Alkaa näitä veljeksiäkin jo vähän jännittämään, että milloin se pikkusisarus sieltä oikein syntyy. Vauvaa ollaan kaikki odotettu niin suurella innolla ja rakkaudella, että sitä on ihan vaikea kuvailla. On ihan sanoinkuvaamattoman ihana nähdä miten vilpittömän onnellisina ja malttamattomina tulevat isoveljet odottavat pikkuista.

Ikäeroa vauvalla tulee olemaan isoveljiinsä huimat 7, 9 ja 14 vuotta. On ollut ihana seurata Kaapon ja Elviksen kasvua yhdessä pienellä ikäerolla. He ovat aivan erottamattomia. On myös jännittävää nähdä minkälainen suhde syntyy, kun sisarusten välillä onkin monen vuoden ero.

Sen ainakin tiedän, että innokkaita apukäsiä tulee olemaan. Pojat ovat nimittäneet itsensä jo ainakin titteleillä Tutin etsijä, Hyssyttäjä sekä Vaipantuoja. En myöskään usko että innostus tai uutuudenviehätys vauvasta vähenee heti ainakaan paljoa. Pojat kuitenkin viettävät joka toinen viikko toisessa kodissaan, joten siinä ajassa ehtii varmasti tulla ikävä. On myös vaikea kuvitella mitään suurempaa mustasukkaisuus-draamaa, kun sellaista ei ole ikinä ennenkään ollut. Isoveljet ymmärtävät että vauva tarvitsee eritavalla huomiota ja hoivaa ja luulen heidän olevan vain ylpeitä siitä että voivat auttaa.

Sen lisäksi että odotan jo kovasti että pääsen näkemään millainen tuleva vauvamme on, odotan ihan hirväesti sitä että nään nämä sisarukset yhdessä. Sydän sulaa varmasti ihan välittömästi.

Hullua myös että tuosta minun vauvastani tulee ihan pian isoveli. Pidän Elvistä vieläkin niin pienenä, voin vain kuvitella miten hän kasvaa silmissäni yhden yön aikana heti kun nään hänet pienen vastasyntyneen vierellä. Pojat muuten kutsuvat toisiaan hellyyttävästi aina iso -ja pikkuveljinä, sen kuulemisesta tulee itselleen aina todella hyvä mieli – toivottavasti uuden tulokkaankin kanssa tulee yhtä lämpimät ja rakastavat välit.

Elvikset paita ja shortsit saatu Miniaislingista

Olen joskus aiemminkin maininnut, että tämän uuden vauvan myötä tuntuu kun saisi esikoisen, kun vanhemmat lapset täyttävät tänä vuonna jo 9 ja 7. Lisäksi pojat asuvat joka toinen viikko isällään, mikä tarkoittaa sitä, että joka toinen viikko olemme yksin vauvan kanssa. Poikien saaminen pienellä, kahden vuoden ikäerolla, oli meille tosi hyvä juttu, mutta samaan aikaan en voi jo nyt olla leikittelemättä ajatuksella kuinka helppoa kaikki tulee olemaan yhden lapsen kanssa. Sitten palaan todellisuuteen.

Sillä mistäs minä mitään tiedän, mutta voisi kuvitella että yhden lapsen kanssa täytyy keksiä paljon enemmän aktiviteetteja ja tekemistä lapselle. Herranjestas, siis joudun varmaan leikkimään lapseni kanssa – ja paljon. Nämä on sellaisia juttuja joihin minun ei ole tarvinnut aiemmin hirveästi kiinnittää huomiota. Pojat kun ovat ihan paita ja peppu ja hoitavat toistensa viihdyttämisen ihan keskenään.

Sen lisäksi että he leikkivät lähes aina ihanasti keskenään, voi heidät lähettää paljon paremmin mielin myös keskenään pulkkamäkeen tai jättää kauppareissun ajaksi kotiin. Sen lisäksi että heillä seuraa toisistaan, saavat he myös paljon turvaa siitä kun heitä on kaksi. He vahtivat että toinen pesee hampaitaan vähintään kaksi minuttia, käyvät mukkumaan yhdessä, eikä kumpikaan yleensä tee mitään kiellettyä, sillä kumpikin tietää että veli saattaa mennä muuten kantelemaan.

Toisaalta, niinä vikkoina kun kaikki lapset ovat kasassa, on minulla täällä siis useampi pikku-apuri vauvaa viihdyttämässä. Ja varmasti ihan hoidollisestikin isommista lapsista voi olla jo apua. Vaikka Elvis kyllä jo isoon ääneen ilmoitti, ettei hän sitten todellakaan aijo vaihtaa yhtään vaippaa, ovat he varmasti oivia ja innokkaita apupoikia muissa asioissa.

Nyt kun mietin että millaista yhden lapsen kanssa mahdollisesti tulee olemaan, ymmärrän myös miten monessa tilanteessa kahden kanssa on itseasiassa varmaan paljon helpompaa. Ulkomaan reissut yksin lasten kanssa ovat menneet tosi ihanasti ja varsin rentouttavasti ehkä juuri sen takia, että minun ei tarvitse olla kokoajan leikkimässä jotain vesisotaa altaassa, vaan voin rauhassa keksittyä itse vaikka kirjaan, pokien rakentaessa yhdessä hiekkalinnaa.

Ihan se pikkulapsiaika on ehkä sitten ollut rankempaa kahden kanssa, en tiedä. Onhan se toki kaksi kertaa enemmän vaippoja ja oksennustauteja. Kaikessa on puolensa. Toisaalta mitä enemmän varmuutta ja kokemusta karttuu, sitä iisimpää kaikesta myös tulee. Ja siinä mielessä on ihanaa kun nyt ei oikeastaan jännitä mikään, ei vauvan hoito, itku, synnytys ei oikestaan mikään. Enemmän olen tosi fiiliksissä siitä, miten nyt on mahdollisuus keskittyä jokaisen lapsen yksilölliseen huomioimiseen kun heillä on niin eri tarpeet ja uskon että kaikille jää hyvin aikaa.

Samalla toivon että vaikka tällä tulevalla pikkuisella on niin iso ikäero vanhempiin sisaruksiinsa, oppii hän jakamaan sekä huomioimaan myös muut emmekä onnistu hemmottelemaan häntä ihan mahdottomaksi.

Mitä sitten siihen lapsen kanssa leikkimiseen ja viihdyttämiseen tulee, ehkä sitä on vain pakko yrittää kehittyä itsekin sillä saralla. Tai sitten vaan pistää kaikki hyrskyn myrskyn ja hankkia samaan konkurssiin lisää viihdyttäjiä. No ei. Ei ei ei ei. Ehkä.

(Ja ei, en oikeasti suostu 31-vuotaana kutsumaan lastani iltatähdeksi, mutta raskausaivot löivät ihan tyhjää otsikkoa miettiessäni, että tuumailisin sitä vielä viikonkin päästä ellen olisi nyt kirjoittanut näin)

Luin alkuviikosta artikkelin, jossa kerrottiin lasten pienen ikäeron jopa altentavan vanhempien elinikää. Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirchin mukaan liian lyhyet synnytysvälit kun lisäävät niin fyysisiä terveysriskejä kun lasten aiheuttamaa kuormitusta perheessä. Artikkelissa kerrotaan että maailman terveysjärjestö WHO suosittelee, että vanhemmat odottaisivat vähintään kaksi vuotta, ennen kuin he ryhtyvät yrittämään sisarusta lapselleen ja nyt Suomessakin mietitään, että alettaisiinko neuvolassa valistamaan liian tiheiden synnytysten vaaroista.

Professori kertoo jutussa, että hänen mielestään yleinen tapa perheissä on että lapset tehdään asenteella ”alta pois ja mahdollisimman nopeasti”. Että vanhemmat pelkäävät lasten aiheuttamaa stressiä ja yrittävät rutistaa perheen pikkulapsiajan mahdollisimman lyhyiksi. Tämä voi ehkä olla joissain tapauksissa totta, mutta omalla kohdallani en kyllä ole kaveriperheissä törmännyt tällaiseen asenteeseen ollenkaan.

Kaveripiirissäni on paljon perheitä jossa lapset on tehty reippaasti alle kahden vuoden ikäerolla. Oma kaksi vuotta ja yksi kuukausi on tuntunut välillä jopa isolta, kun useammalla tuttavalla ikäeroa saattaa olla vain vähän reilu vuosi.

Kukaan meistä ei ole tehnyt lapsia sillä asenteella että äkkiä pois alta, vaan ajatellut enneminkin sitä miten sisaruksista olisi paremmin seuraa toisilleen kun ikäero ei kasva liian suureksi. Ja niin heistä kyllä kaikista on ollutkin. Vaikka artikkelista varoitellaan myös tästä, että lapset saattavat myös tapella keskenään paljon.

Elämä vastasyntyneen ja kaksivuotiaan kanssa oli varmasti ajoittain rankkaa, mutta enemmän muistan niiltä ajoilta pelkkiä hyviä juttuja. Olin etukäteen varautunut siihen, että vanhempi lapsi saattaa olla mustasukkainen, eikä heitä voi jättää hetkeksikään valvomatta. Kamalin juttu mitä koko vauvavuotena tapahtui oli se, kun Kaapo juoksi sitterissä köllötelleen Elviksen ohi ja nappasi häneltä sukat jaloista. Muuten selvittiin ilman mitään mustasukkaisuusdraamaa.

Kaksi tai kolmevuotiaasta ei ole juurikaan apua vauvan kanssa, mutta myöhemmin kyllä. Kun lapsilla on pieni ikäero heitä kiinnostavat myös samat leikit. Heistä on ihan uskomattoman paljon seuraa toisilleen, siinä ei vanhempana tarvitse hirveästi keksiä heille tekemistä. Riitojakin on toki välillä, mutta niitä olisi varmasti ihan millä tahansa ikäerolla.

Sisarukset ovat mieletön rikkaus. Seuran lisäksi sisaruksilta saa tukea, ikäänkun toisen liittolaisen. Sisaruus opettaa myös pienestä pitäen toisten huomioimista ja asioiden jakamista. Tässä tapauksessa sanoisinkin että pienestä ikäerosta on enemmän hyötyä kun haittaa.

Kaapo ja Elvis ovat kun paita ja peppu. Sydän sykähdellen olen seurannut heidän yhteistä matkaansa kuuden vuoden ajan. Tänä aikana heistä on kasvanut erottamaton kaksikko. Satunnaisista nahisteluista huolimatta isoveli pitää aina loppupeleissä pienemmästään huolta ja puolustaa, ja pikkuveli kunnioittaa ja ihailee isompaa. He myös kutsuvat toisiaan isoveljeksi ja pikkuveljeksi ja heidät saattaa löytää aamuisin nukkumasta samasta sängystä.

Artikkelissa kerrotaan parhaan ikäeron lapsille olevan kaksi ja puoli vuotta. Tässä ajassa äidin keho ehtii palautumaan edellisestä syynytyksestä. En toki voi sanoa tieteellistä tutkimusta vastaan, mutta mielestäni tässä pitäisi katsoa kokonaisuutta. Eikä lasten ikäeroa voi muutenkaan aina niin tarkkaan harkita, yleensä lapset tulevat kun ovat tullakseen. Tällöin mielestäni lopulta kuitenkin mikä tahansa ikäero on oikea, ja sisaruksille syntyy juuri sellainen suhde kun on syntyäkseen.

Kaapo:
Elvis on aika useesti tosi kiva.
Me leikitään ja pelaillaan yhdessä. Siis videopelejä.
Ollaan matkusteltu paljon, ainakin Espanjassa, Thaimaassa ja oltiin myös Tanskassa. Laivalla ollaan menty myös Ruotsiin.
Elvis näyttää hassulta, koska sillä on niin pyöreä pää. Se on kyllä silti pikkiriikkisen söpö.
Joskus öisin Elvis leikkii salaa, mutta en yleensä kerro äidille.
Luulen että Elviksen lempiruoka on donitsi.
Sitten kun me molemmat ollaan joskus isoja niin syödään yhdessä vaan karkkia.
Jos Elvis suuttuu niin se on aika raivona. Mutta se lopettaa myös sen nopeesti.
Olen opettanut Elvikselle miten uidaan ja ajetaan pyörällä ja kiivetään kiipeilytelineeseen.
Elvis on tosi taitava piirtämisessä.
Tykätään yhdessä leikkiä eniten painimista.

Elvis:
Kaapo on aika kiva, kun se aina leikkii mun kanssa.
Se tykkää ainakin painileikistä ja tyynysodasta ja kaikista muistakin.
Luonteeltaan Kaapo on aika hauska kun usein se tekee sellasia ilmeitä että sen silmät on kokonaan valkoset.
Yhdessä me ollaan ainakin käyty Lego-landiassa mihin Kaapo vei mut sellaseen peliin mihin en olisi uskaltanut mennä ilman sitä.
Kaapo on aika kiltin näkönen sillä on aika hienot hiukset, tosi hienot.
Kaapo on joskus tehnyt pelissä semmosen homman että se on kiivennyt Spidermaninä katolle ja hyppäs tuplahypyn, ja se oli tosi hankala ja vaikee.
Kaapon lempiruoka on pyttipannu.
Se tykkää myös kun mä teen niitä ilmeitä ja valkoset silmät.
Mulla on yksi salaisuus Kaaposta, että joskus kun Kaapo vielä oli samassa päiväkodissa mun kanssa ja se alakerrassa ja mä yläkerrassa niin Kaapo vilkutti mulle sieltä ja juteltiin aidan läpi.
Kaapo on hyvä peleissä ja se harrastaa jalkapalloa ja se on siinä hyvä.
Mulle on tärkeetä että Kaapo on mun isoveli, se vaan on kun se auttaa mua vaikka se ei aina jaksais.
Yhdessä tykkään eniten pelata shakkia ja kesällä on parasta kun me leikitään yhdessä kepeillä.

Pojilla alkoi tänään kesäloma, mutta samaan aikaan myös taas yksi vaihe on elämässä takanapäin ja uusi alkamassa. Eskari loppui. Esikoiseni on tämän kesän jälkeen koululainen.

Vanhempana on uskomatonta olla tässä tilanteessa. Omat lapset näkee aina niin vauvoina. On vaikea käsittää että se juuri hetki sitten syntynyt poika itsenäistyy. Alkaa toden totta elämään omaa elämäänsä, enkä minä häntä enää omista, kuten ennen.

Vuosi eskarissa oli hieno. En olisi parempaa paikkaa, ryhmää ja aikuisia voinut ikinä toivoa. En edes tiennyt, että noin ihania paikkoja voi olla. Tulee sitäkin ikävä. Tuntuu uskomattomalta, että nyt se jo loppui. Tuntuu, että vasta muutama päivä sitten kirjoitin ekasta eskaripäivästä.

Tänään oli jännä päivä myös siksi, että hakemani korkeakoulun pääsykoetulokset tulivat. Sormet ja varpaat ristissä toivon, että paikka tokalta varasijalta nousisi kesän aikana. Niin, että syksyllä meillä asuisikin sitten kaksi koululaista!

Kävi miten kävi, tilanne vaati jäätelöä. Sillä on hyvä aloittaa loma.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.