Viime kuukausina olen monen kertaan kuullut puhuttavan ns. huijarisyndroomasta. Facebookissa useampi kaverini on kertonut kärsivänsä moisesta. Huijarisyndroomaksi siis kutsutaan psykologista ilmiötä, jonka vaikutuksesta ihminen ei kykene sisäistämään omia saavutuksiaan todisteista huolimatta. Huijarisyndroomasta kärsivä on vakuuttunut olevansa huijari ja että hänen saavutuksensa ovat ainoastaan hyvän onnen tai ajoituksen tulosta, tai että hän on vain harhauttanut muut luulemaan itseään todellista kyvykkäämmäksi.

Tunnistan ainakin osittain samoja ajatuksia välillä liikkuvan myös omassa päässäni.

Esimerkiksi kun pääsin keväällä pääsykokeisiin olin yllättynyt, mutta ajattelin että ehkä sinne pääsivät kaikki esseen lähettäneet. Kun sitten sain tietää päässeeni kouluun, ajattelin että joku vielä huomaa jonkun virheen kokeessani ja ottaa paikan minulta pois. Kun minut pyydettiin syksyllä neuvottelemaan uudesta blogisopimuskesta luulin saavani potkut. Päinvastoin siinä sitten silti kävi. Kun blogini valittiin vuoden inspiroivimmaksi, olin taas ihan varma että siinä oli nyt käynyt jokin virhe. Lisaa voisi jatkaa loputtomiin.

En koe tuota huijaussyndroomaa omakseni, mutta siihen on helppo samaistua. Olen usein suht varma siitä teen, enkä koe itseäni mitenkään huonoksi. Itseasiassa minulla on aika hyvä itsetunto, enkä toisaalta myöskään hirveästi välitä siitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Silti, etenkin nyt noiden koulujuttujen kanssa, olen ollut jotenkin alentuva.

Koulussa olemme kirjoitelleet paljon erilaisia juttuja. Aina kun olen saanut hyvää palautetta en ole jotenkin uskonut siihen. Kirjoitinko muka oikeasti niin hyvän jutun että opettaja kehoittaa myymään sen lehteen? Jotain tässä nyt on vialla, olen ajatellut.

En tiedä, johtuuko tunne siitä että voimme juttujen teossa käyttää hyväksi erilaisia oppimismateriaaleja. Eli jos kirjoitan rakenteeltaan hyvän uutisjutun, tunnen huijaaneni, sillä olen opiskellut millä tavalla hyvä juttu pitäisi koota ja kirjoittaa. Saatteko nyt kiinni tästä ajatuksesta?

Koko syksyn tuotoksiamme on myös arvioitu lähinnä kriittisesti. Se on osa opetustapaa ja sen on varmaankin tarkoitus valmentaa meitä tulevaan työelämään. Ilmapiiri on toki positiivinen, mutta onhan se tehokasta kun suoraan sanotaan jos joku juttu ei toimi. Olikin todella yllättävää saada lukukauden päätteeksi pelkkää hyvää palautetta. Kun olin matkalla palautteeseen, minulle ei tullut mieleenkään, että voisin saada siellä kehuja! Miten hullua!

Tämä taas todistaa ainakin itselleni sen, että voin luottaa itseeni ja tehdä juttuja tavallani. Yritän oppia ottamaan enemmän kunniaa tekemästäni työstä ja olemalla vielä enemmän ylpeä itsestäni. Annan jatkossakin hyvää palautetta muille, sillä tiedän miten hyvältä sitä tuntuu saada.

Kannustetaan ja tsempataan toisiamme, ja itseämme! Annetaan kehuja. Hyvä minä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Marraskuussa:

– Voitin Vuoden inspiroivimman Lifestyle-blogin palkinnon
– Peitin 16-vuotaana ottamani tatuoinnin toisella
– Latasin Tinderin
– Tunti lataamisen jälkeen olin jo treffeillä
– Ostin täydelliset housut
– Olin uskomattoman väsynyt
– Olin uskomattoman stressaantunut
– Hajotin silmälasini
– Järjestin ystävälleni babyshowerit
– Join kahvia aamulla suihkussa – paras keksintöni ikinä
– Kaikkia periaatteitani vastaan, aloin juomaan energiajuomia
– Heräsin sängystä joka oli täynnä glitteriä
– Lähetin pitkästä aikaa känniviestejä
– Katsoin aivan liikaa Gilmoren Tyttöjä
– Tilasin Woltista VAIN 11 kertaa ruokaa
– Ostin yöllä itselleni kahdet ranskalaiset, koska halusin vaikuttaa siltä, että minulla on joku jonka kanssa syödä (enkä edes jaksanut syödä niitä toisia)
– Jouduin erään tissipyllymiehen piinattavaksi
– Minua TÖNÄISTIIN tahalleen!!!
– Meillä kävi ekaa kertaa kotisiivooja
– Dyykkasin hienoja kuparilautasia
– Söin 12 hillomunkkia kolmen päivän aikana
– Olin myymässä kirppiksellä
– Meillä oli koira hoidossa
– Sain tarkastusmaksun ratikassa koska tilasin tekstarilipun liian myöhään
– Saatoin myös aiheuttaa pienimuotoisen shown kyseisessä ratikassa
– Meillä oli kavereiden chatissa paras kekskustelu aikoihin, kun puhuttiin kaikki viisi samaan aikaan seksistä ja iduista
– Pidin koulussa esitelmän bloggaamisesta – jännitti ihan sikana
– En nähnyt superkuuta
– Vietin illan Lahdessa Bimbojen reunionin merkeissä
– Sekoiltiin lasten kanssa ravintolassa (Kaapolla mm. kaatui lasillinen limua Elviksen päälle joka oli pöydän alla)
– Mulla oli maailman hauskin ilta (aamu), kun tanssittiin pikkuveljien kanssa aamureiveissä kahdeksaan asti
– Fiilistelin aurinkoisia pakkaspäiviä
– Join järjettömän paljon Nesteen pahaa kahvia, koska en jaksanut keittää itse

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Saan todella usein kiitosta siitä, miten olen näyttänyt, ettei oma elämän tarvitse loppua lasten saamiseen. Eikä sen todellakaan tarvitse, sittenhän se vasta alkaa!

On hienoa että olen esimerkilläni helpottanut tai auttanut niitä, jotka ovat ensimmäistä lastaan odottaessa pelänneet ja kauhistellut sitä, mitä kaikille omille jutuille tapahtuu sitten kun lapsi tulee.

Vanhemmuus tottakai muuttaa ihmistä. Alkukantaiset vaistot heräävät ja lapsesta tulee koko elämän ykkösjuttu. Pieni vauva tarvitsee todella paljon hoivaa, aikaa ja energiaa. Se että muuttuu äidiksi, ei kuitenkaan vie sitä omaa persoonaa pois. Vauvavuotena on helppo unohtaa, jopa kadottaa itsensä. Vanhemmuuteen on helppo hukkua. Siksi kannattaa säännöllisesti myös hoivata itseään. Antaa itselle aikaa ja tehdä niitä asioita jotka kiinnostaa.

Elämä muuttuu lapsen myötä, tottakai. Loppupeleissä on kuitenkin hyvin vähän asioita, jotka pitäisi kokonaan unohtaa perheen perustamisen jälkeen. Lasten kanssa voi hyvin tehdä paljonkin samoja juttuja, mitä aiemminkin teki. Itse olen esimerkiksi nauttinut todella paljon lasten kanssa matkustelusta. Olen silti myös viimeisten vuosien aikana käynyt vähintään kerran vuodessa yksin viikon reissulla ulkomailla.

Ihan pikkulapsiaikana sekä minä itse, että samassa elämänvaiheessa olevat ystävät olivat samaa mieltä yhdestä asiasta. Nimittäin siitä, että omaa aikaa on otettava. Vaikka väkisin. Edes kerran-pari viikossa oli hyvä tehdä jotain, vaikka edes tunnin ajan. Käydä lenkillä, leffassa, tavata ystävää tai mennä vaikka yksin kahville. Välillä sitä piti ihan pakottaa itsensä ulos. Kotona odotti pyykit, tiskit ja levällään olevat lelut. Sitä tuntui niin väärältä ottaa omaa aikaa, kun olisi ollut muutenkin vaikka mitä tekemistä. Vanhempana olossa yksi vaikeimpia juttuja onkin olla itsekäs. Sitä kun tuppaa laittamaan kaiken muun itsensä edelle.

Vanhemmuuden ei pitäisi määritellä sitä millainen ihminen olet, se on vain yksi asia lisää persoonassasi. Entä sitten kun lapset kasvavat ja itsenäistyvät ja olet koko elämäsi elänyt vain muille ja muita varten? Sitä voi olla aika hukassa itsensä kanssa siinä vaiheessa.

Matkailun lisäksi ihan arjessa tykkään lasten kanssa käydä leffassa, ravintolassa syömässä, museoissa, kavereita tapaamassa. Välillä käydään shoppailemassa, erilaisissa tapahtumissa, festareilla, kahviloissa, uimassa, puistossa, kirjastossa. Perusjuttuja joita tekisin muutenkin.

Koska lapset asuvat joka toinen viikko isällään, on minun helppo tietysti ottaa sitä omaa aikaa. Suurin osa ajasta menee blogin tai kolujuttujen parissa. Muuten sitten tykkään tavata kavereita, pyöriä kaupungilla ja käydä keikoilla. Minua on myös syyllistetty siitä, että teen omia juttujani. On hyvin omituinen ajatus, että vanhemmaksi tullessaan pitäisi unohtaa kaikki muu ja jotenkin muuttua ihan uudeksi ihmiseksi. Uskon että tällaiset ajatukset ovat juurikin sellaisten ihmisten päästä, jotka eivät ole saaneet sitä omaa aikaa. Kyllähän sitä silloin katkeroituu helposti.

Juuri viimeksi tänä aamuna sain viestin nuorelta naiselta, joka kertoi odottavansa ensimmäistä lastaan. Häntä oli pitkään ahdistanut ajatus, että elämä loppuu nyt ainakin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi lapsen takia. Hän oli kuitenkin piristynyt huomatessaan, että ei koko vanhaa elämää tarvitsekaan jättää taakseen.

Vanhemmuus on ihanaa ja ainakin paras asia mitä minulle on ikinä tapahtunut. Se voi kuitenkin olla myös jatkuvaa uhrautumista ja syyllistymistä. Oma paras neuvoni on se, että tee asioista mistä pidät, yhdessä ja erikseen. Ole terveellä tavalla itsekäs. Ota omaa aikaa ja äläkä unohda kuka olet. Maailma muuttuu ja mullistuu, niin sinäkin, kaikki me kasvamme ja kehitymme – lapsilla tai ilman. Kaikki me olemme myös itse vastuussa omasta onnestamme, ja oma onneni koostuu juurikin siitä, että teen asioita joista tykkään ja olen ihan vain oma itseni.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Mua ärsyyttää:

– miehet jotka antaa ymmärtää että ne on kiinnostuneita
– miehet jotka ehdottaa näkemistä, mutta niistä enää kuulu sen jälkeen mitään
– miehet joista ei ylipäätään kuulu mitään
– miehet jotka yhtäkkiä lopettaa instakuvista tykkäämisen
– miehet jotka yhtäkkiä taas tykkäävät jostain instakuvasta
– miehet jotka kattoo kaikki snäpit, mutteivät ikinä sano mitään
– miehet joista ei saa mitään selkoa
– miehet jotka on liian kiinnostuneita
– miehet jotka on kiinnostuneita, mutta joista et voi silti olla ihan varma
– miehet joista ei tiedä haluaako ne oikeasti nähdä vai sanooko ne vaan
– miehet jotka säpsähtää ja tuijottaa joka kerta kun näkevät, mutta ei osaa yhtään sanoa mitä ne ajattelee susta
– miehet joista ei osaa yhtään sanoa yhtään mitään
– miehet jotka ei edes kiinnosta ennen kun ne ei ole enää kiinnostuneita susta
– miehet jotka ovat mukamas vain kavereita
– miehet jotka on ällöjä
– miehet jotka ei vaan tajuu
– se kun haluaisit puhua jostakusta miehestä snäpissä, mutta et voi kun se seuraa sua
– se kun puhuu jostakusta miehestä snäpissä salanimellä, mutta se tajuaa ja suuttuu
– se kun ärsyttää se että ärsyttää

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Sunnuntait ovat lempipäiviäni. Silloin saa tehdä ihan mitä haluaa. Sunnuntaihin liittyy samalla myös tietynlainen haikeus. Sunnuntait ovat suloisia, kauniita ja vähän surullisia. Lempipuuhiani on sunnuntaisin nukkua myöhään, loikoilla sängyssä ja katsella ulos ikkunasta, syödä sängyssä ja jatkaa unia, polttaa kynttilöitä ennen kun tulee pimeää ja katsoa netflixiä jonkun kainalossa.

Minulta pyydetään usein soittolistoja ja etenkin tuolla snäpcahtin puolella biisivalintoja kysellään ahkerasti. Yksi suurimmista kehuista onkin mielestäni se, kun joku kehuu musiikkimakuani.

Teinkin nyt vihdoin jo pitkään lupailemani soittolistan. Näitä tulee varmasti lisää, mutta ihan enaimmäiseksi halusin tehdä juurikin sunnuntaipäiviin sopivan listan. Tältä listalta löytyy niin uusia kun vahojakin suosikkejani. Biisit sopivat täydellisesti erilaisiin sunnuntaitunnelmiin.

Tämä soittolista toimii niin hitaan aamukahvin taustalla, sydänsuruisella kävelyllä, krapulassa peiton alla kun sunnuntai-siivousta tehdessäkin. Soittolista päivittyy myös kokoajan, joten kannattaa ottaa se seurantantaan.

http://https://open.spotify.com/user/minttumikaela/playlist/096BWztxDyBHMAq5BWuqi6

Tässä vielä suora linkki: SUNNUNTAI by Minttu Mäntysalo

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.