AINA ON IKÄVÄ

15/06/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Olen tässä viimeisen parin päivän aikana puhunut kahden alle vuoden ikäisen lapsen vanhemman kanssa siitä, miten sitä omaa lastaan ikävöi. Vaikka olisi ollut kuinka rankka päivä tahansa, sitä alkaa selailemaan lapsen kuvia puhelimesta tämän nukkuessa. Vaikka lapsi viihtyisi isovanhemmilla hoidossa vaikka kuinka pitkään, itse ei pysty olla useampaa päivää erossa. Nämä tuoreet vanhemmat yllättyivät myös siitä, kun kerroin ettei tunne muutu mihinkään vaikka lapset ovatkin jo aika isoja.

Olemme asuneet lasten isän kanssa erossa jo yli kolme vuotta. Alusta saakka oli selvää, että jatkamme molemmat yhdenvertaisina vanhempina. Kuitenkin huomasin pian ”omivani” lapsia. He olivat luonani aina vähän enemmän ja isällään vain yhden-kahden yön pätkiä kerrallaan. Kun poikien isä vuosi eron jälkeen ehdotti tosissaan viikko-viikko systeemiä olin suoraan sanottuna aika pöyristynyt. Miten kukaan voisi olla erossa lapsistaan viikkoa putkeen?

Tulin lopulta kuitenkin vähän vastaan, aloitimme viisi päivää – viisi päivää systeemillä. Se oli itseasiassa järjestelynä paljon toimivampi, kun sekalaiset päivät siellä täällä ja niistä ainainen sopiminen. Vuodet vierivät, lapset kasvoivat, aloittivat päiväkodissa ja päätimme siirtyä kokonaan viikko-viikko systeemiin.

Järjestely toimii loistavasti ja se on ehdottomasti paras meidän perheelle. Viikko yksin kotona on luksista, samoin kun viikko yhdessä lasten kanssa. Mutta voi, kyllä sen ”vapaaviikon” aikana tulee niin monesti ikävöityä lapsia. Katseltua kuvia ja videoita puhelimesta, kurkittua keittiön ikkunasta, joskos päiväkodin pihalta näkyisi vilahdus lasta. Soiteltua kuulumisia ja sitten välillä, puolin ja toisin, pyydettyä joskos lapset voisivat tulla vähän aiemmin kotiin tai ainakin välissä edes yhdeksi yöksi. Koska on vaan niin kauhea ikävä.

Ja ei kai se siitä mihinkään muutu. Edelleen saan äidiltäni viestejä ”ei olla nähty viikkoon, kauhee ikävä!”

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

7 – AARREKID

7/12/2015

MAMI GO GO JOULUKALENTERI AARREKID OWLS
Aarrekid  on suomalainen lastenvaatteiden valmistaja, joka panostaa kotimaiseen työhön, ekologisuuteen ja lasten viihtyvyyteen. Tänä päivänä Aarrekid edustaa suomalaista muotoilua myös kansainvälisesti. Aarrekidin tuotteissa yhdistyy suomalaisen innovatiivisen kuosi- ja mallisuunnittelun lisäksi laadukkaat materiaalit ja kestävää kehitystä tukeva tuotantoprosessi. Jokainen tuote on persoonallinen, harkitun suunnittelutyön tulos ja kehitelty vastaamaan lasten tarpeita. Sadunomaiset kuosit antavat lapsen mielikuvitukselle mukavan ja turvallisen ympäristön. Kuvista syntyy ideoita ja ideoista tarinoita.

Seitsemännestä luukusta arvon Aarrekidin Pöllöperheen. Eli ison emopehmon ja pienen poikaspehmon voittajan valitsemassa värissä, valkoisena tai mustana. Meillä kotona pienempi pehmopöllö on lasten unikaverina ja isompi pöllö taas sohvatyynynä. Niin ja kannattaa muuten seurata myös Aarekidin omaa joulukalenteria facebookin puolella!

Osallistu Aarekidin pöllöpehmojen arvontaan kommentoimalla alle. Kaikkien joulukalenterin luukkujen arvonta päättyy 23.12 klo 23.59. Voit osallistua jokaisen luukun arvontaan yhden kerran. Levitä joulumieltä ja muista jakaa myös kavereille!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MEIDÄN KOTI – OLKKARI

17/06/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAimageOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla oli viikonloppuna täällä iso joukko ystäviä kylässä, osa ekaa kertaa. Ja mitäs sainkaan kuulla heidän jokaisen suusta. No että TÄÄ NÄYTTÄÄ KUVISSA PALJON PIENEMMÄLTÄ! Ja totta kai se on, onhan esimerkiksi tätä korkeutta vaikea tallentaa kuviin. Eikä asiaa varmaan auta että tykkään kuvailla yksityiskohtia läheltä, en niinkään koko huonetta kerralla. Oli jännä kuulla miten erilaiset mielikuvat ystävillä oli ihan huonejärjestyksestä ja huonekalujen sijainneista blogin kuvien perusteella.

Siitä sainkin idean esitellä kotimme näin huone kerrallaan. Pohjapiirustuksenhan näytin jo aiemmin. Tässä ekaksi esittelyssä olkkarimme. Ihan siksi että se oli tänään kotimme siistein huone. Olkkarimme ikkunat ovat itään päin ja huone tulviikin valoa aamusta saakka. Näin kesällä ikkunoista näkyy lähinnä vain vehreitä puita, mikä on aika ihanaa keskellä kaupunkia asuessa. Olkkariin avautuvat eteisestä vanhat pariovet ja huoneesta pääsee kulkemaan suoraan myös vaatehuonevälikön kautta makkariin. Omasta mielestäni ihaninta olohuoneessa ovat korkeiden ikkunoiden lisäksi tuo toimiva pönttöuuni.

Olkkari, kuten koko asunto edelleen, on siustuksen kannalta vieläkin vähän kesken. Mutta asuttava ja kodikas jo. Pääsenpähän sitten vielä myöhemmin esittelemään ainakin uutta mattoa, sohvaa ja verhoja teille. Jos joku ei huomannut, olen nykyään aika hullaantunut tuohon valkoiseen. Juuri nyt tykkään tosi simmppeleistä jutuista ja kylmistä sävyistä, mutta myöhemmin tohon valkoiseen pohjaan kun pystyy sitten helposti sekoittelemaan vaikka mitä värejä ja kuvioita. Pikkuhiljaa.

Viime viikolla vaihtui olkkarissa myös järjestys, ja tämä uusi on paljon toimivampi. Lastenhuoneeseen löytyi vanha lipasto lelukaapiksi ja nuo Malm-lipasot olivatkin sitten täydelliset tuohon seinälle jossa ennen työpisteeni sijaitsi. Tilaa on nyt hyvin myös vähän isommalle sohvalle, vaikken aluksi sellaista ajatellut tarvitsevamme. Sohvapöytää meillä ei lapsuudessakaan ikinä ollut kotona, enkä oikein osaa nytkään sellaista meille ajatella. Tykkään kun huoneessa on tilaa liikkua, temmeltää ja tanssia hassusti peilin edessä. Niin, uusi hankinta on myös tuo suuri peili. Voitteko uskoa että elin yli 3kk ilman kokovartalopeiliä!

Tällainen on siis olkkarimme tällä hetkellä. Minkäs huoneen tahtoisitte nähdä paremmin seuraavaksi?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.