HELLÄÄ HUOLENPITOA

9/06/2020

Postaus on toteteutettu kaupallisessa yhteistyössä ACO kanssa

Äitinä oleminen on jatkuvaa tasapainoulua ja tunteesta toiseen hyppimistä. Ja ne tunteet ovat suuria. Tämä ei ole helpoin pesti, eikä aina juuri tietyissä hetkissä se palkitsevinkaan, mutta silti paras asia mitä itse olen saanut koskaan kokea. Lyhyesti kiteytettynä äitiys on minulle rakkautta ja huolenpitoa.

Huolenpitoa perheessä tarvitsevat kaikki, pienet ja isot. Huolta toisesta ja itsestään voi ja pitää pitää niin monella tapaa. Kolmen lapsen äitinä sitä kokee välillä riittämättömyyden tunnetta, aika ja kädet eivät aina vain tietyssä hetkessä tunnu riittävän kaikkeen. Seuraavassa hetkessä sitä taas osaa olla itselleen armollisempi ja vanhemmuus tuntuu positiivisena lämpönä rinnassa. Riittää kun olen vain läsnä, katson silmiin ja hipaisen kevyesti ohimennen. Ei sen tarvitse olla sen ihmeellisempää.

Iltaisin yritän rauhoittaa hektisen arjen ja keskittyä ilta-rutiinien ajan kiireettömästi lapsiin. Huomion antaminen on meille hoivaamisen tavoista yksi tärkein ja etenkin iltaisin se korostuu kaikessa tekemisessämme. Ollaan toistemme kainalossa, iltakypy, pesut ja rasvaus, iltasatu ja sänkyyn peittely.

Myös äitinä niin oma että lapsen ihon hellävarainen huolenpito on tärkeää. Iltaisissa kylvynjälkeisissä rasvauksissa yhdistyy parhaimmillaan kokonaisvaltainen hoiva, kosketus, läsnäolo, jakamaton huomio – ja se ihonhoito. Välillä rasvaushetket ovat rauhallisia ja kiireettömiä, välillä taas hassutellaan. Näin meillä oli kotona myös silloin kun itse olin pieni.

Olen itse ollut aina herkkäihoinen ja kuten myös lapseni, iho on ollut atopinen. Siksi sen hellä huolenpito on ollut myös tärkeää. Vauvan allergiat näkyivät myös iho-oireina, mutta onneksi löysimme lääkärin suositukseksesta heti hyvän voiteen, ACO Miniderm -perusvoiteen, josta tuli nopeasti koko perheemme suosikki. Etenkin minä ja Myy käytämme sitä lähes päivittäin. Iso ja riittoisa pumppupullo on lisäksi kätevä käyttää. Levitän sitä yleensä koko keholle, mutta joskus myös täsmätuotteena vain kuiviin kohtiin.

Hellävarainen ACO Miniderm -perusvoide soveltuu käytettäväksi koko perheelle, mutta erityisesti lapsille ja vauvoille. Hajusteeton ja rasvainen perusvoide sisältää 20% glyserolia, joka sitoo kosteutta ihoon. Helposti levittyvä ja rasvainen voide hoitaa, vähentää ihoärsytystä ja imetytyy mukavan nopeasti. Iho on sen jälkeen ihanan kosteutettu sekä tasapainoisen, sileän ja pehmeän tuntuinen. Voidetta voi käyttää myös rikkoutuneelle iholle, itse vannon sen nimeen sheivauksen tai sokeroinnin jälkeen, se rauhoittaa eikä kirvele ollenkaan.

Erittäin kuiva- ja herkkäihoisille lapsille tarkoitetun ACO Minicare -sarjan kaikki tuotteet ovat hajusteettomia,väriaineettomia, parabeenittomia, mineraaliöljyttömiä ja sisältävät ainoastaan tarkoin valikoituja raaka-aineita. Sarjaan kuuluu paljon ihan pienille tarkoitettuja hellävaraisia tuotteita, kuten erilaisia voiteita ja pesuaineita, jotka toki soveltuvat myös koko perheelle.

Myyn ollessa pieni yhdeksi suosikkituotteeksemme nousi sarjan rauhoittava ACO Minicare Diaper Rash Spary -vaippaihottumaspray. Kätevä suihke on kehitetty säännölliseen käyttöön ennaltaehkäisemään vaippojen käytöstä aiheutuvia iho-ongelmia. Iholle hengittävän kalvon jättävä spray suojaa ja kosteuttaa vauvan herkkää ihoa tehokkaasti vaipan alla.

Toinen myös isompien lasten käytössä oleva tykkäämämme tuote on Glyserolia sisältävä ACO Minicare Wash Mousse -pesuvaahto, joka puhdistaa ihon että hiukset niitä kuivattamatta. kosteuttavaa glyserolia ja pehmentäviä rasvoja, jotka suojaavat ihoa kuivumiselta. Valmiiksi vaahtomaista tuotetta voi käyttää pesuun suihkussa, kylvyssä tai jopa sellaisenaan pesukintaalla ja ilman vettä. Meillä lapset käyttävät tuotetta nimenomaan hiusten pesuun, se on myös siitä kiva, ettei valu silmiin tai ainakaan kirvele niihin joutuessaan.

Myös meille äideille löytyy ihan oma sarja ACO Intimate Care, jonka tuotteet puhdistavat, hoitavat ja kosteuttavat herkkää intiimialuetta sitä ärsyttämättä. Tuotteet ovat täysin hajusteettomia ja sisältävät tarkoin valittuja raaka-aineita, kuten maitohappoja, jotka tiedetään hellävaraisiksi iholle ja limakalvoille. Sarjaan kuuluu helliä ja hoitavia puhdistustuotteita, mukana helposti kulkevat puhdistuspyyhkeet sekä nimenomaan intiimialueelle sopivia kosteutustuotteita, esimerkiksi ihoärsytykseen tai hankausta ehkäisemikseksi, kuten viilentävä ACO Intimate Care Moisturising Gel -kosteusgeeli. 

Yksi uusi ihana tuoteuutuus on myös ACO Repairing Skin Oil -kuivaöljy, joka vähentää olemassa olevia arpia sekä ennaltaehkäisee uusien muodostumista. Monivaikutteinen kuivaöljy sisältää luonnollisia raaka-aineita, jotka tukevat ihonuudistumisprosessia ja suojaavat ihoa tehokkaasti. Nopeasti imeytyvä ja syväkosteuttava Repairing Skin Oil -kuivaöljy sopii käytettäväksi esimerkiksi akne- ja raskausarpien hoitoon tai raskausaikana estämään arpien syntyä. Miedosti hajustettu ja korjaava kuivaöljy sopii kaikille ihotyypeille, myös ikääntyvälle, epätasaiselle ja kuivuuteen taipuvaiselle iholle sekä herkälle iholle. Tykkään itse öljyn todella kevyestä ja luonnollisesta tuoksusta sekä sileästä tunteesta joka iholle levityksen jälkeen jää, tämä on tosi ihana nyt kesällä myös aurigonoton jälkeen.

Itsestään ja omasta ihosta huolehtiminen on aivan yhtä tärkeää ja omat pienet spa-hetkeni ovat itselleni arjen luksuhetkiä ja henkireikiä, joiden jälkeen olen taas hieman rentoutuneempi ja keskittyneempi – parempi äiti.

Saatte nyt 20% alennuksen ACO Minicare-, Miniderm- ja Intimate Care-tuotesarjoista sekä ACO
Repairing Skin Oil-tuotteesta ajalla 1.6.-30.6.2020 Yliopiston Apteekin verkkokaupasta koodilla MINTTU20.

Minicare Cream ja Minicare Baby Eczema Treatment Cream ovat lääkinnällisiä laitteita. Lue pakkausseloste huolellisesti ennen käyttöä.


OLIPA KERRAN KUIVA IHO

1/02/2016

Indiedays ja Ceridal yhteistyö

Olipa kerran pieni perhe. Äiti ja kaksi lasta. He saapuivat etelänlomaltaan yli 40 kylmeempään kotosuomeen. Lämpötilan nopea vaihdos sekä kylmä ja kuiva pakkasilma tekivät tenän perheen pehmoisille ihoille. Tuli kuivuutta, kutinaa, punaisia läikkiä ja kiristelyä. Koska perheen asumassa vanhassa talossa oli samaan aikaan häikkää lämmityksen kanssa, oli kodin ainut lämpöinen paikka tulikuumassa suihkussa. Ja siellä sitten läträttiinkin oikein huolella. Perheen äiti ajatteli, että jotain olisi tehtävä pian, ennen kun koko perhe muuttuisi lopullisesti karheiksi korpuiksi. Niinpä hän marssi apteekkiin ja osti sieltä koko perheelle sopivan purkin rasvaa, voiteli sillä perheensä muutaman viikon ajan. Tarinalla on onneksi onnellinen loppu, sillä kaikki palasivat normaaleiksi pehmoisiksi itsekseen. Sen pituinen se.

Meillä on tosiaan ollut kolmisen viikkoa käytössä vauvasta vaariin sopiva Ceridalin hoitava ja kosteuttava voide Indiedaysin ja Ceridalin yhteistyön myötä. Kuiva iho kaipaa päivittäistä huomiota pysyäkseen vahvana läpi elämän. Jokapäiväiseen ihonhoitoon luotu kosteuttava Ceridal Voide levittyy ja imeytyy nopeasti. Se vahvistaa kuivan ihon omaa kosteussuojaa eikä jätä rasvaista tunnetta tai tuki ihohuokosia. Pitkäkestoisesti kosteuttava ja rauhoittava voide on ihanteellinen koko perheen kuivan ihon päivittäiseen hoitoon ja sopii käytettäväksi koko keholle. Eikä se sisällä hajusteita ja väriaineita. Arkea helpottaa kummasti se, että yksi voide sopii kaikille. Ja tietysti se, että vaatteet voi pukea päälle heti levittämisen jälkeen. Olen käyttänyt voidetta myös meikinpoistoon, kun normaalisti käyttämäni puhdistusgeeli on kuivattanut vielä lisää.

Samalla apteekkireissulla mukaan tarttui Ceridalin Lipolotion sekä Lipogeeli. Lipolotion on pehmeä koko kehon monikäyttöinen ihoöljy, joka suojaa hyvin kuivaa sekä rohtunutta ihoa. Se sopii erinomaiseti erittäin kuvalle iholle tai täsmäiskuna rutikuiviin kohtiin. Lipogeeli taas muodostaa iholle suojaavan kalvon täydentäen sen luonnollisten rasvojen toimintaa. Välittömästi suojaava Lipogeeli soveltuu erityisesti pienille ihoalueille, kuivan ja rohtuneen ihon hoitoon. Kumpikaan Lipo-voiteista ei sisällä lainkaan vettä, joten ne eivät kirvele rutikuivalla ja rohtuneellakaan iholla. Ne suojaavat kivasti myös ulkona pakkasella.

Kuiva iho tuntuu inhottavalta ja etenkin pienten lasten iho kuivuu helposti. Kuiva ja ärtynyt iho kaipaa aina erityistä hoivaa. Ceridal-tuotteet muodostavat iholle ohuen kalvon, joka suojaa ihoa liialliselta kosteuden menettämiseltä. Ceridalin avulla ihosi löytää jälleen tasapainon, ja niiden hellävaraiset koostumukset sopivat jopa vauvan iholle. Kun oma ihoni kuivuu, se ei myöskään kestä minkäänlaisia hajusteita. Muuten se ärtyy vain lisää ja pahimmassa tapauksessa hajustettu voide kirvelee todella pahasti. Apteekista saatava uusi Ceridal-tuoteperhe jatkaa varmasti mukana tarinnassamme tulevaisuudessakin.

Onko talvi vaikuttanut samalla tavalla teidän tai lasten ihoon? Mikä teillä on auttanut?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.