Muistan, kun ala-asteella meidän englannin luokassa oli juliste, jossa luki jotain Murphyn laista. En tiennyt silloin mikä se oli, enkä myöskään kehdannut kysyä. Aina silloin tällöin siitä kuuli puhuttavan jossain, ja pikkuhiljaa jossain vaiheessa tajusin sen liittyvän jotenkin huonoon onneen. ”Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen”

Sen jälkeen kyseinen fraasi on tullut omassa elämässä tutuksi harvisaisen monta kertaa. Kumma kyllä, en edelleenkään ole tippaakaan pessimisti. Tiedän kyllä että homman voi kusahtaa ja pahasti, mutta joukkoon on mahtunut myös paljon onnistumisia, joten koskaan ei voi tietää.

Minua pyydettiin mukaan yhteen siistiin lehtiprojektiin. Aikataulu vaan oli täysin epärealistisen tiukka. Mutta päätin, että kyllä mä tähän pystyn. Kyllä mä nyt pystyisin viikon mennä parin tunnin yöunilla ja paiskia hommia aamusta iltaan. Valmistauduin siihen henkisesti ja tänään oli tarkoitus aloittaa urakka. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Kun tänä aamuna heräsin, en pystynyt liikuttamaan kättäni. Kipu hartiassa oli sietämätön. Särkylääkkeen voimin sain juuri ja juuri puettua. Eli sen sijaan, että olisin lähtenyt suunnitelemalleni juttukeikalle, suuntasin lääkäriin.

Lääkäri tutki hyvin ja hartaasti. Ilmeisesti olkapäässä on jotain vikaa. Maanantaina tutkitaan lisää ja koko viikonlopun pitäisi sitten ottaa vaan droppia ja mikä parasta, pitää käsi totaalisessa levossa! Eli en saa tehdä kädelläni mitään.

Ei tässä oikein että itkeäkkö vai nauraa. Nyt koko päivän lääkkeitä syöden ja kivun kadotessa uhmasin vähän lääkärin ohjeita ja avasin läppärin. Mainittakoon että käsi on tuettuna tyynyillä ja perjaatteessa kädestä liikkuu vain ranne ja sormet 😀 Jos nyt kuitenkin yritän noudattaa lääkärin ohjetta ja antaa käden vaan levätä. Ensi viikolla ei sitten nukuta yhtään. Ja mun tuurilla läppäri sitten varmaan hajoaa, mutta se on sen ajan murhe sitten 😀

Tässä on kuvia lasteni kodista. Heidän toisesta kodistaan, jossa he asuvat noin puolet vuodesta. Suunnilleen 182 päivää vuodessa he nukkuvat, leikkivät, ja syövät täällä. Kodissa, jota ei kuitenkaan yhteiskunta tunnusta. Sillä suomessa lapsella voi olla vain yksi koti.

Lasten vuoroasuminen yleistyy joka vuosi, mikä on omasta mielestäni hyvä, onhan lapsella aivan yhtälainen oikeus molempiin vanhempiinsa. Vuoroasumisen yleistymisestä huolimatta kukaan ei tiedä, kuinka yleistä vuoroasuminen tosiasiassa nykyään on. Sillä virallinen väestökirjanpito edellyttää, että lapselle kirjataan jompikumpi koti viralliseksi kotiosoitteeksi, mikä hankaloittaa tilastointia.

Syksyllä julkaistavassa lapsenhuoltolain uudistuksessa mietitään, jos jatkossa lapsella olisi mahdollista olla kaksi osoitetta. Ruotsissa tätä ollaan tutkittu ja mietitty jo pitkään ja asiaan suhtaudutaan hyvin positiivisesti. Se, että lapsella on kaksi kotia, mutta vain yksi virallinen osoite vaikuttaa hankaloittavasti esimekrkisi päivähoito, koulu, terveydenhoito -ja asumistukiasioita. Lisäksi se vaikuttaa myös asenteihin, monen mielestä kun se etävanhempi ei ole samanarvoinen kun lähivanhempi.

Me ollaan lasten isän kanssa aina saatu sovittua kaikki asiat tosi hyvin. Eron jälkeen yhteishuoltajuus oli ihan selvä homma ja kun lapset hiemat kasvoivat viikko-viikko systeemistä tuli vakkari. Molemmat ovat olleet halukkaita joustamaan toisen menojen mukaan ja niin edelleen. Asutaan myös lyhyen ratikkamatkan päästä toisistamme, mikä helpottaa arkea paljon. Välillä käydään porukalla yhdessä leffassa, syömässä tai jopa reissussa. Jos meillä olisi ollut riitaisa ero, asiat tuskin olisivat menneet yhtä hyvin. Toisaalta voisin ajatella, että lasten vuoroasuminen myös vähentää vanhempien välistä kitkaa, sillä asiat on vain sovittava ja hoidettava – ei siinä tappelut auta.

Tämä nykyinen tapa tunnistaa vain lapsen yksi koti ja lähevanhempi on aiheuttanut meille silloin tällöin myös pieniä hankaluuksia viranomaisten kanssa. Jos asuisimme kauempana toisistamme tai jopa toisilla paikkakunnilla, tilanne olisi varmasti paljon pahempi. Olen kuullut lapsia käänytettävän terveyskeskuksista ja kymmenien kilometrien omakustanteisesta taksimatkoista kouluun, vain siksi että lapsi ei lain mukaan ole asunut siellä missä asuu.

Meidän ongelmamme ovat onneksi järjestyneet aina sopimalla, eli eskari ja koulu jonne molemmista kodeista ei ole liian pitkä matka on järjestynyt, kun tilanne ollaan vain kerrottu. Samoin Helsingissähän saa myös valita itse minne terveyskeskuskeen hakeutuu hoitoon, mutta sitä meidän ei ole edes tavinnut käyttää. Ainoastaan koulumatkaan Kaapo ei saa matkakorttia, vaikka joutuukin sen ratikalla kulkemaan. Koska minä olen lähivanhempi, lapsilisät tulevat myös tililleni. Olemme sopineet sitten niin, että minä hoidan sillä lasten isoimmat hankinnat.

Meille ihan hiveän suuria hankaluuksia ei siis ole ollut, mutta ymmärrän hyvin niitä joilla on. Itse puolustan lapsen kahden kodin tunnustamista periaatteellisista syistä. Se on niin lapsen kun vanhemmankin oikeus.

Lasten hyvinvointi kahden kodin mallissa ei juurikaan eroa ydinperheiden lasten hyvinvoinnista. Se on tutkitusti erolapsille paras malli, joka on tullut ihan omakohtaisestikin havaittua. Kuitenkin järjestelyä kritisoidaan myös aika ajoin. Suurimapana haittapuolena vuoroasumisessa väitetään olevan reissaaminen ja kaikki siihen liittyvät järjestelyt. Pitää esimerkiksi sopia mitä tavaraa on missäkin ja miten sitä liikutellaan.

Itseäni ärsyttää se argumentti, että vuoroasumisessa lapsi joutuu muuttamaan vähän väliä ja kuljettamaan tavaroitaan edestakaisin. Vaikka lapsi tapaisi toista vanhempaa vain joka toinen viikonloppu, joutuuhan hän silloin pakkaamaan tavaroitaan yhtä usein?! Usein vuoroasumista tuntuunkin vastustavan sellaiset ihmiset, joilla ei edes ole mitään omakohtaista kokemusta siitä.

Eikä ainakaan meillä lasten ole ikinä tarvinnut mitään tavaroita pakkailla tai raahata edestakaisin. Molemmista kodeista löytyy tärkeät tavarat ja rakkaimmat lelut. Toki leluja saa viedä kodista toiseen, mutta harvoin meidän pojat niin haluavat tehdä. Kumisaappaita ja muuta tarvittavaa löytyy kaksin verroin, eikä oikeasti kun Kaapon tarvitse ottaa kun koulukirjansa mukaan kodista toiseen liikkuessa. Molemmat kodit ovat yhtä tärkeitä ja turvallisia, eikä niissä vuorotellen asuminen aiheuta lapsille stressiä.

Mielestäni vuoroasumisen virallinen tunnustaminen lähettäisi myös viestin sosiaalisesta hyväksynnästä. Vuoroasuminen ei ole vanhempien itsekkyydestä johtuva poikkeusratkaisu vaan täysin toimiva malli, joka palvelee useimmiten erittäin hyvin etenkin lapsen etua. Vai mitä olette itse mieltä?

Vielä yksi lista, nimittäin periset muistelot ja kuukauden kohokohdat!

– keräsin voimia kiireistä kevättä varten
– himoitsin lihaa ekaa kertaa puolentoistavuoden kasvissyönnin jälkeen
– kävin muutamilla treffeillä
– ihastuin ja kyllästyin
– muistin taas miten helposti huomaan ihmisistä jos he valehtelevat
– pidin jatkot
– värjäsin hiukseni vihreäksi
– en pessyt kertaakaan pyykkiä
– olin kaksi tuntia radiossa
– kävin we got beefissä viimeistä kertaa
– olin naapurin tupareissa
– kokeilin roller derbyä
– kummityttöni syntyi
– olin reilusti yli puolet kuukaudesta syömättä sokeria
– puhuin ruotsia varmaan kymmenen vuoden tauon jälkeen
– tilasin taas woltista 11 kertaa ruokaa
– hävitin lempihuulipunani
– uusi kynsi kasvoi noin 3mm
– uitin vahingossa runebergintortun kahvikupissa (oli hyvää)
– bailasin pikkuveljieni kanssa
– koulussa poliisille tekemämme video sai näkyvyyttä mm mtv:n uutisissa
– sain lähteen plastiikkakirurgille terveyssyistä
– luulin että minulla on pyllysyöpä, mutta ne olivatkin vain menkat
– minulla oli kaksi kertaa menkat
– käyttäydyin ihan tyhmästi äitiäni kohtaan ja nolottaa
– poltin puolikkaan tupakan ja meinasin oksentaa ja pöyörtyä
– ostin lennot Thaimaahan
– löysin vihdoin ripsivärin joka ei suorista ripsiä
– näin kauheasti unia
– valvoin liian usein liian myöhään
– ilmoitin kuopukseni eskariin
– ostin kesäksi shortsihaalarin
– olin monta kertaa ihan liian järkevä ihmissuhdeasioissa
– inspiroiduin koulusta ja pääsin mukaan kiinnostavaan projektiin
– olen pitänyt mykkäkoulua eräälle, joka ei taida vieläkään edes tajuta asiaa
– juuri ennen kuukauden vaihtumista söin sulatejuustoa suoraan pakkauksesta

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kävin yhteistyön merkeissä JM Suomen kanssa tutustumassa heidän uuteen rakenteilla olevaan Kuninkaantammen asuinalueeseen. Koska JM on kiinnostunut toteuttamaan asiakkailleen asuntoja ja asuinalueita jotka tuntuvat kodeilta, tulimme samalla tulimme pohtineeksi, että millainen on unelmien kotini ja mikä tekee siitä kodista kodin.

Ensimmäinen asia mikä mieleeni tuli on turvallisuus. Omassa kodissa pitää kokea olevansa turvassa. Silloin vaikkapa rapusta kantautuvat äänet ovat tuttuja, eivätkä ne pelota. Turvallisuuden tunteen tekee myös kotoa löytyvät käperymispaikat, kuten se sohvan tuttu nurkka torkkupeiton alla.

Toinen on kodin tunnelma. Sisustuksen tulee olla itselle mieluinen. Itse tykkään valoisuudesta, avaruudesta ja melko minimalistisesta. Tunnelmaa sisustukseen tuovat vanhat huonekalut joilla on historia, muistoja herättävät asiat kuten valokuvat sekä tunnearvolliset esineet kuten matkamuistot. Rakkaimpia esineitäni ovatkin isän mummon vanha kaappi sekä reissuista hamstratut turistimagneetit.

Koti ei voi olla suunniteltu vieraita ajatellen, vaan sen on toimiva hyvin tavallisessa arjessa. Siksi meillä suurin osa käyttötavaroista saa olla esillä ja toimia osana sisustusta. Kauniit astiat saavat koristaa keittiön avohyllyssä, lasten leluja ei piiloteta kaappeihin. Omassa kodissa minulle on tärkeää että kaikki toimii ja palvelee meitä ja meidän tarpeita. Käytännöllisyys, helppous ja selkeys ovat minulle niitä avainsanoja kun puhutaan unelmien kodista.

Itse olen asunut niin yli sata vuotta vanhassa talossa kun ihan pränikässä uudiskohteessakin. Molemmissa on puolensa. Vanhojen talojen historia ja tunnelma, suuret koristeelliset rappukäytävät, natisevat lautalattiat ja leveät ikkunalaudat saavat minut huokailemaan ihastuksesta. Toisaalta uudiskohteet ovat siitä ihania, että materiaalit ehtii yleensä valitsemaan oman mielen mukaan ja kaikki on muuttaessa ihan uutta, modernia ja siistiä.

Itse kodin lisäksi myös sijainti ja naapurusto ovat minulle tärkeitä. Rakastan asua kaupungissa mutta rakastan myös luontoa, onneksi Helsingissä nämä molemmat voi saada kerralla. Tykkään asua ihmisten ympäröimänä, autiot kadut tuovat turvattomuutta. Talossa pitää olla hyvä piha lapsille ja yhteisöllinen meininki naapureiden kesken. Kotoa pitää olla myös hyvät kulkuyhteydet ja lyhyet välimatkat palveluihin sekä ystäviin. Kodin ohi kulkeva ratikka on ehdoton.

Unelmien kotini ei juurikaan poikkea nykyisestä. Ehkä se voisi olla vähän isompi, kattoterassistakaan tuskin olisi kauheasti haittaa. Kylppäri unelmien kodissa olisi hienompi ja keittiö taas kauniimpi. Se koti on kuitenkin enemmän kun vaikkapa tietyinlainen keittiön taso. Se on tunne jonka tuntee astuessaan sisälle. Se erottaa kodin ja asunnon.

Mitä sinä itse haluat kodiltasi ja millainen on sinulle sopiva koti? Mikä saa kodin tunnun? Millaista olisi päästä vaikuttamaan unelmakotiisi jo rakennusvaiheessa ja mitkä olisivat oman kodin luomisessa tärkeimpiä asioita? Olisi kiinnostavaa kuulla ajatuksianne!

Me askartelimme tilaisuudessa perinteiset mindmapit ihan leikaten ja liimaten. Käytössämme oli paljon erilaisia kuvia, kankaita sekä sanoja. Mindmapin tekeminen oli tosi inspiroivaa ja siitä tulikin aika meidän kodin näköinen. Suosittelen ehdottomasti sellaisen tekemistä, sain siitä ainakin paljon uutta ajateltavaa (ja muutaman tulevan pakko hankinnan).

Yhteistyössä JM Suomen kanssa

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Välillä sitä tulee mietittyä, että missä mä nyt olisin, jos en olisi silloin eräänä tammikuisena iltana, kohta kuusi vuotta sitten, perustanut tätä blogia. Sitä en tule ikinä tietämään, mutta sen tiedän varmasti, että se oli yksi elämäni parhaimpia ja merkittävimpiä päätöksiä. Tai siis oikeastaan ihan hetkellinen päähänpistohan se oli.

Blogi on antanut niin paljon. Ystäviä, harrastuksen, kokemuksia, elämyksiä, ammatin, suunnan tulevaisuudelle. Siitä on tullut tapa ilmaista itseään, jakaa ajatuksia, saada vertaistukea. Tämä blogi merkitsee monessakin mielessä minulle todella paljon. Olen kiitollinen että päivästä toiseen tulette lukemaan juttujani, katselemaan kuviani ja tykkäilette tai kommentoitte niitä. En voisi olla onnellisempi, että rakas harrastus on vähän kuin vahingossa muuttunut kokopäiväiseksi työksi, ammatiksi. Tai että sen ansiosta vihdoin keksin, mitä haluan isona tehdä.

Välillä myös mietin, että miksi te tosiaan luette tätä? En ole ikinä jaksanut kiinnostua mistään hakukoneoptimoinneista, lukijamäärien kasvattamisesta tai ylipäätään osannut ajatella tätä euron kuvat tai menestys silmissä. Olen tehnyt tätä täysin omalla tyylilläni, rehellisesti, sydämellä. Olen ilostuttanut, ärsyttänyt, naurattanut, itkettänyt, onnistunut, mokannut, aiheuttanut kohuja, ollut tylsä. Blogi on elänyt mukana elämässä, samoin kun minä. Ja tässä sitä nyt ollaan.

En osaa yhtään sanoa missä olen taas kuuden vuoden päästä. Tai mikä on blogin tilanne silloin. Mutta sen tiedä, että aion jatkaa samaa omaa linjaani jatkossakin. Opiskelujen takia blogi on nyt siirtynyt jaetulle ekalle sijalle, mutta nyt muutaman kuukauden näiden kahden kanssa tasapainoilu on mennyt mielestäni suhteellisen hyvin. Tuleva talvi tuo toki taas omat haasteensa kuvaamisen suhteen, kun päivässä on vain muutama tunti valoa. Mutta eiköhän me tästäkin selvitä.

Edelleen alkuviikon kannustavat kommentit lämmittävät mieltä. Sain samalla myös konkreettisen muistutuksen siitä, että tämä blogi on myös tärkeä teille. Ja se jos joku on aivan mielettömän ihana kuulla. Sillä niin paljon kun teen tätä itselleni, teen tätä myös teille. Ilman teitä ei tätä blogiakaan olisi enää olemassa.

Blogini on myös ehdolla Inspiration Blog Awardseissa yhdeksi inspiroivimmimmaksi blogiksi. Tänä vuonna kaksi blogia palkitaan yleisö -sekä lukijaäänestyksen perusteella Indiedays, Lifie sekä Foodlover kategorioissa. Kiitos siis jo paljon etukäteen, jos jaksatte käydä antamassa äänenne! Blogeja äänestyksessä on PALJON ja ne löytyvät aakkosjärjestyksessä tai haun kautta. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 5 kpl kahden hengen lippupaketteja gaalaan, olisipa hauska törmätä siellä!

Kuten kaikki tiedämme, on tärkeää saada palautetta työstään ja etenkin sitä hyvää palautetta tulee annettua ihan liian vähän. Vielä siis kerran, kiitos teille kaikista tsemppaavista viesteistä, kun fiilikseni oli todella maassa. Ja kiitos siitä kun olette siellä, käytte lukemassa ja tulette kadulla nykimään hihasta. Kiitos kiitos kiitos <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.