Vaikka eskarin alkaminen ja kahteen eri hoitopaikkaan poikien vieminen jännittää ja vähän ahdistaakin, oikeasti odotan jo arjen alkamista. Ensin oltiin poikien kanssa Espanjassa neljä viikkoa, ja juhannuksesta he jäivät vielä kahdeksaksi viikoksi lomalle. Ei siinä mitään, mutta kun minulla ei ole lomaa. Toki olen voinut pitää pari päivää taukoa hommista sillä ja toisen täällä – mutta hommat kasaantuvat ja itselle iskee stressi.

Olen omasta mielestäni tosi onnekas että päätyöni on tätä blogin kirjoittamista ja se on hyvin vapaata. Mutta työhön liittyy paljon myös käytännön asioiden sopimista, kampanjoiden suunnittelua, puhumattakaan ajasta joka menee kuvia valiten ja muokaten sekä kirjoittaessa. Tietokoneella tulee istuttua paljon. Olen haalinut myös muutamia muita isompia projekteja, jotka vaativat ennenkaikkea luovaa ajattelua, suunnittelua ja mietiskelyä rauhassa. Kahden villikon kanssa se ei ole ihan niin yksinkertaista.

Onneksi kesällä on ollut vähän hiljaisempaa ja olen saanut keskittyä suurimmaksi osaksi vain tähän blogin päivittämiseen, mutta on niitä sähköpostejakin kasautunut aika määrä ja se stressaa. Sitten stressaantuneena saan vielä vähemmän mitään aikaiseksi. Olen sellainen ihminen, että kaipaan työssäni rauhaa ja aikaa. Aikaa miettiä, fiilistellä ja sulatella juttuja rauhassa. Tiedän että minun pitäisi opetella esimerkiksi vastaamaan sähköposteihin heti ne luettuani (se on itseasiassa ollut uuden vuoden lupauksenikin jo pari viimeistä vuotta), mutta…

Lapsille sitä taas haluaisi tarjota kivan ja mieleenpainuvan kesäloman. Puuhata kokoajan kaikenlaista. Usempina päivinä he kuitenkin tuntuvat vain hyppivän seinille, kun en voi tarjota samalla tavalla tekemistä kun päiväkodissa. Häpeisenä ja omatunto soimaten tunnustan, että netflix ja ipadin pelit ovat pyörineet enemmän kun olisin halunnut. Asettamani max 1h/5xvko on ylittinyt varmaan triplasti. Ja entäs sitten se oma-aika? Sitäkin on pakko ottaa, muuten näistä hommista ei ainakaan tule mitään.

Mutta jos lapset olisivat olleet hoidossa kesällä, tuntisin siitä varmasti vielä enemmän huonoa-omaatuntoa. Jos on pieninkin mahdollisuus pitää lapset kesällä lomalla, mielestäni se pitäisi tehdä. Ensinnäkin siellä päiväkodissa ja koulussa lapset ehtivät viettää vaikka kuinka paljon aikaa pitkin vuotta. Toiseksi, myös lapset tarvitsevat lomaa, aivan kuten aikuisetkin töistään. Ja kolmanneksi, uskon että tekee tosi hyvää viettää yhdessä pidempi pätkä ilman sitä arjen kiirettä ja aikatauluja. Ainakaan samanlaisia kun normaalisti. Mielummin sitten vaikka istutaan sohvalla nenät pädeissä ja läppäreissä kiinni, ainakin ollaan yhdessä. Vai mitä olette mieltä?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Viime viikonloppuna ollaan taas bailattu festaritunnelmissa – myönnetään, että koko kesä tuntuu olleen yhtä pelkkää biletystä. Tällä kertaa aikuisten lisäksi bailata saivat myös lapset, nimittäin Skidit Festarit järkättiin jälleen vanhan Elannon tiloissa, nykyisellä kulttuuripihalla. Skidit Festarit on ekasta kerrastaan saakka ollut ehdottomasti yksi kesän suosikkitapahtumistamme. On hauska kerran kesässä viettää kiva päivä perheen kesken, paikassa jossa isä ja äiti normaalisti käyvät juhlimassa aikuisporukassa. Siltasen, Kutosen ja Kaikun bilekompleksi pihoineen muuntautuu hienosti myös koko perheen festareiden tapahtumapaikaksi.

Paikalla oli paljon kojuja, näytteilleasettajia, erilaisia työpajoja sekä ohjelmaa. Me olimme paikalla koko päivän, mutta emme silti mitenkään ennättäneet osallistua kaikkeen. Pojat kävivät maalamassa Makian pisteellä, Teemu Keisterin työpajassa omat paidat, ja niistä tulikin tosi hienot! Lisäksi leijojen rakentaminen ja koristelu oli kovasti meidän kaikkien mieleen. Kutonen taas oli ihan tulessa, kun dj:t Matti Airaksinen ja Dj Orion soittelivat musaa ja Vj Sellekhans väläytteli visualejaan Skidit Diskossa.

Lempivaatemerkkimme VIMMA julkaisi tapahtumassa myös uudet lettivärityksensä; punaposki ja merenpoika. Myynnissä oli myös pieni erä käsin painettuja kultalettilegginssejä, joista minä onnekas ehdin saada yhdet mukaani. Niitä tulee toivottavasti syksyllä lisää myös tunikan muodossa. Aiheeseen sopivasti lettipajassa letiteltiin myös lasten hiuksia.

Ohjelmaa oli siis hurjasti, meiltä jäi välistä ainakin terassin drinkkibaari, nukketeatteri, tanssitunti, elektroninen äänityöpaja ja noin sata muuta asiaa. Ihanaa kuitenkin että festariin ja tekemisiin oltiin todella panostettu, myös visuaalisesti. Nuo käsin maalatut kyltit olivat super ihania! Kaiken ikäiset festarivieraat oltiin huomioitu, myös ihan pienet vauvat, joille oli oma pehmoinen köllöttely ja kömpimisalue.

Lounasta kävimme haukkaamassa yhdessä suosikkipaikassani, eli Siltasessa. Vietnaminen keittiö toimi hienosti myös lasten kanssa, sillä kaikki päivän erikois-annokset sopivat hyvin myös lapsille ja niitä sai sitten itse maustaa lisää halutessaan. Pitkä jono liikkui onneksi nopeasti ja Dj Tixa oli ihana yllätys. Herra oli tuttuun tapaansa soittelemassa levyjä ja puhumassa musiikin päälle hassuja juttujaan. Käytiin poikien kanssa kesken lounaan joraamassa Super Mario Bros tunnarin tahtiin. Myös muita ihania ruokakojua oli paikalla -kumpa olisikin jaksanut maistella kaikkea.

Skidit Festarit olivat myös ekaa kertaa maksullinen. Tämä uusi linja sai sekä arvostelua että kiitoksia. Itse liityn tähän jälkimmäiseen porukkaan. Ensinnäkin tämä karsi vähän porukkaa. Vaikka ihmisiä oli paljon, oli tilaa myös olla, lennätellä leijaa, katsoa keikkaa ja tanssia. Ihmisiä ei ollut ahdistavan paljon, kuten viime vuosina on välillä ollut. Vaikka edellesvuosina oheistoimintaa on ollut myös paljon, tänä vuonna kaikki oli joten ihan tip top – tämä varmasti myös maksullisuuden ansiota. Ymmärrän ihmisten tuohtumuksen siitä, että aiemmin ilmainen tapahtuma muutetaankin maksulliseksi – mutta kun suosio on niin suuri ja työtä sen järjestämiseksi vielä enemmän, ymmärrän täysin tämän. Pääsylipun hintaa kristisoitiin myös paljon. Perhelippu maksoi 36 euroa. Kun vertaa tavalliseen yhden hengen festarilippuun ei se enää tunnukkaan paljolta. Kokonaisuutena festarit olivat ehdottomasti joka euron arvoiset. Jos nyt jotain keihtettövä tuleville vuosille, niin päivää voisi pidentää hieman. Festareihin oltiin panostettu paljon ja tekemistä oli, mekin olisimme hyvin viihtyneet vielä pari tuntia pidempään.

Oli kylllä tosi kiva päivä, sääkin suosi – välillä oli jopa ihan kuuma! Oltiin poikien isän kanssa liikkeellä ja yksi käsipari enemmän oli kiva olla vaikka isolla kaveriporukalla liikuttiinkin. Totesin kylläkin  kaverille, että ihanaa kyllä kun pojat ovat isompia – on niin helppo ja kiva mennä ja olla. Saa itsekkin nauttia paremmin.

Vielä yhdet festarit ja sitten joku detox.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Nämä ovat pikkujuttuja muille, mutta niin suuria ja tunteikkaita itselle. Meidän pihalla asuu paljon lapsia, mutta uusien kavereiden saaminen – tai varsinkaan valmiiksii tiiviiseen kaveriporukkaan pääseminen ei ole itsestäänselvyys. Itse nyt en niin kovasti uusia kavereita kaipaile, vaikka pihalta muutama sellainen onkin jo löytynyt. Mutta lapsille ne ovat hurjan tärkeitä. Ja mikä olisikaan hirveämpää, kun leikeistä ulkopuolelle jääminen.

Me ei olla ihan hirveästi tuossa uudella pihalla oltu vielä hengailtu, päiväkodin jälkeen sitä kun on kiva rauhoittua omaan kotiin ja nyt poikien ollessa lomalla ollaan oltu useasti menossa jossain muualla. Pihan lapsilla on selkeästi myös vähän eri rytmi kun meillä. Kun tulemme päiväreinnoiltamme (ihan liian myöhään) kotiin iltapalalle, ovat parhaat leikit pihalla vasta meneillään. Useasti emme silloin voi edes jäädä kovin pitkäksi aikaa ulos, vaikka se kivaa olisikin.

Pihalla on selkeästi yksi vähän isompi ja tiiviimpi porukka, joista jokainen on jo toki tuttu meille – mutta nämä lapset ovat asuneet koko ikänsä tässä pihassa ja vanhempansa tuntevat toisensa jopa 30 vuoden takaa. Eilen taas nämä lapset vanhempineen olivat pihalla, kun taas meidän oli tarkoitus mennä äkkiä iltapalalle ja nukkumaan.

Muistan itse omasta lapsuudesta, oli ihan parasta kun kesälomalla sai riekkua myöhään pihalla. Leikkiä kirkonrottaa, keinupehvistä tai kiipeillä puissa. Kun ilta alkoi hämärtyä, pikkuhiljaa jokainen pihan lapsi huudettiin ikkunasta kotiin – ja siellä uni tuli heti. Se pihan lasten yhteishenki on jotain mitä en ikinä unohda.

Tämä mielessä sanoin eilen sitten Kaapolle, että hän saa jäädä hetkeksi vielä pihalle, huudan sitten ikkunasta kun pitää tulla sisälle. Ihan mahan pohjasta otti miten iloiseksi tämä Kaapon teki, mutta erityisesti se miten innoissaan pihan muut lapset olivat siitä että hän sai jäädä heidän kanssaan vielä leikkimään. He lähtivät joukolla iloisesti kirmaamaan pihan toiselle puolen ja tunsin samalla tiettyä ylpeyttä lapsestani, joka kasvaa, saa uusia ystäväiä juuri omana itsenään – mutta tunsin myös palan kurkussa. Tunsin miten ne napanuoran viimeisetkin rippeet poikkesivat.

Ei mennyt aikaakaan kun kaikki kaverukset tulivat joukolla pimpottamaan ovikelloa ja kysymään saako Kaapo olla vielä hetken pihalla. Tajusin että minua pidetään täällä varmaan tosi tiukkana ja nipona mutsina 😀 Kello puoli kymmenen illalla sitten huutelin lapseni sisään. Kun hän asteli hiki päässä ja maailman onnellisin raukea hymy kasvoillaan eteiseen, meinasi itku tulla. Hän kertoi miten oli juossut yhtä kovaa Jeren kanssa, joka on jo kuusi ja kuinka Inka oli kysynyt voiko hän taas heti aamulla tulla ulos leikkimään. Oma olo samaan aikaan jotenkin hurjan ylpeä, onnellinen ja haikea. Ja tosiaan, aamulla hän kävi sitten ekaa kertaa pimpottamassa kaverin ovikelloa ja kysymässä että ”voitko sä taas olla?”

Eskari alkaa parin viikon päästä ja myönnettävä se kai on, esikoiseni kasvaa, kehittyy ja ennen kaikkea itsenäistyy. Kavereiden seura kiinnostaa entistä enemmän ja kohta mutsi on vaan se joka ei tajuu. Tiedän myös miten raadollista ystävyyssuhteet voivat jo tuossa iässä olla, koulumaailma pelottaa jo etukäteen. Ehkä sen takia myös vähän liikutuin, kun huomasin miten kivasti hän kuitenkin pääsee porukkaan mukaan ja että hänestä tykätään.

Tämä ”lähiössä” asuminen on myös täysin uusi maailma lapsilleni. Aiemmin ei pihalle voinut lähteä yksin, saatika että talossamme olisi muita lapsia edes asunut. Kavereita nähtiin niin että sovittiin vanhempien kanssa leikkitreffejä tai lähdettiin puistoon. Tämä meidän uusi talo, ja ihanan suojaista piha – jossa tekemistä riittää, on tosi ihana. Täällä on hyvä lapsia kasvattaa, irtautumatta itse kuitenkaan liiaksi siitä kaupunkielämästä. Paras päätös ikinä.

Hurjaa tämä vanhemmuus. Ensin sitä opetellaan miten olla, kun lapsi tarvitsee sinua ihan kokoajan. Sitten harjoitellaan miten päästää irti.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kerroinkin jo että olimme viime viikonloppuna nykyisessä mummolassani, vahnassa nuoruudenkodissani. Talo on todella ja ihana persoonallinen, kuten ehkä kuvista jo huomaisittekin. Mutta kaikista parasta paikassa on ehdottomasti sitä ympäröivä luonto. Piha on suuri, nurmukkoalueen lisäksi siellä on oma pikku metsä jossa kasvaa mm paljon mustikoita ja kanttarelleja, kukkaniitylle on siroteltu edesmenneen koiramme tuhkat, girripaikalta on myös suuri ja kaiken kruunaa oma kasvi ja yrttimaa. Tämän ympärillä on sitten vielä lisää metsää ja metsäpolkua pitkin pääsee myös omaan rantaan.

Lapsillehan tuolla olo on yhtä seikkailua, ihmettelyä ja hurjan hienoja kokemuksia. Mutta vaikka itse tuolla olen asunutkin, niin on se edelleen ja oli se silloinkin sitä myös itselleni. Öisin on täysin hiljaista, päivällä metsä on taas täynnä luonnon ääniä ja yllättäen matkalla bussipysäkille vastaan saattaa astella suuri hirvi. Joka puoleta löytyy uutta ihmeteltävää.

Kesäisinhän tuo paikka on uskomaton, jokapuolella kukkii ja mummoni onkin kova viherpeukalo. On mahtavaa että ruuan lautaselle saa kerättyä metsästä ja omalta kasvimaalta. Mielestäni se on tärkeä juttu opettaa myös lapsille. Mutta myös talvisin tuo paikka on lumoava. Lumessa näkee paljon eri eläinten jälkiä, tunnelma on vain sellainen tosi pysähtynyt. Sellainen on meidän kesäsaari.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Koska tänään en vaan jaksa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.