Kesäkuuta on jäljellä enää muutama päivänä ja kuukauteen on mahtunut jo vaikka minkälaita kivaa kesätekemistä, vaikka ilmat eivät ole olleet mitkään kaikista suostuisammat. Perinteeksi muodostunut kesätekemisten listakin oli jäänyt poikien osalta vielä tekemättä, ja siihen mahtuukin vielä vaikka mitä. Tähän se hermostuneesti hikikarpalo otsalla naurava emoji.

Kesällä me halutaan:

– Mennä Espanjaan
– Sukeltaa snorkkelin kanssa
– Onkia mato-ongella
– Pelata futista
– Nukkua myöhään
– Mennä uimaan
– Tavata kavereita
– Mennä yökylään
– Lasten festareille
– Puhaltaa jättiläissaippuakuplia
– Juoda vettä
– Telttailla metsässä
– Mennä stadikalle
– Viettää perheen kanssa aikaa
– Lukea kirjaa viltillä
– Piirtää äidin kanssa katuliiduilla
– Sytyttää nuotio
– Mennä metsäretelle
– Syöttää oravia
– Pitää piknik
– Ostaa Lego Pirates Of Caribian peli
– Mennä Lintsille
– Oppia ajamaan pyörällä tosi hyvin

T. Kaapo ja Elvis

Yksi iso juttu uudessa suhteessa on tietenkin lasten esitteleminen uudelle puolisolle, ja olenkin saanut useamman kyselylyn tätä aihetta koskien. Monella lapsellisella sinkulla on varmasti pyörinyt mielessä samoja ajatuksia kun itsellänikin ennen tätä suhdetta. Osaanko enää olla kenenkään kanssa, miten uusi puoliso suhtautuu lapsiin, miten lapset suhtautuvat häneen, missä vaiheessa heidän edes kuuluu kohdata?

Olin jo jonkin aikaa, ehkä muutaman vuoden, ajatellut että jos elämääni vielä joku ihminen tulee, niin en välttämättä haluaisi edes ikinä muuttaa hänen kanssaan yhteen. Olin tottunut ja alkanut pitämään yksinolosta ja omasta seurastani. Toinen asia mistä olin ihan varma, oli etten sotkisi lapsia mahdolliseen juttuun mukaan mitenkään. Ihan hyvin ekat puolivuotta tai vuoden voisi olla niin ettei kukaan tapaisi toisiaan.

Toisin kävi. Itseasiassa lapset tapasivat jo alle viikon jälkeen sekä uuden poikaystäväni että hänen poikansa. Toki siis ihan vaan rennosti kaverina ja lapsille turvallisella maaperällä. Siinä kuitenkin hyvin huomasi sen, miten tällaisille asioille ei voi olla mitään tarkkoja sääntöjä tai aikatauluja, kaikki riippuu ihmisistä, tilanteista ja tunteista.

Pikkuhiljaa sitten nähtiin uudestaan, aina muutama tunti kerrallaan. Pojat alkoivat kyselemään ”kaverini” perään ja samalla lasten kanssa tuli puheeksi, että mitäs he olisivat mieltä jos tykättäisiin toisistamme vähän enemmän. Puhuttiin aikuisten seurustelusta, huomionosoituksista ja siitä miten kukaan ei olisi tulossa viemään kenenkään paikkaa uutena isänä tai äitinä. Saatiin pelkkää vihreää valoa ja kaikki lapset olivat oikeastaan tosi innoissaan. Sivusta seuraajan silmissä kaikki saattoi tapahtua todella nopeasti, liian nopeasti, mutta oikeasti kaikki meni vaan tosi luonnollisesti omalla painollaan ja juuri niinkun pitikin.

Yhdessä porukalla ollaan saatu koettua jo vaikka kuinka paljon ihania hetkiä, viettää kesälomaa ja touhuta arkisia asioita. Meidän tapauksessa olisi ollut ihan tyhmää odottaa, ikävöidä ja olla yksin, kun vaihtoehtona olisi kaikki tämä kiva yhdessä. Porukalla ollessa ollaan myös pyritty huomioimaan lapsia erikseen ja välillä jakauduttu niin, ettei kukaan tuntisi oloaan syrjäytetyksi. Muutenkin lasten parissa työskentevä poikaystävä onneksi lukee poikia tosin hyvin, ja se on varmasti myös yksi syy siihen, miksi kaikki on mennyt ihanasti ja helposti.

Tilanteita ja perheitä on niin monia, ettei tähän tosiaan ole mitään yleispätevää ohjetta. Samoin tapoja esitellä uusi puoliso on yhtä monta kuin ihmisiä. Me itse emme tehneet asiasta suurta numeroa, menimme vaan fiiliksen mukaan, pikkuhiljaa (mutta salamavauhdilla) ja kaikilla on kokoajan ollut tunne, että uudet kivat ihmiset ja onni elämässä ovat iloisia asioita. Lapset ovat saaneet uusia turvallisia ihmisiä elämäänsä, päässeet tekemään kivoja juttuja ja nähneet äitinsä onnellisena. En koe että kiirehdimme liikaa asian kanssa, oikeastaan ennemminkin lapset ovat sitä mieltä että oli jo aikakin!

Juhannuksena ollaan:

– Käyty nälkäkiukkuisina Citymarketissa
– Syöty lounasta McDonaldsissa
– Heitetty talviturkki meressä
– Kerrottu satuja laiturilla
– Pelastettu etanoita
– Syöty raparperia suoraan puskasta
– Vihdottu saunassa
– Käyty uusperheenkasvatuskeskustelu
– Juotu aamukahvia auringossa
– Syötetty lampaita
– Katsottu leffoja
– Grillattu
– Tehty kokko grilliin
– Käyty jäätelöllä kyläkaupalla
– Pelattu muistipeliä
– Leikitty pihalla
– Nukuttu myöhään
– Piirretty ja väritetty
– Tehty kukkaseppele
– Otettu rennosti

Mitäs te teitte?

Viime viikonloppuna poikaystäväni soitti ja käski vaan pakata lapset ja kameran mukaan, hän tulisi hakemaan meitä jonnekkin vartin päästä. En osannut yhtään arvata että minne hän meidät veisi, ajattelin että ehkä Ikeaan, vaikkakin ihmettelin että mitä sillä kameralla siellä tekisin. Hypin autonpenkillä onnesta, kun yhtäkkiä edessä avautui metsänlaita ja monta metriä korkeita ja kukkivia alppiruusuja.

Täytyy sanoa, että olen vähän huvittuneena seurannut eripuolella internettiä olevia keskusteuja siitä, miten ihmisiä ärsyttää kun bloggaajat ovat löytäneet Haagan Alppiruusupuiston tai Roihuvuoren kirsikkapuupuiston. Toki insta ja blogit ovat olleet täynnä kuvia näistä paikoista, mutta kun kerran näissä paikoissa kukkii vain hetken kerran vuodessa, niin tottakai se tuntuu hetkellisestä siltä että kaikki ovat siellä. Niinkun ehkä ovatkin.

Itse olin ensimmäistä kertaa nyt Alppiruusupuistossa ja se teki kyllä todella vaikutuksen. Olin kuullut siitä vasta muutama vuosi sitten, mutta autottomana ei ole tullut sinne aiemmin mentyä. Aikoinaan suoaluuena ollut metsikkö kuivatettiin ja ojitettiin 70-luvulla, jolloin myös ensimmäiset Alppiruusut sinne istutettiin. Myöhemmin paikalle on istutettu myös alppiruusun sukulaista puistosaleaa. On ihan mielettömän näköistä kun korkealle kohoavan mänymetsän keskellä kasvaa monta metriä korkeita värikkitä kukkia.

Joten vaikka kaikkialla näkyvät alppiruusut tuntuvat tulevan korvista ulos, niin suosittelen oikein lämpimästi käymään paikalla. Se on niin hieno. Hiljattain kunnostettuja pitkospuita pitkin pääsee muuten helposti liikkumaan vaikka lastenvanujen tai pyörätuolin kanssa ja kukkien sekaankin saa mennä.

Kenellekään ei tarvitse varmasti enää muistutella ettei matkoistaan ei somessa kannata kailottaa kovin kuuluvasti mahdollisten murtovarkaiden takia. Monesti bloggaajat saavatkin ihmettelyä osakseen, että miten he uskaltavat matkoistaan julkisesti kertoa. Emme me toki hölmöjä ole, murtovalvontajärjestelmän lisäksi ainakin meillä asuu reissujemme ajan aina talovahti. Sen jälkeen kun joitain vuosia sitten bloggaajakaverini kotiin murtauduttiin ja varas tiesi blogin perusteella tasan tarkkaan missä valvontakamera ja arvotavarat olivat, olen ollut asian kanssa paljon tarkempi.

On paljon rennompaa olla reissussa, kun tietää että kotona on kaikki hyvin. Riippuen toki talovahdista. Viime vuosien aikana meillä on nimittäin ollut jos jonkinmoista vahtia. On ollut tutuntuttua, exää, naapuria ja veljeä joka on pitänyt lahjoa jotta hän ylipäätään olisi kämpässä paikalla. Matkoilta palatessa vastassa on milloin ollut naarmuja lattiassa, tyhjiä vuosikertaviinipullojani tai avonainen jääkaappi. On kotonamme kuulemma järjestetty myösOM yhdet parhaimmista uudenvuodenkotibileistä.

Kaikenkaikkiaan kakikista kommelluksista huolimatta talovahdit ovat tuottaneet enemmän mielenrauhaa kun unettomia öitä. On rauhoittavaa tietää, että asunnossa on joku kastelemassa kukkia, keräämässä postia ja huomaamassa vaikkapa mahdolliset vesivahingot heti. Tästä rohkaistuneena päätin ensimmäisen kerran ottaa meille ihan täysin tuntemattomia ihmisiä asumaan, kun sain vuokranantajalta luvan välittää asuntoa satunnaisesti Airbnbn:n kautta.

Meillä asuu parhaillaan siis pieni perhe New Mexicosta saakka. Testailen tätä ekan kerran nyt niin, etten itse ole poissa matkoilla, vaan pääsen paikalle hetkessä jos on tarvis. Täytyy sanoa, että vähän kyllä jännittää. Eikä oikeastaan edes asunnon puolesta, vaan enemmänkin se, että onko vierailla kaikki hyvin, ovatko he tyytyväisiä asuntoon ja vastaako se heidän mielikuviaan.

Asunnon vuokraamiseen liittyy kauheasti kaikkea mitä en ollut tullut ajatelleeksi. Ensinnäkin pelkkään siivoamiseen sain kulumaan kaksi päivää. Perus siistimisen lisäksi kun yritin saada mahdollisiman paljon henkilökohtaisia tavaroita piiloon. Koska viraidemme lapset ovat omiamme nuorempia, kävin läpi myös kaikki lelut ja erittelin ne niin, että lasten on turvallista leikkiä pelkäämättä mitään lego-tukehtumisia.

Päätin myös ostaa uudet peitot, tyyny, petivaatteet ja pyyhkeet tulevia Airbnb vieraita varten. Lisäksi haettiin vintiltä pinnasänky ja lainattiin naapurilta syöttötuoli. Piti muistaa täydentää myös vessapaperivarasto, käsisaippuat ja tarkistaa että kaikki tarvittavat palohälytys -ja sammutinjutut sekä ensiapupakkaus olivat ajan tasalla. Toki järjestin myös kaikki keittiönkaapit, tyhjesin jääkapin sekä kirjoitin ainakin tunnin asunnon infokansiota.

Vieraat ovat myös viestitelleet ahkerasti, kyselleeet muunmuassa lähellä olevista ruokakaupoista ja leikkipuistoista, joten sellaiseenkin on mennyt yllättävän paljon aikaa. Hyvä siis etten ottanut tätä ekaa kertaa minkään oman lomareissun kanssa, sen verran säätöä tässä on kuitenkin ollut. Eiköhän tämä ala kuitenkin sujumaan ja seuraavien vieraiden kanssa homma sujuu varmasti jo jouhevammin.