PALJON ONNEA BLOGI!

8/01/2015

4 v mami go go p_si_inen3_1024 v mami go go huppu 033-p4 v mami go go lapset-2264 v mami go go laskiainen 1124 v mami go go huutis-2614 v mami go go laskiainen-0244 v mami go go kylpy-202id 4 v mami go go otsis 0154 v mami go go uusia-029minttumuutto14 v mami go go Btyynyt-0084 v mami go go talvikengät-033

Oho, havahduin juuri että blogi täytti kaksi päivää sitten neljä vuotta! SIIS NELJÄ KOKONAISTA VUOTTA! Hassua ajatella miten eräs ilta hetken mielijohteesta perustamani, meidän elämästä kertova blogi on tässä pisteessä nyt neljä vuotta myöhemmin.

Blogin perustamista edellisenä päivänä olimme kaverini kanssa puhuneet jostain mitä pitäisi taas ostaa ja hän heitti ilmaan vitsin: pitäisi varmaan alkaa bloggaamaan että saisi ilmaista hoitoainetta. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Ei ilmaisen hoitoaineen saaminen vaan bloggaaminen ylipäätään. Olin jo aimmin huomannut että minulla oli kauheasti, etenkin perhe-elämään liittyvää asiaa, mutten ollut ihan varma jaksoivatko vaikkapa kaikki facebook kaverini niitä päivästä toiseen kuulla. Suunnitteilla oli myös toinen lapsi, ja ajattelin että olisi ihana kirjoitella myös siitä (vaikka lopulta paljastin asian vasta raskauden puolivälissä). En ollut lukenut yhtään blogeja entuudestaan, jonka koin aluksi ehkä huonona asiana. En oikein tiennyt miltä sen pitäisi näyttää tai mitä sinne kirjoittaa. Mutta loppupeleissä se olikin hyvä juttu, aloin tekemään sitä ihan omalla tavallani enkä saanut turhaan vaikutteita muilta.

Kun blogin perustaa, pitää osoite / blogin nimi päättää ensimmäisenä. En tietenkään ollut ehtinyt miettimään asiaa olleenkaan. Ja se tukin ihan yhtä nopeasti harkitsematta, kuten koko bloggaamisen aloittaminen. MAMI GO GO. Ehkä maailman tyhmin nimi, mutta se se on enkä ole sitä muuttamassa. Mietin silloin että mikä kuvaisi sen hetkistä elämääni. Olin yhden lapsen äitiyslomalla oleva äiti. Suhasin bugaboideni kanssa pitkin Alppilan ja keskustan kahviloita lattemuki kädessä ja tapasin muita mammakavereita (noin kärsjistetysti). Äiti menossa, mami go go. Nykyään kyllä osaan sanoa nimen jo häpeleimättä sitä kysyvälle. Onneksi tiedän että moni muukin perhebloggaaja miettii ihan samoin oman bloginsa nimestä, hehe.

Tammikuussa 2011 äitiysblogit olivat kasvava juttu ja pääsinkin hyppäämään suoraan aallonharjalle. Vaikka ensimmäisinä viikkoina en kertonut blogista oikeastaan kenellekkään, alkoivat ihmiset nopeasti löytämään sen. Kirjoittelin ihan samanlasia tavallisia asioita kun nytkin. Kuulumisia, vinkkejä laspiperhe-arkeen, mietteitä ja haaveita.

Vaikka kuvat olivat pitkään huono-laatuisia pokkari ja kännykkäkuvia, ovat ne austa saakka olleet yksi blogini pääjuttu. Muutama vuosi sitten tein vielä kollaasejakin, mutta nykyään haluan käyttää vain itse ottamiani kuvia. On ollut hienoa huomata miten sitä on kehittynyt kuvaajana, ihan vaan niitä miljoonittain räpsimällä. Osa alkuajan kuvista on blogimuuttojen myötä kadonneet jonnekkin internetavaruuteen, tekstit ovat onneksi tallella. Kirjoittaminen sujuu välillä kuin itsestään, välillä tekisi taas mieli postata pelkkiä kuvia. Ja niin olen tehnytkin, blogannut aina fiiliksen mukaan. Sen takia se on varmasti tänäkin päivänä mieluista.

Neljän vuoden aikana olen kasvanut ehdottomasti ihmisenä ihan valtavasti. Toki ihan vuosienkin varrella, mutta uskon että myös blogilla on ollut osuutta asiaan. Vaikka en koe olleeni aiemminkaan mitenkään epävarma, on bloggaaminen kuitenkin tuonut itsevarmuutta vielä lisää. Se että olen huomannut että ihan oikeasti voin olla oma itseni ja minusta pidetään juuri tällaisenaan on ollut todella hienoa. Vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa on ollut ihan mahtavaa, mitä enemmän olen antanut itsestäni olen myös teiltä saanut. Beautiful body haaste oli tästä hieno esimerkki <3

Yksi parhaista jutuista bloggaamisessa onkin ollut se, että se on toiminut koko neljä vuotta jonkinlaisena päiväkirjana. Vaikka se monesti onkin vain pintaraapaisu elämästäni, on vanhoja juttuja ihana selata ja muistella mitä kaikkea sitä onkaan tultu tehtyä. Myöskään vauvakirjojen arskartelulla ei ole niin kova paniikki, sillä kaikki löytyy sieltä. Blogi on ollut myös kauempana asuville sukulaisille ja ystäville kiva tapa pysyä vähän kärryillä siitä että mitä meidän elämässä tapahtuu.

Bloggaaminen on myös tuonut elämääni mitä upeampia ihmisiä. Olen saanut kymmeniä uusia kavereita, hyvän päivän tuttuja ja sitten kolme maailman rakkainta ystävää. Kiitollinen olen kaikista. Täysin draamatontakaan eivät nämä neljä vuotta olleet, myös muutama bloggaaja on elämästäni lähtenyt. Mutta niin voi käydä missä tahansa, kun arvot eivät kohtaa.

En olisi ikinä osannutkaan ajatella mitä kaikkea bloggaaminen voi tuoda. Saatika että siitä voisi ihan oikeasti tehdä myös työkseen. Neljä vuotta sitten muotiblogeissa tämä ehkä oli jo ennustettavissa, en tiedä, mutta että mammablogista duuniksi – mitä vielä! Toki siinä ajassa ehtii tapahtua ylipäätään yhtä jos toista, ja niin myös blogirintamalla. Portaalibloggaaminen on yleistynyt ja jossain vaiheessa uusia portaaleja tuli kun sieniä sateella. Sitten trendinä oli taas blogata itsenäisesti. Kuka tietää mitä seuraavaksi. Tai mitä blogeille ylipäätään tulevaisuudessa tapahtuu? Moni bloggaaja on ainakin huomannut kommentoinnin rajun vähentymisen viimeaikoina. Samaan aikaan instagram jatkaa kasvamistaan. Jännä nähdä että mitä blogaaminen on vaikkapa vuonna 2019.

Osa teistä lukijoista on ollut mukana alkuajoista saakka, osa kiinnostunut tästä vasta hiljattain, osa tullut ja mennyt ja jotkut pudonneet kelkasta kokonaan. Suuri kiitos teille kaikille. Ilman teitä tätä blogia tuskin olisi enää olemassa. Sillä vaikka tätä teen omasta halustani ja niin kun hyvältä tuntuu, teen tätä myös teille. Ilman ihania kommenttejanne, tykkäyksiänne ja kaupungilla moikkaamaan tulevia ihmisiä tuskin kiinnostusta olisi ollut jatkaa. Palautetta on ihana ja hyvä saada jatkuvasti, niinhän se on kaikessa.

Onnea siis nelivuotias blogini, ihan huippua! Olisi tosi kiva kuulla mitkä jutut ovat tässä vuosien aikana jäänet mieleenne, onko lempipostauksia tai kuvia? Entäs onko tulevaisuudelle mitään toiveita tai miten te keotte blogien muuttumisen ja miltä tulevaisuus mielestänne vaikuttaa?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

VIELÄ KERRAN 2014

1/01/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joko se olisi taas perinteisen vuosikatsauksen aika. Itseasiassa blogin neljäs sellainen! Kylläpä vuodet vierivät. Vuosi 2014 on ehdottomasti ollut ystävyyden ja uusien tuttavuuksien vuosi. Olen käynyt paljon keikoilla, ja parhaitten ystävieni kanssa ollaan yökyläilty enemmän kuin koskaan. Näiden lisäksi viime vuoden mieleenpainuvimpia asioita on varmasti ollut poikien päiväkodin aloitus, Tinderiin liittyminen sekä blogityöstä saamani tunnustukset. Lisäksi juoksukoulu, sinkkuna oleminen sekä matkustelu olivat asioita joita tulee varmasti vielä pitkään muisteltua. Ihan hirvesäti hyviä asioita on tapahtunut, ja tässä siis tiivistetty pikakatsaus viime vuoteen:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA2014 päiväkotiin-kaapo-camo-mini-rodini-

Tammikuussa käytiin Tukholmassa Riikan perheen kanssa. Pojat aloittivat päiväkodin. Lumi ja kovat pakkaset tulivat myöhemmin muutamaksi viikoksi. Olin Tampereella Meandin muotinäytöksessä mallina. Mieshuolia. Liityin Tinderiin. Kävin treffeillä. Kävin myös ahkerasti tanssitunneilla.  Aloitin juoksukoulun ja juoksin cooperin televisio-ohjelmaan. Yritin aloittaa skeittaamista.

id 2014 kukkalippis-minttu-mäntysalo-punainen-tukka2014 ruokavalio-lohi-ja-kasviksetOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helmikuussa odottelin jo kevättä kun talvikin jo meni. Pohdin paljon omaa käytöstäni äitinä ja koin omantunnontuskia hermojen menettämisestä. Ostin lapsille ekat kuravaatteet. Kävin Lahdessa ja yökyläililtiin kavereiden kanssa useaan otteeseen puolin ja toisin. Käytiin katsomassa Lego-elokuva ennakkoon. Blogimimmeistä oli kiva juttu Tutti Frutti magazinessa. Nyrjäytin pahasti nilkkani. Kävin treffeillä. Lunta satoi ja kaksi viikkoa oli hurja pakkanen.

2014 rustica-minttu-mamigogo-jääpuisto-2014 aikuisten-kesken-aamupala-hay-arabia-iittala-2014 kuralätäkkö-instagram

Maaliskuussa juhlittiin Riikan synttäreitä. Kävin Lahdessa. Hävitin lompakkoni Hämeenlinnaan. Kevät lähestyi kovaa vauhtia. Päiväkotielämä alkoi rullaamaan. Aloin tekemään blogiin listoja. Kävin luistelemassa. Kävin treffeillä. Sain pakit. Meillä oli oksennustauti. Kävin eksäni kanssa bailaamassa. Otin uuden tatuoinnin. Söin terveellisemmin kun varmaan ikinä. Hain kouluun. Kävin Tampereella.

2014 Minttu-Mäntysalo-Indiedays_blog_awards_2014_75OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huhtikuussa vuoden ekat pussikaljat. Optikko kauhistutteli ikänäöllä. Ilta Järvenpäässä. Pääsiäinen. Kävin treffeillä. Pidettiin piknikkiä pihalla. Ostin nahkatakin. Juoksukoulu alkoi pyörimään telkkarissa. Voitin Vuoden 2014 blogiteko-palkinnon. Kävin Saksassa vaippatehtaalla. Leikkasin hiukseni. Irtisanoin blogisopimukseni. Ihastuin ja minuun ihastuttiin. Juhlittiin lasten kanssa perinteisesti vappua.

2014 uv-vaate-polarn-o-pyret-rannalla2014 suvilahden-skeittiparkki-skeittipuisto-lapsi-skeittiProcessed with VSCOcam with f2 preset

Toukokuussa lomailimme muutaman viikon lasten kanssa Espanjaan. Ratsastin vuorilla. Minut ja Kaapo kuvattiin Happy in Helsinki-videoon. Kävin katsomassa balettia. Matkustimme pariksi yöksi Tarttoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesäkuussa syötiin hyvin, ulkoiltiin ja nautittiin kesästä. Kaapo ei halunnun mennä päiväkotiin. Otin tatuoinnin. Käytiin Saimaalla kylpylälomalla. Vuoden eka ulkokeikka Kalasatamassa. Pojat olivat Aarrekidin malleina. Käytiin puistoruokailemassa. Ostin sohvan. Paras kaverini alkoi seurustelemaan. Poistin melkein kaikki Tinder-mätsini. Hytistiin viikko mökillä Juhannusta viettäen. Pojat olivat mönkijän kyydissä. Minut kuvattiin laihdutuslehteen. Päätin lopettaa deittailun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAHeinäkuussa matkasimme Rusirockiin. Näin idolini Lily Allenin. Leikkasin hiukset vielä lyhyemmiksi. Ostin matkarattaat. Heitin paljon lasten leluja roskiin ja kirppikselle. Ostin uuden sängyn, mutten osannut kasata sitä. Kävin suppaamassa. Lähdimme kuukaudeksi lomalle Espanjaan. Juhlimme isäni 50-v päiviä. Tein uuden blogisopimuksen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA2014 kotitoimisto-mami-go-go-näppäimistö2014 yllätys-12

Elokuusta puolet meni Espanjassa. Kaisu perheineen tuli myös käymään. Keksin loistavan baileys-pirtelön. Hurahdin virkkaamiseen. Pojat palaisivat seitsemän viikon loman jälkeen päiväkotiin. Elvis siirtyi isojen ryhmään. Etsin uutta asuntoa. Blogini muutti Indiedaysille. Jouduin lopettamaan ystävyyssuhteen. Leikattiin poikien hiukset. Sain sängyn kasattua. Blogi muutti. FLOW.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syyskuu on synttärikuu. Täytin 28 Kaapo 5. Kävin Kööpenhaminassa ja Malmössa. Meinasin myöhästyä lentokoneesta. Kävin läpi kaikki vaatteeni ja järjestelin kaapit. Ihastuin. Ostin farkut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA2014 10687076_10152470046438479_3896222722404159433_n

Lokakuussa vietettiin poikien synttäreitä, Elvis täytti 3. Leikkasin itse ostatukan. Vietin kolme mahtavaa päivää Pariisissa. Sain 3. palkinnon parhaan perheblogin sarjassa. Ihania juttuja ystävien kanssa. Sekosin Vansin ystävämyynnissä. Meidän koti esiteltiin lehdessä. Sain serkun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Marraskuussa oli pimeää. Sydänsuruja. Kävin taas Kööpenhaminassa. Rakennettiin paljon legoilla.
Kävin pitkästä aikaa treffeillä, mutta se oli katastrofi. Tuli vähän lunta. Aivovuodon keikka Riikan ja Villen olkkarissa. Vaalensin hiukset.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joulukuussa valmistauduttiin matkaa varten. Käytiin ottamassa rokotukset ja pojat kävivät neuvolassa. Kävin Lahdessa ja vietin tosi kivan viikonlopun ennen lomaa. Jouluna jorasimme thaimaalaisissa joulubileissä. Vuosi vaihtui ystävän kainalossa raketteja katsellen.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

YKSIN

4/12/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joinain päivinä yksinäysyys tuntuu pahemmalta kun toisena. Sitä istuu kotona, taikka kävelee ulkona, mutta yksin. Tuntuu ettei kaikki ole hyvin, olo ei ole kokonainen. Jotain puuttuu. Ja se jokin on rakkaus. Rakkaus, turva ja pysyvyys, ne ovat asioita joita kaipaan elämääni enemmän kuin mitään.

Olen ollut nyt kaksi vuotta sinkkuna ja ensimmäisen kerran tänä talvena olen kokenut kateellisuutta muiden onnesta. Huomasin eräänä iltana, että tuntui tosi pahalta lukea muiden ihmisten ihanista parisuhdelomista ja poikaystävien kokkaamista herkuista, samalla kun itse yritti vain saada ajatukset pois siitä, ettei minulla ole ketään. Olen tuntenut myös mustasukkaisuutta. Se on vain primitiivisesti kummunnut jostain syvältä kun parhaat sinkkuystäväni ovat alkaneet seurustelemaan. Kuvioihin on tullut ylimääräisiä ihmisiä jakamaan ennen vain minulle kuuluneen huomion.

Tietysti olen ihan superonnellinen ystävieni puolesta. Ja olen toki myös ihan onnellinen omastanikin elämästä. Mutta ei se poista sitä yksinäisyyden tunnetta. Eikä suoraan sanoen aina ole yhtä helppoa. Tänään voi olla ihan hyvä fiilis, huomenna saatan olla allapäin koko päivän ja purskahdella itkuun aina kun yksinäisyys tulee mieleen tai radiossa soi rakkauslaulu.

Yksinäisyydessä on pahinta se ettei voi jakaa elämäänsä kenenkään kanssa. Istua sohvalla turvallisessa kainalossa ja ihmetellä yhdessä ääneen elokuvaa. Iloita yhdessä, nauraa yhdessä, vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä. Olen vain minä. Voin toki jakaa instagramiin kuvan herkullisesta salaatistani, mutta mielummin söisin sen yhdessä jonkun kanssa.

Yksinäisyys tuntuu fyysisiesti kehossa, rintaa puristaa. Välillä on vaikea saada unta tai ruoka ei maistu. Ei ihmistä ole tarkoitettu olemaan yksin. Onneksi on lapset, onneksi on ystävät ja perhe. Mutta se tietynlainen rakkaus ja yhdessäolo puuttuu silti. Pelottaviakin ajatuksia yksinäisyys joskus aiheuttaa. Välillä mietin että jos nyt jotain tapahtuisi, kaatuisin vaikka kotona, kukaan ei kaipaisi tai ihmettelisi. Äiti ehkä päivien päästä.

Asiat mitä kaipaan ovat ihan pieniä ja arkisia. Toki haluaisin rakastua ihan hulluna ja nähdä yhdessä kaiken vaalenpunaisten lasien läpi. Mutta en kaipaa mitään hillittömiä illallisia Pariisissa tai kukkia ja lahjoja. Haluaisin vain että joku sanoo kultapieneksi, silittää poskea, auttaa ruoanlaitossa, herättää aamulla kun nukun pommiin, istuu metrossa vieressä ja esittelee kavereilleen tyttöystävänä. Haluan pestä ällöttäviä hikisiä lätkäkamoja, valita yhdessä irtokarkkeja, luottaa toiseen ja saada puhelun että moi kulta, pääsin nyt töistä, tehdäänkö jotain?

Kaiken tämän yksinäisyyden keskellä en onneksi kuitenkaan ole yksin. Kuten blogissakin olette varmaan kyllästymiseen saakka kuulleet, minulla on maailman parhaat ystävät. Heille voin jakaa ihan kaiken. Vaikka suurinosa nykyään seukkaakin. Minulla on ihanat, kauniit ja hauskat lapset joiden kanssa voin kuitenkin jakaa suurimman osan arjestani. En osaa edes kuvitella miltä tuntuisi elää vuosikaudet myös fyysisesti ihan yksin, ilman ketään. Minun yksinäisyyteni onneksi on vain ikävä tunne sisällä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KOHTI UUTTA OSA 2

19/11/2014

MG_6545_bw3sMG_6550sMG_6537_1s

Vuosi sitten oli kylmä pakkaspäivä ja maa jäässä. Me hyppäsimme poikien kanssa autoon joka suuntasi Porvoon vanhalle rautatieasemalle. Samassa autossa reissasi myös RAWR Magazinen tekijöitä, siinä samalla matkaa taittaessa juteltiin. Puhuttiin siitä miten samana vuonna tekemäni suuri elämänmuutos, eli ero, oli vaikuttanut elämääni ja ajatuksiini. Tuosta rupattelusta syntyi mielestäni paras haastattelu mitä minusta on ikinä tehty. En ollut lukenut juttua lähes vuoteen, mutta allerkirjoitan edelleen kaiken sanomani. Tajusin taas miten suuren päätöksen tein aikoinaan, pelkkää sydämen ääntä kuuntelemalla. Aika hurjaa. Ja se päätös on edelleen oikea.

Kerron lyhyesti niille jotka ovat alkaneet seuraamaan blogiani vasta hiljattain. Kaksi vuotta sitten sanoin sen ensimmäistä kertaa ääneen ihan tosissani, haluan erota. Halusin erota kahden pienen lapsemme isästä, jonka kanssa olimme olleet yhdessä kuusi vuotta, tunteneet yli kymmenen. Meillä oli koti loppuelämäksi ja hänen nimissään oleva iso asuntolaina. En tiennyt miten selviäisin jatkosta, olin ollut kotiäitinä monta vuotta, eikä mitään tietoa tulevasta, mutta tiesin että minun on tehtävä se.

Päätös ei ollut mikään yhtäkkinen päähänpisto, vaan olin kyllä miettinyt sitä pitkään. Itseasiassa tajusin myöhemmin että olin prosessoinut päätöstä mielessäni varmaan kaksi vuotta. Uskottelin pitkään itselleni että kaikki kyllä palaa joskus entiselleen, rakastinhan puolisoani edelleen. Mutta kun rakastin häntä kuin parasta ystävää, en kuten tyttöystävän tulisi rakastaa poikaystäväänsä. Senkin asian oivaltaminen vaati aikaa.

Ero oli minulle todella kova paikka, vaikka halusinkin sitä. Tunsin itseni kauheaksi ihmiseksi, häpelin asiaa, podin syyllisyyttä ja epätoivoa. Oli epäreilua ettei elämä mennytkään suunnitelmien mukaan. Samaan aikaan löysin itsestäni niin paljon voimaa ja tarmokkuutta, etten tiennyt sellaista olevan edes olemassa. Kuoriuduin panssarista. Samaan aikaan rintaan koski ja oli helppo hengittää, hyvin ristiriistaista. Mutta kokoajan tiesin että tämä on oikea päätös, ja kaikki tuntemukseni vain vahistivat sitä.

Tajusin että elämässä pitää joskus tehdä hyvinkin kiperiä valintoja, itseään kuunnellen ja itsekkäästi. Ja joskus ei voi muuta kun hypätä tuntemattomaan ja toivoa parasta. Kukaan muu ei ole vastuussa onnestasi kuin sinä itse ja sen pohjalta aloinkin elämään elämääni. Päätin että ikävien asioiden tekeminen saa riittää, teen asioita joista minulle tulee hyvä olo, en miellyttääkseni muita.

Kaksi vuotta on mennyt kuin siivillä. Eropäätökseni jälkeen päätimme vielä yrittää kuukauden, Joulun yli, mutta tammikuussa rupesin sitten etsimään uutta asuntoa. Monien kiemuroiden, kuten vesivahingon, takia pääsimme muuttamaan vasta alkukeväästä. Muistan edelleenkin ensimmäisen yöni uudessa kodissa. Lapset olivat vielä vanhassa asunnossa isän kanssa ja minä nukuin lasten patjalla- koska minulla ei ollut sänkyä. Illalla katsoin telkkarista Sinkkulaivaa ja kauhistelin että tuollaistako elämäni tulee nyt olemaan. Uni ei meinannut tulla millään, mutta kun aamulla heräsin tunsin heti että tämä on loppuelämäni ensimmäinen päivä. Tässä vaiheessa kirjoittamista kyyneleet valuvat poskilla. Ja siitä se elämä tosiaan lähti rullaamaan pikkuhiljaa eteenpäin. Tai itseassa neljä päivää muuton jälkeen lähdin lasten kanssa kuukaudeksi Espanjaan, jonka jälkeen se elämä alkoi.

Välillä on ollut vaikeaa, välillä helppoa. Lasten takia välillä surettaa, mutta hei, tällaista elämä on. Ei sen kai kuulukkaan päivästä toiseen soljua mukavasti eteenpäin. Tai silloin se ainakin olisi ihan hiton tylsää.

Sillä jos jotain olen oppinut tässä tämän vuoden aikana on se, ettei elämää voi suunnitella. Rawn haastattelussa tein joitakin uudenvuoden lupauksia, ja myös samoihin aikoihin kirjoittamassani postauksessa suunnitelin tulevaa vuotta. Naurattaa lukea noita, sillä oikeastaan mikään ei ole toteutunut. Mutta asioita on tapahtunut enemmän kun olisin ikinä pystynyt kuvittelemaan! Edelleen löydän itsestäni uusia puolia, ja samalla olen kokoajan enemmän ja enemmän sinut itseni kanssa. Tämän vuoden suurin teema henkilökohtaisessa elämässäni on ollut rakkauden etsiminen. Ja senkin huomaaminen ettei sitä voi etsiä. Se tulee jos on tullakseen. Olen ihastunut, ehkä jopa rakastunut, särkenyt sydämeni ja jatkanut taas elämää. Sitähän tämä on. Olen itkenyt ja surrut, mutta sitäkin enemmän nauranut ja iloinnut. Tämä on mun elämä, tämä yksi ja ainoa, joten aion kyllä jatkossakin elää sen täysillä. Itselleni.

En edelleenkän tiedä mitä tuleva tuo tullessaan, mutta aion yrittää parhaani pysyäkseni mukana kyydissä. En ehkä ole saanut kaikkia niitä asioita joista olen haaveillut, mutta olen varmasti saanut paljon enemmän. Ystävien merkitys on korostunut entisestään. Ja yksi näistä ystävistä on exäni, lasteni isä joka on edelleen hyvin tiiviisti kuvioissa. Hän oli kavereineen se joka muutti tavaramme uuteen kotiin, lähti kanssani sänkyostoksille, se joka kuskaa minua edelleen Ikeaan, lupaa tulla vaihtamaan lamput jos en itse osaa ja käy kastelemassa kukat kun olemme matkoilla.

Jännä miettiä että mitä kaikkea elämällä on vielä annettavana.
Mutta se selviää vaan jatkamalla eteenpäin ja elämällä sitä.

Kuvat: Daniela Talvitie

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.