Minulta on viime viikkoina kysytty erikoisen monta kertaa sama kysymys, ”mitä teidän pojat harrastaa?”. Vastaukseni on joka kerta on ollut yhtä epämääräinen, ”no ööh, ääh, siis ei ne sillai mitään säännöllistä just nyt, mutta kyllähän ne vähän kaikkee”.

Me emme elä kovinkaan säännöllisen rytmin elämää, emmekä ole myöskään kokeneet, että kovin säännölliset menot siksi sopisivat meille. Riittää kun saadaan lapset päiväkotiin ja kouluun oikeaan aikaan, syödään ja mennään nukkumaan samoihin aikoihin. Kaikki muu elämä siinä ympärillä saattaa joka päivä olla aivan erilaista. Oikeastaan liika suunnittelu ja menojen aikatauluttaminen pitkän ajan päähän ahdistaa jopa.

Kun Kaapo ei viime keväänä mahtunutkaan haluamaansa jalkapallojoukkueeseen se toki harmitti, mutta samalla olin vähän helpottunut. Sen lisäksi, että minua etukäteen hirvitti ajatus pari kertaa viikossa olevista treeneistä, en uskonut myöskään silloisen eskarilaisen olevan valmis moiseen.

Olimme edellistalvena käyttäneet poikia tanssitunneilla. Ja sinnekin tiettyyn aikaan, tiettynä päivänä selviytyminen oli välillä aikamoisen työn ja tuskan takana. Sitä harrastusta olisimme mielellämme jatkaneet, jos vain tunneilla käyminen olisi ollut joustavampaa. Eli vaikka että viikossa olisi ollut kolme eri vaihtoehtoa, jonne sitten mennä.

Nyt taas tuon ekaluokan alkamisen jälkeen nämä illat ollaan pyhitetty ihan kotosalla oloon. Sen verran voimille tämä ihan uudenlainen arki on ottanut. Viikonloppuisin taas on ollut ihana vain viettää aikaa yhdessä. Kaapo on ollut todella väsynyt, uuden harrastuksen aloittaminen olisi tuntunut olevan vain liikaa.

Välillä olen miettinyt, että olenko nyt kauhean huono ihminen, enkä tarjoa tarpeeksi virikkeitä lapsille. Toisaalta olen sitä mieltä, että eivät tämän ikäiset lapset välttämättä tarvitse säännöllistä harrastusta. Sillä kyllähän me kaikenlaista kuitenkin tehdään. Pojilla on soittimia, he piirtävät ja maalaavat paljon, pelaavat ulkona ja sisällä, kuunnellaan musiikkia, käydään museoissa, uimassa ja lisäksi kaikki päiväkodissa, koulussa ja iltapäiväkerhossa tehtävät jutut. Kuulostaa minusta ihan hyvältä.

Keväällä olisi kuitenkin tarkoitus saada Kaapo sitten vihdoin sinne futikseen. Elvis puolestaan haluaisi alkaa harrastamaan jääkeikkoa (apua) ja taidekerhoa. Kauhulla odotan jo sitä roudaamista, aikatauluttamista sekä kentän ja kaukalon laidalla seisomista. Mutta se kaikki sitten vasta ensi vuonna.

Harrastetaanko teillä ja jos niin miksi, mitä ja kuinka usein? Ja sama kysymys jos ei, eli miksi ei? Onko joku muukin saanut harrastamattomuudesta huonoja-omatuntoja, vaikka tietäisikin sen olevan oikea päätös?

Ps. Eikös olekkin aivan ihana Elviksellä kuvissa oleva asu? Saatiin se ja kengät eilen Mini Rodinilta. Se on heidän yhteistyömallistostaan Adidaksen kanssa. Yhteistyö kestää vuoden ja tämä oli siis vasta ensimmäinen julkaisu siitä. Kaikki puvut taidettiin muuten myydä loppuun ihan hetkessä. Tuttuun Rodini-tyyliin, vaatteet ja kengät on valmistettu luomupuuvillasta sekä kierrätysmateriaaleista.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Saan todella usein kiitosta siitä, miten olen näyttänyt, ettei oma elämän tarvitse loppua lasten saamiseen. Eikä sen todellakaan tarvitse, sittenhän se vasta alkaa!

On hienoa että olen esimerkilläni helpottanut tai auttanut niitä, jotka ovat ensimmäistä lastaan odottaessa pelänneet ja kauhistellut sitä, mitä kaikille omille jutuille tapahtuu sitten kun lapsi tulee.

Vanhemmuus tottakai muuttaa ihmistä. Alkukantaiset vaistot heräävät ja lapsesta tulee koko elämän ykkösjuttu. Pieni vauva tarvitsee todella paljon hoivaa, aikaa ja energiaa. Se että muuttuu äidiksi, ei kuitenkaan vie sitä omaa persoonaa pois. Vauvavuotena on helppo unohtaa, jopa kadottaa itsensä. Vanhemmuuteen on helppo hukkua. Siksi kannattaa säännöllisesti myös hoivata itseään. Antaa itselle aikaa ja tehdä niitä asioita jotka kiinnostaa.

Elämä muuttuu lapsen myötä, tottakai. Loppupeleissä on kuitenkin hyvin vähän asioita, jotka pitäisi kokonaan unohtaa perheen perustamisen jälkeen. Lasten kanssa voi hyvin tehdä paljonkin samoja juttuja, mitä aiemminkin teki. Itse olen esimerkiksi nauttinut todella paljon lasten kanssa matkustelusta. Olen silti myös viimeisten vuosien aikana käynyt vähintään kerran vuodessa yksin viikon reissulla ulkomailla.

Ihan pikkulapsiaikana sekä minä itse, että samassa elämänvaiheessa olevat ystävät olivat samaa mieltä yhdestä asiasta. Nimittäin siitä, että omaa aikaa on otettava. Vaikka väkisin. Edes kerran-pari viikossa oli hyvä tehdä jotain, vaikka edes tunnin ajan. Käydä lenkillä, leffassa, tavata ystävää tai mennä vaikka yksin kahville. Välillä sitä piti ihan pakottaa itsensä ulos. Kotona odotti pyykit, tiskit ja levällään olevat lelut. Sitä tuntui niin väärältä ottaa omaa aikaa, kun olisi ollut muutenkin vaikka mitä tekemistä. Vanhempana olossa yksi vaikeimpia juttuja onkin olla itsekäs. Sitä kun tuppaa laittamaan kaiken muun itsensä edelle.

Vanhemmuuden ei pitäisi määritellä sitä millainen ihminen olet, se on vain yksi asia lisää persoonassasi. Entä sitten kun lapset kasvavat ja itsenäistyvät ja olet koko elämäsi elänyt vain muille ja muita varten? Sitä voi olla aika hukassa itsensä kanssa siinä vaiheessa.

Matkailun lisäksi ihan arjessa tykkään lasten kanssa käydä leffassa, ravintolassa syömässä, museoissa, kavereita tapaamassa. Välillä käydään shoppailemassa, erilaisissa tapahtumissa, festareilla, kahviloissa, uimassa, puistossa, kirjastossa. Perusjuttuja joita tekisin muutenkin.

Koska lapset asuvat joka toinen viikko isällään, on minun helppo tietysti ottaa sitä omaa aikaa. Suurin osa ajasta menee blogin tai kolujuttujen parissa. Muuten sitten tykkään tavata kavereita, pyöriä kaupungilla ja käydä keikoilla. Minua on myös syyllistetty siitä, että teen omia juttujani. On hyvin omituinen ajatus, että vanhemmaksi tullessaan pitäisi unohtaa kaikki muu ja jotenkin muuttua ihan uudeksi ihmiseksi. Uskon että tällaiset ajatukset ovat juurikin sellaisten ihmisten päästä, jotka eivät ole saaneet sitä omaa aikaa. Kyllähän sitä silloin katkeroituu helposti.

Juuri viimeksi tänä aamuna sain viestin nuorelta naiselta, joka kertoi odottavansa ensimmäistä lastaan. Häntä oli pitkään ahdistanut ajatus, että elämä loppuu nyt ainakin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi lapsen takia. Hän oli kuitenkin piristynyt huomatessaan, että ei koko vanhaa elämää tarvitsekaan jättää taakseen.

Vanhemmuus on ihanaa ja ainakin paras asia mitä minulle on ikinä tapahtunut. Se voi kuitenkin olla myös jatkuvaa uhrautumista ja syyllistymistä. Oma paras neuvoni on se, että tee asioista mistä pidät, yhdessä ja erikseen. Ole terveellä tavalla itsekäs. Ota omaa aikaa ja äläkä unohda kuka olet. Maailma muuttuu ja mullistuu, niin sinäkin, kaikki me kasvamme ja kehitymme – lapsilla tai ilman. Kaikki me olemme myös itse vastuussa omasta onnestamme, ja oma onneni koostuu juurikin siitä, että teen asioita joista tykkään ja olen ihan vain oma itseni.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Lasten oikeudet ovat olleet meillä täällä kotona puheenaiheena koko viime viikon. Kaapolla oli koulussa elämänkatsomuksen tunneilla ollut puhetta näistä ja eilen olikin kansainvälinen lasten oikeuksien päivä. Tässä vielä muistutuksena YK:n kirjaamat lasten oikeudet. Niiden lukeminen ajoittain tekee hyvää ihan meille kaikille ja muistuttaa, sillä näitä hyvinkin yksinkertaisia asioita ei aina tule mietittyä.

1. Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia. Nämä oikeudet kuuluvat poikkeuksetta jokaiselle lapselle yhtäläisesti ja erottamatta katsomatta hänen tai hänen perheensä rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan asemaan.

2. Lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua ja hänelle tulee lainsäädännöllä tai muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Säädettäessä tätä tarkoittavia lakeja lapsen etujen tulee olla tärkeimpänä näkökohtana.

3. Lapsella tulee syntymästään lähtien olla oikeus nimeen ja kansalaisuuteen.

4. Lapsen tulee saada nauttia sosiaalista turvaa. Hänen tulee saada kasvaa ja kehittyä terveenä. Lapsen ja hänen äitinsä on sen vuoksi saatava erityistä hoitoa ja huolenpitoa siihen luettuna asianmukainen hoito ennen ja jälkeen synnytyksen. Lapsella tulee olla oikeus asianmukaiseen ravintoon, asumiseen, virkistykseen ja lääkintähuoltoon.

5. Lapsen, joka on ruumiillisesti, henkisesti tai sosiaalisesti vajaakykyinen, tulee saada erityistä tilansa edellyttämää erikoishoitoa, -kasvatusta ja -huolenpitoa.

6. Lapsi tarvitsee kehittyäkseen tasapainoiseksi yksilöksi rakkautta ja ymmärtämystä. Hänen tulee saada kasvaa, mikäli mahdollista, vanhempiensa huolenpidon ja vastuun alaisena, ja joka tapauksessa ilmapiirissä, jossa hän saa tuntea hellyyttä sekä moraalista ja siveellistä turvallisuutta; varhaisiässä olevaa lasta ei saa erottaa äidistään kuin poikkeustapauksessa. Yhteiskunnan ja viranomaisten velvollisuutena on osoittaa erityistä huolenpitoa niille lapsille, jotka ovat vailla perheensä turvaa ja riittäviä toimeentulomahdollisuuksia. On suotava, että suurten perheiden lasten ylläpitoa helpotetaan valtion avustuksin ja muulla avustustoiminnalla.

7. Lapsella on oikeus saada koulutusta, jonka ainakin alkeisasteella tulee olla maksuton ja pakollinen. Hänen tulee saada koulutusta, joka edistää hänen yleissivistystään ja suo jokaiselle yhtäläisen mahdollisuuden kehittää kykyjään, yksilöllistä arvostelukykyään sekä moraalista ja sosiaalista vastuuntuntoaan tullakseen hyödylliseksi yhteiskunnan jäseneksi. Lapsen koulutuksesta ja ohjauksesta vastuussa olevien on johtavana periaatteena pidettävä lapsen parasta; ensisijaisesti tämä vastuu kuuluu lapsen vanhemmille. Lapsella tulee olla riittävät mahdollisuudet leikkiin ja virkistykseen, jotka olisi ohjattava palvelemaan samoja päämääriä kuin koulutuskin. Yhteiskunnan ja viranomaisten tulee pyrkiä edistämään mahdollisuuksia tämän oikeuden nauttimiseen.

8. Lapsen tulee aina ja kaikissa olosuhteissa olla ensisijalla suojelua ja apua annettaessa.

9. Lasta on suojeltava kaikelta laiminlyönneiltä, julmuudelta ja väärinkäytöltä. Häntä ei saa missään muodossa saattaa kaupankäynnin kohteeksi. Lasta ei saa ottaa työhön ennen asianmukaista minimi-ikää, missään tapauksessa häntä ei saa panna työhön eikä sallia hänen ryhtyä työhön, joka saattaisi olla hänen terveydelleen tai koulutukselleen vaaraksi taikka haitata hänen ruumiillista, henkistä tai moraalista kehitystään.

10. Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään.

Nämä ovat meille suomalaisille suurimmaksi osaksi varmaan aika itsestäänselvyyksiä, eikä niitä tosiaan tule sen kummemmin mietittyä.

Näiden lisäksi mielestäni yksi erittäin tärkeä asia on antaa lasten olla lapsia. Leikkiä, riehua, oppia, sekoilla, kokeilla rajojaan turvallisesti. Lapsia ei saa kohdella kuin he olisivat vain minikokoisia aikuisia. Lapset ovat lapsia ja heillä on oikeus myös käyttäytyä sen mukaan. Itse yritän pitää tämän aina mielessä. Etenkin sillon kun hermot ovat vähän kireällä 😀

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Hammastahnalla ja Stormtrooperilla täytetty kuukuppi lavuaarissa. OK.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Menin tuossa yksi päivä katselemaan Aarrekidin uutta mallistoa heidän nettikauppaansa. Meni yllättävän kauan, kun, jotenkin tutun oloisia, kuvia katsellessani tajusin niissä olevan omat lapseni! Hahaha, hups.

Näiden kuvaukset olivat muistaakseni viime keväänä, joten onhan niistä jo aikaa. Nämä ovat aina kivoja muistoja itselle, mutta varmaan myös pojille. On myös mielenkiintoista itse seurata vierestä, miten he suhtautuvat tuntemattomaan kuvaajaan ja ympärillä hääräävään stailaajaan. Kuvat on muuten ottanut ihana Sergei Pavlov ja stailannut Anna Pirkola.

Aarrekidin syksyn kuosit on suunnitellut myös aina niin ihana Pia Keto. Tuo Garden-kuosi onkin ehkä monelle tuttu muutaman vuoden takaa. Paljon pidettyä printtiä kuulemma toivottiin lisää ja nyt siitä tuli tuo uusi väri. Snakes on taas ihan uusi, kivan leikkisä raitakuosi. Ja oma henkilökohtainen suosikkini. Olettekin ehkä jo bongailleet sitä aiemmista kuvistani?

Pojat ovat olleet perjantaista saakka isällään ja tässä olisi vielä muutama päivä ennen kun minun viikkoni taas alkaa. Pitkästä aikaa on ollut heitä ihan järkyttävä ikävä. Siis sellainen ettei oikein pysty keskittymään mihinkään ja mahasta ottaa. Tämä syksy on ollut niin kamalan kiireinen, että sellaista yhteistä laatu-aikaa on ollut ihan liian vähän. Nyt sitten kotona ollessa katselen vähän väliä vain heidän kuviaan ja hakailen heitä takaisin. Täytyy toivoa ettei koulusta tule hirveästi tehtäviä taas viikonlopuksi, olisimme nimittäin kaikki sellaisen täysin kiireettömän yhdessäolon tarpeessa.

Ja hei, koska uskon että moni teistä on ihastunut noihin Aarrekidin uutuuksiin yhtä paljon kun minä, sain teille alennuskoodin! Koodilla MINTTU20 saatte -20% koko valikoimasta su 13.11. saakka! 🙂 

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.