1V SYNTYMÄPÄIVÄJUHLAT & MUUTAMA IDEA LASTENKUTSUILLE

24/08/2019

Viime viikonloppuna juhlittiin Myyn 1-vuotissyntymäpäivää perheen ja ystävien kesken. Saatiin jännittää melko loppuun asti, miltä sää juhlapäivänä näyttää. Halusimme nimittäin pitää juhlat ulkona, mutta pitkään ennusteet lupailivat sateita juuri tuolle päivälle.

Siksi myös kutsuttavien lista jäi haluttua pienemmäksi, oli pakko varautua siihen, että kaikkien olisi mahduttavan sateen sattuessa meille kotiin. Juhlapäivä valkeni harmaana, mutta hieman juhlia aurinko alkoi paistamaan täydeltä taivaalta, eikä sateesta ollut tietoakaan.

Onneksi melkein kaikki kutsutut pääsivät paikalle ja osa viihtyi myöhään iltaan asti. Koska vanhemmat lapseni ovat syntyneet syys -ja lokakuussa, en ole koskaan ennen päässyt järjestämään synttäreitä kokonaan ulkona. Vaikka järjestelyt vaativat vähän enemmän miettimistä ja tavaroiden roudaamista, oli pihalla paljon kivempi olla kun ahtaasti ja meluisasti sisällä.

Lasten juhlia järjestäessä kannattaakin miettiä (toki sään ja vuodenajan mukaan), josko ne voisikin pitää ulkona. Jos omaa tai kunnollista taloyhtiön pihaa ei löydy, voi juhlat pitää myös missä vain julkisessa puistossa tai leikkipuistossa.

Meillä oli juhlissa paljon eri ikäisiä lapsia, eikä mitään sen kummempia ohjelmanumeroita. Veimme pihalle vilttejä, tiipii-teltan, saippuakuplia, muutaman naamiaispäähineen, poikien rakentaman kioskin sekä erilaisia puuruokia ja leikkiastioita sekä bobles-leluja. Lisäksi pihaltamme löytyy valmiiksi hiekkaleluja ja muutama pihapeli. Lapset viihtyivät todella hyvin, kun saivat touhuta omiaan ja tekemistä riitti.

Juhlien koristelun olin miettinyt vanhan kultaisen tupsuviirin ympärille – juhlaa edeltävänä iltana kuitenkin huomasin, ettei kyseistä koristetta löydy mistään.

Onneksi olin ostanut ison läjän teemaväreissä (kulta / ruskea, vaaleanpunainen ja ripaus vihreää) olevia biohajoavia ilmapalloja. Tämän lisäksi meillä oli pahvinen, kultapilkullinen viiri sekä valokuvia päivänsankarista.

En ole muutamaa kertaa lukuunottamatta järjestänyt mitään teemasynttäreitä, mutta jonkinlainen väriteema useimmissa juhlissani on aina ollut. Ilmapallojen ja muiden koristeluiden tai astioiden rajaaminen muutamaan väriin, ja näiden värien toistaminen vaikkapa osassa tarjoiluja tai synttärisankarin asua, tuo mieelstäni sellaista tiettyä juhlallisuutta. Toisaalta etenkin lasten synttäreihin sopii hyvin myös teema, missä on kaikkia mahdollisia värejä sekaisin.

Vaikka olimme puhaltaneet kaikki ilmapallot täyteen jo edellispäivänä, ja muutenkin yrittäneet laittaa kaiken etukäteen valmiiksi, loppui aika kesken järjestelyiden. Seuraavissa juhlissa täytyykin tarkkailla enemmän kelloa ja varata tupla-aika etukäteisjärkkäilyihin. Jos luulee selviytyvänsä jostakin askareesta tunnissa, on siihen parempi varata kaksi.

Osa ajoissa tulleista juhlavireista pääsikin heti ensitöikseen askartelemaan ilmapalloista viiiriä kahden puun väliin. Se toi kivasti juhlatunnelmaa pihalle, eikä tarvinnut pelätä että ilmapallot karkaavat tai menevät rikki.

Koko vauvavuoden olen ottanut joka kuukausi Myystä valokuvan ja nämä kuvat toimivat printattuina myös eräänlaisena viirinä. Kiinnitin kuvat molemmin puolin naruun pienten puisten pyykkipoikien avulla.

Kuvista oli ihana katsoa vauvan kasvua. Tätä ideaa aion jatkossa toteuttaa muillakin synttäreillä. Oli tarkoitus, että jokainen vieras olisi voinut ottaa mukaan myös kuvan, mutta se unohtui kokonaan (kuten ristiäisissäkin).

Ja niin unohtui aika moni muukin juttu. Kuten kokonaan osa tarjoiluista ja nuo kirjanpallotkin käytiin hakemassa ulos vasta kun juhlat olivat lopuillaan ja osa vireraista jo lähtenyt. Ensi kerralla pitääkin tehdä tarkka lista kaikista musiettavista asioista, vaikka ne sillä hetkellä tuntuvatkin ihan itsestäänselvältä. Mutta onneksi juhlatunnelma ei ollut näistä kiinni.

Suurimman osan tarjoiluista olimme miettineet sen mukaan, että myös päivänsankari voi niitä syödä. Anoppi auttoi leipomalla munattoman kakkupohjan (Myyllä muna ja maitoallergia) jonka lisäksi tarjolla oli paljon erilaisia kasviksia ja vihanneksia joita hänkin pystyi syömään.

Toinen kakku oli siis kokonaan vegaaninen ja vaikka se sokeria sisälsikin, sai myös päivänsankari syödä sitä palan. Olisitte nähneet miten hän nautiskeli! Koska yksivuotias ei osaa vielä kynttilää puhaltaa, oli meillä sen sijasta kakussa kultainen 1:sen muotoinen tähtisädetikku ja kynttilä toisessa kakussa vain näon vuoksi.

Koska asumme hissittömän talon ylimmässä kerroksessa ja muutenkin roudattavaa oli ihan hirveästi, päädyimme käyttämään kertakäyttöastioita. Nykyään onneksi jo ihan perus ruokakaupoista löytyy kokonaan biohajoavia astioita aina lautasista ruokailuvälineisiin ja muovilta näyttäviin mukeihin.

Oma oivallukseni oli se, ettei kaiken tarvitse olla niin täydellistä. Vaikka kaikki oli totaalisen keskeneräistä ja ensimmäiset vireraat saapuivat täysin tyhjälle pihalle, toinen kakku hajosi, yksi lapsistani joutui kusimuurahaishyökkäyksen kohteeksi (jeststas mikä show) ja osa tarjoiluista ja vartavasten hankituista tarjouluastioista unohtui kokonaan laittaa esille, olivat juhlat ainakin meidän mielestämme tosi ihanat. Pääasiahan on kuitenkin saada olla yhdessä ja pitää hauskaa.

Juhlat tosiaan jatkuivat epävirallisina lähemmäs puolta yötä. Sitä ennen käytiin kaivamassa vaahtomuovimiekat esille, pidettiin turnajaiset, lapset saivat hajottaa kaikki ilmapallot haluamallaan tavalla, tilattiin pizzaa, kummisetä laittoi lapset nukkumaan ja avattiin punkku.

Moni vieraista kyseli lahjatoiveita ja pyysimmekin täsmälahjoina sukulaisilta mm kumisaappaita, itse kudottua villapaitaa sekä lahjoitusta säästötilille. Eräs kaverini mietti hiljattain, että onko tökeröä toivoa jo synttärikutsussa aineetonta lahjaa – ei mielestäni! Etenkin isompien lasten kaverisynttäreillä korostuu sellaisen (anteeksi nyt vaan) turhan krääsän antaminen, joten pyyntö on minusta täysin asiallinen. Myy sai erikseen pyydettyjen lahjojen lisäksi ihania lahjoja, kuten muutaman kauniin puulelun sekä julisteen ja me vanhemmat lastenhoitoapua. Olen tosi iloinen, että mitään jättimäistä lahjavuorta ei kuitenkaan tullut (kuulostamatta toivottavasti kiittämättömältä), sillä yksivuotias ei kuitenkaan vielä ymmärrä lahjojen päälle, eikä häntä tarvitse sellaiseen myöskään opettaa. Kuten aiemmin sanottu, tärkeintä on kuitenkin yhdessäolo.


ALL MY FRIENDS ARE HAVING A BABY AND I’M LIKE…

27/03/2017

Jos loppuvuodesta tuntui olevan babyshowereita joka viikonloppu, niin nyt ollaan päästy sitten juhlimaan urakalla syntyneiden vauvojen uusia hienoja nimiä. Viime viikonloppuna oli vuorostaan ystäväni Miian pojan, Voltin, vuoro. Tapani mukaan tuli taas kyynelehdittyä, mutta tällä kertaa ei sentään jännittänyt niin paljon kun viimeksi, sylikummina ollessani.

Juhlissa oli kaunis vihreä teema ja tuo Tapanilan puutaloalueen keskeltä nouseva vanha kivikirkko tosi kaunis. Itsehän en kirkkoon kuulu, mutta en koe niissä käymistä millään tapaa kiusalliseksi. Varsinkaan näin ihanissa tapahtumissa. Kirkosta löytyy myös iso liikuntasali, jossa kaikki lapsivieraat saivat juosta ja pelata sählyä. Ihanan rento tunnelma ja aivan perheen näköiset juhlat.

En meinannut oikein keksiä mitään lahjaa, sillä tiesin vauvalla olevan varmasti jo yllinkyllin vaatteita ja leluja. Ehdotinkin sitten, että ottaisin juhlissa kuvia ja koostaisin niistä lahjaksi valokuvakirjan. Niin harvoin tulee kuvia enää teetettyä, joten ehdotukseni otettiin ilolla vastaan. Alan ehkä jatkossakin tarjoamaan tätä lahjaideaa!

Omasta vauva-arjesta alkaa olemaan jo todella kauan aikaa. Oikeastaan vähän ihmeissäni kuuntelin kahvipöydässä muiden pienten lasten vanhempien tuskailuja päiväuni -ja ruokailuajoista sekä muista pikkulapsiaikaan liittyvistä asioista. Miten se maailma voikaan tuntua jo niin vieraalta. En meinannut edes osata pitää vauvaa sylissä! Pystyn nykyään niin samaistumaan niihin ”all my friend are having a baby and im just like..”- meemeihin, jossa muilla on sylissään vauva ja sitten sillä yhdellä ikisinkulla hellässä syleilyssä skumppapullo.


TÄSSÄ ON SELMA

6/03/2017

Oho hups, tuli ihan vahingossa pidettyä monen päivän bloggaamistauko. Loppuviikkoon mahtui flunssan parantelemista, paniikinomaista juhlavaatteiden etsintää, lapsien kuljettamista harrastuksiin ja kyläpaikkoihin, kirppiksellä myymistä sekä kaverin yllätyskolmikymppisten juhlimista. Viikon kohokohta oli kuitenkin eilen, kun minusta tuli ihan virallisesti kummitäti!

Olin ihan tosi otettu kun yksi vanhimmista, rakkaimmista ja parhaimmista ystävistäni pyysi minua tyttärensä kummiksi. En tiedä onko se tämä ehkä hassu haave, mutta olen aina haaveillut kummitytöstä. Ja nyt pääsin parhaan sellaisen sylikummiksi. Ihana kunnia!

Omassa kaveripiirissäni ei ole vielä hirveästi lapsia, joten tällaiset kummitehtävät eivät ole kovin yleisiä. Monet lapselliset kaverit ovat tulleet elämään omien lasten kanssa, mutta näistä vanhoista ystävistä harvalla niitä vielä on. Se on tosi erilaista kun oma paras kaveri saa ensimmäisen vauvansa.

Kaksi kuukautta vanha sinisilmäinen kummityttöni sai siis eilen nimekseen Selma ja en vaan kestä miten ihana se on. Minä ja pojat jo kovasti odottellaan yökyläilyjä, leffailtoja ja Linnanmäelle menoa yhdessä. Itsehän en kuulu kirkkoon, ja minusta kummin tärkein tehtävä on juurikin olla läsnä ja olla sellainen turvallinen aikuinen johon voi luottaa ja tarvittaessa turvautua. Olla sellainen joka muistaa muulloinkin kun syntymäpäivinä. Ja jonka luona yökylässä ja saa valvoa liian myöhään ja syödä jäätelöä aamupalaksi.