Tästä aiheesta ei mielestäni voi puhua liikaa; itsensä hyväksyminen ja itsestään huolen pitäminen. Minä en todellakaan ole siinä aina mikään malliesimerkki, mutta tämän asian oivaltaminen muutama vuosi sitten paransi elämänlaatuani huomattavasti. Vuosikausia ajattelin, että jos vain olisin laiha ratkaisisi se kaikki ongelmani. Alotin laihduttamaan ensimmäisen kerran kun olin vasta neljännellä luokalla, eikä minulla todellakaan ollut silloin yhtään mitään ylimääräistä mistä laihduttaa. Lehdistä ja musavideoista tulevat kauneusihanteet ja sitäkautta tulevat paineet olivat valtavat. Anorektinen laihuus oli suurinta muotia, mutta minä olin naisellisella ruumiinrakenteellani aivan toisenlaisen. Muistan selvästi että joskus oikeasti jopa toivoin sairastuvani anoreksiaan, siis ala-aste ikäisenä!

Koko nuoruuteni kuvittelin oleva lihava, vaikka en sitä ollutkaan. En vain ollut laisinkaan tyytyväinen itseeni ja minäkuvani oli aivan vääristynyt. Harrastin tanssia, joka harrastuksena oli todella ihana, mutta toi entistä enemmän ulkonäköpaineita. Ainakaan silloin tanssipiireissä ei mietitty terveellisyyttä tai hyvinvointia, vaan kiloja karistettiin hinnalla millä hyvällä. Siihen aikaan jopa nuorten lehdissä oli laihdutusvinkkejä niin kaalikeittokuurista lentoemäntädiettiin. Ruoka ja laihtuminen pyöri mielessä jatkuvasti. Pikkuhiljaa niitä kilojakin alkoi sitten ihan oikeasti tulla, kun epäterveellisesti laihdutettut kilot palasivatkin aina korkojen kera.

Raskaudet toivat kiloja entisestään, ja muutenkin muuttivat kehoani hyvin radikaalisti. Pienten lasten kanssa oli vain helppo linoittutua sohvannurkkaan ja hakea lohtua suklaalevystä. Kuvittelin että jos menisin vaikka kuntosalille, kaikki olisivat vaan naureskelleet että mitä tuo läskikin tuossa nyt yrittää. Vielä tässäkin vaiheessa kuvittelin että jos vain olisin laiha olisin parempi ihminen, parempi äiti ja onnellisempi parisuhteessani. Kuvittelin sen olevan ainut ratkaisu, mutten kuitenkaan saanut tehtyä mitään sen eteen. En pitänyt peilikuvastani ja sain lohtua oikeastaan vain syömisestä. Lukemattomat maanantait aloitin aina sen laihdutuskuurin, mutta kun viimeistän viikon päästä repsahdin johonkin kiellettyyn oli se sitten siinä. Otin repasahdukset raskaasti itseeni ja joka kerta tunsin olevani aina vähän huonompi ihminen.

Sitten, kohta kaksi vuotta sitten, erosin lasteni isästä. Se oli puhtaasti itsekäs teko, mutta sen seuraksena aloin näkemään maailmaa ja omaa elämääni hieman toisinlaisin silmin. Tajusin että vain minä itse olen vastuussa omasta onnellisuudestani, ja tähän saakka olin lähinnä vain ollut sen tiellä. Ero oli rankka prosessi, se vei paljon voimia mutta jännästi samaan aikaan se oli myös voimaanuttavaa. Tavallaan tutustuin vasta silloin itseeni kunnolla.

Sitten kesällä 2013 tein jotain jonka seurauksia en osannut ikinä kuvitellakkaan. Julkaisin itsestäni kuvan alusvaattesilla, raskausarpien ja liikakilojen kera. Se yksi napin painallus kevensi harteillani olevaa taakkaa noin miljoona kiloa. Se yksi painallus ja vuosien itseinho oli kadonnut. Katsoin kuvaani läppärin näytöllä ja tunsin itseni hyväksi. Näin jotain kaunista vaikka se ei ollut lähelläkään yleisiä kauneusihanteita. Tajusin että minulla on vain tämä yksi elämä elettävänä, miksi tuhlaisin sen murehtimalla kilojani tai raskausarpiani. Mielummin nauttisin siitä ja teksisin asioita joita tahtoisin.

Jo aiemmin, eron jälkeen, oli muutama kilo lähtenyt itsestään, mutta tämän oivalluksen jälkeen niitä alkoi oikeasti karisemaan. Ei sillä että olisin taas ryhtynyt jollekkin älyttömälle dietille, vaan siksi että tunsin itseni hyväksi ja tahdoin myös tehdä itselleni hyvää. Aloin syömään terveellisimmin ja innostuin liikkumaan enemmän, en siksi että laihtuisin, vaan siksi se sai oloni vieläkin paremmaksi. Se että itsensä hyväksyy sellaisena kun on ei sulje pois sitä, että eläisi terveellisesti.

Haluan edelleen laihtua, mutta tehdä sen itselleni lempeästi, eli terveellisten elämäntapojen kautta. En tuijota vaa´an lukemia tai laske kaloreita. Haluan elää onnellisesti ja myös hemmotella itseäni. Toki syön välillä epäteveellsiesti, herkuttelen tai juhlin yömyöhään. Mutta sen sijaan että ruoskin sen jälkeen itseäni siitä miten huono ja läski olen, teen mielummin puhdistavan smoothien tai nukun univelat pois ja jatkan elämää positiivisin mielin.

Haluan vaan sanoa kaikille että olkaa itsellenne armollisia, rakastakaa itseänne ja olkaa välillä vähän itsekkäitä. Ja syökää välillä kakkua, olette varmasti sen ansainneet.

ps. Kaupoista löytyy juuri nyt Me Naisten KILOT VEKS-lehti jossa kerron viiden sivun verran tarinaani tästä aiheesta.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Nykyään katukuvassa näkee toinen toistaan tyylikkäämpiä ja persoonallisesti puettuja lapsia. Eikä se että lapsella on uusimpien trendimerkkien vaatteet yllään tee missään nimeessä pelkästään sitä tyyliä, vaan isoveljen vanhat pöksyt ja mummon kutoma villatakki päällä sitä vasta stylejä ollaankin! Tiedätte varmasti mitä tarkoitan!

Ystäväni Miia, Piia ja Tiina pistivät kesällä pystyyn pitkään odotetun sivuston, Kid-Looksin. Sivun josta voi käydä ihastelemassa mitä söpömpiä pikku tyylitaitureita – lapsellisessa hengessä tietenkin! Vitsit mikä kesän kaipuu tuli myös noista ihan ensimmäisitä kuvista.

Uusia kuvia päivyttyy sivulle aina pikkuhiljaa, ja mielestäni on tosi kiva ettei ne ole kaikki vain Helsingissä otettuja. Käykäähän kurkkimassa ja kertokaa jos satuitte bongamaan tuttuja naamoja 😉 !

Tässä meidän pojat ihan omissa kidlooks-kuvissa muutama päivä sitten – kun ei vielä ollut LUNTA! Aika hauskan näköinen kyllä tuo meidän piha nyt, kun keltaisia lehtiä on tosi paljon ja niiden päälle on ripotellut valkoisia hiutaleita.

Kaapo: takki Makia* huppari H&M, housut Mini Rodini, kengät Vans* pipo Carlings
Elvis: takki Makia* housut Bogi, kengät Nike* , huivi Aarrekid*, pipo Seppälä, lapaset H&M

*saatu blogin kautta

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Teen sitä välillä ihan tarkoituksella, mutta välillä huomaan myös että olemme vahingossa lähteneet kaikki ulos ihan samanlaisissa vaatteissa. Onhan se nyt vähän hassua että koko perhe on vaikkapa pukeutunut maastotakkeihin, samanlaisiin pipoihin ja tennareihin. Mutta samalla se on minusta jotenkin tosi söpöä.

Tällä kertaa meitä kaikkia ei sentään yhdistänyt kun vain saman merkin kengät. Lastenvaateinnostukeni on viimeaikoina hiipunut, tai toki tykkään kivoista vaatteista edelleen, mutta ostan niitä lähinnä kun kohdalle osuvat – en päivystä uusia mallistoja niiden ilmestymishetkellä tai tilaille loppuunmyytyjä kappaleita ylihintaisilla postareilla jostain Koreasta. Mutta kenkien kanssa on nykyisin vähän eri juttu. Olen ihan hulluna sneakereihin, ja etenkin noihin lasten söpöihin pikkuisiin kenkiin. Osa tästä innostuksesta johtunee varmasti myös siitä, että poikien jalat eivät enää kasva niin hurjaa vauhtia kun ennen, joten kengille jää entistä enemmän käyttöaikaa. Tietysti on vähän epäreilua, että nykyään lapsillani on alkaa olemaan enemmän ja hienompia kenkiä kun minulla.

Poikien kengissä suosin nykyään ehdottomasti tarrallisia malleja. Pikkujuttuja, mutta kun molemmat lapset saavat itse puettua ja riisuttua kenkänsä, auttaa se tässä sykyisessä pukemisrumbassa. Ja luulen että päiväkodissakin arvostetaan. Vaikka lasten kengät kuluvat melko nopeasti, kannattaa laadukkaisiin kenkiin mielestäni silti panostaa. Esimerkiksi nahka on aina hyvä valinta, niin syys -ja talvikengissä mutta vaikkapa myös sandaaleissa. Oikean kokoistenkin pitää kenkien luonnolisesti olla, lastenkenkiin pitäisi jäädä ainakin 1,5cm vapaata tilaa varpaisiin.

Mutta nyt ei ollut takoitus kirjoitella sen enempää oikeanlaisten kenkien valinnasta, vaan näistä meidän uusista Nikeistä! Pienen yhteistyön merkeissä sain valita Lekmeriltä pojille muutamia leluja. Olen mieltänyt kyseisen nettikaupan aina juurikin vain suureksi lelujen nettikaupaksi, mutta ilokseni huomasin siellä olevan myös mm. laaja valikoima
lasten Nikejä. Kenkiä oli vaikka kuinka, niin tytöille kun pojille, ihan vauvakoosta alkaen isommillekkin lapsille. Itseassa nuo minunkin kenkäni ovat sieltä, suurin koko näytti ainakin silloin olevan 38.5. Kenkien lisäksi Nikeltä löytyy myös erilaisia vaatteita sekä reppuja.

Rakastan omiani, viime talvena osatamia Air Maxeja, ja keväällä löysin sellaiset myös Elvikselle Niken tehtaanmyymältästä Espanjasta. Joten olihan nyt sitten korkea aika myös Kaapon saada omansa. Tykkään hirveästi noista Kaapon kengistä, tiedän niiden olevan superhyvät jalassa ja sen lisäksi ne näyttävät tosi hienoilta. Kengissä on tarra ja joustavat nauhat, joten ne on tosi helppo saada jalkaan. Elvikselle otin sitten vähän värikkäämät kengät, ne on helpompi päiväkodissa sitten itse kenkähyllystä löytää. Pitkävartinen force-malli ei ole itselleni tuttu, mutta menosta päätellen nekin tuntuvat hyvältä jalassa. Elvis haluaa jostain syystä aina käyttää kenkälusikkaa (vaikka se näyttääkin tosi hankalalta) ja näiden kanssa se jopa onnistuu, johtuen varmaankin juuri tuosta pitkästä varresta.

Itse en vieläkään ole kyllästynyt lenkkarien ja muuten siistimpien vaatteiden, kuten vaikka tässä vekkihameen, yhdistämiseen. Ja kun vaatteissa käytän tosi tosi paljon mustaa, on kiva kengissä sitten valita vähän kreisimpiä väriyhdistelmiä. Vai mitä pidätte näistä sinisen ja pinkin yhdistelmistä?

Minkälaisia kenkiä teiltä löytyy ja tykkäättekö samistella tai käyttää lapsilla vaikkapa samanlaisia kenkiä kun itsellänne?

PS Sain eilen ihania uutisia kun kuulin että olette käyneet äänestämässä blogiani ahkerasti vuoden inspiroivommaksi perheblogiksi! Kiitos siitä! Tällä hetkellä ollaan siis viiden eniten äänestetyn joukossa, mutta olisihan se ihan huippua päästä sinne TOP 3:seen. Käykäähän siis vielä klikkaamassa äänenne suosikeillenne joohan, tämä ilta enään aikaa!

Postauksen kengät saatu Lekmeristä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Vielä vähän shoppailujuttuja! Kuten jo aiemmin kerroin, pääsin Indiedaysin ja Tjäreborgin kampanjan myötä matkalle Pariisiin. Oli todella ihana vihdoin päästä kaupunkiin josta olen kuullut paljon, mutten ikinä aiemmin pääsyt itse käymään. Kaupunki oli kaunis, ruoka hyvää ja ihmiset älyttömän tyylikkäitä. Jos matkapäiviä olisi ollut enemmän, olisin mielläni viettänyt yhden päivän vain kuvaillen ihmisiä. Niin toki paikalliset hurmasivat klaissisella tyylitajullaan ja kauneudellaan, mutta monesti jäin ihastelemaan myös japanilais turistien huikean persoonallisia tyylejä.

Viimeisen päivän pyhitimme shoppailulle. Olimme saaneet paljon hyviä vinkkejä muunmuassa erilaisista isoista kauppakeskuksista, mutta koska aikamme oli rajallinen, ajattelin että shoppailun lomassa olisi kuitenkin kiva nähdä myös kaupunkia ja kenties löytää pieniä paikallisia putiikkeja.

Pikaisella googlailulla selvisi että niin ainakin American Apparel, Urban Outfitters sekä Adidas Orginalsin liikkeet sijaitsivat lähellä toisiaan Marsaisksen-kaupunginosassa (jota sitäkin oltiin meille suositeltu), joten päätimme suunnata sinne. Matkustimme metrolla Hotel de Villen asemalle, josta ylös astellessa tuli heti fiilis, että tämä juuri sitä mitä ainakin itse hain. Toki olisi ollut hienoa kierrellä hulppeat Chanelin, Luis Vuittonin, Vercacen yms liikket, ihan jo mielenkiinnosta ja sen takia kun kerta nyt Pariisissa ollaan. Mutta enemmän kiinnosti ihan oikeasti ostaa jotain kivaa pientä itselle sekä aistia paikallista tunnelmaa, ihan kuitenkaan koko palkkaa heti tuhlaamatta. Marsaiksen pääkadulta, Rue de Rivolilta, tai siitä lähteviltä sivukaduilta löytyy oikeastaan kaikki mahdolliset ketjuliikkeet. Lähinnä vaate -ja kenkäkauppoja, mutta myös (isoimmat ikinä nähneeni) Macin ja Sheporan liikkeet sekä sisustusliikkeistä ainakin Habitat. Lasten liikkeistä bongasin perus h&m ja Zaran lisäksi ainakin GAP Kids ja Babyn sekä DPAMin. Ja paljon siis sellaisia ketjuja joita ei suomesta löydy tai joidenka merkkejä saa vaan hyvin suppeasti.

Joku kuvaili Marsaista Kallio-henkiseksi, itselleni kaikkien kauppojen ja ravintoloiden takia tuli kuitenkin mieleen enemmän Tukholman Södermalm. Paljon ihmisiä, paljon kauppoja, paljon kahviloita, paljon ravintoloita, kiva urbaani fiilis ja kivan näköistä porukkaa. Oikeastaan lopulta en edes ostanut juuri mitään ihmeellistä, nautin vain kun sain kierrellä ja katsella – imeä itseeni vielä viimeiset Pariisin tunnelmat. Tuo Marsais oli kyllä todella mieleiseni paikka.

Nyt kun täällä kotona taas palataan arkeen, niin palataan sitä myös blogissa. Ehkä vielä myöhemmin fiilistelen tai ikävöin Pariisia, mutta seuraavat päivät blogi täyttyy taas tutuista arkisista jutuista, Kaaposta ja Elvisestä ja siitä kaikesta vanhasta ihanasta hömpästä. Ja postaustoiveita saa aina jättää jos sellaisia on! Nyt tämä pahin syyskiire alkaa toivottavasti helpottamaan ja aikaa on taas entistä enemmän blogille.

Muistuttelen kuitenkin vielä että TÄÄLLÄ voi käydä osallistumassa matkajaljakortin arvontaan, ja että omia matkavinkkejä voi käydä jättämässä TÄNNE. Ja toki olisi kiva tulevaisuutta ajatellen kuulla myös teidän lemppari shoppailupaikat Pariisissa!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Ja niin se vauva täytti tänään jo kolme vuotta. Muistelin eilen facebookissa Elviksen synnytystä, sitä joka kesti 102,5 tuntia. Hulluinta mitä olen ikinä tehnyt ja tekisin koska vain uudestaan.

Kolme vuotta on kulkenut sivillä. Kuulostaa rankalta, mutta onhan se vähän niin että toinen lapsi menee vaan siinä ekan vanavedessä. Ainakin sinä ensimmäisenä vauvavuotena, siksi ajankulku tuntuu varmaan vielä tuplanopealta. On ollut hienoa seurata tässä vuosien aikana sitä että millainen persoona Elviksestä oikein kehkeytyy.

Siinä missä Kaapo näyttää paljon isältään, on Elvis taas ihan miniversio minusta. Hassua nähdä tismalleen samat ilmeet ja eleet, jotka itselleni ovat tuttuja esimerkiksi lapsuuden valokuvistani. Myös luonteen puolesta pojat ovat ihan erilaisia. Se kävi ilmi jo synnytyssairaalassa. Nimittäin että tässä on kyseessä nyt melko pippurinen tapaus.

Tempperamentiltaan Elvis on siis hyvin räiskyvä ja itsetietoinen. Hän tietää mitä haluaa, miten asiat pitää tehdä ja ne pitää myös tehdä sillä samaisella sekunnilla. Samalla hän on kuitenkin hyvin empaattinen. Isoveljeä kokoajan seuraten Elvis on jo kolmevuotiaana hyvin omatoiminen, osaa ja haluaa (ainakin välillä) tehdä asioita ihan itse.

Tällä hetkellä uhma tuntusi olevan huipussaan, en ainakaan voi usko että se tuosta voisi vielä pahentua. leikit ovat usein vauhdikkaita ja jopa rajuja, mutta kyllä Elvis välillä jaksaa pitkäänkin puuhastella rauhassa vaikka legojen parissa. Mielikuvitus on myös huikea, kuten lapsilla yleensäkkin – myös erilaiset rooli -ja pukuleikit ovat jo pitkään olleet tosi mieluisia.

Puhetta tulee kokoajan lisää ja se selkiytyy pikkuhiljaa. Äitinä sitä itse tietysti ymmärtää paljon paremmin kun muut. Yövaippa jätettiin pois ekoja kertoja joskus loppukesästä, vaihtelevalla menestyksellä sen kanssa. Elvishän vaihtoi päiväkodissa jo isojen (3-5v) heti kesäloman jälkeen ja onkin siinä ajassa kehittynyt huimasti juurikin näiden erilaisten taitojen kanssa. Hän käy vessassa omatoimisesti, osaa ottaa juotavaa kun janottaa sekä pukea ja riisua ulkovaatteet. Nyt harjoitellaan sormilla uuden iän näyttämistä ja lelujen jakamista kavereiden kanssa, hankalia juttuja molemmat!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.