VÄRIKKÄÄT HALLOWEEN-JUHLAT

21/10/2019

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Philips Hue kanssa
Olen jopa itse ehkä vähän yllättynyt kertoessani, että Halloween kuuluu nykyisin suosikkijuhlieni kärkijoukkoon. Halloweenia ollaan juhlittu yleensä ihan rennosti vain oman perheen kesken ja luulenpa, että juuri se rentous sekä tapahtumaan kohdistuvien odotusten olemattomuus tekee tästä juhlasta suosikin. Juhlan saa kasaan ilman sen suurempia järjestelyitä.

Meidän Halloweenin juhlintaan kun kuuluu ainakin Thrillerin sekä Ghosbustersin tunnarin tahdissa jorailu, herkuttelua sekä leffan katsominen. Ei siis mitään sen kummempaa – paitsi tottakai paremmin tunnelmaan pääsee pienellä rekvisiitalla sekä tunnelmallisella valaistuksella.

Meille Halloween ei siis ole jenkkityyliin ovelta ovelta karkkien keräämistä tai muutenkaan vaadi kovasti alkujärjestelyjä, vaan se merkitsee rentoa yhdessäoloa ja hassuttelua jännittävän teeman ympärillä. Meille ei myöskään ole niin tarkkaa, että juhlitaanko Halloweenia ihan juuri sinä oikeana päivänä, mikä tahansa loka-marraskuun pimeä ilta sopii bileiden pitämiseen oikein hyvin.

Kuten vuosikin sitten, nämä Halloween-bileet olivat samalla kolminkeskistä laatuaikaa minun ja poikien kanssa. Kun olimme juhlineet (eli tanssineet, soittaneet vuorotellen lempibiisejämme, hassutelleet kurpitsan kanssa sekä peilin edessä) tarpeeksemme, tilasimme ruokaa ja kävimme sohvalle katsomaan Halloween-aiheista leffaa.

Nyt kun meillä on kotona Philipsin Hue älyvalaisinjärjestelmä, antoi se juhliimme aivan uuden ja entistä jännemmän tunnelman. Säädimme niin kotimme kun parveekkeemmekin valot hohtamaan oranssin, punaisen, lilan, vihreän ja sinisen eri sävyissä. Etenkin lapsista se oli hurjan hauskaa ja jännittävää, mutta kyllä sitä itsekin pääsi hyvin tunnelmaan käsiksi! Kiinteiden valaisimien lisäksi tunnelmaa toivat liikuteltavat Go-valaisimet, jotka olivat mukana niin tanssilattilattialla, tehosteena kummitussatuja kertoessamme että kurpitsankin sisällä.

Go-valaisimet ovat olleet meillä alkuvuodesta saakka käytössä mitä erilaisemmissa tilanteissa. Eniten niitä on käytetty yö -ja lukuvaloina, mutta myös tunnelmavalona pöydällä, valona siellä missä ei ole pistoketta (esim meidän eteisen lipastolla) sekä itse olen käyttänyt Go:ta lisäksi usein apuna kylpyhuoneessa, kun olen tavinnut lisävaloa vaikkapa meikatessa tai kulmakarvoja nyppiessä.

Johdotonta ja pientä valolähdettä on helppo liikutella minne haluaa ja se pysyy pystyssä joko niin, että valo tulee suoraan ylös tai vaakatasossa. Pienestä koostaan huolimatta valo on tarvittaessa hyvinkin kirkas, mutta kuten Hueen kuuluu, valon väriä (eri sävyiset valkoiset kylmästä lämpimään sekä 16 000 000 muuta väriä) että sen kirkautta on mahdollista säätää. Kaikkien muiden Hue ominaisuuksien lisäksi tässä Go:ssa on sellainen hauska ominaisuus, että valon voi laittaa asetukselle, jossa se vaihtaa väriä itsestään noin kymmenen sekuntin sykleissä. Eli aivan mahtava kapistus myös mukaan bileisiin!

Olen kertonutkin jo aiemmin siitä, miten erilaisten tunnelmien lisäksi Hue on ollut todella hyödyllinen ihan tavallisessa arjessamme ja miten jokainen perheenjäsen on lötänyt siitä itselleen sopivia juttuja ja voinut räätälöidä valot itselleen sopiviksi. Näiden meidän pienten bileiden myötä tuli kuitenkin taas pakottava tarve saada järjestää pian uudet juhlat. Mahdollisesti vielä vaikka toiset Halloween-teemaiset. Valoilla kun saa niin paljon aikaan, arjessa ja juhlassa.

Nimittäin, sen lisäksi, että pelkästään sävyjä säätelemällä saa jo kunnon tunnelman aikaan, myös juhlissa voi hyödyntää arjesta tuttuja ominaisuuksia, kuten liiketunnistinta. Liiketunnistimen voi asentaa toimimaan yhdessä vaikkapa kurpitsan sisään piilotetun Go-valaisimen kanssa. Sävärit taattu, etenkin jos kurpitsan vaikka laittaa vähän piiloon, juhliin saapuvia vieraita vastaan säikäyttämään heidät.

Ainakin Apple Storesta löytyy myös erilaisia Halloween-appejä, jotka voi yhdistää Hueen. Niiden avulla valoihin saa yhdistettyä äänitehosteita, kuten ukkosen jyrinää, jolloin myös valot välkkyvät ikäänkuin salamat. Tai oven kolkutusta, noidan naurua, portaiden narinaa – mitä vaan! Toki Huen omastakin appista löytyy juhliin sopiva ominaisuus, jolla voi sykronoida valot vaihtumaan eri väriteemojen mukaan musiikin, elokuvan tai pelin tahdissa. Olemme myös huomanneet, että pelkkä valoilla ja väreillä leikkiminen on jo itsessään tosi hauska ohjelmanumero.

Meidän juhlissa ei siis ollut kun osittain entuudestaan löytyneiden luurankoasujen ja pikaisten kasvomaalausten lisäksi Elviksen muutaman vuoden takaisilta Halloween-naamiaissynttärieltä säästynyt luuranko-koristenauha, kummituksin koristellut paperipillit ja kaivertamani kurpitsa. Valot tekivät juhliin tunnelman, ja voi vitsit että meillä oli hauskaa. Parhaat bileet aikoihin!

Onko teillä muilla ollut tapana viettää Halloweenia jollain tapaa?


PIENET SUURET GRILLIBILEET

13/06/2017

Kaupallinen yhteistyö Sommersbyn kanssa.

Sanon aina, että elämän pienet ilot, kuten ystävät, aurinko ja hyvä ruoka, ovat asioita jotka tekevät onnelliseksi. Rupesin kuitekin juuri miettimään, että eiväthän ne ole mitään ihan pikkuasioita, vaan ihan valtavan suuria ja tärkeitä. Olen kuitenkin juuri sellainen, joille tällaiset pienetkin jutut, kuten hauskasti naurava kaverit, kauniisti kukkivat omenapuut tai poikaystävän tekemä lime-korianteri-chilikastike ovat juuri sillä hetkellä maailman tärkeimpiä. On oikeastaan suuri onni osata olla onnellinen kaikesta pienestäkin.

Vaikka onnea löytyy paljon myös ihan arkisista asioista, haluttiin pitää pienet juhlat, ilman sen kummempaa syytä. Vaikka olihan niitä syitä sitten vaikka kuinka paljon. Nimittäin kesälomien alkaminen, aurinkoinen päivä, uusi rakkaus ja mitä näitä nyt oli. Samalla loput kavereista sekä veljeni tapasivat uuden poikaystäväni.

Tuntui, että kesä täytyy ehdottomasti aloittaa rennoilla grillibileillä ja sellaiset pidimme koulujen päättäjäispäivänä. Olen päivittäin tosi onnellinen myös siitä, että olen löytänyt miehen joka osaa ja tykkää kokata – ja tekee sen vielä tosi hyvin. Hän grillasi meille erilaisia kasvisvartaita ja halloumia, jonka lisäksi meillä oli vielä pari erilaista salaattia. Täytyy sanoa, että olin kyllä tosi otettu kun hän kaiken ruoanlaiton jälkeen vielä tiskasikin. Minä taas sain keskittyä omaan osaamisalueeseeni, eli rennosti ottamiseen.

Ruoan kanssa tarjottiin Somersby Orchard Selection siidereitä. Uusi Sparkling Rose-siideri on roséviinistä inspiroitunut, kevyt ja vähemmän makea juoma, joka sopi tosi ihanasti grilliruoan ja ystävien seurassa nautittavaksi. Sen voi juoda suoraan nätistä lasipullosta, mutta sopii hienosti myös vaikkapa viinin vaihtoehdoksi tai alkumaljaksi. Somersby on raikas ja luonnollinen siideri, joka valmistetaan omenamehusta ja luonnollisista makuaineista. Somersby Orchard Selection Sparkling Rose-siideri sai paljon kehuja juurikin sen ihanan raikkaasta, kevyestä ja vähemmän makeasta maustaan.

Siellä me istuskeltiin poikaystäväni pihalla, juteltiin, hassuteltiin, tutustuttiin ja kuunneltiin musaa kunnes aurinko laski ja oli pakko siirtyä sisälle. Monta tuntia kuitenkin vierähti grillipaikalla, ihana kun oma ystäväpiirikin koostuu samanlaisista ihmisistä, jotka tykkäävät nauttia pienistä jutuista, kuten hyvästä ruosta, juomasta ja ei ehkä ihan niin hyvistä vitseistä.

Ihana kesän aloitus, joka on jaksanut hymyilyttää vielä pitkään sen jälkeenkin.


ROCKY ROAD

23/10/2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERArocky-road-candy-1OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siitä saakka kun muutama viikko sitten huomasin, että lähikiskallamme oli kaikki suklaalevyt myynnissä eruron kappale, olen himoinnut rocky roadeja. Lopulta kannoinkin suklaata vinon pinon kotiin ja tein sitten eilisille synttärielle pellillisen tätä ihanaa suklaaherkkua.

Rocky road on oman tietämykseni mukaan alunperin Australiasta tullut herkku, jossa siis vain sulatetun suklaan joukkoon sekoitetaan pähkinöitä, vaahtokarkkia, lakua, popcornia, kuivattuja hedelmiä – melkein mitä vaan!

Itse ostin kahta erilaista suklaata jossa toisessa oli valmiiksi kokonaisia hasselpähkinöitä ja toisessa karamellipaloja sekä merisuolaa. Joukkoon sekoitin ison pussillisen minivaahtokarkkeja sekä vähän voita. Sitten vain leivipaperille pellin päälle kovettumaan! Koristeeksi voi sulan suklaan päälle vielä ripotella samoja herkkuja mitä joukkoonkin sekoitteli. TÄMÄ ON NIIIIN HYVÄÄ.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MYSLIBILEET

28/09/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset
Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERAProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Yhteistyössä Fazerin kanssa

Aika usein sitä tulee sovittua erilaisia illanistujaisia tai pikaisia lounaita kesken työpäivän, mutta aivan liian harvoin sitä tulee kutsuttua ystäviä aamupalalle. Siis kuinka ihanaa aloittaa päivä sillä, kun pöytä on täynnä niitä kaikista rakkaimpia ihmisiä! Me kokoonnuimme jo vähän aikaa sitten sekalaisella porukalla testaamaan Fazerin uusia Alku-myslejä.

Meillä mysli on aina kuulunut etenkin aamupalalle ja sitä syödään yleensä mantelimaidon tai maustamattoman jogurtin kanssa. Myslibileissä haluisin kuitenkin kokeilla jotain vähän erikoisempaa.

Bileissä testattiin kolmea Fazer Alku –myslimakua: sadonkorjuumysliä, kotipuutarhamysliä sekä omenaista kauragranolaa. Myseleissä ei ole lisättyä sokeria vaan niiden makeus tulee hunajasta. Ne sisältävät vain kotimaista täysjyväkauraa, -ohraa ja –ruista, eivät lainkaan vehnää. Ainesosat ovat harkittuja ja luonnollisia, yksinkertaisimmillaan sisältävät vain viittä eri ainesosaa. Myslien maku tulee aidoista, lisäaineettomista ja pakastekuivatuista marjoista sekä hedelmistä. Ei siis tiivisteitä eikä rusinoita. Koostumukseltaan Fazer Alku – myslit ovat kivan rapeita, sillä ne sisältävät kauranokareita. Kaikki myslit valmistetaan Lahdessa.

Myslien kanssa meillä oli kahta erilaista smoothieta, luonnonjogurttia sekä erilaisia marjoja ja hedelmiä. Toki myslit maistuvat ihan perinteisestikin, mutta oli kiva tehdä viikonlopun kunniaksi erilaisia kauniita smoothiebowleja sekä kerros-mysli-jogurtti-marja-herkkuja. Kaikki saivat tehdä omanlaisensa ja maistella kaikkea yhdessä ja erikseen.

Tykättiin kaikki kovasti oikeastaan kaikista mysleistä. Granola ehkä kuitenkin voitti ykköspaikan. Nuo kaatonokkaiset pakkaukset ovat myös todella käteviä, niistä iso plussa! Tykkään myös kovasti siitä, että mysli on kotimaista eikä siinä ole esimerkiksi ylimääräisiä sokereita.

Meillä oli oikein ihanat myslibileet ja ehdottomasti yritetään useammin kavereiden kesken kokoontua yhteen myös aamupalalle, siinä lähtee päivä niin kivasti käyntiin!

Ja teitä varmaan kiinnostaisi myös päästä maistelemaan uutuusmyslejä? Arvonkin nyt useamman Fazer Alku- tuotepaketin! Käy kurkkaamassa mikä olisi oma suosikkimakusi ja kommentoi se alle niin olet mukana arvonnassa 🙂 Saa antaa myös vinkata hyviä uusia tapoja nauttia mysliä! Arvonnan tarkemman säännöt löytyy TÄÄLTÄ.

Translate: It’s a bfast-partytime! What is your favorite?

Yhteistyössä:

unknown

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.


MOI FLOW

12/08/2016

FLOW FESTIVAL 2015 28

Sukat pyörii jo jaloissa, ranneke on ranteessa, glitteriluomiväri odottaa lavuaarin reunalla, skumppaon kylmässä ja vyölaukku on valmiina lähtöön eteisen naulakossa. Flow 2016 alkaa än yy tee nyt! Multa on pyydetty pitkään ja paljon musajuttuja ja soittolistoja. Kaikki omat soittarini ovat salaisia, mutta Flown kunniaksi tein nyt yhden julkisen listan. Tuossa siis oma soittolista, ainakin osasta, suosikeistani. Odotukset tälle vuodelle ovat kovat, ei edes anneta sateen lannistaa. Moi Flow, täältä tullaan!

En osannut liittää soittolistaani hienosti tähän, mutta sitä pääsee kuuntelemaan TÄSTÄ. Palailen varmaan vasta maanantaina blogin pariin, menoa pääsee kuitenkin seuraamaan tuttuun tapaan snäpin kautta (minttummm).

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.