Kerroinkin jo tuosta yhdestä elämäni jännittävimmistä aamuista aiemmin, mutta pakko vielä jakaa nämä hääkuvaajamme Teemu Höydön kuvat. Tunnelma hääaamuna oli tosiaan todella jännittävä, mutta onneksi samaan aikaan tosi hauska. Olin aluksi suunnitellut meneväni poikien tai jopa kaikkien kaasojen kanssa hotelliin edeltäväksi yöksi ja sieltä sitten oltaisiin lähdetty yhdessä kirkkoon. Lopulta järkevin päätös oli kuitenkin pysyä ihan kotona, säästyi edes siltä pakkaamisrumbalta ja hirveän tavaramäärän kuljettamiselta. Lapset saivat touhuilla omiaan sillä aikaa kun me laittauduimme ja korkkasimme shampanjan. Ja minä sain rauhassa panikoida ja ravata kämppää ympäri.
Olin toki hermona myös silloin ihan virallisena hääpäivänämme, ennen maistraattiin menoa. Silloin olin kuitenkin yksin kotona ja meillä oli aamulla tosi aikainen lähtö. Sydän kyllä tykytti ja välillä jopa voinkin huonosti, mutta silloin aamu oli niin lyhyt ettei siinä oikeastaan jäänyt samalla tavalla aikaa sellaiselle yleiselle hermoilulle ja sekoilulle.
Me saimme tosiaan hirmu pinon ihania kuvia häistä ja tiputtelen niitä pikkuhiljaa tänne blogiin, varmaankin vielä tämän ja ensi viikon aikana, tässä nyt alkuun kuitenkin tämä eka setti.