Välillä sitä tulee mietittyä, että missä mä nyt olisin, jos en olisi silloin eräänä tammikuisena iltana, kohta kuusi vuotta sitten, perustanut tätä blogia. Sitä en tule ikinä tietämään, mutta sen tiedän varmasti, että se oli yksi elämäni parhaimpia ja merkittävimpiä päätöksiä. Tai siis oikeastaan ihan hetkellinen päähänpistohan se oli.

Blogi on antanut niin paljon. Ystäviä, harrastuksen, kokemuksia, elämyksiä, ammatin, suunnan tulevaisuudelle. Siitä on tullut tapa ilmaista itseään, jakaa ajatuksia, saada vertaistukea. Tämä blogi merkitsee monessakin mielessä minulle todella paljon. Olen kiitollinen että päivästä toiseen tulette lukemaan juttujani, katselemaan kuviani ja tykkäilette tai kommentoitte niitä. En voisi olla onnellisempi, että rakas harrastus on vähän kuin vahingossa muuttunut kokopäiväiseksi työksi, ammatiksi. Tai että sen ansiosta vihdoin keksin, mitä haluan isona tehdä.

Välillä myös mietin, että miksi te tosiaan luette tätä? En ole ikinä jaksanut kiinnostua mistään hakukoneoptimoinneista, lukijamäärien kasvattamisesta tai ylipäätään osannut ajatella tätä euron kuvat tai menestys silmissä. Olen tehnyt tätä täysin omalla tyylilläni, rehellisesti, sydämellä. Olen ilostuttanut, ärsyttänyt, naurattanut, itkettänyt, onnistunut, mokannut, aiheuttanut kohuja, ollut tylsä. Blogi on elänyt mukana elämässä, samoin kun minä. Ja tässä sitä nyt ollaan.

En osaa yhtään sanoa missä olen taas kuuden vuoden päästä. Tai mikä on blogin tilanne silloin. Mutta sen tiedä, että aion jatkaa samaa omaa linjaani jatkossakin. Opiskelujen takia blogi on nyt siirtynyt jaetulle ekalle sijalle, mutta nyt muutaman kuukauden näiden kahden kanssa tasapainoilu on mennyt mielestäni suhteellisen hyvin. Tuleva talvi tuo toki taas omat haasteensa kuvaamisen suhteen, kun päivässä on vain muutama tunti valoa. Mutta eiköhän me tästäkin selvitä.

Edelleen alkuviikon kannustavat kommentit lämmittävät mieltä. Sain samalla myös konkreettisen muistutuksen siitä, että tämä blogi on myös tärkeä teille. Ja se jos joku on aivan mielettömän ihana kuulla. Sillä niin paljon kun teen tätä itselleni, teen tätä myös teille. Ilman teitä ei tätä blogiakaan olisi enää olemassa.

Blogini on myös ehdolla Inspiration Blog Awardseissa yhdeksi inspiroivimmimmaksi blogiksi. Tänä vuonna kaksi blogia palkitaan yleisö -sekä lukijaäänestyksen perusteella Indiedays, Lifie sekä Foodlover kategorioissa. Kiitos siis jo paljon etukäteen, jos jaksatte käydä antamassa äänenne! Blogeja äänestyksessä on PALJON ja ne löytyvät aakkosjärjestyksessä tai haun kautta. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 5 kpl kahden hengen lippupaketteja gaalaan, olisipa hauska törmätä siellä!

Kuten kaikki tiedämme, on tärkeää saada palautetta työstään ja etenkin sitä hyvää palautetta tulee annettua ihan liian vähän. Vielä siis kerran, kiitos teille kaikista tsemppaavista viesteistä, kun fiilikseni oli todella maassa. Ja kiitos siitä kun olette siellä, käytte lukemassa ja tulette kadulla nykimään hihasta. Kiitos kiitos kiitos <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Eilen Suvilahden Kattilahallilla juhlittiin Inspiration Blog Awardseja, jossa palkittiin vuoden inspiroivimpia blogeja. Oma blogini oli yksi kymmenestä ehdolla olevasta blogista Vuoden Tyylikkäimmäksi. Ja niin siinä sitten kävi, että oma blogini nappasi kolmannen sijan palkinnon. Kiitos siitä kuuluu teille ihanille jotka kävitte antamassa äänenne. Kiitos!

Itse jätin kameran kotiin, mutta illan tunnelmia ja lisää kuvia on tulossa pian Indiedaysin omaan blogiin, kaikki illan upeat voittajat löytyvät jo sieltä.

Oma palkintotauluni koki illan aikana kovia, kun se putosi narikassa betonilattialle. Mutta sirpaleiden sanotaan tuovan onnea, eikö? Sitä on siis rutkasti tulossa vielä vuodelle!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Uhana Design on Miran ja Hannan designyritys Tampereen Pyynikiltä. Omaleimaisia ja rentoja vaatteita sekä asusteita valmistava Uhana suunnittelee ja valmistaa tuotteensa Suomessa. Ydintavoitteena on tarjota laadukkaita tuotteita, jotka tekevät arjesta hauskempaa. Kohderyhmään kuuluvat urbaanit naiset, miehet ja lapset. Helposti omaksuttavan leikkimielen lisäksi Uhana haluaa myös kantaa vastuuta ympäristöstä. Läpinäkyvä toiminta takaa sen, että asiakas voi seurata tuotantoketjua alusta saakka. Onko Uhana jo tuttu? Tunnetuimpia tuotteita ovat varmaankin huppuhuivi ja pisarakorvikset.

17. luukusta arvon Uhana Designin huppuhuivin. Lämmin merinovillainen huivi on valmistettu Tuusulassa. Huivia löytyy kolmessa eri kuosissa (vuoret, siksak ja ombre) joista voittaja saa valita mieleisensä.

Osallistu Uhana Designin arvontaan kommentoimalla alle. Kaikkien joulukalenterin luukkujen arvonta päättyy 23.12 klo 23.59. Voit osallistua jokaisen luukun arvontaan yhden kerran. Levitä joulumieltä ja muista jakaa myös kavereille!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Yhteishuoltajuudessa ja viikko-viikko systeemissä on puolensa. Parisuhteessa ei ikinä olisi näin paljoa vapaa-aikaa, sitten toisaalta lapsia on usein myös todella kova ikävä. Ikävän kuitenkin kestää sillä, että tietää lapsilla olevan tosi hyvä ja kivaa toisen vanhemman luona ja sitten tulee taas se oma viikko, jolloin saa täysillä ja akut laututuneena keskittyä vain lapsiin. Kuitenkin usein hyvin intensiivisen viikon lopulla sitä alkaa olla aika naatti. Aamuherätykset, aamupala ja muut aamutoimet, koiran ulkoilutus, ajoissa päiväkotiin ja eskariin ehtiminen, koiran ulkoilutus, 6h työpäivä, koiran ulkoilutus, lasten hakeminen kahdesta eri paikasta, kaupassa käynti, ruoan laitto, koiran ulkoilutus, leikkiminen/yhdessäolo/ulkoilu/askartelu/kotityöt/harrastukset ja mahdolliset illaksi rästiin jääneet työt, iltapala ja iltatoimet, koiran ulkoilutus, nukkumaanlaitto, koiran ulkoilutus ja yöherätykset… yksin, joka päivä. Väsymys purkautuu minulla sitten kiukkuisuutena ja harmikseni myönnnän, että viikon viimeisinä päivinä olen useasti melkoisen räjähdysherkkä.

Koska tiedostan tämän nykyisin ja osaan odottaa sitä, yritän näinä vikoina päivinä sysätä lyhyistä pinnoista syntyvän huonon-omantunnon taka-alalle ja ottaa sitten muuten mahdollisimman rennosti. Viikon vikoina päivinä kämppä saa olla kaaoksessa ja on ihan ok tilata iltapalaksi pizzaa. Kotia ehtii sitten taas puunata ja sähköposteihin vastailla kun pojat ovat isällään.

No mutta entäs sitten nämä viikon ensimmäiset päivät. Kun olemme olleet viikon erossa toisistamme. Se on täydelisen parasta aikaa. Lapset ovat ihania, minä täydellisen seesteisessä mielentilassa ja 100% läsnä. Kukaan ei kitise, tappele, valita tai mangu ipadia. Jutellaan rauhassa menneen viikon tapahtumista, ollaan lähekkäin, piirrellään, ulkoillaan ja ollaan vain yhdessä. Leikit sujuvat rauhallisesti, ruoka maistuu ja lapset yllättävät joka kerta sillä, miten paljon voikaan viikossa kasvaa.

Tänään kun lapset tulivat kotiin, oli juuri tällaista. Koiranpennun ensimmäistä kertaa kaksin vietetyn viikon jälkeen en ollut yhtä seesteinen kuin yleensä, mutta heti kun pojat alkoivat touhuilla tuttuja juttujaan, tuli vain taas se ihanan rauhallinen ja onnellinen tunne. Kaapo ilmoitti että keittiön lattialla on Paon pissat. Ja kun minä varoitin ettei vahingossa astuisi siihen, tulisin ihan juuri ne siivoamaan, niin hän vastasi että ”ei sun äiti tarvitse. Minä otin jo paperia ja pyyhin. Tehdään yhteistyötä”. Ja sitähän tämä perheenä eläminen juurikin on, yhteistyötä. Väsymyksen takia se on ehkä se, joka aina sitten loppuviikosta unohtuu. Asetelma vaihtuu päässäkin niin, että olen minä vs. lapset. Vaikka oikeasti meidän pitäisi olla yhdessä tiiminä. Ajatella, että kuusivuotias poikani sai minut ymmärtämään tämän. Miten ihana ja fiksu lapsi. Vastaisuudessa muistutan aina tämän mieleeni, kun pinna alkaa hektisen yksinhuoltajaviikon aikana kiristyä. Tehdään yhteistyötä, me perheenä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Se olis sitten kesä ihan noin virallisestikkin. Kesäisempiä säitä toki toivotaan, mutta eiköhän ne aikanaan sieltä tule. Olen jotenkin ihan hurjan fiiliksistä tulevasta kesästä. Ehkä sen takia, ettei sen kummempia suunnitelmia (suoritettavaa) ei ole, vaan menen minne nenä näyttää. Tai siis onhan mulla se lista, muttei nekään suunnitelmat siinä niin kovin vakavia tai tarkkoja ole. Koitan nyt vaan elää hetkessä ja opettaa lapsille samaa. Sen verran pitää kuitenkin katsoa taaksepäin ja todeta että herranjestas, kesäkuu – juurihan tämä vuosi vaihtui!

Jos keväällä yhtäkkiä hurjasti lisääntyvä valo vei puhdin pois ja aiheutti jonkin sortin kevätmasista, on homma nyt ihan päinvastoin. Energiaa olisi vaikka muille jakaa! Siitä kertoo muunmuassa viime yönä vaihdettu asunnon järjestys…

Yllä vielä kesäisiä kuvia Espanjasta. Oli kyllä mainio aloitus tälle kesälle tuo reissu. Koska täällä meillä on vielä vähän liian kylmä maauimaloihin, saatika sitten luonnonvesiin, ilmoitin pojat viikon kestävään kesäuimakouluun. Se alkaa kohta ja kestää koko viikon, joten heippa!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.