Pieni suu höpöttää innoissaan taukoamatta. Posket ovat punaiset, housut tomuiset ja leuassa vekki. Suuri reppu ei meinaa pysyä vauhdissa mukana. Energia tarttuu. Taas yksi inspiroiva kouluviikko takana. Meillä molemmilla. Voin vain kuvitella miten huvittavalta näytämme kun puoliksi juosten, käsi kädessä ja reput selässä viiletämme viikonlopun viettoon.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Isona minusta tulee jalkapalloilija
Kivointa maailmassa on olla äitin ja isän kanssa
Kaikkien inhottavinta maailmassa oli kun keltiäinen pissas mun käteen
On kivaa olla lapsi koska on vielä monta synttäriä jäljellä
Lempi harrastukseni on jalkapallo
Aikuiset ovat kilttejä
Pikkuveli on kiva myös
Lempi ohjelmani on Kunfu Panda
Säästän rahaa että voin – en säästä rahaa, sillä raha ei ole tärkeätä
Kerään legoja
Lempiruokani on pyttipannu
Ihmisiä on olemassa että ne voivat pitää lapsista huolta
Talvella haluan heitellä lumipalloja seinään
Kesällä haluan uida ja heittää vesi-ilmapalloja
Haluaisin matkustaa äitin ja isän kanssa Japaniin
Toivon Joulupukilta lego-tuotteen
Seitsemänvuotiaana on hauskaa
Isoveljenä olen kiva, omasta mielestäni
Matkustaisin mieluiten Kreikkaan
Siellä uisin ja menisin katsomaan hienoja kivisä paikkoja ja pylväitä kamelilla
Haluaisin että olisin hyvä piirtämään
Lempibändini on BMXT
Unelmien syntymäpäiväni olisi kahdeksannes, kahdeksan kynttilää ja hieno kakku
Terveisiet blogin lukijoille: oli kiva tehdä näitä, kiva kun aina luette tätä

Kaapon vaatteet: Lippis ja kengät HUF*, huppari Melli EcoDesign*, takki kirppikseltä, housut h&m

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Ekaa luokkaa on takana nyt kuukausi. Koulun alku on ollut täynnä kommelluksia ja suuria tunteita. On hurjaa lähettää lapsi ikäänkuin selviytymään ihan itsekseen. Uudella, lähes neljänkymmenen oppilaan luokalla, ei ollut entuudestaan kavereita. Näihin uusiin lapsiin tutustuminen ei käynytkään yhtä vaivattomasti kun vuosi sitten eskarissa. Voi vain kuvitella miltä tuntuu ensin olla yksi ryhmäsi suosituimmista lapsista ja seuraavana hetkenä sinulla ei olekaan ketään kaveria. Olet vieraassa ja täysin uudessa ympäristössä, kaikki toimintatavat pitää opetella ja omaksua, et saa ääntäsi aina kuuluviin. Sinua jännittää, pelottaa, tunnet itsesi ulkopuoliseksi, yksinäiseksi, olet hukassa, tavarasi ovat hukassa, tunnet ettet osaa mitään. Voin kertoa, että muutamia kyyneleitä on vieritelty täällä puolin ja toisin.

Sitten on myös ollut niitä ilon hetkiä. Kun vihdoin pääseekin mukaan siihen jalkapallopeliin. Kun uudet kaverit odottavat seuraavana aamuna koulun pihassa. Kun tekee ekan kerran kepposia kavereiden kanssa. Kun tuntee että on valmis kulkemaan yksin koulusta kotiin. Kun läksyt ovat ihan lällyjä.

Olen tässä myös huomannut, että vanhemmuudesta tulee oikeastaan vaikeampaa kun lapset kasvavat. Hötkyilyn, hoitamisen ja hoivaamisen tilalle tulevat niin suuret tunteet, etten ole samanlaisia ennen kokenut. Huoli, suru, epävarmuus, riittämättömyys, pelko, paniikki, henkinen väsymys. Mutta näiden lisäksi vielä vahvempi onni ja rakkaus.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Snäppiseuraajat ovat ainakin huomanneet, että MUN KOULU ON ALKANUT! Itseasiassa koulu alkoi jo kaksi viikkoa sitten intensiivipäivillä. Jolloin käytiin lähinnä käytännön asioita läpi, kuultiin mitä tulevat opiskeluvuodet toisivat tullessaan ja tutustuttiin toisiimme. Joka illallekkin oltiin järkätty myös ohjelmaa, mutta niihin en päässyt harmikseni osallistumaan. Ensimmäisen virallisen kouluviikonhan vietin itse sitten kätevästi lomailemalla Kroatiassa.

Tämä viikko onkin sitten mennyt muita kiinni kiriessä. Aikamoista ollut, voin sanoa. Ei ole helppo homma yhdistää töitä, koulua ja perhettä. Varsinkin nyt, kun perheessä tosiaan on kaksi ekaluokkalaista. Heippa helppo ja tasainen arki! Terve hirveä säätö, kiire ja kaaos.

Muutama yö sitten heräsin kesken kaiken ihan hirveään ahdistukseen. Rintaan sattui. Mihin ihmeeseen olinkaan ryhtynyt? Miksi? En mä pysty tähän, ajattelin. Meillä oli niin kiva ja helppo elämä, miksi ihmeessä ryhdyin tähän? Aamut ovat olleet ihan tuskaa. On vaikea yhtäkkiä hypätä ihan uudenlaiseen rytmiin. Aamuisin olen polkenut hikipäässä kiireessä ja myöhässä kouluun ja kiroillut mielessäni. Aamupalaakaan en ole ehtinyt syömään. Liikennevaloihin pysähtyessä on tehnyt mieli pyörtyä ja yrjötä samaan aikaan.

Sitten olen päässyt kouluun. Tunnille tai luennolle. Ja tiennyt heti miksi teen tämän kaiken. Journalismin opinnot ovat ihan alussa, mutta tuntuvat heti ihan omalta jutulta. Vaikka olen tooooosi väsynyt, on mieli tulevaisuuden suhteen kirkas ja ihan super inspiroitunut. Minähän voi tehdä mitä vaan! Koulu ja tuo koulutusohjelma vaikuttaa todella hyvältä ja tiedän saavani näistä tulevista vuosista todella paljon. Ei tätä koulua ja sieltä valmistuvia opiskelijoita turhaan kehuta!

Tiedän että vaikeita ja pitkiä päivä tulee jatkossakin, mutta tiedän myös, että pian tämä arki alkaa taas rullaamaan. Kun vaan totutaan nyt tähän uuteen elämäntilanteeseen. En tiedä voiko aamuvirkuksi opetella, mutta ainakin yritän! Pikkuhiljaa alan tutustumaan paremmin myös luokkakavereihin ja ensi viikolla teen jotain, jota vielä hetki sitten vannoin etten tule ikimaailmassa tekemään. Osallistun nimittäin fuksiaisiin. Mutta niihin haalarihommin en kyllä ala 😀

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen sanaton. Esikoiseni. Ekaluokkalainen.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.