Lapset ovat olleet torstaista saakka isän luona. Palaavat vasta huomenna päiväkotipäivän jälkeen. Viisi päivää poissa. Tuntuu iäisyydeltä.
Monilla eroinneilla yhteishuotajaperheillä (vai mikähän virallinen nimitys nyt onkaan) tuntuu olevan viikko-vikko systeemi. Että lapset asuvat viikko kerrallaan toisessa kodisssa ja viikon taas toisessa. Ehkä mekin päädymme joskus samanlaiseen ratkaisuun, mutta ei ainakaan vielä. Tuntuu että lapset että lapset ovat liian pieniä siihen. Erityisesti kuitenkin siksi, etten pystyisi jatkuvasti olemaan kokonaista viikkoa näkemättä lapsia. Tulisi liian kova ikävä. Myös viikko yksin lasten kanssa voisi olla melko raskas.
Nyt meillä on systeemi että pojat ovat isällään muutamasta päivästä neljään päivään viikossa. Yleensä muutaman päivän pätkissä. Päivät sovitaan menojen mukaan ja apuja vaikkapa hoitoonviemisessä tai tanssitunnin ajaksi saa, vaikkei lapset isän luona juuri silloin olisikaan. Tällainen joustava kuvio sopii meille tosi hyvin, molemmilla kun on epäsäännölisiä menoja ja harrastuksia. Tilanne olisi varmasti aivan toinen jos olisimme lasten isän kanssa vaikkapa huonoissa välissä. Onneksi niin ei kuitenkaan ole ja välillä vietämme aikaa myös koko porukalla.
Pitkä viikonloppu tyhjässsä kodissa kyllä tekee välillä hyvää, mutta kun lapset olivat viimeviikonlopunkin mökillä, tuntuu että nyt olemme nähneet aivan liian vähän. Onneksi ympärillä on ihania ystäviä ja koko viikonloppu onkin mennyt aika tiiviisti kokoajan jonkun rakkaan seurassa. Se helpottaa vähän ikävää.
Kuulisin tosi mielläni muiden eronneiden järjestelyistä, kuinka paljon ja usein lapset ovat toisella vanhemmallaan, vai ovatko ollenkaan? Miten olette kaiken sopineet, virallisesti paperilla vai näin rennosti kuten me? Ja miten homma toimii?
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Minun tytär on isällään pari kertaa arkena niin, että päivällä menee ja illalla tulee kotiin.
Jokatoinen viikonloppu on sitten isällään yötä.
Meillä ainakin tämä toimii tosi hyvin:-)
Meillä on ollut erosta asti viikko-viikko systeemi, koska se oli reiluin kaikkia osapuolia kohtaan. En koe, että minulla on isompi oikeus lapseen kuin isälläänkään. Tällä systeemillä ollaan menty oikein onnistuneesti nyt jo 2,5 vuotta. Meillä myös auttaa se, että välit exän kanssa ovat todella hyvät ja keskusteluyhteys on avoinna. Joustoa on ollut suuntaan jos toiseen.
Meillä oleellisia asioita on vaihtopäivä perjantaina, että lapsella on lupa levätä uuden vanhemman luona koko viikonloppu ja aina se kellä lapsi on ollut vie lapset toiselle vanhemmalle, istutaan alas ja juodaan kahvit ja jutellaan. Päiväkodin kautta emme tee vaihtoja, ettei siihen tule mitään negaatioita.
Nyt kaikki on muuttunut. Mieheni otti uuden puolison, joka laittaa kokoajan kapuloita jokaikisiin rattaisiin ja vaikeuttaa tilannetta. Minun uuden puolisoni kanssa exäni käy jopa bissellä ja ennen tuota uutta ex miehen vaimoa meillä oli kaikki hyvin. On mustasukkaisuutta ja kyttäämistä. Nyt viimeinen tikki oli, että ilmoittivat muuttavansa todella pitkän matkan päähän, joka tarkoittaa 2 ajotuntia autolla. Meidän hieno systeemi hajoaa, vaikka ihan muita juttuja on sovittu ja sitouduttu asumaan samalla paikkakunnalla tai edes lähellä.
Kamala omanapainen avautuminen tämä, mutta sattui vaan niin osumaan sopivaan saumaan, kun heinäkuussa meidän elämä muuttuu kokonaan uudeksi.
En olisi itse ikinä uskonut, että meidän täydellinen tilanteemme ajautuisi tähän… Ja muillakin kuullut, kun uusi nainen tullut kuvioihin, niin elämä muuttuu helvetiksi, vaikka itse olisi kuinka neuvotteleva ja joustava tahansa. Aikuisten pitäisi kuitenkin aina muistaa, että vanhemmalla ei ole oikeus lapseen vaan lapsella vanhempaan. Ja itsekkyys on pitänyt heittää romukoppaan jo silloin, kun vauvan annetaan lupa tulla.
Hauskaa keväänjatkoa ja jaksamista ikäviin!
Moi! Halusin avautua ensin omasta lapsuudesta–kauan sitten. Elettiin 80-lukua ja vanhempani olivat eronneet ollessani 7 ja pikkusiskoni 5. En olisi ikipäivänä uskonut miten elämäni muuttuukaan isäni lähdettyä. Koska isälläni oli liikkuva työ, hän ei voinut pitää, tai nähdä meitä säännöllisesti. Olimme kaikki lomat (myös koko kesäloman) hänen kanssaan ja soittelimmekin aika harvoin, koska uusi isäpuoleni oli tyranni , eikä halunnut isoa puhelinlaskua!
Sama mies osoittautui myös patologiseksi valehtelijaksi, alkoholiin liikaa sekaantuvaksi ja väkivaltaiseksi.
Me ”selvisimme” niskavillojen tukistamisilla ja myöhemmin poskiin läimäyttelyillä, mutta äitiäni hän löi kunnolla.
Vasta teini-iässä kävin lopulta itse hänen päälleen–revin hiuksista. Pysäytti ainakin miehen ajattelemaan. Rauhoittui kummasti.
Äitini erosi tästäkin miehestä, mutta vasta kun olin täysi-ikäinen. Seitsemän vuotta yhtä tappelua. Ikuiset jäljet jäi.
Aika vähän oma isäni pystyi vaikuttamaan tähän asiaan. Turvallinen olo oli vain hänen luonaan.
Toivon teille kaikille voimia, pidä puolesi!!
Hei, meillä yhteistähuoltajuus samankaltaisella systeemillä kun teillä. Toisella vuorotyö, jonka vuoksi järjestely sopii meille tällä hetkellä hyvin. Lapsetkin ovat sopeutuneet, epäilijöistä huolimatta. Välillä kuitenkin ikävä iskee molemmin puolin. Yhdessä emme juuri tee kuin lapsia koskevia asioita, joihin molempien hyvä osallistua, ns. emme vietä aikaa yhdessä. Meillä ei ole virallista sopimusta, tällä hetkellä. Olemme saaneet sovittua lasten oleilut ja menot sekä raha-asiatkin, joten ei ole ollut tarvetta. Jatko näyttää, muuttuuko tilanne. Näin meillä..
teidän koti on aivan ihanasti sisustettu!!!
Meillä on menty useampi vuosi systeemillä viikko kuukaudessa isällään ja muuten minulla. Lapsella on selkeästi yksi koti. Isällänsä hänellä on ollut ainakin aiemmin oma sänky ja lelut yms. Lapsen isä asuu yli 300km:n päässä ja näin on ollut järkevintä. Juhlapyhät vuorottelevat. Käytännössä olen aina pyrkinyt siihen, että joustan tarvittaessa ja menty aika pitkälti sen ja isän menojen/töiden mukaan. Viimeisen reilu 1,5v aikana on mennyt hyvin vaihtelevasti. Tuossa oli syksyllä useamman kuukauden tauko, kun lapsi ei nähnyt isäänsä lainkaan. Kuljetus ongelmat osasyynä.
Yksi syy oli se, että reilu vuosi sitten lakkasivat kyselemättä aktiivisesti tapaamisten perään ja totesin, että isäänkin kuuluu ottaa vähän vastuuta tapaamisista. Tämän jälkeen käynnit alkoivat harvenemaan. Luulen isän uudella perheellä olevan myös osuutta. Surulla odotan sitä hetkeä kun lapsi kieltäytyy lähtemästä. Hän on nyt 6 vuotta reissannut kodin ja isänsä välillä.
Talvella lapseni alkoi kulkemaan julkisilla kulkuvälineillä isälleen, minkä jälkeen tapaamiset ovat muuttuneet säännöllisemmiksi, vaikka edelleenkin lapsella ja minulla on vain parin päivän varoitusaika lähdöstä. Isä siis ilmoittaa viimetingassa, että nyt hänelle sopisi. Koulu alkaa syksyllä ja sen jälkeen toivon että tapaamiset muuttuvat oikeasti säännöllisiksi.
Paljon olen aina töitä tehnyt että välit pysyvät hyvinä ja lapsi tapaisi isäänsä. Myös isän muuhun sukuun olen pitänyt yhteyttä. Kirjalliset sopimuksen on niin, että yhdessä sovimme tapaamisista. Yhteishuoltajuus.
Jokaisella perheellä on omat systeeminsä mitkä heillä toimivat. Itse en olisi suostunut/suostu puolet ja puolet systeemiin. Alussa teki todella tiukkaa olla erossa, mutta puhelin ja ystävät pelastavat! 🙂
Näin meillä: lasten isä otti uuden vaimon ja muutti niin kauas, etteivät vuoroviikot olisi mitenkään mahdollisia. Tosin eipä se tunnu häntä kiinnostavankaan. Lapset näkevät isää joka toinen viikonloppu. Alussa mietin, miten ihmeessä pärjään yksin pienten lasten kanssa, mutta kyllähän sitä pärjää, kun on pakko. Nyt muutaman vuoden ”harjoittelun” jälkeen sujuu hyvin. Yksi vaikea juttu vaan ovat ulkopuolisten kommentit, kovasti päivitellään, että miksei ole vuoroviikkosysteemiä ”kun muillakin on”.
Perinteisesti joka toinen viikonloppu lapsi isällään, mutta nyt vanhemmiten eipä ole aina helppoa touhua – kaverit täällä..
Lasten ollessa ihan pieniä viikko-viikko systeemi on epäreilu lasta kohtaan. Pieni vauva ihan konkreettisesti unohtaa vanhempansa jopa päivän poissaolon jälkeen ja joutuu tutustumaan vanhempaansa aina uudestaan viikon jälkeen. Luulen, että moni vanhempi ajattelee omasta ja exän näkökulmasta; minun ja sinun oikeus lapsiin, mutta ei näe asiaa lapsen näkökulmasta. Pienillä pitäisi olla selkeästi yksi koti. Lasten kasvaessa viikko-viikko voi olla ihan hyvä ratkaisu.
Meillä lapsi (3-vuotias) aika säännöllisesti joka toinen viikonloppu isällään, välillä tässä taukoja isän menojen ja mielialan mukaan. Kuten moni muukin todennut, uusi nainen ja perhe vaikuttaa tapaamisten vähenemisenä. Lisäksi isä asuu reilun tunnin ajomatkan päässä. Nyt kun tähän uusperheeseen syntyy syksyllä uusi vauva, uskon tapaamisten vähenevän entisestään. Vahinko että naiset usein ovat miehistään mustasukkaisia, ja kokevat menneisyyden uhkana.
Itse en kyllä pystyisi vuoroviikko systeemiin, koska välimme eivät exäni kanssa ole kovin lämpimät, eivät riitaisatkaan. Lisäksi ikävä lasta kohtaan kasvaisi varmasti liian kovaksi, vaikka eihän sen pitäisi isän tapaamisia estää, ehkä jos isä olisi aktiivisempi ja kokisin että hän haluaa viettää lapsen kanssa nykyistä enemmän aikaa, voisin vuoroviikkoa myöhemmin lapsen kasvaessa, kokeillakin.
Meillä pojat on vuoden verran ollut isällään joka toinen viikonloppu ja sillä mennään kunnes sitten ollaan varmoja ja valmiita muuttamaan viikko-viikko-vuoroiksi. Koska isällä on oikeus lapsiinsa ja tahtoo olla heille hyvä isä. Raskastahan se on jo pelkästään ajatuksen tasolla, mutta vielä ainakin pari vuotta mennään näin joka toisella viikonlopulla. Kyllähän isä hakee lapsia silloin tällöin viikollakin ja sairastelujen yms yllättävien juttujen sattuessa on joustoa suuntaan ja toiseen 🙂
On yhden lapsen äitinä ja yhden äitipuolena mielenkiintoista lukea näitä yleistyksiä siitä, kuinka se uusi nainen ja perhe vähentää tapaamisia. Jos mies on aidosti aikuinen ja itsellinen ja jos hän haluaa olla lastensa kanssa tekemisissä, hän tekee niin uudesta naisesta tai tämän mielipiteistä huolimatta. Kai sitä vierasta eli uutta naista on helppo syyttää kun tuon exän uuden perheen dynamiikasta ja sisäisistä suhteista ei tiedetä mitään. Eikä edes sen ex-miehen ajatuksista.
Meillä äidin puheet aiheuttivat sen, että raskausaikanani miehen lapsi tuli itse minulta kysymään, että miksi en saa tulla tänne enää sen jälkeen kun vauva on syntynyt. Selvisi sitten, että äitinsä pelkästi, että tapaamiset vähenevät ja nimenomaan minun tahdostani. Minulle ja miehelle oli kuitenkin itsestään selvää, että tottakai tapaamiset jatkuvat ihan kuten ennenkin, eihän se uusi lapsi hänen velvollisuuttaan isänä mihinkään muuta.