Jännittävän aamun jälkeen olimme kuin olimmekin kaikki ajoissa valmiina lähtöön kun limusiininkuljettajamme soitteli alhaalta. Kaapo ja Elvis olivat aiemmin pohtineet että häihin kuuluu aina mennä valkoisella limusiinilla, ja sellaisen minä sitten yllätyksenä heille tilasin. Tai oikeastaan en lopulta osannut pitää yllätystä, mutta poikien kanssa me yllätimme kyllä kaikki muut juksatessamme, että ihan tavallinen tilataksi tulisi meitä hakemaan. Minulle olisi käynyt ihan tavallinenkin auto, mutta huomasin että tämä limusiini-asia oli tärkeä lapsille, joten oli kiva huomioida heitä tällä tavalla myös heille hyvin jännittävänä päivänä.

Limusiinissa oli täysi bile-meininki päällä. Ikkunat olivat tummennetut ja sisäosaa koristi eriväreissä vaihtuvat neonvalot. Seinissä olevissa näytöissä pyöri musavideoita ja tunnelma oli katossa vielä Daruden Sandstorm-kappaleen tullessa remixinä kolmannen kerran puteen. Tässä vaiheessa tunnelma rentoutui, sillä eihän sille voinut kun nauraa. Kuitenkin kun auto kurvasi kirkon eteen ja näin sisään astelevia vieraita palasi jännitys uudestaan. Itseasiassa istuin aika pitkään yksin autossa, sillä en halunnut kenenkään näkevän minua etukäteen.

Avioliittomme siunattiin upeassa Johanneksenkirkossa. Ruotsinkieliseen seurakuntaan kuuluva kirkko on yksi Suomen hienoimmista kirkoista ja siksi myös hyvin suosittu. Meille sanottiinkin aluksi ettei vapaita aikoja enää tälle vuodelle olisi, mutta yllättäen sieltä löytyikin peräti kaksi vapaata aikaa joista saimme valita. Toinen heinäkuun lopulle ja toinen elokuulle. Ensimmäinen kuukausi meillä meni kuitenkin lähinnä miettiessä että miten ja missä kaiken järjestämme, vaivihkaa kyselimme sukulaisiltamme että ovatko he miten Suomessa ja onko heillä jotain kyseisille viikonlopuille. Vasta kesä-heinäkuun vaihteessa saimme vihdoin lyötyä päivän lukkoon ja aloitettua häiden valmistelun.

Kerroinkin jo aiemmassa postauksessa, että vaikka kirkko oli todella suuri ja vieraita tilaisuudessa noin 80, oli kirkossa ihana intiimi tunnelma. Kirkko ei tuntunut yhtään liian isolta tai pramealta. Kaikki oli ihan täydellistä. Siunaaminen tapahtui pyynnöstämme suomeksi ja pappimme oli aivan ihana. Hän puhui kivan rennosti ja kauniisti perheestä, parisuhteesta ja rakkaudesta.

Meille oli tärkeää että saimme vannoa rakkautta rakkaidemme läsnäollessa ja vaikka en itse kuulu kirkkoon, halusin tehdä sen siellä. Tämä tarinamme on ollut niin mieletön ja täynnä niin suuria tunteita, että sen julistamiseenkin tarvittiin yhtä mahtipontinen paikka. Myös se että isäni saattaisi minut alttarille oli asia jonka tahdoin ehdottomasti kokea. Vaikka jännityksen takia osa seremoniasta menikin vähän ohi, niin sitä en kyllä unohda ikinä <3

Siunaamisen ja riisinheiton jälkeen meidän oli tarkoitus jäädä vielä kirkon eteen ottamaan kuvia ennen juhlapaikalle siirtymistä. Juuri silloin satoi kuitenkin aivan kaatamalla ja saimme juuri ja juuri napattua vain yhden yhteiskuvan. Olimme koko viikon seuranneet säätiedotuksia, jotka myös muuttuivat päivittäin. Häitä edeltävänä päivänä oli kuitenkin melko selvää, että juuri siihen aikaan sataisi. Ja niin totta tosiaan oli. Meillä olikin sitten varasuunnitelmana käydä nostamassa maljat kirkon ihan vieressä olevassa tilassa. Siellä oli pientä yllätysohjelmaa ja rentoa oleskelua hetken ennen kun matka juhlapaikalle koitti.

Hääautomme oli hienoin jota olen koskaan nähnyt. Sateen vuoksi emme ajaneet katto auki, mutta senkin edestä sisällä oli sitten koristetta. Ja shampanjaa sekä lempimusaamme. Ajelimme pienen kunniakierroksen ikkunat auki ihmisille vilkutellen (ja kimppua ulkona heilutellen). Oli tosi ihana nähdä ihmisten aidosti riemastuneita ja iloisia ilmeitä ja eleitä. Meillä oli myös hauska kohtaaminen muutaman tutun sekä yhden polttariporukan kanssa.

Sillävälin kaasot olivat laittamassa juhlapaikkaamme kuntoon, mutta kerron siitä sitten lisää toisessa postauksessa!

KUVAT TEEMU HÖYTÖ 

– Vietin extempore ”honeymoonin” mökillä
– Olin ekaa kertaa kajakissa
– Söin rapuja
– Kuulin noin 27 erilaista snapsilaulua
– Kävin kesän vikan kerran VUMeissa
– Vietin omia häitäni
– Hävitin puhelimeni, löysin puhelimeni ja rikoin puhelimeni
– Poikien 9 viikkoa kestänyt kesäloma loppui
– Tein ovulaatiotestejä ja sain hormoonikuurin
– Sain ajan kauan odottaamani leikkaukseen
– Kävin Hangossa ja Tammisaaressa
– Söin elämäni parhaat ranskalaiset
– Kuljin elämäni tokaa kertaa limusiinilla
– Kävin ripsien kestotaivutuksessa
– Minulla oli polttarit
– Uin keskellä yötä pilkkopimeässä meressä suoraan veneen perästä
– Näin kaksi ilotulitusta
– Kävin Ikeassa 15 minutissa
– Kiukuttelin vähän
– Söin liikaa
– Häädin täitä
– Tein tosi monta kertaa ruokaa
– Ajoin elämäni ekaa kertaa autoa
– Frank Ocean tykkäsi mun instakuvasta
– Harjoittelin valssia keskellä yötä
– Olin K18-horror-maanaaja escaperoomissa ja selvisin niin hengissä kun ajoissa uloskin
– Matkustin pakun takakontissa side silmillä
– Vaikutuin Oskun tulishowsta yöllisellä hiekkarannalla
– Minut kuvattiin Suomi100 valokuvaprojektiin
– Opettelin uutta nimmaria
– Unohdin uuden nimeni vain pari kertaa
– Tanssin hikisenä aamuun saakka
– Kävin stadikalla vesijuoksemassa
– Esitellin Oskun koko suvulle
– Tapasin Martti ja Eeva Ahtisaaren
– Menin vahingossa pummilla ratikalla

Kerroinkin jo tuosta yhdestä elämäni jännittävimmistä aamuista aiemmin, mutta pakko vielä jakaa nämä hääkuvaajamme Teemu Höydön kuvat. Tunnelma hääaamuna oli tosiaan todella jännittävä, mutta onneksi samaan aikaan tosi hauska. Olin aluksi suunnitellut meneväni poikien tai jopa kaikkien kaasojen kanssa hotelliin edeltäväksi yöksi ja sieltä sitten oltaisiin lähdetty yhdessä kirkkoon. Lopulta järkevin päätös oli kuitenkin pysyä ihan kotona, säästyi edes siltä pakkaamisrumbalta ja hirveän tavaramäärän kuljettamiselta. Lapset saivat touhuilla omiaan sillä aikaa kun me laittauduimme ja korkkasimme shampanjan. Ja minä sain rauhassa panikoida ja ravata kämppää ympäri.

Olin toki hermona myös silloin ihan virallisena hääpäivänämme, ennen maistraattiin menoa. Silloin olin kuitenkin yksin kotona ja meillä oli aamulla tosi aikainen lähtö. Sydän kyllä tykytti ja välillä jopa voinkin huonosti, mutta silloin aamu oli niin lyhyt ettei siinä oikeastaan jäänyt samalla tavalla aikaa sellaiselle yleiselle hermoilulle ja sekoilulle.

Me saimme tosiaan hirmu pinon ihania kuvia häistä ja tiputtelen niitä pikkuhiljaa tänne blogiin, varmaankin vielä tämän ja ensi viikon aikana, tässä nyt alkuun kuitenkin tämä eka setti.

Kuvat Teemu Höytyö

Terveisiä syksyisestä Hangosta! Vietettiin koko laajentunut perheemme viikonloppu siellä Anopin huomassa. Olemme tässä seurustelumme ja avioitumisemme aikana toki myös pikkuhiljaa tutustuneet toistemme sukulaisiin. Se on ollut ajoittain itselleni aika jännittävääkin, sillä aina sitä toivoo että kaikki tykkäisivät toisistaan ja tulisivat hyvin juttuun.

Etenkin puolison äidin kanssa sitä olisi mielummin lämpimät kun kylmät välit. Pojilla ja äideillä on nimittäin yleensä ihan omanlainen suhteensa ja tuoreena tyttöystävänä sitä voi tuntea tarvetta todistella olevansa hyvä ja toivoa hyväksyntää joskus vähän liiaksikin. Viimeistään nyt kuitenkin tämän viikonlopun aikana minulle vahvistui, että niin minut kun Kaapo ja Elviskin on ottettu erittäin lämpimästi ja sydämellisesti mukaan osaksi sukua, juuri sellaisina kun olemme. On tärkeää voida olla ihan oma itsensä, sillä samoin kun puolisonkin kanssa, toivottavasti myös muiden uusien sukulaisten kanssa kehittyy koko loppuelämän kestävä hyvä suhde.

Samalla kun meillä oli oikein ihana viikonloppu, oli ilmassa myös haikeutta. Surua ja murhettakin. Syksy oli vahvasti läsnä ja viimeistään nyt oli selvää että kesä on takana päin. Pihan kukkaloisto oli hiipunut ja mereltä käyvä tuuli toi mukanaan syksyistä tuoksua. Oli myös huolta läheisistä, itsellä isoja päätöksiä tehtäväksi sekä pohdintaa siitä kuinka olla toisen tukena vaikena aikana, silloinkin kun ei oikeastaan voi tehdä tai auttaa mitenkään. Vinttikammarissa, hiljaisuudessa ja raikkaassa meri-ilmassa, maistui kuitenkin hyvin uni. Kroppa sai levätä ja mielikin oli onnellinen niistä kaikista ihanista hetkistä rakkaiden ihmisten kanssa.

Onneksi lähdimme, vaikka kaupungissakin meillä olisi ollut vaikka mitä tekemistä. Teki hyvää päästä rahoittumaan luonnon helmaan ja tutustumaan vähän paremmin uuteen anoppiin. Tulliniemen henkeä salpaavan kauniilla rannalla, tuulen pyörittäessä hiuksia pystyi hetkeksi unohtamaan kaiken, olla vaan ja tuntea merituulen hymyilevillä kasvoillaan. Muistaa se, että vaikka meillä kaikilla on omat taakkamme ja huolemme, meillä on myös todella paljon hyvää, onnea ja rakkautta.

Lauantaina oli yksi elämäni jännittävimmistä ja onnellisimmista päivistä. En olisi voinut etukäteen uskoa sitä jännityksen ja hermostuksen määrää mitä sinä aamupäivänä koin. Säntäilin ja sähläsin aamulla, unohdin kokoajan mitä olin tekemässä, tiputtelin asioita, jäin kiinni asioihin, sain haavoja ja kolhuja kun yritin saada itseäni ja lapsia valmiiksi ajoissa. Se hermostus tuntuikin liittyvän enemmän siihen että saanko meikattua itseni ajoissa, onnistuuko meikki ja näyttäähän häämekko päälläni nyt sitten kuitenkaan hyvältä. Ylipäätään että selvitäänkö ehjänä ajoissa paikalle.

Äitini saapui meille ensimmäisenä laittamaan hiuksiani ja kaasot sekä valokuvaaja Teemu vähän sen jälkeen. Yksi bestmaneistä kävi myös tuomassa asematullinen Kaivokukasta saamamme kukat. Pääsimme kuin pääsimmekin ajoissa matkaan. Lapset olivat toivoneet pääsevänsä kulkemaan limusiinilla häihin ja sellaisen sitten yllätykseksi tilasikin. Autossa jännitys alkoi vähän helpottamaan ja tunnelma oli iloinen ja ehkä vähän villikin Daruden pauhatessa kajareista.

Kun limusiini ajoi kirkon pihaan vastassa olikin paljon vieraita sekä ihan turisteja. Istuin pitkään autossa, sillä en tahtonut kenenkään näkevän minua etukäteen. Sirryimme sivuovesta morsiushuoneeseen jonne tuli myös isäni sekä mieheni poika. H-hetki alkoi lähestymään ja oma sähläykseni jatkui. Yksi irtokynsistä irtosi ja yritin liimailla sitä, Suntio tuli hakemaan meitä ja minä ryntäsin vielä vessaan.

Ensin lähtivät pojat, sitten kaasot ja lopuksi jäimme isäni kanssa kahdestaan. Jännitys alkoi käymään lähes sietämättömäksi. En ymmärrä miten minua saattoikin jännittää niin paljon, olimmehan kuitenkin jo naimisissa. Kun musiikinamme ollut Pachelbel Canon alkoi soimaan lähdimme minä isäni käsipuolessa astelemaan pitkin käytävää. Yritin kävellä mahdollisiman hitaasti ja ottaa rennosti. Kaikki olivat kehoittaneet minua nauttimaan ja yritin parhaani mukaan noudattaa sitä neuvoa.

Olimme kutsuneet kirkkoon aika paljon porukkaa ja ihanan moni oli päässyt paikalle. Vaikka en ole juurikaan uskonnollinen niin kauniit kirkot kiehtovat minua ja täytyy sanoa että tunnelma tuolloin oli ihan mielettömän kaunis. Vaikka Johanneksenkirkko on hyvin suuri tunnelma oli todella intiimi. Kävellesäni kohti alttaria pystyin tuntemaan kaikkien hymyistä ja lempeistä katseista välittyvän lämmön.

En nähnyt Oskua ennen kun olin vasta ihan lähellä alttaria. Hän tuli meitä vastaan ja isäni luovutti minut hänelle. Se tunnelma oli tosi herkkä ja korkettava ja me kaikki kolme liikutuimme vielä lisää. Halasin isääni ennen kun jatkoin matkaa Oskun käsipuolessa. Alttarille saapuessa muistin juuri ja juuri hengittää. En tiedä olenko koskaan tärissyt niin paljon. Se oli jännä tunne, sillä jännityksestä ja tärinästä huolimatta olin samaan aikaan tosi onnellinen ja iloinen.

Toimitus oli kaunis. Pappimme puhui perheestä, parisuhteesta ja rakkaudesta. Hän puhui yhteisestä intohimostamme musiikista ja tanssista johon myös parisuhdetta vertasi.  Sanoimme tahdon jonka lisäksi lausuimme sormuslupaukset ja annoimme toisillemme sormukset. En osaa yhtään sanoa kuinka kauan toimitus kesti, ehkä kymmenen tai viisitoista minuttia. Siunauksen jälkeen kanttori alkoi soittamaan toivomaamme Princen Diamonds and Perls-kappaletta janka tahdissa tanssahtelimme ulos.

Portailla vieraat heittivät päällemme riisiä ja samalla alkoi sataamaan aivan kaatamalla. Siirryimme sateen varalta tekemäämme b-suunitelmaan ja siirryimme viereiseen tilaan juomaan kuohuviiniä ja odottamaan sateen laantumista. Meillä oli myös ehkä maailman hienoin hääauto, jolla kävimme heittämässä kunniakierrosta keskustassa ennen juhlapaikalle saapumista.

Itse hääjuhlia vietimme ravintola Siltasessa, josta meidän koko juttumme alkoi. Kerron niistä sitten vähän paremmin myöhemmin, mutta se on pakko sanoa että häämme olivat aivan ihanat. Ihan meidän näköiset. Kuvittelin ne toki ihaniksi, mutta ne olivat vielä enemmän! Yksi elämämme onnellisimmista ja hauskimmista päivistä! Oli ihana jakaa tämä kaikki rakkaiden sukulaisten ja ystävien kesken. Kaikki oli vaan niin kaunista ja ihanaa ihanaa ihanaa! Meidän mielestä maailman ihanimmat häät <3 Kiitos kaikille mukana olleille!