KUN HIUSTENLÄHTÖ EI LOPU

2/07/2019

Kirjoittelin hormonaalisesta hiustenlähdöstä reilu kuukausi takaperin. Hiustenlähtö raskauden jälkeen on ihan normaali juttu ja suurinosa synnyttäneistä naisista saa sen kokea. Niin myös minäkin, jokaisen raskauden jälkeen.

Kuitenkin, kun hiuksia lähti tupoittain vielä kuukausia synnytyksen jälkeen, jokin sai minut epäilemään, ettei kyseessä ollut enää ihan normaali hormonaalinen muutos. Edellisillä kerroilla hiustenlähtöä minulla oli kestänyt kahdesta kolmeen kuukautta. Nyt viiden kuukauden jälkeen aloin ihmettelemään, kun sulkakato ei näyttänyt minkäänlaisia rauhoittumisen merkkejä. Onneksi sentään uusia hiuksia puski kokoajan lisää. Se rauhoitti pelkoa kaljuuntumisesta sekä poissulki jotain sairauksia.

Hiustenlähdön pitkittymisen syyksi aloin epäilemään muutamaa kuukautta aiemmin asennettua hormonikierukkaa tai kilpirauhasen vajaatoimintaa. Koska minulla oli myös paljon muita oireita, kuten vatsakipuja ja kovia päänsärkyjä, sain muutaman tiukan puhelun ja vääntämisen jälkeen pikaisen ajan kierukan poistoon terveysasemalle. Tässä vaiheessa hyvin runsasta hiustenlähtöä minulla oli kestänyt lähes puoli vuotta.

Muistaakseni tasan viikko kierukan poistamisesta huomasin hiustenlähdön loppuneen. Syy-seuraus suhde on mielestäni tässä tapauksessa siis aika selvä, vaikka tosin myös pieni stressin lievittyminen saattoi vaikuttaa asiaan. Olin vain niin helppottunut, että sain sen vieraan kapistuksen pois itsestäni.

Samalla myös ihoni parani – kierukan myötä kun aloin saamaan finnejä sekä koko iho näytti jotenkin sameammalta ja epätasaisemmalta. Vasta sen postaminen jälkeen huomasin, miten paljon siihenkin kierukka oli vaikuttanut. Mielialanvaihteluihin ja mielialaan taas muutosta ei ainakaan näin lyhyellä aikavälillä ole huomattavissa. Kiva kuitenkin, että kierto tuntui heti muuttuneen normaaliksi ja pystyin tunnistamaan kehoni enemmän taas omakseni ja sen tuntemukset tutuksi.

Kierukan poiston yhteydessä minulta myös tsekattiin kilpirauhasarvot sekä paastosokeri. Ne olivat molemmat lääkärin mukaan viitearvoissa (en ole itse katsonut tarkkoja lukemia). Toisaalta olin vähän pettynyt tästä tuloksesta, sillä kilpirauhasten vajaatoiminta olisi selittänyt niin paljon viimeaikaisia olojani. Mutta tottakai parempi näin. Suurinosa vaivoistani johtuu todennäköisesti stressistä ja univajeesta, mutta niihin kun ei ole helppoa oikotietä, eli pilleriä purkista.

Näin jälkiviisaana mietittynä, olisi pitänyt pyytää katsoa samalla verestä varastorauta-arvot, eli ferritiini. Ne ovat olleet kovasti puheenaiheena viime kuukausina ja moni raudanpuutteesta johtuva oire on sama mitä epäilin aiemmin kilirauhasen vajaatoiminnasta johtuneeksi. Olen kyllä viime aikoina napsinut varmuudeksi rautaa purkista, mutta se ei taida olla ainakaan pidemmässä juoksussa kovin järkevää jos arvot ovatkin kunnossa. Pitänee siis käydä yksityseillä testaamassa vielä se jos olo ei pian helpota.

Mutta takaisin aiheeseen, eli hiustenlähtöön! Kyllähän siis hiuksia minulta edelleen lähtee, mutta enää normaalin rajoissa. Haluan muistuttaa kaikkia raskauden jäleisestä hiustenlähöstä kärsiviä, että tila on täysin normaali ja usein helpottaa muutamassa kuukaudessa. Minä itse olin hermona kun hiuksia lähti vielä viidenkin kuukauden jälkeen, mutta oikeasti sekin aika on vielä ihan normaali! Jossain tapauksissa hiuksia voi irrota jopa puoli vuotta tai jopa vuoden.

Kaikki tämä johtuu siitä, kun raskauden aikana hiuksia ei lähde, eli kyse ei useimmissa tapauksissa ole sen vakavammasta. Samaan aikaan uusia hiuksia kasvaa kuitenkin kokoajan lisää. Mutta toki jos täysin kaljuja kohtia alkaa ilmaantumaan (muuallekin kun ohimoille) tai itsestään alkaa tuntumaan (kuten itsestäni), ettei kaikki ole nyt normaalin rajoissa, niin kannattaa ottaa yhteys lääkäriin.

Useimmissa tapauksissa se hiustenlähtö kuitenkin loppuu ja lopulta ne ärsyttävät ja jokapuolelle sojottavat vauvahiuketkin kasvavat normaaliin mittaansa. Jos siis olet ihmetellyt, miksi niin moni äiti pitää hiukset aina samanlaisella nutturalla tai leikkaa ne lyhyiksi, niin tässä syy.


MITEN PÄÄSTÄ EROON RASKAUSKILOISTA

7/09/2018

Tässä viimeisimmässä raskaudessa minulle tuli painoa parisenkymmentä kiloa. En osaa sanoa ihan tarkkaa lukua, sillä en omista vaakaa, enkä siksi tiedä mitä tarkalleen painoin ennen raskautta. Viimeisen kerran kävin vaa’alla noin viikkoa ennen synnytystä. Silloin näyttöön paukahti kevyet 100 kiloa. Jonkinlainen saavutus kai sekin. Nyt kolmessa viikossa kiloja on lähtenyt kymmenen.

Normaali, tai ainakin neuvolan suosittelema, painonnousu raskauden aikana on lähteestä riippuen 8-12 tai 10-16 kiloa. Kuitenkaan parinkymmenen tai jopa kolmenkymmenen kilon nousu painossa ei ole tavatonta. Toisilla toki taas paino ei välttämättä nouse juuri ollenkaan tai jopa laskee, mutta se ei ole kovin yleistä.

Itselleni raskausiakana painoa kertyy helposti, edellisissä jopa kolmekymmentä kiloa. Omassa tapauksessani kiloja ei kuitenkaan ole tullut siksi että elintapani olisivat olleet huonot, tai ainakaan täysin sen takia. Kaikissa kolmessa raskaudessa olen sairastanut rajua raskauspahoinvoitoa, hyperemeesiä. Tämä on tarkoittanut sitä, että ensimmäiset raskauskuukaudet olen oksentanut päivittäin kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Puolivälin jälkeen satunnaisemmin. Tämä kolmas raskauteni oli näistä kaikista helpoin, vaikka loppuun saakka kärsinkin vielä ajoittaiseta pahoinvoinnista ja oksentelin aina välillä.

Muiden hyperemeesipotilaiden kokemuksia kuullessani suurimalla osalla paino putoaa jatkuvan oksentamisen ja ruokahaluttomuuden seurauksena, mutta pienellä osalla se nousee jopa keskimääräistä enemmän. Itse järkeilen asian niin, että keho yritää kaikin voimin turvata vauvan ravinnonsaannin ja tarttuu tiukasti jokaikiseen kaloriin jonka se saa – ja kerryttää näin rasvavarastoja. Osansa saattaa olla myös monirakkulaisilla munararjoillani, joihin liittyy myös aineenvaihdunnan häiriöitä. Kuka tietää. Tai sitten kyse on ihan puhtaasti vain siitä, kuten neuvolan terkkakin sanoi, että joillekin painoa vaan kertyy vähän enemmän.

Jos painoa tulee sen parisenkymmentä kiloa, kuka tahansa voi järkeillä ettei kyse ole vain vauvasta, lapsivedestä ja istukasta. Myös rinnat kasvavat, kehon veri- ja nestemäärä lisääntyy ja imetyksen aikana tarvittava rasvavarasto alkaa kasvaa. Itselleni tuli ainakin melko paljon turvotusta, mutta myös ihan sitä rehellistä rasvaa. Varsinkin reidet paksuuntuivat ja niihin kertyi selluliittia, lisäksi painonnousu näkyi myös käsivarsissa ja kasvoissa.

No kuinka niistä raskauskiloista sitten pääsee eroon? Sillä tokihan synnytyksen jälkeen on alettava kuntokuurille ja polettua äkkiä kaikki ylimääräinen pois, eikö? NO EI!

Ainakin oma paras neuvoni on vain antaa ja ennenkaikkea olla itselleen lempeä ja armollinen. Niillä kertyneillä kiloilla on tosiaan tarkoitus, eli toimia polttoaineena imetyksen aikana. Onnistuessaan imetys kuluttaa päivässä keskimäärin 600 kaloria. Äidin vanha rasvakudos on taas vuosien mittaan kerännyt itseensä myös erilaisia ympäristömyrkkyjä, siksi uusi rasva on parempi rakennusaine maidolle joitteivat nämä myrkyt siirry vauvaan.

Laihduttaminen haittaa helposti myös maidontuloa. Huomasin sen itse kun jätin viime viikolla suklaan pois. Parin patukan ja pastalautasen tankkauksella sitä alkoi taas tulemaan kuten aiemmin. Ja jos imetys ei jostain syystä onnistu, tai äiti ei halua imettää, karisevat ne kilot oman kokemukseni mukaan silti pikkuhilja, kunhan malttaa antaa vähän aikaa.

Mielestäni kenenkään synnytäneen äidin ei tarvitsekkaan olla huippukunnossa tai vanhoissa mitoissa edes kovinkaan pian (tai koskaan) synnytyksen jälkeen. Useimpien meidän keho muuttuu raskausaikana, eikä välttämättä palaudu ikinä entiselleen. Jos tämän asian sisäistää ja hyväksyy, on oma elämäkin paljon helpompaa ja kivempaa. Lapsen saaneen naisen keho on tehnyt ihmellisen ja todella suuren työn, joten on aika ihme jos siitä ei jäisi mitään merkkejä kehoon.

Oman terveyden kannalta tietenkään merkittävä ylipaino ei ole suositeltavaa, mutta ei myöskään asiasta stressaaminen tai pikadetit. Itsestään voi pitää myös silloin kun bmi ei ole ihanteellisissa lukemissa. Itsestään pitäminen tai itsensä rakastaminen ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö tulevaisuudessa haluaa voida vielä paremmin ja pitää itsestään huolta. Se on itseasiassa helpompaa silloin kun itsestään pitää. Painoa voi pudottaa myös lempeästi ja ilman itseinhoa.

Omat vinkkini lempeään raskauden jälkeiseen painonpudotukseen:

– Nuuhkuttele vauvaa, pidä lähellä ja pesi niin paljon kun mieli tekee.
– Katso itseäsi pelistä ihaillen ja itsellesi hymyillen – vau, kehosi on saanut aikaan ihmeen!
– Aloita liikunta kevyesti, esimerkiksi vaunuja ulkona työnnellen.
– Syö ja juo hyvin, älä jätä aterioita välistä. Ei ole huono idea vaikka toivoa aamiasta edes silloin tällöin sänkyyn.
– Ota ja pyydä välillä omaa aikaa, tee jotain kivaa, kuten käy kävelyllä yksin tai kaverin kanssa – tai vaikka lasillisella viiniä!
– Hauska tapa keksiä tekemistä vauvan kanssa ja tavata uusia ihmisiä on erilaiset vauvajumpat.
– Unohda ne tavoitefarkut sinne kaapin perälle.
– Harrasta liikuntaa joka saa sinut iloiseksi ja energiseksi.
– Herkuttele aina välillä – olet sen ansainnut!
– Anna itsellesi aikaa, unohda vaaka ja mittanauhat. Tärkeintä että voit ja tunnet itsesi hyväksi, pelkkä paino ei kerro hyvinvoinnistasi.

Kuvat ovat parin vuoden takaa, edelleen sama hyvä fiilis.