Meidän vauvasta tuli taapero reilu kaksi kuukautta sitten ja vaikka vuorovaikutus vauvan kanssa on sujunut jo pitkään hyvin, yllättää meidät joka päivä se, miten hyvin taaperon kanssa oikeasti voikaan kommunikoida ja enennkaikkea miten paljon hän ymmärtää. Itselleni erityisen ihmeellistä on ollut todeta, miten jo alle yksivuotias ymmärtää yhtä hyvin kumpaakin kotikieltään – eli suomea ja ruotsia.

Pienen vauvan kanssa sitä aika nopeasti tulkitsemaan merkkejä sekä erilaisia itkuja, mikä tarkoittaa mitäkin – nälkää, väsymystä, märkää vaippaa, syliä. Mitä isommaksi vauva kasvaa, sitä vastavuoroisemmaksi ja tietoisemmaksi kommunikaatio muuttuu.

Merkittä harppaus selkeämpään kommunikaation meillä tapahtui vauvan ollessa noin puolen vuoden ikäinen, kun hän oppi nyökyttämään että pudistamaan päätään – sekä myöhemmin oikeasti ymmärtämään mitä ne merkitsevät. Kun kommunikaatio pelaa, tulee turhautumisia ja niistä syntyvää harmitusta vähemmän – puolin ja toisin.

Yllättävän aikaisessa vaiheessa huomasimme vauvan ymmärtävän hurjan paljon kysymyksiä ja pyyntöjä – kuten anna pusu (antaa pusun) mennäänkö nukkumaan (konttaa sänkyyn) tule syömään (menee syöttötuolille) siivotaan lelut (alkaa keräämään niitä koriin) mitä koira sanoo (vuh vuh – hän vastaa) ja niin edelleen.

Myös vauva oppi pyytämään asioita muillakin tapaa. Esimerkiksi, kun hän halusi kuunnella musiikkia, meni hän radion eteen osoitti sitä ja alkoi tanssimaan, kun hän halusi syliin ojensi hän molemmat kätensä. Nykyään pyyntöihin liittyy osoittelun lisäksi myös sanoja tai jokin tietty äänne tai ääni.

Taapero esimerkiksi ilmoittaa nälästä naksuttamalla kieltään, maitoa hän pyytää hokemalla ämäm (ja ollessamme makuuhuoneessa osoittaa ikkulaudalle, jossa ennen pidimme yömaitoja). Jos hän haluaa niistää nenän tai pyyhkiä suun, pyytää hän paperia tuhistamalla nenäänsä. Tuttia hän taas vaatii usein kiljumalla mämää, puhelimen äänen kuulessaan laittaa hän käden korvalleen ja jos pallo vaikka pyörii sohvan alle ulottumattomiin, totetaa hän, että o-ou.

Ruoan jälkeen hän taas sanoo kiitos nostamalla kätensä tietyllä tapaa ylös. Hän tekee myös näin välillä, ilmoittaakseen ettei jaksa enää syödä. Jos ruoka on hyvää (tai kysyttäessä maistuuko yms), sanoo hän että nam nam. Nukkumaan menoa hän esittää painalla päänsä tyynyyn ja sanomalla aijaij.

Kommunikaatio on siis kokoajan entistä monimutkaisempaa ja monitahoisempaa ja taaperolta voi pyytää asioita, kuten laita kengät kaappiin ja tule sitten tänne niin mennään kylpyyn – jolloin hän tosiaan vie kengät omaan kaappinsa ja alkaa kiskomaan vaatteilta yltään, kulkien samalla kohti kylpyhuonetta. Tai ruokapöydässä, pureskele ruokasi ja nielaise, sitten vasta ota lisää. Arki helpottuu paljon kun lapsi ymmärtää esimerkiksi ulos, kylpyyn, vaipanvaihtoon -ja nukkumaanmenon käsitteet, sekä muistaa miten niissä tilanteissa toimitaan.

Joitain ihan oikeita sanojakin häneltä siis tulee ja osa aiemmin opituista sanoista on jo myös ehtinyt unohtua. Myy matkii ihan hirveästi puhetta ja toistelee tavuja, sekä yrittää kovasti puhua. Sellaista liikuttavaa kovaa kailotusta / jokellusta, kun hän vaikka lukee kirjaa tai juttelee leikkipuhelimeensa.

Sanoja mitä hän jo sanoo ovat esimerkiksi pappa, lamppu, kakka (uusin!), haloo, Kaapo, titta, tutti ja nej (NEJ NEJ NEJ NEJ hän huutaa, kun ei halua vaikka jäädä omaan sänkyyn nukkumaan). Ja sitten niitä ”omia” melkein-sanoja, jotka me pääosin tunnistamme, on ihan hirvittävästi. Kuten ätä, eli äiti.

Taaperon ymmärtävien sanojen varasto on huikea ja hämmästyttää joka päivä. Tuntuu, että hän tietää jo kaikkien arkisten esineiden nimet, kuten kaikkien vaatekappaleiden, astioiden, lempiruokien, huonekalujen ja lelujen. Ja tottakai perheenjäsenten sekä oman nimensä (ja lukemattomat lempinimesä). Puistossa hänelle on päivänselvää mikä on hiekkalaatikko, keinu, liukumäki, kivi, lehti, lintu tai koira – ja kaikki nämä siis kahdella kielellä. On tässä vuoden aikana muuten omakin ruotsin sanavarasto kasvanut aika hyvin!

Yksi parhaista asioista kommunikaation kehittyessä on ehdottomasti huumorintaju ja yhdessä hassuttelu. Taapero tietää (ja kokeilee jatkuvasti eri tavoin) miten vanhemmat saa nauramaan ja nauttii silminnähden siitä. Ja tietysti myös toisinpäin! Onnistunut kommunikaatio parantaa lapsen itsetuntoa, mutta tuntuu se tosi hyvältä myös näin vanhempana.

Kaikki lapset kehittyvät omaan tahtiinsa ja riippuu paljon perheen omasta tavasta toimia, millä tavalla kommunikaatio tai vaikka huumori kehittyy. Ei siis kannata vertailla!

Vuorovaikutusta oman vauvansa kanssa voi parhaiten kehittää olemalla läsnä, reagoida, leikkiä, koskettaa ja tulkitsemalla erilaisia sanattomia viestejä. Omasta kokemustani, kaikki tämä tulee vanhempana ihan luonnostaan. Lapset myös oppivat matkimalla ja sivusta seuraamalla, joten siitäkään ei kannata mielestäni ottaa mitään turhaa stressiä. Höpisee vaan menemään vauvan kanssa touhutessa, sanoittaa, vastailee jokelteluihin kuin muka ymmärtäisi mistä keskustellaan ja katsoo silmiin.

Uskon, ettei niitä ristiriitoja jatkossakaan synny kovin usein siitä, ettemmekö ymmärtäisi toisiamme sanallisesti tai elkein, vaan enneminkin vaikkapa siitä, miksen minä suvaitse hänen repiä kenkäkaappia ensin kymmentä kertaa levälleen ja sen jälkeen uittaa kenkiä pöntössä – vaikka kuinka paljon hän niin tahtoisi tehdä.

Miten siellä muiden taaperoiden kanssa kommunoikoidaan ja mitkä ovat olleet ensimmäiset ”oikeat” sanat? Käyttääkö joku aktiivisesti vaikkapa tukiviittomia

Olemme yrittäneet mieheni kanssa, aina välillä kun mahdollista, antaa toiselle vähän vapaata kaikesta tästä pikkulapsiperhepyörityksestä. Sanoisin, että meidän molempien mielestä parasta on, kun saa olla vaikka yön yli ihan yksin kotona. Olla vaan, tehdä mitä huvittaa ja nukkua rauhassa yö ilman stressiä aikaisesta herätyksestä.

Vaikka kotiympyröistä irtaantuminen tuntuu joskus työläältä, on itsekin ihana päästä hetkeksi vähän uusiin maisemiin. Tai tällä kertaa vanhoihin, kun läksimme mummini luokse entiseen nuoruudenkotiini Espoon saaristoon.

Olin etukäteen miettinyt, että päästään sinne ihanasti metsään samoilemaan, keräämään sieniä ja marjoja söpöihin koreihimme, ihmettelemään luonnon ääniä ja ihastelemaan merta. Mieheni jo ennen lähtöämme vähän naureskeli näille vaaleanpunaisille ajatuksilleni ja oikeassa hän olikin.

Myy ei tykännyt yhtään kävellä metsässä, maasto oli vaikeakulkuista ja haalari liian iso, satoi melkein kokoajan, naapurin talonrakennus peitti alleen metsän äänet, meren äärellä taapero vain suuttui kun ei saanut mennä uimaan ja sienikorinakin meillä oli mummin kanssa paperikassit.

Silti etukäteen suunnitellun yhden yön sijasta olimmekin siellä kaksi yötä – ja pidempäänkin olisimme vielä viihtyneet, mutta velvollisuuden pakottivat takaisin kaupunkiin. Oli ihanaa viettää kiireetöntä aikaa kolmisin äiti, tytär ja isomummi. Saunottiin, leikittiin, kuunneltiin radiota, täytettiin ristikkoa ja raivoavasta taaperosta huolimatta kuljettiin myös metsässä. Löydettiin paljon sieniä ja syötiin hyvin. Nähtiin peura ja olihan siellä suurmmaksi osaksi myös tosi hiljaista, vaikka naapurista sahaamisen ääntä ja pauketta välillä kuuluikin.

Nukuttiin Myyn kanssa vierekkäin parisängyssä vanhassa huoneessani, enkä ole aikoihin nukkunut yhtä makoisasti ja ilman pinnasängyllä ramppaamista. Ei ehkä ollut instassa hyvältä näyttävää sieniretkeä, mutta paljon aidompaa menoa, kuten monen sydämen sulattanut, keskellä metsäpolkua makaava ja käpyä syövä Myy.

Kaupallinen yhteistyö Oppi&ilo kanssa
Sisältää tuote-arvonnan!

Lapsi oppii uusia taitoja parhaiten tekemisen, kokeilemisen ja oivaltamisen kautta. Lapset ovat luontaisesti hyvin uteliaita ja heillä on halu oppia. Oppimisen tueksi me vanhemmat voimme tarjota lapselle häntä juuri sillä hetkellä kiinnostavaa tekemistä, oli se sitten värien opettelua tai portaissa edes takaisin kulkemista.

Leikki on merkittävä toiminta lapsen elämässä ja leikin kautta lapsi kokee maailmaa ja kehittää ymmärrystään. Ennen leikkimään oppimista vauva oppii vuorovaikutuksesta vanhempiensa kanssa. Hoiva ja läheisyys ovat tärkeintä, mitä pieni lapsi tarvitsee ensimmäisten kuukausiensa aikana. Sylittely ja yhteisten leikkien tuoma läheisyys vahvistavat lapsen turvallisuuden tunnetta, vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta sekä kiintymyssuhteen muodostumista.

Kotimainen Oppi&ilo tarjoaa oppimisen ja lapsuuden asiantuntijoiden huolella suunnittelemia tuotteita 0-12 vuotiaille lapsille. Oppi&ilolla on lapsille monipuolisia ja hauskoja puuhakirjoja, puuhakortteja sekä erilaisia pelejä ja kirjoja, jotka kaikki innostavat tutkimaan ja tekemään itse. Ne kannustavat oivalluksiin, joista lapsi saa intoa seuraavan askeleen ottamiseen ja antavat samalla eväitä uuden oppimiseen.

Tänä syksynä Oppi&ilon valikoima on laajentunut entisestään eritysesti 0–2-vuotiaille kehitetyillä uusilla tuotteilla, joista myös osa on ollut meidän käytössämme jo jonkin aikaa. Yksi näistä ihanista uutuuksista ovat juuri uudistetut Vauvan kanssa -puuhakortit, jotka tarjoavat tietoa lapsen kehityksestä ja ennenkaikkea runsaasti kehityksen eri vaiheita tukevaa innostavaa puuhaa kaikille vauvan aisteille. 

Kortit voi ottaa käyttöön jo heti vastasyntyneen kanssa, sillä kortit ovat jaoiteltu värien mukaan eri ikäkuukausille sopiviksi. Korteista löytyy paljon helppoja keinoja vuorovaikutuksen lisäämiseen, kuten erilaisia loruja ja leikkejä – niin rauhallisempaan silityshetkeen kun riehakkaampiinkin leikkeihin ja jumppatuokioihin.

Jos joskus tulee tunne, ettei oikein keksi mitä vauvan kanssa voisi tehdä, näistä korteista löytyy siihen varmasti ratkaisu. Leikkien lomassa vauvan motoriikka kehittyy ja yhteinen vuorovaikutus vahvistuu.

Vauvan ensimmäiselle vuodelle suunnitellut kortit hauskuuttavat kyllä edelleenkin meidän juuri 14 kuukautta täyttänyttä taaperoakin. Erilaisia loruja ja leikkejä on edelleen hauska tehdä yhdessä ja tällä hetkellä myös korttien pois ja takaisin koteloon laittaminenkin on hitti. Tällaiset kortit pitäisi ehdottomasti jakaa kaikille ensimmäistä vauvaansa odottaville.

Yksi meille erittäin ajankohtainen asia on sanojen opettelu ja siksi Kuuntele sanoja -äänikirjat Minun päiväni ja Minun maailmani, ovat olleet hyvin ahkerassa käytössä. Myy tykkää muutenkin selailla paljon kirjoja ja nämä paksusivuiset äänikirjat sopivat pieniin käsiin hyvin (eli eivät hajoa rajussakaan käsittelyssä). Kirjoissa on kuvattu erilaisia arkisia tapahtumia, kuten ruokailutilanne tai iltapesu, ja esineiden yhetydestä löytyy nappi, jota painamalla kirjasta kuuluu tämä sana suomeksi sanottuna.

Jopa pikkuinen sormi osuu hienosti napille ja hän tohkeissaan tavailee perässä sanoja. Myös meidän perheen 8-vuotias on jotenkin hellyyttävän haltioitunut näistä äänikirjoista ja parasta onkin katsoa vierestä, kun lapset lukevat ja oppivat yhdessä.

Oppi&ilo-tuotesarjaan kuuluvat myös uusi 1–2-vuotiaille kehitetty Eläinperheet-ensipelisarja sekä aiemmin kesällä ilmestyneet vauvakirjat Onko tämä pupu minun?, Onko tämä apina minun?, Kuuntele! Mikä sanoo miau?, Kuuntele! Mikä sanoo muu? ja Etsi ja yhdistä! Iloiset eläimet sekä suositut Taaperon kanssa -pakka ja Minä oivallan -kuutio.

Tuotteet ovat hauskoja, kehittäviä, korkealaatuisia sekä helppokäyttöisiä ja ne kannustavat oivalluksiin, joista lapsi saa intoa seuraavan askeleen ottamiseen ja antavat samalla eväitä uuden oppimiseen. Tuotteissa on aina selkeästi kerrottu, minkä ikäiselle lapselle (0-12v) ne on suunnattu. Lisäksi joka tuotteesta löytyy käyttövinkkejä sekä tietoa taidoista, jotka kehittyvät kyseisen tuotteen parissa puuhaillessa ja leikkiessä. Oppi&ilo tuotteita voi ostaa hyvin vastutelluista kirjakaupoista sekä suurimmista markeiteista sekä tottakai Oppi&ilon omasta verkkokaupasta.

ARVONTA!

Yhteistyössä Oppi&ilon kanssa sain arvottavaksi teille kolme vapaa-valintaista tuotetta Oppi&ilon vauvatuotteista. Jätä siis kommenttisi alle ja olet mukana arvonnassa. Voittajia arvotaan yhteensä kolme ja jokainen saa valita itselleen siis yhden tuotteen. Kerro vaikka, mikä on teidän lempipuuhanne vauvan kanssa tai minkä vauvatuotteen tahtoisit? Arvonta päättyy 20.10.19 ja säännöt löydät täältä.

Oppi&ilo löytyy myös Instagramista – ota ihmeessä seurantaan! Koska tuotteita halutaan kehittää kokoajan entistä paremmiksi, Oppi&ilon omalla Facebook sivulla haetaan säännöllisesti iloisesta oppimisesta kiinnostuneita lapsia tuotetestaajiksi Opii&ilon Puuharaatiin. Myös vanhemmille on suunnatun uutiskirjeen voi tilata täältä, uutiskirje pitää sisällään hyödyllistä tietoa iloisesta oppimisesta.

Aamupala makkarin ikkunalla, eli kun lapsi haluaa mielummin graavilohta ja kahvia kun kaurapuuroa. Ps. Mistä tuota omaa tahtoa oikein tulee?

Hektisen ja raskaan viikon sekä (jälleen) huonosti nukuttujen öiden jälkeen, tämä kaunis syysviikonloppu tuli todellakin tarpeeseen. Koko sana ruuhkavuodet tuntuu jo loppuunsa kulutetulta ja aiheuttaa itsessäni pelkkiä vilunväristyksiä. Ei kuitenkaan käy kieltäminen, että tässä elellään varmasti oman elämän kiireisintä ja stressaavinta vaihetta.

Vaikka isommat lapset ovat jo isoja ja omatoimisia, vie päivästä hirveän ison osan harrastuksiin ja koulumatkoihin liittyvä logistiikka, yhteydenpito opettajiin ja toisiin vanhempiin, puhumattakaan kaikenmaailman välikausikuorihanskojen ja uusien talvikenkien metsästämisestä. Siihen päälle täytettävät lomakkeet, päivän ruokien sekä välipalojen miettiminen sekä toteutus jonka jälkeen pitäisi vielä yrittää olla läsnäoleva vanhempi joka kyselee kuulumisia, auttaa läksyissä, tekee täi -ja hammaspesutarkistuksen, kasvattaa ja lukee iltasadun. Ainiin ja sitten olisi vielä tuo taapero, oma parisuhde, koti, työt ja oma elämä (no viimeisintä ei kyllä oikeasti nyt juuri ole).

Ja samaan aikaan isommatkin ovat oikeasti vielä aika pieniä. He tarvitsevat äitiä ja minä heitä. Joku voisi sanoa, että tuon ikäinen osaa ja pärjää jo monessa asiassa itsenäisesti – ja se on aivan totta, mutta mielestäni ei kuitenkaan vielä aina tarvitse.

Joka tapauksessa, oli ihana kun viikonloppu oli kiireettömyydessään ihan arjen vastakohta. Tai tuli meillä eilen vähän kiire veljeni synttäri-illalliselle, mutta siitäkin huolimatta että suunniteltua tekemistäkin oli molemmille päiville, tuntui kaikki ihanan rennolta – ja kivalta. Sillä, että unohdin kokonaan toisen lapsen lauantaisen harrastuksen ja päätin etukäteen edes olla yrittämättä tehdä jotain työjuttuja jossain välissä, saattoi olla osuutta asiaan.

Nämä syksyn upeat värit, aurinko ja hiusten pesun skippaminen pipon ansiosta olivat kuitenkin varmasti pääsyy kiireettömään viikonloppufiilikseen (ja eilinen dinneri kaikista rakkaimpien kanssa). Ruuhkavuodet tai ei, olen silti niin onnellinen noista kolmesta – vaikka välillä tuntuu pää räjähtävän (ja äidin perse repeävän – kuten isommat vitsillä sanovat jos meinaan hermostua).

Lasten ulkotakit ja housut saatu Polarn O Pyretiltä