Olipa kerran pieni mäkkäristä saatu pehmolelu, joka katosi joskus viime syksynä. Olipa myös lapsi joka itki kuukausitolkulla sen perään. Hänen äitinsä luuli jo hiljattain Suklaa nimimisen pienen hirven katoamisen unohtuneen, kunnes keran eräänä yönä tämä samainen lapsi alkoi taas lohduttomasti itkeä sen perään. Äiti ei keksinyt muuta rauhoittaaksen lapsen, paitsi ehdottamista uuden pehmolelun tilaamista ebaystä. Hänellä ei ollut mitään käsitystä, että saako niitä edes sieltä. Missään kaupoissa sitä ei ollut.

Seuraavana aamuna lapsi kysyi äidiltään, että tilasihan tämän sen lelun yöllä kuten oli luvannut. Öööh, joo kyllä kyllä. Samalla äiti vannotti mielessään tilaavansa sen heti pikinmiten. Viikon päästä lapsi taas kyseli pehmolelun perään. Äiti oli unohtanut koko jutun. Äiti selitti miten paketti tulisi kaukaa Ameriikasta saakka, ja miten sillä kestäisi tulla joko laivalla tai monella eri lentokoneella eri postin lajittelupisteiden kautta. Ja samalla hän taas mielessään vanotti itseään tilaamaan sen pehmolelun asap.

Meni taas viikko. Sama juttu, äiti selitti että matka on vain niin kauhean pitkä. Mutta että viikon päästä, kun lapsi tulisi taas isältään, olisi se paketti täällä. Samalla hän mielessään kirjoitti kissan kokoisilla kirjaimilla itselleen muistutuksen NYT TILAA SE LELU, mistä vaan, ihan sama mitä maksaa.

Päivää ennen kun lapsi oli tulossa taas äidilleen, äiti muisti sen pehmolelun. Siis sen, jota ei oltu etsitty netistä saatika oikeasti tilattu mistään. Äiti huuteli nettikirppikset läpi ja seuraavana aamuna löysi kun löysikin erään toisen äidin, jonka lapsi oli valmis myymään oman pehmolelunsa. Sitten tämä äiti matkusti tunnin pehmolelua ostamaan, maksoi siitä kaksi euroa ja pisti lapsen sängylle odottamaan.

Lapsi saapui kotiin ja näki rakkaan pehmolelunsa, Suklaan aka. Chocolatin. Hän oli onnellinen. Tällä hänen äitinsä sai myös vähän lisää aikaa ”nallesairaalassa” olevalle pehmokoiralle. Joka on siis mukamas viety sinne korjaukseen jo viikkoja sitten, mutta on oikeasti käärittynä äidin villapaidan sisälle vaatekkaappiin. Jos vaikka huomenna hän sitten muistaisi sen viedä sinne oikeasti!

Äitinä olemisessa, tai ylipäätään lasten seurassa olemisessa, yksi parhaista jutuista on se ilon tarttuminen. Miten jostain itselleen niin tavalliset ja arkipäiväiset jutut voivat olla lapsen mielestä ihan hurjan ihmeellisiä ja kiehtovia. Kuinka vaikka roskien -tai kellariin talvivaatteiden vienti voi olla suuri ja jännittävä seikkailu, jota mietitään vielä pitkään sen jälkeen.

Myös lasten mielikuvitus on asia joka jaksaa kerta toisensa jälkeen ilahduttaa – ja ihmetyttää. Mieletöntä miten pienestä maasta löytyneestä tikustakin saa tuntikausien intensiiviset leikit pystyyn. Tiedän että vanhemmista on välillä jopa raivostuttavaa, kun lapsi vaalii tärkeimpänä aarteena jotain kiveä tai muuta, jota me aikuiset pidämme ihan roskana. Itsekin olen välillä sortunut komentamaan maasta kerätyt kastanjat pois taskuista, kunnes olen tajunnut että nämä ovat oikeasti todella tärkeitä juttuja.

Nyt muuton ja uusien hankintojen myötä meillä on pyörinyt aika paljon pahvilaatikoita, ja jos jotain, niin niitä ainakin meidän pojat rakastavat. Erikoikoisista pahvilaatikoista on syntynyt niin taikalaivaa kun ihan mielettömän hieno kiskakin. Näissä jättimäisissä pahvirakennelmissa on tosin (näin aikuisen näkökulmasta) se ongelma, että ne vievät ihan hirveästi tilaa. Eivätkä esteettisesti ole ihan kauneimmasta päästä, vaikka hyvin sympaattisia kaikkine tarrakoristeluine ovatkin. Niitähän ei TODELLAKAAN saa myöskään heittää pois. Toisaalta, jos lapsi saa noinkin hyvät leikit yhden pahvilaatikon ymärille niin antaa palaa.

Useasti kuulee sanottavan että lapsilla on nykypäivinä liian hienot pelit ja vehkeet. Ovathan toki monet asiat muuttuneet meidän tai varsinkin vanhempiemme lapsuudesta, mutta ihan yhtälailla lapset edelleen osaavat kehittää leikin vaikkapa käpyjen ympärille. Annetaan vaan heille siihen mahdollisuus, mahdollisuus tonkia ja tutkia ulkona ja kerätä niitä kallisarvoisia aarteita taskut täyteen.

Olen tässä viime päivinä miettinyt (etenkin parin munkin jälkeen), että herranjestas, minkälainen sirkus tästä tulee, kun noita on pian yksi lisää.

Ps. Hyvää vappua!

Poikien Wildkind Kids-vaatteet saatu

Olen joskus aiemminkin maininnut, että tämän uuden vauvan myötä tuntuu kun saisi esikoisen, kun vanhemmat lapset täyttävät tänä vuonna jo 9 ja 7. Lisäksi pojat asuvat joka toinen viikko isällään, mikä tarkoittaa sitä, että joka toinen viikko olemme yksin vauvan kanssa. Poikien saaminen pienellä, kahden vuoden ikäerolla, oli meille tosi hyvä juttu, mutta samaan aikaan en voi jo nyt olla leikittelemättä ajatuksella kuinka helppoa kaikki tulee olemaan yhden lapsen kanssa. Sitten palaan todellisuuteen.

Sillä mistäs minä mitään tiedän, mutta voisi kuvitella että yhden lapsen kanssa täytyy keksiä paljon enemmän aktiviteetteja ja tekemistä lapselle. Herranjestas, siis joudun varmaan leikkimään lapseni kanssa – ja paljon. Nämä on sellaisia juttuja joihin minun ei ole tarvinnut aiemmin hirveästi kiinnittää huomiota. Pojat kun ovat ihan paita ja peppu ja hoitavat toistensa viihdyttämisen ihan keskenään.

Sen lisäksi että he leikkivät lähes aina ihanasti keskenään, voi heidät lähettää paljon paremmin mielin myös keskenään pulkkamäkeen tai jättää kauppareissun ajaksi kotiin. Sen lisäksi että heillä seuraa toisistaan, saavat he myös paljon turvaa siitä kun heitä on kaksi. He vahtivat että toinen pesee hampaitaan vähintään kaksi minuttia, käyvät mukkumaan yhdessä, eikä kumpikaan yleensä tee mitään kiellettyä, sillä kumpikin tietää että veli saattaa mennä muuten kantelemaan.

Toisaalta, niinä vikkoina kun kaikki lapset ovat kasassa, on minulla täällä siis useampi pikku-apuri vauvaa viihdyttämässä. Ja varmasti ihan hoidollisestikin isommista lapsista voi olla jo apua. Vaikka Elvis kyllä jo isoon ääneen ilmoitti, ettei hän sitten todellakaan aijo vaihtaa yhtään vaippaa, ovat he varmasti oivia ja innokkaita apupoikia muissa asioissa.

Nyt kun mietin että millaista yhden lapsen kanssa mahdollisesti tulee olemaan, ymmärrän myös miten monessa tilanteessa kahden kanssa on itseasiassa varmaan paljon helpompaa. Ulkomaan reissut yksin lasten kanssa ovat menneet tosi ihanasti ja varsin rentouttavasti ehkä juuri sen takia, että minun ei tarvitse olla kokoajan leikkimässä jotain vesisotaa altaassa, vaan voin rauhassa keksittyä itse vaikka kirjaan, pokien rakentaessa yhdessä hiekkalinnaa.

Ihan se pikkulapsiaika on ehkä sitten ollut rankempaa kahden kanssa, en tiedä. Onhan se toki kaksi kertaa enemmän vaippoja ja oksennustauteja. Kaikessa on puolensa. Toisaalta mitä enemmän varmuutta ja kokemusta karttuu, sitä iisimpää kaikesta myös tulee. Ja siinä mielessä on ihanaa kun nyt ei oikeastaan jännitä mikään, ei vauvan hoito, itku, synnytys ei oikestaan mikään. Enemmän olen tosi fiiliksissä siitä, miten nyt on mahdollisuus keskittyä jokaisen lapsen yksilölliseen huomioimiseen kun heillä on niin eri tarpeet ja uskon että kaikille jää hyvin aikaa.

Samalla toivon että vaikka tällä tulevalla pikkuisella on niin iso ikäero vanhempiin sisaruksiinsa, oppii hän jakamaan sekä huomioimaan myös muut emmekä onnistu hemmottelemaan häntä ihan mahdottomaksi.

Mitä sitten siihen lapsen kanssa leikkimiseen ja viihdyttämiseen tulee, ehkä sitä on vain pakko yrittää kehittyä itsekin sillä saralla. Tai sitten vaan pistää kaikki hyrskyn myrskyn ja hankkia samaan konkurssiin lisää viihdyttäjiä. No ei. Ei ei ei ei. Ehkä.

(Ja ei, en oikeasti suostu 31-vuotaana kutsumaan lastani iltatähdeksi, mutta raskausaivot löivät ihan tyhjää otsikkoa miettiessäni, että tuumailisin sitä vielä viikonkin päästä ellen olisi nyt kirjoittanut näin)

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – POLARN O. PYRET

Reilun kahdeksan vuotta omia lapsia ulkovaatettaneena on tullut kokeiltua jos jonkin laisia vaihtoehtoja, ja aika nopeasti näiden joukosta on nousseet myös ne omat suosikit. Polarn O. Pyretin ulkovaatteet ovat aina loistaneet laadullaan ja käytännöllisyydellään. Koska vaatteet ovat kestäviä ja hyvän näköisiä, ovat ne meillä pysyneet hyviä vuodesta toiseen, lapselta lapselle. Blogiani alusta saakka seuranneet voivatkin muistaa, että etenkin POPin kuorivaatteiden nimeen olen vannonut vuosikausia.

Etenkin näin keväisin, kun välillä on kylmä ja välillä sitten taas aurinko lämmittää ihan kunnolla, on kerrospukeutuminen kätevää. Tuulen ja vedenpitävän kuoren alta löytyy fleece, ja näitä yhdistelemällä saa todella toimivan ratkaisun moneksi kuukaudeksi. Myöskään erillisiä kuravaatteita meillä ei ole tarvittu, sillä POPin kuorivaatteet kestävät jopa lätäkössä istumisen. Kaikissa vaatteissa on toki myös niin hyvät heijastimet, ettei erillisiä tarvitse.

Tänä vuonna pojilla on käytössään uudet, ECO-mallistoon kuuluvat, kierrätetystä materiaalista valmistetut kuviolliset kuoritakit. Takit ovat POPin klassikkotakkeja hitusen ohuemmat, mutta pitävät silti hyvin tuulta ja vettä. Kiva uutuus mielestäni yksiväristen takkien joukkoon.

Takkien alla lämmittävät monikäyttöiset wind fleece -takit, jotka nekin ovat todelliset POP klassikot. Fleece pitää erinomaisesti tuulta ja kestää myös pienet sadekuurot. Lisäksi sen saa nepparikiinnityksellä kiinni useimpiin kuoritakkeihin, jolloin kahdesta takista tulee kätevästi yksi. Pojat myös rakastavat fleecen hihojen peukaloaukkoja. 

POPilla on vielä tämän ja huomisen maanantain niin myymälöissä kun verkossakin takkietu, eli 10€ alennus kuoritakeista, windfleecetakeista sekä softshell-takeista. Kannattaa hyödyntää jos välikausitakki on vielä hankkimatta!

Takkien kaveriksi tarvitsee tietysti myös kunnolliset ulkohousut – sellaiset jotka kestävät ihan kunnon rymyämistä ja kulutusta. Elviksellä on tänäkin vuonna tuo meillä paljon tykätty henkselillinen perusmalli, mutta tokaluokkalaiselle testattiin tällä kertaa noita slim-mallisia softshell-housuja. Nämä housut eivät näytä yhtään ulkohousuilta, ja siksi ovat loistavat myös vähän vanhemmille koululaisille – etenkin silloin kun niiden käyytäminen alkaa olemaan lapsen mielestä noloa.

Vaatteiden koista vielä sen verran, että Kaapo on noin 130cm pitkä ja housut sekä fleece hänellä on kokoa 134 ja takki 140. Elvis taas on vähän alle 120cm ja housuissa sekä fleecessä hänellä on koko 122 sekä kuoritakissa 128. Myös nämä alla näkyvät ihanat bomber-takit ovat kokoa 134 ja 122.

Nämä bomberit ovat ihan suosikit ja tänä vuonna niitä saa kolmessa uudessa raikkaasa värissä, vihreänä, sinisenä ja pinkkinä. Trendikkäässä bomber-takissa yhdistyvät tyylikkyys sekä käytännöllisyys, sillä takin pinta on veden- ja tuulenpitävää. Nyt alkuun nämä menevät meillä ns. vähän parempina takkeina, mutta lähempänä kesää näissä saa ehdottomasti mennä myös kouluun. Takit sopivat tosi kivasti noiden ulkohousujen kanssa, mutta ovat ihan uskomattoman söpöt esimerkiksi farkkujen kanssa ja tukka kammattuna. Myös nuo uudet älypuhelin-hanskat ovat muuten myös tosi kiva uutuus koululaiselle. Uskon että ne myös vähntävät hanskojen katoilua, kun niitä ei tarvitse joka kerta riisua vaikka kotiin koulusta soittessa.

Lisää inspiraatiota lasten kevätpukeutumiseen löytyy Polarn O. Pyretin instagramista sekä facebookista. Ja älkää tosiaan unohtako takkietua, joka on voimassa 2.4 saakka myymälöissä sekä netissä.

Onko teillä jo lasten välikausivaatteet valmiina tai jopa jo käytössä, minkälaisia ratkaisuja teillä tänä vuonna on?