ISOVELJET

17/07/2018

Alkaa näitä veljeksiäkin jo vähän jännittämään, että milloin se pikkusisarus sieltä oikein syntyy. Vauvaa ollaan kaikki odotettu niin suurella innolla ja rakkaudella, että sitä on ihan vaikea kuvailla. On ihan sanoinkuvaamattoman ihana nähdä miten vilpittömän onnellisina ja malttamattomina tulevat isoveljet odottavat pikkuista.

Ikäeroa vauvalla tulee olemaan isoveljiinsä huimat 7, 9 ja 14 vuotta. On ollut ihana seurata Kaapon ja Elviksen kasvua yhdessä pienellä ikäerolla. He ovat aivan erottamattomia. On myös jännittävää nähdä minkälainen suhde syntyy, kun sisarusten välillä onkin monen vuoden ero.

Sen ainakin tiedän, että innokkaita apukäsiä tulee olemaan. Pojat ovat nimittäneet itsensä jo ainakin titteleillä Tutin etsijä, Hyssyttäjä sekä Vaipantuoja. En myöskään usko että innostus tai uutuudenviehätys vauvasta vähenee heti ainakaan paljoa. Pojat kuitenkin viettävät joka toinen viikko toisessa kodissaan, joten siinä ajassa ehtii varmasti tulla ikävä. On myös vaikea kuvitella mitään suurempaa mustasukkaisuus-draamaa, kun sellaista ei ole ikinä ennenkään ollut. Isoveljet ymmärtävät että vauva tarvitsee eritavalla huomiota ja hoivaa ja luulen heidän olevan vain ylpeitä siitä että voivat auttaa.

Sen lisäksi että odotan jo kovasti että pääsen näkemään millainen tuleva vauvamme on, odotan ihan hirväesti sitä että nään nämä sisarukset yhdessä. Sydän sulaa varmasti ihan välittömästi.

Hullua myös että tuosta minun vauvastani tulee ihan pian isoveli. Pidän Elvistä vieläkin niin pienenä, voin vain kuvitella miten hän kasvaa silmissäni yhden yön aikana heti kun nään hänet pienen vastasyntyneen vierellä. Pojat muuten kutsuvat toisiaan hellyyttävästi aina iso -ja pikkuveljinä, sen kuulemisesta tulee itselleen aina todella hyvä mieli – toivottavasti uuden tulokkaankin kanssa tulee yhtä lämpimät ja rakastavat välit.

Elvikset paita ja shortsit saatu Miniaislingista


PIKKUVELJEN RÄPSYJÄ

30/08/2015

imageimageimageimageimageimageimageimage

Viimeisen vuoden aikana olen saanut ihastella pikkuveljeni, Tommin, ottamia kuvia. Ihan huikeita! Kaikissa kuvissa on ihan mieletön tunnelma ja ne tunnistaa jo nyt oman persoonallisen tyylin ansiosta. Tykkään kovasti.  Hauskaa että meitä sisaruksia yhdistää monet samat kiinnostuken kohteet, kuten musiikki ja valokuvaus. Nimittäin muutkin veljeni harrastavat samoja juttuja. Jokaisella meillä on kuitenkin ihan oma tyylinsä, kuten vaikka näistä kuvista näkee.

Tommi vei tässä hiljattain, eräs sadepäivä, pojat kaupungille. Olipa ihana nähdä miten hän oli taltioinut reissun tunnelmat muistikortille. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että hänen pitäisi alkaa jakaa kuviaan myös muualle kun facebook kavereilleen. Nyt vaan valokuvablogi pystyyn! Vai mitä olette mieltä?

Itse olen taas viettänyt lapsetonta sinkkuelämää tiistaista saakka. Huomenna saan pojat takaisin kotiin ja alkaa taas vähän erilainen arki. Odotan kovasti. Sitä ennen katselen näitä kuvia koneelta, ikävä jo painaa!

Muistuttelen vielä, että Habitare-lippu arvonta päättyy tänään!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.