TÄMÄ TEKEE MINUT ONNELLISEKSI

9/04/2017

Kaupallinen yhteistyö Happy Joen kanssa.

Olen aika peruspositiivinen tyyppi. Välillä vähän itsekin hämmästyn, miten löydän kiireisenkin arjen tai huonon päivän keskeltä jotain hyvää. Olen juuri sellainen ihminen, joka tulee onnelliseksi melko pienistä ja yksinkertaisista jutuista.

Alkuviikosta päätin vihdoin korkata pyöräilykauden ja hain koko talven kellarissa kevättä odottaneen pyöräni. En tajunnutkaan miten ikävä minulla oli sitä ollut! Naureskelin yksikseni kellarissa kun minun olisi tehnyt mieli halata, sillä samalla hetkellä Urheaksi Vihreäksi Ratsuksi nimeämääni, pyörää. Huomasin pyörän kumien kuitenkin tyhjentyneen, mutta eipä hätää, sillä yksi naapuri lainasi pumpun, toinen auttoi jumittuneen venttiiliin kanssa ja kolmannen kanssa sitten vain ihmeteltiin vieressä.

Kevään ensimmäinen pyöräily oli täydellinen. Aurinko paistoi, korvissa soi musiikki ja kaikki vastaantulijat näyttivät nauttivat keväästä yhtä paljon kun minä itse. Huulilla oli kestohymy korviin saakka. Tapasin ystäväni Pajun, jonka kanssa käytiin juomassa yhdet siiderit rannassa. Suunniteltiin siinä laiturilla istuskellen tulevaa kesää, yhteistä matkaa ja festareita. Tämä on ihanaa aikaa vuodesta, kun ihan oikeasti alkaa uskoa, että se pimeä talvi alkaa olemaan takanapäin.

Maisteltiin Happy Joen uutuussiideriä, juuri kauppoihin tullutta Old Countryä, jossa maistuvat pitkät omenanviljelysperinteet ja ihanteellisessa merellisessä-ilmastossa kypsyneet omenat. Uutuussiideri on maultaan kuiva, täyteläinen ja hedelmäinen ja se on kehitetty vastaamaan suomalaisten siiderimieltymyksiin ja kuivempien ja luonnollisempien makujen kasvavaan kysyntään. Kuulun itsekin juuri tähän porukkaan, ja nykyään mitä kuivempaa juomaa, sen parempaa! Ja nuo kauniit lasipullot sekä korkkien alla olevat tekstit ilostuttavat aina.

Kotimatkalla poikkesin vielä kukkakaupan kautta ja ajoin kiertoreittiä kotiin. Lempimusa soi täysillä ja heräilevä luonto näytti niin kauniilta. Muutama uusi pisama nenänpäässä olin tosi onnellinen siitä, että kevät on vihdoin täällä. Niin ja myös siitä, että ulkoilun jälkeen pystyin menemään sänkyyn lämpimän peiton alle syömään salaattia suoraan kulhosta. Ne on tosiaan ne arjen pienet ilot!

Alkoholilainsäädännön mukaan alkoholin kommentointi on kielletty, kuulen kuitenkin mielelläni, että mistä arjen pienistä asioista te olette viimepäivinä tulleet onnellisiksi?


JUHANNUS

23/06/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ollaan vietetty Juhannusta mökillä äitini ja ystäväperheen kanssa. Itseasiassa ollaan tällä edelleenkin ja palataan kaupunkiin vasta viikonlopuksi. Säät eivät ole taineet suosia ketään, mutta kiukulla ollaan tehty perinteisiä juhannuspuuhia. Grillattu ulkona, saunottu ja heitetty talviturkit järvessä. Neljälle menevälle pojalle ollaan kehitelty erilaista ohjelmaa, ulkoiltu rankkasateella, käyty viereisellä maatilalla, katsottu leffoja ja käyty ostamassa uusia leluja. Onneksi sateiden välissä on aurinko välillä paistanutkin, vaikka pirun kylmä onkin. Ja tulee kai olemaan koko viikon. On tämä mökkielämä silti tosi ihanaa. Parin viikon päästä lähdetään taas Espanjaan helteeseen, sitten puolestaan huokaillaan kun on niin kuuma. Miten teidän Juhannus meni?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

AIKUISTEN KESKEN

25/03/2014

aikuisten kesken marimekko lakanat yöpaitaaikuisten kesken varpaat marimekko trikoolakanaaikuisten kesken bite me marttaaikuisten kesken aamupala hay arabia iittalaaikuisten kesken ville ja martta tanhuaa hunajaistaaikuisten kesken essi hunajaistaaikuisten kesken hunajaista tulppaanitaikuisten kesken martta minibanaaniaikuisten kesken kaisu marimekkoaikuisten kesken ville minibanaaniaikuisten kesken karri hiihtopipo stööaikuisten kesken minttu meikkaa eyelineraikuisten kesken ruusut marimekkoaikuisten kesken essi ja minttu hunajaista ruusutaikuisten kesken pipsa levyhylly saksalainensuihkuaikuisten kesken kiharat suoristusraudalla marimekko hunajaista

Takana on niin hauska viikonloppu että nyt melkein itkettää. Ystäviä, uusia tuttavuuksia, musiikkia, ruokaa ja juomaa. Yhdessäoloa, hassuttelua, keskusteluja kaikesta mahdollisesta. Tanssimista, keikkoja, hiihtopipoja, brunsseja. Hiusten kihartamista, vaatekiriisi, aamusauna ja saksalainen suihku. Kadonnut lompakko, jatkot ja mäkkärin yöpalaa. Kaatuneet mehumaidot, ”väärään”numeroon lähetetty viesti, huonosti solmitut kengännauhat. Camotakkeja, burleskiesitys, synttärikakku. Sangriabooli, siskonpeti, eikä yhtään rikkoutunutta astiaa.

Välillä on tosi kivaa olla aikuinen. Saa tehdä juuri niinkuin lystää.

Kiitos Riikka ja Ville <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

2013

2/01/2014

tammikuu2tammikuu crocstammikuu elvis

Tammikuussa leikittiin lumessa, käytiin ekaa kertaa kylässä Hunajassa ja eleltiin ihan tavallista arkea. Oli hirveästi pakkasta.

helmikuu5helmikuu2helmikuuhelmikuu4helmikuu3

Helmikuussa tunta tuli vain lisää, myös aurinko paistoi paljon. Opeteltiin siesomalaudan käyttöä, tavattiin kavereita ja käyntiin alennusmyynneillä.

maaliskuu2OLYMPUS DIGITAL CAMERAmaaliskuu

Maaliskuussa virvottiin ja varvottiin, käytiin Tukholmassa ja etsittiin uutta kotia.

huhtikuu3OLYMPUS DIGITAL CAMERAhuhtikuu6huhtikuu

Huhtikuussa avattiin välikausi -sekä pyöräilykausi. Löydettiin koti, muutettiin ja lähdettiin Espanjaan taskussa pelkät menoliput.

toukokuutoukokuu elvis rannallatoukokuu koti

Toukokuussa lomailimme edelleen Espanjassa, jossa lopulta olimme kuukauden. Kotiin palattuamme aloittelimme elämää uudessa kodissa ja odotimme kovasti kesähelteitä.

kesäkuukesäkuu3kesäkuu4kesäkuu6kesäkuu2

Kesäkuussa tehtiin kaikkia mahdollisia kesäjuttuja. Uitiin, puistoruokailtiin, mökkeiltiin, tavattiin kavereita, valvoittiin koko yö ja kaikkea muuta hauskaa.

heinäkuu elvisheinäkuu3heinäkuu5heinäkuu7heinäkuu8

Heinäkuussa keisämeininki jatkui. Syötiin ihan hirveästi jäätelöä, skeitattiin, puistoiltiin ja käytiin Turussa.

elokuu2elokuu minttu mäntysaloelokuu4elokuuelokuu3

Elokuu meni nopeasti. Päivät täyttyivät edelleen kesätekemisistä kaupungissa. Olin Essin kanssa Iltasanomien kannessa ja lähdin yksin viikoksi aurinko(hermo)lomalle Espanjaan.

syyskuu 4 vuottasyyskuusyyskuu2 syyskuu8

Syyskuussa jatkui kerho, Kaapo täytti 4-vuotta ja vietimme Bella-porukkamme kanssa yhden vuoden ikimuistoisimmista päivistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA lokakuu8 lokakuu9

Lokakuussa tapahtui paljon. Se oli yksi kiireisimmistä ja pisimmiltä tuntunut kuukausi aikoihin. Elvis täytti 2-vuotta, vietimme synttäreitä, maalaisin keittiön seinän, kotimme kuvattiin sisustuslehteen, pojat olivat Gugguun malleina, myin haikein mielin Bugaboo donkeyt ja olin pari päivää kauheassa kuumeessa. Syötiin paljon eineksiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAmarraskuu

Marraskuussassa kiireet helpottivat ja söin enemmän avocadoa kun varmaan koko elämäni aikana aiemmin.

joulukuujoulukuu2joulukuu4joulukuu5

Joulukuukin otettiin ihan iisisti. Käytiin kerhojen joulujuhlissa, puhuttiin tontuista, saatiin vähän lunta ja söin ihan hullun paljon granaattiomenoita. Vuodenvaihteeseen liityi paljon uutta ja ihmeellistä, iloa ja haikeutta.

Summasummarum, vuosi 2013 oli suuren muutoksen aikaa. Se piti sisällään lukemattomia ihania ystävien kanssa vietettyjä hetkiä, viinilasin äärellä analysoituja ihmisiä ja ihmissuhteita sekä paljon camo-kuosia.

Ja hei! Tämä oli jo kolmas blogin vuosikatsaus, mikä merkitsee sitä että blogi viettää pian 3-v synttäreitään!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MUOTIKUVAUKSET JA BELLAN BILEET HUNAJASSA

10/09/2013

uhana-design-marimekko-riikka-stailasi-siksak-muotikuvaukset-muoti-blogibella4 uhana-design-hunajaista-muotikuvaus-muoti-vaatteet-poola-katarynabella2bella6minttu-mami-go-go-muotikuvauksissa-kaisu-jouppi-photography-valokuvaus-valokuvaaja-freelanceraarikka-arvontahunajaista-11bella222hunajaista-krapula-essi-peace-love-and-poop-diapersbella7aamupala-hunaja-arabia-marimekko-hay-poyta

Lauantaina oli perhosia vatsanpohjassa kun lähdin matkaan Hunajaan, Riikan luokse. Tiedossa oli meidän Bellalaisten syysbileet ja se jännittävä osuus – Uhana Designin muotikuvaukset. Junassa treffasin Elsan, Kroundin sekä Ragdollin. Essi napattiin perillä asemalta matkaan ja Paskiksien Wilhelmiina liittyi joukkoon vielä myöhemmin. Vaikka tyttöjen kanssa höpötellessä jännitys hieman laukesi, pystyin kunnolla rentoutumaan vasta kun kuvat oltiin otettu.

Riikka olis siis järjestänyt meille ihan huikean päivän, muotikuvausten lisäksi ruoka -ja juomatarjoilut olivat huippuluokkaa ja kaiken kukkuraksi lahjapussista löytyi vaikka mitä ihanuuksia aina koruista astioihin.

Olen itse fanittanut tamperelaista Uhanaa jo sen alkuajoista (eli viime talvesta?) saakka, ja olinkin ihan erityisen innostunut että juuri heiltä tuli vaatteet ja korut kuvauksiin. Tosi kiva oli myös huomata miten kaikki muutkin Bellalaiset vaatteista innostuivat, vaikka tyylillisesti olemme monen kanssa hyvinkin eriaisia. Kaikille siis löytyi rekistä jotain, ja idea stailata itsensä osittain Uhanan vaatteita käyttäen, oman tyylin mukaisesti, onnistui mielestäni kaikilta todella hyvin.

Kuvausta varten meidät meikkasi Tamperelainen Elina K, oli ihana jatkaa iltaa vielä kuvaustenkin jälkeen ammattilaisen tekemässä meikissä. Niin ihanaa etten raaskinut mennä edes muiden kanssa illalla saunaan. Koska kuvaustilanne jännitti, oli mitä mahtavinta että meidät kuvasi itselleni aiemmin Muutama Hetki-blogin kautta tutuksi tullut Kaisu Jouppi. Tosin jännitys johtui myös osittain salaisesta Kaisu-fanituksestani, mutta lopulta kuvissa oli kuitenkin aika helppo olla. Kaisu on kuvannut paljon meitä ihan tavallisia ihmisiä ja se näkyi ja tuntui – ei käsketty ottamaan posea ja nyrpistelty nenää, vaan tilanne oli rento ja luonnollinen.

Kuvausten jälkeen istuttiin vain alas ja ilta menikin vaikka mistä höpötelessä ja vedet silmissä nauraessa. Tämä alkaa olla jo tosi kulunut fraasi täällä blogissa, mutta on vain pakko taas hehkuttaa sitä miten hienoihin juttuihin tämä bloggaaminen välillä vie ja ennenkaikkea miten upeisiin ihmisiin olen tämän kautta tutustunut.

Viralliset Kaisun ottamat kuvat Uhanan vaatteista tulevat blogiin varmasti vielä tämän viikon aikana, niitä odotelellessa! Toivottavasti ihanan päivän tunnelma välittyi myös sinne ruudun toiselle puolen! Juhlista seuraavan aamun tunnelmia täällä.

Omalta osaltani haluan vielä kiittää kaikkia bileissä mukana olleita yrityksiä ihanista lahjoista, eli: Hartwall, Arabia, Nanso, Finlayson, Aarikka, Fiskars, PaaPii sekä Uhana Design, Kaisu Jouppi ja Meikkistudio Elina K. Psstttt, Hunajaista blogin facebook sivuilla muuten arvotaan pian samanlainen lahjakassi!