Lapset ovat olleet torstaista saakka isän luona. Palaavat vasta huomenna päiväkotipäivän jälkeen. Viisi päivää poissa. Tuntuu iäisyydeltä.

Monilla eroinneilla yhteishuotajaperheillä (vai mikähän virallinen nimitys nyt onkaan) tuntuu olevan viikko-vikko systeemi. Että lapset asuvat viikko kerrallaan toisessa kodisssa ja viikon taas toisessa. Ehkä mekin päädymme joskus samanlaiseen ratkaisuun, mutta ei ainakaan vielä. Tuntuu että lapset että lapset ovat liian pieniä siihen. Erityisesti kuitenkin siksi, etten pystyisi jatkuvasti olemaan kokonaista viikkoa näkemättä lapsia. Tulisi liian kova ikävä. Myös viikko yksin lasten kanssa voisi olla melko raskas.

Nyt meillä on systeemi että pojat ovat isällään muutamasta päivästä neljään päivään viikossa. Yleensä muutaman päivän pätkissä. Päivät sovitaan menojen mukaan ja apuja vaikkapa hoitoonviemisessä tai tanssitunnin ajaksi saa, vaikkei lapset isän luona juuri silloin olisikaan. Tällainen joustava kuvio sopii meille tosi hyvin, molemmilla kun on epäsäännölisiä menoja ja harrastuksia. Tilanne olisi varmasti aivan toinen jos olisimme lasten isän kanssa vaikkapa huonoissa välissä. Onneksi niin ei kuitenkaan ole ja välillä vietämme aikaa myös koko porukalla.

Pitkä viikonloppu tyhjässsä kodissa kyllä tekee välillä hyvää, mutta kun lapset olivat viimeviikonlopunkin mökillä, tuntuu että nyt olemme nähneet aivan liian vähän. Onneksi ympärillä on ihania ystäviä ja koko viikonloppu onkin mennyt aika tiiviisti kokoajan jonkun rakkaan seurassa. Se helpottaa vähän ikävää.

Kuulisin tosi mielläni muiden eronneiden järjestelyistä, kuinka paljon ja usein lapset ovat toisella vanhemmallaan, vai ovatko ollenkaan? Miten olette kaiken sopineet, virallisesti paperilla vai näin rennosti kuten me? Ja miten homma toimii?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tänään piti olla päiväkoti -ja työpäivä. Mutta Kaapon kuume, Elviksen vuotava nenä ja oma kipeä kurkkuni pakotti perumaan sovitut menot ja jäämään poikien kanssa kotiin. Ihanan rauhallinen ja rento päivä kaikesta huolimatta. Harvoin tulee enää leikittyä poikien kanssa, heillä kun on keskenään niin omat juttunsa. Luemme ja piirrämme kyllä paljon yhdessä, mutta leikkeihin harvoin osallistun. Tänään olen kuitenkin rakennellut legoilla, ajellut autoilla sekä pelannut Kimbleä, muistipeliä ja Mustaa Pekkaa.

Elvis olisi hyvin voinut mennä tänään päiväkotiin, siellä kun nyt kaikilla nokka vuotaa muutenkin. Mutten kyllä jaksa lähteä vain viemään toista lasta hoitoon, etenkin kun se kipeäkin pitää ottaa silti mukaan. Viettekö tai veisittekö te terveen lapsen hoitoon jos sisarus jäisi kipeänä kotiin?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Minulta on tovottu postausta siitä että miten pojat asuvat huoneessaan, miten huoneen jakaminen sujuu ja missä lelut säilytetään. Aiemmin poikien huone on ainakin vilahdellut vähän enemmmän täällä ja täällä.

Yhteiseen huoneeseen pojat muuttivat jo vanhassa asunnossamme, Elvis siirtyi muistaakseni sinne noin vuoden ikäisenä – eli reilu vuosi sitten. Siirtyminen ylipäätään vanhempian makkarista meni muistaakseni hyvin ja Kaapokin suhtautui kaiken jakavaan pikkuveljeen hienosti.

Niin kauan kun asumme Helsingin kantakaupunissa on edes turha haaveilla siitä että pojilla olisi omat huoneet. Ei näillä neliöhinnoilla tulisi moinen edes mieleen. Ja koska pojilla on suht pieni ikäero, tasan kaksi vuotta, luulen että heille sopii vielä pitkään jakaa huone keskenään.

Kerrossänky hankittiin jo edelliseen kotiin, jossa lastenhuone oli vielä nykyistä pienempi. Uuteen huoneeseen mahtuisi kaksi erillistä sänkyäkin, mutta nyt jää sitten enemmän tilaa leikeille ja muulle. Leluja karsittiin muuton yhteydessä tosi paljon, mutta jostain kummasta niitä on vain kertynyt tosi paljon taas lisää. Suurin osa leluista on kuusilaatikkoisessa Ikean lipastossa, johon ne saa kivasti järjesteltyä ja pois näkyvistä. Kirjat ja kivoimmat lelut saavat taas olla esillä ikkunalaudalla.

Poikien huoneesta löytyy kahdelta seinältä meidän kodin ainoat vaatekaapit, joten tyhjää seinää on vain tuon yhden verran, jota vasten sänky ja pieni pöytä on. Pöytä ja tuolit ovat vanhoja päiväkotikalusteita ja ostettu Pakilan työkeskuksesta huimaan 14 euron yhteishintaan.

Vaikka pojilla on viihtyisä ja avara huone, viihtyvät he aika paljon kuitenkin olohuoneessa. Yleinsä siellä missä minä olen. Mutta välillä on ihanaa kun pojat uppotuvat pitkäksi ajaksi leikkeihinsä omaan huoneeseen, missä se sotkukin sitten vain pysyy.

MItes teillä muilla on lastenhuoneasiat?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Huhtikuussa tulee vuosi siitä kun muutimme uuteen kotiimme kolmisin lasten kanssa. Uuden kodin löytäminen ei ollut mikään ihan helppo juttu. Vaikka edellinen kotimme oli omistusasunto nyt muutimme vuokralle. Kriteereinä oli löytää asunto joka sijaitsisi tietyllä alueella, eli Alppilassa tai Kalliossa, olisi tarpeeksi suuri, ei liian kallis (vaikka kaikki ne ovat), siisti, valoisa eikä siinä saisi olla muovimattoa. Mutta jos sopiva asunto löytyi sen halusi vähintään 50 muutakin ihmistä. Etsin asuntoa melkein kaksi kuukautta. Kävin katsomassa vaikka minkälaisia kämppiä. Osa kivoja, osa outoja ja osa ihan pommeja. Kaikenlaisia takaiskujakin tuli. Erääseen kivaan asuntoon ei haluttu ottaa lapsia asumaan, toisesta paikasta välittäjä ilmoitti että turha edes tulla katsomaan kun ei täällä ole hissiä. Jahas.

Lopulta sitten kuulin nykyisestä asunnostamme kaverin kaverin kautta. Asunnossa asui ennen suunnittelija Poola Kataryna, joten voitte uskoa että ihastuin siihen heti. Ei se täydellinen toki ollut, olisin halunnut vähän avarampaa tilaa, mutta tässä ovat kaikki huoneet omiaan. Keittiö on uusittu joskus 90-luvulla ja kyppärin kukkakaakelit vain maalattu kaakelimaalilla putkiremppaa odotellessa. Mutta paljon tässä on myös hyvää. Läpitalon valoisa asunto viidennessä kerroksessa. Sisäpihan ihanat näkymät yli kattojen, parveke, parkettilattia, kiva piha ja juuri tarpeeksi tilaa. Meidän koti.

Kun asunto ja muutto varmistui sain kuulla ikäviä uutisia. Vesivahinko! Eteisen seinässä kulki vanha putki joka oli vuotanut. Korjaamiseen ja kuivaamiseen meni melkein kuukausi. Kun pääsimme vihdoin muuttamaan ehdimme vain kantaa tavarat sisään ja siitä parin päivän päästä lähdimme lasten kanssa kuukaudeksi Espanjaan. Toukokuun lopulla palasimme uuteen kotiimme ihmettelemään. Pikkuhiljaa tavarat löysivät paikkansa ja aloimme sopeutumaan uuteen kotiin ja elämään.

Nyt useamman kuukauden asumisen ja kotiutumisen jälkeen voi todeta että oma koti kullan kallis. Tästä on pikkuhiljaa tullut meidän näköinen, olen tutustunut muutamaan naapuriin ja vaikka tässä asuminen onkin väliaikaista, ei minulla ole vielä kiire pois. Kolmen ihmisen elämä ja tavarat 50 neliön kaksiossa tosin aiheuttavat usein niin pientä kun vähän suurempaakin kaaosta. Mutta kai lapsiperheessä kaaos on taattu, olisi niitä neliöitä sitten vaikka kuinka paljon tahansa.

Luin eilen Weekday Carnival blogista suomeenkin rantautuneesta Style Room palvelusta. Sinne voi siis ladata kansioihin kotikuvia. Meidänkin koti löytyy sieltä jos tahdotte käydä kurkkimassa vähän enemmän. Salasanat beta-versioon löytyy tuolta WDC-blogista.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tammikuussa leikittiin lumessa, käytiin ekaa kertaa kylässä Hunajassa ja eleltiin ihan tavallista arkea. Oli hirveästi pakkasta.

Helmikuussa tunta tuli vain lisää, myös aurinko paistoi paljon. Opeteltiin siesomalaudan käyttöä, tavattiin kavereita ja käyntiin alennusmyynneillä.

Maaliskuussa virvottiin ja varvottiin, käytiin Tukholmassa ja etsittiin uutta kotia.

Huhtikuussa avattiin välikausi -sekä pyöräilykausi. Löydettiin koti, muutettiin ja lähdettiin Espanjaan taskussa pelkät menoliput.

Toukokuussa lomailimme edelleen Espanjassa, jossa lopulta olimme kuukauden. Kotiin palattuamme aloittelimme elämää uudessa kodissa ja odotimme kovasti kesähelteitä.

Kesäkuussa tehtiin kaikkia mahdollisia kesäjuttuja. Uitiin, puistoruokailtiin, mökkeiltiin, tavattiin kavereita, valvoittiin koko yö ja kaikkea muuta hauskaa.

Heinäkuussa keisämeininki jatkui. Syötiin ihan hirveästi jäätelöä, skeitattiin, puistoiltiin ja käytiin Turussa.

Elokuu meni nopeasti. Päivät täyttyivät edelleen kesätekemisistä kaupungissa. Olin Essin kanssa Iltasanomien kannessa ja lähdin yksin viikoksi aurinko(hermo)lomalle Espanjaan.

Syyskuussa jatkui kerho, Kaapo täytti 4-vuotta ja vietimme Bella-porukkamme kanssa yhden vuoden ikimuistoisimmista päivistä.

Lokakuussa tapahtui paljon. Se oli yksi kiireisimmistä ja pisimmiltä tuntunut kuukausi aikoihin. Elvis täytti 2-vuotta, vietimme synttäreitä, maalaisin keittiön seinän, kotimme kuvattiin sisustuslehteen, pojat olivat Gugguun malleina, myin haikein mielin Bugaboo donkeyt ja olin pari päivää kauheassa kuumeessa. Syötiin paljon eineksiä.

Marraskuussassa kiireet helpottivat ja söin enemmän avocadoa kun varmaan koko elämäni aikana aiemmin.

Joulukuukin otettiin ihan iisisti. Käytiin kerhojen joulujuhlissa, puhuttiin tontuista, saatiin vähän lunta ja söin ihan hullun paljon granaattiomenoita. Vuodenvaihteeseen liityi paljon uutta ja ihmeellistä, iloa ja haikeutta.

Summasummarum, vuosi 2013 oli suuren muutoksen aikaa. Se piti sisällään lukemattomia ihania ystävien kanssa vietettyjä hetkiä, viinilasin äärellä analysoituja ihmisiä ja ihmissuhteita sekä paljon camo-kuosia.

Ja hei! Tämä oli jo kolmas blogin vuosikatsaus, mikä merkitsee sitä että blogi viettää pian 3-v synttäreitään!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.