Mekin kävimme vihdoin eilen Kiasmassa olevassa ihanassa Shoplifterin Nervescape VIII- näyttelyyn. Värikkäät karvamadot ovat olleet isosti esillä somessa, joidenkin mielestä jopa kyllästymiseen saakka. Itse taas olen sitä mieltä, ettei täälaista värienergiaa voi levittää liikaa.
Kiasman sivuilla kerrotaankin näin: Teos heijastelee taiteilijan kiinnostusta aivotutkimukseen ja neurotieteeseen. Teoksen takkurihmastot muistuttavat rakenteeltaan hermosoluja, mutta Shoplifter toivoo taiteen myös vaikuttavan aivoihin. Hän uskoo, että kun aistimme voimakkaita värejä, aivoissa vapautuu serotoniinia, joka kohottaa mielialaa.
Shoplifter haluaa herättää ilon ja onnen tunteita, sillä ”onnelliset ihmiset kohtelevat toisiaan paremmin”.
Ihania nää kuvat!! Siis mä oon nähnyt näitä aiemminkin ehkä just siihen kyllästymiseen asti mutta nää sun omat saikin ajattelemaan että pakko käydä vielä kun ehtii.. 😀 Tuli hyvälle mielelle eli onnistuit taltioimaan fiiliksen 😉
Kannattaa! Kiasmassa oli muitakin kiinnostavia näyttelyitä. me tykättiin eniten teoksesta, jossa pääsee piirtämään mallista isoa alastonnukkea.
Muuten, tän kommentin lukemisen jälkeen näin unta, että olin teillä yökylässä 😀