MUN MAHA

18/04/2018

Vielä muutama viikko sitten olisin voinut kirjoittaa, ettei minua haittaa tai häiritse yhtään muiden ihmisten kommentointi vatsani koosta. Mutta viimeisten viikkojen aikana olen kuullut siitä niin paljon (ja niin ihmeellisiä) kommentteja, että pakko tästäkin asiasta on nyt vähän avautua.

Harva tuntuu ymmärtävän, että raskausvatsaa kommentoidessa kommentoidaan suoraan henkilön ulkonäköä. Siinä vaiheessa kun kommentointi muuttuu positiivisesta kauhisteluksi tai johonkin toiseen vertailemiseen, se ei ole enää ok. Minäkään en sano sinulle että, herranjestas – näytät ihan samalta kun minä viimeksi oksennustaudissa. Tai että, hiuksesi ovat yhtä ohuet kun kaverillani kun hän oli vakavasti sairaana. Miksi sitten olisi hyväksyttävää verrata vatsaani kaverisi vatsaan, joka oli juuri ennen synnytystä samankokoinen kun minulla nyt viidennellä kuulla?

Fun fact, vastassani on vauva, istukka ja lapsivettä – sen kuuluukin olla iso! Ja toinen hauska fakta, meistä jokainen on erilainen – myös raskaana ollessa. Suurin osa meistä tosiaan saa ison vatsan, toiset taas pienen, osa siltä väliltä. Jollain kohtu voi olla kallellaan eteenpäin, jollain taaksepäin. Usein, mitä enemmän raskauksia on takana, myös sitä paremmin vatsa näkyy. Jollain, kuten minulla, voi olla myös pientä vatsaa ihan ennestään – se ei katoa mihinkään raskauden myötä, vaan pysyy siinä kasvavan kohdun päällä.

Uskon että suurinta osaa näistä kauhistelevista kommenteista ei ole tarkoitettu pahalla, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun vatsani kokoa päivitellään anonyymisti keskustelupalstoilla saakka alkaa homma oikeasti olla totaalisen väärin.

Monille raskaana oleva nainen pyöreän vatsansa kanssa on kaunis, mutta ainakin itse tunnen itseni kaikkien vaivojeni kanssa suurimmaksi osaksi kaikeksi muuksi kuin hehkeäksi. Vaikka mahastani kyllä tykkäänkin ja sitä ylpeänä kannan. Kuitenkin kiloja kertyy huimaa tahtia ja vatsan lisäksi tässä leviää myös muutkin paikat. Siihen päälle vielä hormoonit, niin jokainen voi itse miettiä että miltä ulkonäkönsä kauhistelu tai vertailu johonkin pienempään tuntuu. Voin myös vain kuvitella, miten pahalta tuntuu arvostelevat kommentit silloin kun raskausvatsa on pieni tai lähes huomaamaton.

Joten voidaanko tässä(kin) asiassa pitää ne hölmöt mölyt mahassa, miettiä vähän ja olla sitten vaikka mielummin sanomatta mitään. Itseäni ei haittaa vatsan positiivinen tai hymyssäsuin kommentointi tai edes koskeminen – ainakaan tutuilta, päinvastoin, mutta kannattaa muistaa että joillekin tämäkin on liikaa. Ei siis ehkä ensimmäisenä kannata huudahtaa silmät pyöreänä että WOW ja tarttua mahaan kiinni, ellet varmasti tiedä että se on tulevalle äidille ok.

Kiitos kuvista Kaapo 8v <3