Havahduin joskus sunnuntaina siihen, että tässähän on ollut kiva pätkä vapaata. Kevät on ollut jotenkin tosi kiireistä aikaa, päivät ovat täynnä menoja ja vain suhahtaneet ohi. Tuntuu, etten ole viikkokausiin voinut rauhoittua ja olla tekemättä mitään. Ainakaan niin, ettei päässä pyörisi tuhat ja yksi tekemätöntä asiaa.

Työn täyteisen kevään lisäksi paljon tekemistä aiheuttaa edelleen kotimme. Ihan uskomatonta että olemme asunneet tässä nyt jo neljä kuukautta. Uskomatonta siinä mielessä, että täällä näyttää edelleen siltä kun olisimme kantaneet kamamme sisään vasta viime viikolla.

Tavarat hakevat edelleen paikkaansa ja monen monta laatikkoa on edelleen purkamatta, sillä niille ei vain ole mitään paikkaa. Osku on ollut myös kahden kodin ”loukussa” myös nämä viimeiset neljä kuukautta. Hänen kaksiossaan kun tehtiin putkiremppaa ja siellä oli vielä vintti ja kellari, ja osa asunnostakin, täynnä hänen tavaroitaan. Remontti valmistui kuukausi sitten ja työpäivien jälkeen hän onkin touhunnut paljon siellä. Joten tässä on ikäänkuin ollut vielä toinen, kuukauden kestänyt muutto perään. Sekin on toki nostanut stressitasoja itse kullakin.

Pääsiäisenä asunto oli vihdoin valmis vuokralaiselle ja nyt meillä on enää setvittänämme tämä asunto, sekä kaksi aivan täynnä olevaa kellarikomeroa. Niin ja Oskun levyt pitäisi myös kantaa evakosta tänne meille. Ne tuntuvat onneksi ihan pikkujutuilta kaikkeen aiempaan verrattuna.

Kun pääiäinen koitti, en aluksi edes tajunnut että sehän on nyt. Pojat olivat isällään, joten me saimme vaan olla kahdestaan – tekemättä juuri mitään. No käytiin me kaupassa ja tehtiin ruokaa, mutta muuten lähinnä vaan maattiin sängyssä sarjoja katsellen.

Vaikka suklaasta ja Pashasta tykkäänkin, en ole ikinä ollut mikään pääsiäis-ihminen. Meillä ei ole sen kummempia traditioita sen suhteen, joten sain ihan hyvillä omillatunnoin olla tekemättä mitään siihen liittyvää. Ja vitsit että teki hyvää.

Jos olisin tajunnut tässä olevan tällainen pitkä viikonloppu, olisin ehkä yrittänyt suunitella jotain reissua. Mutta oikeasti loppupeleissä paras näin, omassa sängyssä on aina paras ja saimpas pitkästä aikaa myös nukuttua yhden kokonaisen yön heräämättä kertaakaan.

Tänä aamuna oli vähän takkuista herätä arkeen ja lähteä viemään poikia kouluun. Kuitenkin ratikkapysäkillä, auringossa istuskellessa ja aamuteetä hörppien tajusin että tämäkin on aika hyvä. Ihana aloittaa uusi viikko akut latautuneina, ihan uudenlaisella energialla.

En ole tämän kammottavan pahoinvoinnin takia saanut tehtyä täällä uudessa kodissa edelleenkään oikeastaan mitään. Laatikoita on vieläkin ympäriinsä ja kaikki vähän vinksallaan. Kuitenkin viimeiset pari päivää on mennyt olon puolesta onneksi jo vähän paremmin. Luulen että kun tässä saa vielä vähän voimia kerättyä takaisin, niin täällä kotonakin alkaa vihdoin tapahtumaan.

Poikien huoneen suhteen minulla ei ollut aluksi juurikaan mitään hajua, että millainen siitä tulisi. Nyt kuitenkin kun olen saanut pyöriteltyä sitä tässä mielessä alkaa visio senkin suhteen selkiytymään. Poikien uusi huone on vähän vanhaa pienempi ja muistuttaa aikalailla vanhan Alppilan asuntomme lastenhuonetta. Myös tässä uudessa huoneessa päädyimme laittamaan sängyt päällekkäin, jotta tilaa leikeille jäisi enemmän.

Lastenhuoneessa haluan hyödyntää mahdollisimman paljon jo olemassa olevia huonekalujamme. Pikkuhiljaa tässä myös muiden huoneiden kalusteita miettiessämme huomasin että vanhalle Sting-hyllylleni ei taida löytyä paikkaa ja se vietiinkin jo kellariin. Tuntuu kuitenkin hölmöltä jättää yksi lempihuonekaluistani sinne pölyttymään ja pienen tuumailun jälkeen sille löytyikin paikka poikien huoneesta.

Ajattelin itseasiassa ostaa muutaman tikkaan sekä työpöydän (möin aikoinaan jossain mielenhäiriössä vanhan pöytälevyn pois) settiin vain lisää, niin siitä saa kivan koko seinän levyisen kokonaisuuden. Toiselle seinälle jää sitten kerrossänky sekä vanha kaappi. Oven vieressä on valmiina osittain upetettu kaappi peiliovilla ja vastapäätä iso leveä ikkuna.

Vanhoista kuvista saa vähän käsitystä siitä, millainen huone tulee ainakin nyt päässäni olevien visioiden mukaan olemaan. Toivon etten tule kyllästymään avohyllyillä oleviin kirkkaisiin väreihin, mutta tarvittessa siihen saa sitten ostettua kaappeja, joiden taakse vaikkapa kirjat saa piiloon. Suurinosa leluista tulee kuitenkin olemaan tuon vanhan kaappien kätköissä, poissa silmistä. Tai oikeastaan tässä muuton yhteydessä karsimme ihan hirvittävän määrän leluja pois. Jäljellä on oikeastaan enää vain legot, lautapelit ja askartelu/piirustuskamat.

Peukut siis pystyyn että tämä olo pysyisi jatkossakin jotenkuten sidettävällä tasolla ja päästäisiin vihdoin touhumaan ihan kunnolla täällä uudessa kodissa.

Tavallaan. Puolet laatikoista on edelleen purkamatta, mutta puolet kuitenkin jo purettu! Meillä on hienoiten järjestelty kellari mitä olen ikinä nähnyt ja osa näistäkin laatikoista vielä matkalla suoraan sinne. Tärkeintä on kuitenkin että tämä tuntuu ihan kodilta. Jopa kaaoksenkin keskellä tuntuu hyvältä. Kodin lisäksi uusi naapurusto ihastuttaa päivä päivältä enemmän, kun pikkukaduilta löytyy toinen toistaan ihanempia kahviloita ja ekohoitoloita.

Hommaa siis edelleen riittää, mutta tehdään mitä pystytään töiden ja muiden lomassa – hyvällä mallilla kuitenkin jo ollaan. Vai onko muilla näyttänyt jo ihan valmiilta koti reilun viikko muuton jälkeen? (Sanokaa pliis että ei).

Uusi vuosi ja uudet kujeet! Eilen minusta tuli täti ja loppuviikosta vaihtuu niin koti kun kaupunginosakin – löysimme vihdoin sopivan asunnon! Tai oikeastaan se löytyi jo muutama kuukausi sitten, mutta virallista tästä tuli vähän ennen joulua. Uusi koti on ihana, 50-luvun arkkitehtuurinen helmi (ko. arkkitehdin itselleen alunperin suunnittelema huoneisto) kauniilla puisto-alueella. Neliöitä asunnossa on parisenkymmentä lisää, mikä tarkoittaa omia makkareita sekä kahta vessaa – vihdoin!

Vaikka olen todella innoissani muutosta on samalla haikeaa jättää vanha kotimme. Tämä on ollut ehdottomasti yksi lempipaikoistani asua, ja näihin kolmeen vuoteen on mahtunut paljon. Hullua ajatella että puoli vuotta taaksepäin minulla ei ollut vielä mitään käsitystä että elämä saattaa heittää tällaiseen tilanteeseen.

Muutto tuo arkeen myös omat uudet haasteensa, nimittäin lasten kuskaamisen kouluun ja eskariin. Luulen että hetken toteuttelun jälkeen sekin alkaa sujua. En liene nimittäin ainut vanhempi jonka täytyy kulkea muutama kilometri lapsia viemään. Mutta on tässä tullut jopa autokouluun menemistä tämän takia mietittyä.

Uudessa kodissamme tähän mennessä suosikki-asioita on kauniit alkuperäiset lattiat, isot ikkunat, avotakka sekä söpö pieni parveke. Vähemmän suosikki-asioitani on tällähetkellä vatsataudissa pakkaaminen ja tavaroiden läpikäynti.

Moni onkin uteliaana kysellyt meidän asumisjärjestelyistä, nyt kun kerta naimisissa ollaan. Jos kaikessa muussa ollaan toimittu salamana, niin tässä asiassa ajateltiin mennä ihan pikkuhiljaa eteenpäin. Vaikka viettäisimme mielellämme kaiken ajan vuorokauden ympäri yhdessä, haluamme kuitenkin antaa lapsille aikaa sopeutua uuteen elämäntilanteeseen.

Vaikka lastenkin suhteen kaikki on mennyt hyvin, kaikki tykkäävät toisistaan ja meillä on kivaa yhdessä, on tärkeää että lapset saavat pikkuhiljaa totutella huomion jakamiseen. Ettei kaikki muuttuisi kerralla.

Koska uusioperheeseemme kuuluu omien lasteni lisäksi nyt myös kolmas ylä-asteikäinen lapsi, tarvitsee uudessa kodissamme olla myös tarpeeksi tilaa. Ja AINAKIN kaksi vessaa! Tämän lisäksi haluamme edelleen jatkaa asumista kanta-kaupungissa niin ettei kenenkään tarvitse vaihtaa koulua ja että ratikoiden kolina kuuluu sisälle ikkunasta.

Meillä molemmilla on lasten kanssa viikko-viikko systeemi joka ennen kesälomaa meni saatumalta vielä samoilla viikoilla. Se oli tosi hyvä niin, lapsivapaina viikkoina saimme olla ihan vaan kaksin ja lapsiviikkona sitten antaa huomiota lapsille ja lasten fiilisten mukaan sitten viettää silloin tällöin aikaa yhdessä.

Nyt kuitenkin alkaa tuntua siltä että se oma yhteinen koti olisi ihana. Kumpikaan ei jaksaisi odottaa enää yhtään, mutta yritetään vielä vähän jarrutella. Toisaalta kriteeriemme mukaisia asuntoja ei juurikaan ole, emmekä edes vielä tiedä vuokraammeko vai ostammeko asunnon. Molemmat luotamme kuitenkin siihen että kaikki menee omalla painollaan juuri niinkuin on tarkoitus, kuten tähänkin saakka.