FLOW x 15 + 1

18/08/2017

Normaalisti kyselisin että onko Flown jälkeistä elämää, mutta nyt mielessä pyörii enneminkin että onko häiden jälkeistä elämää? Viimeiset pari viikkoa ollaan säädetty hääjärjestelyiden sekä kesälomien loppumisen merkeissä ja ekaa kertaa ikinä pääsi Flow salakavalasti yllättämään. En ollut ehtinyt valmistautua siihen yhtään! En ollut tutkinut minulle uusia atristeja, fiilistellyt kuuntelemalla lempibiisejä tai miettinyt mitään vaatteita valmiiksi. Oikeastaan kävin vain nopeasti hääpuvun sovittamisen jälkeen kotona ja yhtäkkiä löysinkin itseni kolmen päivän ranneke kädessä festarialueelta.

Olemattomasta ennakkovalmistautumisesta huolimatta oli jälleen kerran ihana festariviikonloppu. Vaikka puhelin hajosi ja myrsky yllätti. Tunnelma oli alusta loppuun ihana, kaikkialla tosi kaunista ja ihmiset hyväntuulisia. Oli myös eritysen ihanaa viettää ekaa festaria vaimona ja fiilistellä sunnuntaina rakkauspäissä Frank Oceania, jota kuuntelimme kun ekan kerran heräsimme aamulla yhdessä.

Kiitos Flow 2017!


KOLMEN PÄIVÄN FESTARIMEIKKI

10/08/2017

Samaan aikaan kun to do -lista työhommista, kodin askareista ja hääjärjestelyistä kasvaa polttelee takataskussa myös kolmen päivän ranneke FLOW-festareille. Pikimustien silmänalusten kustannuksellakin sitä ei voi jättää väliin, joten keksinkin ihan oivallisen meikin viikonlopuksi. Nyt kun glitterbuumi on muutenkin aivan valloillaan, miksei väsymyksen merkkejä peittäisi vain purkillisella hileitä! Nukkuminen kun on ihan yliarvostettua 😉

Näyttävä glittermeikki syntyy helposti ja nopeasti ja tätä voi varioida loputtomiin, vain oma mielikuvitus on rajana! Tehokas ajankäyttäjä ei pese kimalteita pois koko viikonloppuna, vaan lisää vain glitteriä tarpeen tullen.

Itse tein meikkini niin että perus pohjan jälkeen lisäsin vapaalla kädellä liikkuvalle luomelle sekaisin hopeista ja turkoosia luomiväriä. Maalarinteipillä tein haluamani kuvion silmien alle johon levitin pohjustusvoidetta, myös esimerkiksi vaseliini tai liukastevoide sopii tähän mainiosti. Sitten vaan tuputtelin sekaisin kahta eri glitteriä sekä luomivärejä. Lopuksi lisäsin vielä ripsivärin yläripsiin sekä glitterkynää kulmien alle. Meikin voi viimeistellä joko siihen tarkoitetulla sprayllä tai vaihtoehtoisesti hiuslakalla.

Ensi kerralla teen ehkä samaisen meikin niin, että sen reunat alkavat jo tuolta kulmien päistä. Tässä keväisessä postauksessa myös toinen glittermeikki jos kaipaatte inspiraatiota vaikkapa Flowta varten. Ehkä törmäillään siellä!

Glitterit saatu Glitternistiltä


WOW MIKÄ FLOW

15/08/2016

Processed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with 5 preset

Hei vitsit, en tiedä mistä aloittaisin. Kertoisinko glitterin täyteisistä etkoista laivan kannella ja siitä kuinka seilasimme sillä Suvilahteen. Tai siitä kun aurinko helli ja tanssimme keskellä tyhjää konttiaukiota auton katolla. Voisin myös kertoa ihokarvoja nostattavista keikoista. Siitä kuinka ahtauduimme täpötäydelle balloon stagelle paljon puhutulle Paperi T, Samuli Kosmisen ja Pekka Kuusiston yhteiskeikalle. Siitä kun tamppasimme maailman parasta teknoa takapihalla. Siitä kun aloin itkemään vuolaasti heti kun Morrisey asteli lavalle. Siitä kun lauloin (huusin) ääneni käheäksi. Tai siitä miten hauskaa meillä oli kolmistaan inva-bajamajassa imitoidessamme Siaa. Siitä kuinka suhasimme edestakaisin taksilla vaihtamaan kenkiä. Siitä kun olimme naamat shampanjabaarissa. Siitä onnesta kun joka päivä paistoikin aurinko. Tai siitä miten ruoka ja juoma oli hyvää, ihmiset kauniita ja fiilis alusta loppuun huipussaan. Tai siitä kun meillä oli kotona Flow-hotelli. Siitä miten kivaa oli herätä kun kaveri oli yökylässä ja kikattaa heti aamusta saakka. Siitä kun puistoetkoilla oli niin helle, että piti mennä puun alle varjoon. Tai siitä kun rakkaiden ystävien lisäksi tutustuin uusiin.  Tai siitä kun tanssin lasinsirujen päällä suihkusandaaleissa. Siitä kun halailin pitkään ja hartaasti. Siitä kun löysin lompakon ja sain annettua sen takaisin omistajalleen. Tai siitä kun hävitin oman lompakkoni. Siitä kun olin pulassa rahattomana keskellä yötä, mutta ystävällinen herra tilasi minulle taksin ja maksoi sen. Tai siitä kuinka paljon glitteriä lakanoissani tänä aamuna oli. Siitä kuinka edelleen haaveilen, että Flow kestäisi jatkossa viikon.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MOI FLOW

12/08/2016

FLOW FESTIVAL 2015 28

Sukat pyörii jo jaloissa, ranneke on ranteessa, glitteriluomiväri odottaa lavuaarin reunalla, skumppaon kylmässä ja vyölaukku on valmiina lähtöön eteisen naulakossa. Flow 2016 alkaa än yy tee nyt! Multa on pyydetty pitkään ja paljon musajuttuja ja soittolistoja. Kaikki omat soittarini ovat salaisia, mutta Flown kunniaksi tein nyt yhden julkisen listan. Tuossa siis oma soittolista, ainakin osasta, suosikeistani. Odotukset tälle vuodelle ovat kovat, ei edes anneta sateen lannistaa. Moi Flow, täältä tullaan!

En osannut liittää soittolistaani hienosti tähän, mutta sitä pääsee kuuntelemaan TÄSTÄ. Palailen varmaan vasta maanantaina blogin pariin, menoa pääsee kuitenkin seuraamaan tuttuun tapaan snäpin kautta (minttummm).

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

FLOW TYYLIT

19/08/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Edellisessä Flow-postauksessa vilahtelikin hiusten lisäksi toinen toistaan makeempia tyylejä ja yksityiskohtia, tässä vielä kuitenkin muutama lisää! Yleisesti oma huonio kiinnittyi siihen, ettei ihan hurjan näyttäviä ja totaalisen kreisejä asuja ollut yhtään niin paljoa mitä edellisvuosina. Sen sijaan jo jonkin aikaa pinnalla ollut Nu Lad-tyyli näkyi. Tai siis niin paljon kun se näkyä voi. Maailman taloustilanne vaikuttaa selkeästi myös muodin kehittymiseen. Veikkaisinkin nu lad suuntauksen muokkautuvan vieläkin entistä taviksempaan suuntaan. Kolmiraitaverkkarit vaihtuvat kahteen raitaan, t-paidat kulahtaneisiin mainospaitoihin, jalkineet kirpparilta ostettuihin vaelluskenkiin ja laukku Siwan muovipussiin. Saas nähdä!

Omaa silmää mielyttää hurjasti omasta nuoruudesta muistuttavat 90 -ja 2000-luvun alun tutut trendit. Alaspäin levenevät pitsihousut, napapaidat, nutturasaparot ja letit, ylhäälle kaulalle tulevat nimikorut, poskiglitteri – niin kauheita ja samalla niiiiin ihania!

Flowsta tuli otettua ihan hirveästi kuvia ja varmaan on pakko tehdä ainakin yksi fiilistelypostaus vielä itse festareista. Se oli tänäkin vuonna vaan niin u p e a. Mutta siitä enemmän sitten!

Huomenna Taiteiden Yönä kannattaa muuten suunnata Bottalle Waste Side Story-muotinäytökseen! Siellä esitelläään 40 eri suunnittelijan näkemys Pure Wasten vaatteista ja yksi näistä suunnittelijoista olen minä! Muokkasin valitsemistani vaatteista oman näköisen kokonaisuuden hyödyntämällä valokuvaprinttausta. Voin jo etukäteen sanoa, että näytöksessä tullaan näkemään huikaisevan hienoja asuja. Kannattaa siis tulla, pääsy on vapaa! TÄÄLTÄ lisää!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.