenokoneessa busnesluokkaan. Kannattaa myös reippaasti mainita että olette babymoonilla, näin ollen saattaa saada eikoiskohtelua esimerkiksi ravintolassa.

ROMANTIIKKA – Ruusun terälehdillä koristellut vaahtokylvyt voivat kaikesta korniudestaan huolimatta olla myös olla ihana juttu – ja sellainen johoon ei ihan pian vauvan syntymän jälkeen tule yhdessä mahdollisuutta. Miettikää etukäteen mikä voisi olla teidän juttunne.

ÄLÄ STRESSAA – Babymoonin tarkoitus on tehdä romattinen reissu kahdestaan ja rentoutua. Keskity siis tähän, kun vaikkapa kaikilla nähtävyyksillä ramppaamiseen. Jos et jonakin päivänä jaksakaan tehdä muuta kun maata altaalla se on totaaliseen ok!

OTA KUVIA – Kameran läpi ei kannata koko loma viettää, mutta masukuvat reissun päältä ovat ihana muisto vielä vuosienkin päästä. Heittäytykää ihan turisteiksi ja pyytäkää tuntemattomia ottamaan myös teistä yhteiskuvia.

Onko siellä ruudun toisella puolen muita jotka ovat puolisonsa kanssa käyneet babymoonilla? Tuleeko mieleen lisää vinkkejä onnistuneeseen reissuun?

Kysyin muutama viikko sitten, että mikä raskaudessa on ihanaa?  Yksi vastaus kuului, että on vain jotenkin helpompi rakastaa itseä raskaana. Ja olen itse samaa mieltä – vaikkakin olen monet kerrat myös tuskaillutkin peilin edessä muuttunnutta ulkomuotoani ja sitä, kun minulla ei tunnu olevan mitään kivoja (sopivia) vaatteita.

Vaikka olen voinut kaikissa raskauksissani pahoin, paino on silti noussut. Ja paljon. Nytkin kiloja on jo tullut parisenkymmentä. Syön terveellisesti, välttelen sokeria minkä pystyn ja liikun lähes saman verran kun ennen raskauttakin. Silti paino vain nousee. Nyt kolmannen kohdalla ei auta kun hyväksyä se. Ja ennenkaikkea, hyväksyä se, että kehoni muuttuu. Kilot kyllä karisevat sitten kun vauva on syntynyt.

Toki olen ikänikin puolesta vuosi vuodelta armollisempi itseäni kohtaan, mutta myös jännitys siitä, mitä muut minusta ajattelevat on kaikonnut. Sen lisäksi että kasvavan vatsani lisäksi kilot näkyvät paksuuntuneissa reisissäni ja käsivarsissani sekä pyöristyneissä kasvoissani, myös esimerkisi selluliitti on lisääntynyt. Luulen, että vaikka kymmenen vuotta sitten näillä reisillä olisin vähintään verhoutunut kaiken peittävään maksimekkoon. Nyt kuljen tuolla jukisesti shortseissa ja pikkupikkubikineissä.

Toinen juttu josta en jaksa muiden takia enää niin välittää on ihokarvat. Käyn välillä sokeroinnoissa ja epiloin sääriä kun jaksan, mutta on ollut ihan hirveän vapauttavaa huomata, etteivät ihmiset juokse kirkuen pois jos en ole tätä tehnyt. Oikeasti kukaan ei edes huomaa. Minulla kasvaa navan alla puolitoistasenttistä karvaa, mutta koska en itse näe sitä, annan se olla. Ja silti pystyn ottamaan julkisesti vasta paljaana aurinkoa. Se tuntuu tosi hyvältä.

Välillä epätoivo meinaa kuitenkin iskeä. Painonnousu yhdistettynä raskauden tuomiin vaivoihin, kuten jumissa olevaan selkään, särkeviin lonkkiin ja etenkin siihen, ettei liikkuminen – edes kyljen kääntäminen, ole kovin sulavaa puhaa. Joskus sitä tuntee olevansa vain vaivainen parisataakiloinen hylje. Silloin muistutan itselleni mitä kaikkea ihmeellistä kropassani tapahtuukaan. Kasvatan siellä ihan oikeaa ihmistä, eikä mene kauaa kun olen taas oma itseni.

Ja vaikka oma itsetunto onkin onneksi hyvä, niin toki rakastavan ja ihailevan puolison tuki ja kehut pitävät sen myös siellä plussan puolella. Pakko myöntää että olisin kyllä muutamat kerran huonona päivänä verhoutunut siihen maksimekkoon tai kokouikkariin, ellei Osku päiväittäin kehuisi ja kannustaisi. On tärkeää olla omissa silmissä kaunis, mutta tuntuu hyvältä olla sitä myös rakkaansa silmissä.

Eli lisään myös vielä omaan raskauden parhaiden puolien listaan sen, että ihanaa on myös lisääntynyt armollisuus itseään kohtaan ja sen, että viimeistään nyt ei välitä yhtään siitä mitä muut minusta ajattelevat.

ps. En edes kirjoittanut tässä raskausarvista – koska en edes muistanut omistavani sellaisia!

Joku on ehkä törmännyt tähän sanaan, ehkä kuullut siitä blogissani, joillain on valitettavasti omakohtaista kokemusta siitä, mutta suurimalle osalle se on ihan uusi juttu. Siksi tänään vietetäänkin kansaisnvälistä hyperemeesipäivää, jotta tietoisuus siitä leviäisi. Hyperemesis Gravidarum tarkoittaa siis vakavaa ja rajua raskauspahoinvointia, joka lähes aina vaatii sairaalahoitoa. Rauskaus ei ole sairaus, mutta hyperemeesi on.

Hyperemeesi alkaa yleensä heti alkuraskaudessa, joillain jopa ennen positiivisen testin tekoa, joillain muutama viikko sen jälkeen. Oireet lieventyvät monella yleensä noin raskauden puolivälissä, mutta useasti hyperemeesi loppuu kokonaan vasta synnytykseen.

Millaista se raju raskauspahoinvointi sitten on? No ihan hirveää. En tiedä miten muuten voisin itse, pian kolme hyperemeesi-raskautta kokeneena, sitä kuvailla. Se on yksi hirveimmistä asioista joita olen elämässäni joutunut kokemaan. Sitä aina ajattelee, että raskauden pitäisi olla elämän ihaninta aikaa, joten tuntuu todella väärältä ja epäreilulta kun ei itse saakkaan itse nauttia siitä.

Hyperemesispotilas kärsii nimittäin niin rajusta pahoinvoinnista, että se yleensä lamaa ihan kokonaan. Kuvotuksen lisäksi jatkuva oksentaminen on hyvin yleistä. Pahimpina aikoina oksensin itse valveilla ollessani noin puolen tunnin välein, eli vähintään parisenkymmentä kertaa päivässä. Usean viikon ajan. Öisin saatoin herätä pahaan oloon. Ainut asia mitä saatoin tehdä, oli maata pimeässä huoneessa. Kaikki oksetti. Yrjö lensi pelkästä uunin hajun ajattelemisesta, jos näin jotain ruokaa mitä olin aiemmin oksentanut tai ihan vain jääkaapin avaamisesta.

Omaksi onnekseni pystyin kuitenkin saamaan ruokaa ja juomaa alas. Ja silti jouduin käymään sairaalassa tiputuksessa. Hyperemeesin suurin komplikaatio onkin se, että odottava äiti kuivuu eikä saa tarpeeksi ravintoaineita. Nesteytystiputuksen lisäksi määrätään äidille usein vatsansuojalääkettä, sillä jatkuva oksentaminen ärsyttää ruokatorvea ja voi aiheuttaa esimerkiksi vatsahaavan. Usein äidille määrätään myös esimerkiksi syöpähoitojen yhteydessä käytettäviä tai matkapahoinvointiin tarkoitettuja lääkkeitä. Jotkut saavan niistä avun oksentamiseen, mutta useammat kärsivät silti kovasta kuvotuksesta tai lääkkeiden sivuvaikutukset ovat niin pahat (kuten itselläni) ettei niitä voi syödä.

Oksentamisen vuoksi monilla laskee paino, välillä vaarallisenkin paljon. Jotkut joutuvat olemaan jopa viikkokausia sairaalassa kun mikään ei vain pysy sisällä. Joissain kunnissa voi onneksi päästä kotisairaanhoidon piiriin, jolloin tipassa voi olla omassa kodissa ja hoitaja käy siellä. Rajuimmissa tapauksissa nesteytyksen lisäksi joudutaan antamaan ravintoliuosta. Sitä eivät suonet kauaa kestä, sillä liuos polttaa ja syövyttää ne nopeasti, silloin ravintoliuosta joudutaan antamaan keskuslaskimokatetrin kautta.

Hirveää on myös se, että odottava äiti joutuu heikosta kunnostaan huolimatta liian usein taistelemaan hoidostaan. Meillä Helsingissä onneksi hyperemeesi ja sen hoito on jo tuttua, mutta ei ole erikoista että apua hakevaa äitiä pompotellaan työterveyden, terveysaseman ja neuvolan välillä edestakaisin. Valitettavan usein kuulee tarinoita siitä, miten kaikki nämä tahot nostavat kätensä ylös ja siirtävät hoitovastuun jollekin muulle. Sairauslomaa joutuu pahimmassa tapauksessa käydä hakemassa muutaman päivän välein lisää, vaikka ei itse pysyisi edes pystyssä ilman apua. Siksi on tärkeää että odottavalla äidillä olisi apunaan joku, joka voisi taistella hoidosta hänen puolestaan.

Fyysisen pahan olon lisäksi myös henkinen terveys on hyperemeesin myötä koetuksella. Masennus ja ahdistus ovat yleinen seuraus vikkokausien oksentamisesta. Se paha olo ja yleiskunnon totaalinen romahtaminen on traumatisoivaa ja jättää kyllä jälkensä. En ole ainut äiti joka on itkenyt sairaalan tipassa että ”ottakaa se pois”, kun tuntuu ettei jaksa enää hetkeäkään. Kertoo paljon, että jopa jotkut ovat päätyneet oikeasti aborttiin, vaikka lapsi olisi aluksi ollut hyvinkin toivottu. Niin hirveää se on.

Jälkeenpäin, vielä vuosia raskauden jälkeen, muistijäljet pahasta olosta ovat vahvat. Raskausajasta tutut hajut tai vaikkapa värit voivat laukaista pahoinvoinnin. Itseäni oksetti vielä useana vuonna raskauksien jälkeen aurinkoisella pakkassäällä, kun aurinko kimmelsi lumihangessa. Niin paljon olin aiemmin oksentanut samanlaisiin kinoksiin.

Hyperemeesiä ei siis pidä sekoittaa normaalin alkuraskauden pahoinvointiin. Meinasin räjähtää, kun minua kymmenenen kerran neuvottiin, että pahoinvointia voi hillitä syömällä aamulla jotain pientä ennen sängystä nousemista. Tai että jäiset marjat ovat tosi hyviä pahoinvointiin. Tiesin kyllä että nämä kaikki neuvot kerrottiin vain pelkällä hyvällä, mutta kun itse on jo kokeillut nämä moneen kertaan ja sen lisäksi miljoona muuta kikkaa sekä pahoinvointilääkettä jonka seurauksena ovat muunmuassa hirveät pakkoliikkeet, hengityksen saplautuminen ja kova ahdistus, teki mieli pyytää sitä neuvojaa tunkemaan ne jäiset marjat jonnekkin minne ei aurinko paista.

Vaikka pelkään päivittäin että olo muuttuu taas huonommaksi, uskallan nyt raskausviikolla 27 jo sanoa että voiton puolella ollaan. Kaikista kolmesta hyperemeesiraskaudesta tämä on ollut myös helpoin. Alku oli ihan hirveää, mutta niin sanottu akuuttivaihe loppui monta viikkoa aiemmin kun edellisissä raskauksissa. Edelleen kärsin päivittäisestä kuvotuksesta ja pahoinvoinnista, mutta pystyn toimimaan sen kanssa ja oksennankin enää satunnaisesti, kerran-pari viikossa. Kansainvälisen hyperemeesipäivän kunniaksi join tänään myös ekan kerran kahvia sitten joulukuun. Tosin hirveällä määrällä kauramaitoa ja jäitä, mutta kuitenkin!

Olen itse todella tyytyväinen Naistenklinikan hoitoon, siellä selvästi tunnetaan tämä sairaus ja osataan sitä hoitaa. Eron huomasi seitsemän vuoden takaiseen, vaikka toki silloinkin pääsin osastolle tippaan. Silti on tärkeää että tietoisuutta hyperemeesistä jaetaan. Edelleen osa neuvolan hoitohenkilökunnasta ei osaa toimia oikein hyperemeesipotilaan kohdalla. Aina edes odottava äiti ei itse tiedä, että se uskomattoman hirveä pahoinvoiti ei olekaan ihan normaalia. Myös läheisten tuki, etenkin ymmärrys, on todella tärkeää.

Hyperemeesi Ry:n sivuilta löytyy paljon lisätietoa, lisäksi facebookissa on suljettu vertaistukiryhmä kaikille niille jota hyperemeesi on koskettanut.

Talvisin en pyöräile, mutta muina vuodenaikoina senkin edestä. En kuitenkaan kiidä tuolla tiukat shortsit jalassa menemään, vaan pyöräilyni on aina ollut leppoista rullaiua kaupungissa paikasta toiseen. Raskauden myötä vähän jännitin, että mitenhän pyöräily raskaana ollessa onnistuu tai onnistuuko ylipäätään ollenkaan. Kun muutama viikko sitten korkkasin pyörilykauden, huomasin että itseasiassa pyöräily sujuu raskaana ollessa paremmin kun kävely!

Eli ainakaan vielä nyt rakausviikolla 27 vatsa ei tule tielle. Oma tasapaino on pyöräilessä on sama kun aiemminkin, kun kävellessä paino taas alkaa siirtyä eteenpäin ja aiheuttaa välillä kompurointia. Olen viime vikkoina kärsinyt myös kovista liitoskivuista, jotka pahenevat nimenomaan kävellessä. Pyöräillessä tätä ei tapahdu. Minua ei myöskään supistele pyöräilessä samalla tavalla kun kävellessä. Pyöräily on sillä tapaa paljon iisimpää, että satulalla voi vain istuskella ja silloin tällöin polkaista vähän vauhtia, jos supistaa tai muuten vaan väsyttää. Korin ansiosta saan myös tuotua kaupasta kerralla paljon enemmän ostoksia, mitä kävellen jaksan ja pystyn kantamaan.

Rakastan pyöräilyä ja on ihana että sitä voi tehdä myös raskaana ollessa. On ihana kuunnella kuulokkeista lempimusaa ja rullailla hitaasti Helsingin kauniita ja tunnelmallisia katuja. Se on kuin olisi jossain oman elämänsä musavideossa. Ylämäistä en kuitenkaan hirveästi tykkää, mutta tähän mennessä olen kyllä melkein kaikki jaksanut polkea. En kuitenkaan halua rasittaa itseäni liikaa ja matka-ajat ovatkin pidentyneet paljon vauhdin hidastuessa entisestään.

Tuntuu että raskaana pyöräillessä myös kiinnittää aika paljon huomiota. Onhan se ehkä vähän erikonen näky kun menen tuolla palloni kanssa, isot aurinkolasit silmillä itsekseni lauleskellen. Ei mutta, ehkä raskaana ollessa ei sitten kuitenkaan pyöräillä ihan kauheasti, ainakaan enää ison mahan kanssa? Minäkin ajattelin sen olevan aluksi ehkä vältettävien asioiden listalla, mutta itseasiassa pyöräily tuntuu jopa turvallisemalta kun kävely. Menen kuitenkin niin hiljaista vauhtia enkä juurikaan pyöräile autoliikenteen seassa.

On hauska myös miettiä, että miltähän pyöräily vauvasta tuntuu. Ainakin hän saa hurjasti jotain onnellisuushormooneita, mutta mietin että viihtyykö hän pyöräilyn ansiosta myös myöhemmin hyvin vaikkapa vaunuissa?

Oletteko te muut pyöräilleet raskaana ollessa ja mille viikolle saakka se tuntui hyvältä?

En varsinaisesti elä raskaana ollessani elämäni parasta aikaa, jokaisessa raskaudessani minulla on ollut raju raskauspahoinvointi hyperemeesi sekä paljon kaikkea pientä muuta vaivaa. Viimeisintä raskausviikko-postausta tehdessäni aloin kuitenkin miettimään, että kuulostaakohan koko raskausaikanai ihan kamalan negatiiviselta? Helppoa tämä ei ole ollut, enkä tiedä pystynkö tähän enää koskaan uudestaan, mutta raskaana olemiseen ja uuden perheenjäsenen odottamiseen liittyy onneksi myös paljon kaikkea ihanaa.

Uudet tunteet puolisoa kohtaan

Kun raskaustestiin piirtyy kaksi viivaa se on samaan aikaan ihanaa, mutta myös pelottavaa, vaikka lapsi onkin hyvin toivottu. Viivojen piirtyessä myös tunteet toista kohtaan vahvistuvat entistä enemmän. On mieletöntä saada kokea yhdessä jotain niin ihmeellistä. Meistä kahdesta syntyy ihan uusi ihminen! Vaikka rakkaus toista kohtaan ennen raskaaksi tuloa on ollut jo vahva, eikä voisi kuvitella rakastavansa yhtään enempää täysiä, niin silti rakkaus syvenee entisestään.

Vauvan liikkeet

Yksi ihanimmista jutuista raskaanaolossa on varmasti vauvan liikkeiden tunteminen. Ne alkavat pienestä kuplinnasta ja hipaisuista. On todella maaginen heti tuntea ne ensimmistä kertaa. Sen muistaa aina. Raskauden edetessä liikkeet, potkut, lyöynnit ja möngertäminen vahvistuvat ja pian vauva monottaakin vatsaa vasten makoilevaa puolisoa ihan kunnolla naamaan. Kun vauva kasvaa, voi itsekin mahan päältä tuntea että onko kyseessä vauvan kantapää tai peppu. Jo vatsassa olevan vauvan kanssa pystyy kommunoikoimaan, se usein potkaisee takaisin kun sitä painaa omalla kädellä tai se innostuu kun itse syö tai juo jotain sen herkkua (meillä appelsiinimehua).

Hehku

Sanotaan että raskaanaoleva nainen hehkuu ja on usein kauneimmillaan. Aina se ei itsestään siltä tunnu, mutta totta se on. Kun verenkierto lisääntyy, myös kasvojen iho tulee tasaisemmaksi ja heleämmäksi. Hiukset ovat hyväkuntoiset ja kynnet kasvavat megavauhtia. Itseäni ainakin hymyilyttää paljon ja mikäs onkaan sen kauniimpaa.

Erikoishuomiointi

Okei, välillä ratikassa on ollut tilanteita että olen joutunut katsomaan pahasti ihmisiä jotka rynnivät ohitseni ”inva”paikoille ja välillä olen joutunut pyytämään itse istumapaikkaa – mutta monesti minulle ollaan täydessä ratikassa myös tarjottu heti paikka kun olen sisään taapertanut. Usein en kaipaa mitään erikoiskohtelua, mutta onhan se kiva että tilani huomioidaan – pian kuitenkin kaikki unohtavat minut ja keskittyvät vain vauvaan. Raskaana ollessa saa myös paljon asioita anteeksi, jos ei vaikka jaksa siivota tai syö toisen suklaat. Olen myös päätynyt tilanteeseen, jossa pysähdyin äkisti keskelle tietä solmimaan kengännauhaani enkä huomannut takaani ajavaa pyörää, lopulta hän oli kuitenkin se joka pyysi minulta anteeksi, ihan vain koska minä olin raskaana.

Kasvava vatsa

Vaikka etenkin loppuvaiheessa vatsa on tiellä ja aiheuttaa aika paljon kipujakin, on se vaan niin ihana. Välillä sitä tuntee itsensä ihan kamalan isoksi, eikä muiden kommentointi auta asiaa, mutta silti kannan kasvavan vastani suurella ylpeydellä sitä mielummin korosten kun peitellen. Vatsaa on ihana silitellä ja itse huomaan vähän välilä pitäväni käsiä sen päällä. Etenkin loppuvaiheessa vatsa toimii loistavasti myös alustana vaikkapa lautaselle – kuinka kätevää! Vaikka ei aina siltä tuntuisi, niin tätä tulee todella ikävä.

Mitkä asiat teidän mielestänne raskaanaollessa ovat niitä ihanempia ja parhaimpia? Kuulostaako oma listani yhtään tutulta?

Kiitos kuvista ihana Osku <3