ITE TEIN

22/04/2018

Terveisiä Harvaluodosta, jossa käytiin eilen luonnonystävän luonnonkosmetiikkakurssilla. Kaverini Peetan äiti Miia on nimittäin perustamassa uutta luonnonkosmetikka-merkkiä Luotoa, jonka toiminta käynnistyy pikkuhiljaa. Ensimmäisenä myyntiin tulevat ihanat saippuat, mutta kosmetiikkatuotteiden lisäksi järjestetään myös näitä kosmetikkakursseja.

Kurssit pidetään Harvaluodon entisen koulun yhteydessä. Kurssipäivän aikana pääsee valmistamaan itse kolme omavalintaista tuotetta. Minä itse tein puhdistavan kuorintavoiteen, kosteuttavan kasvo, vartalo -ja hiussuhkeen, sekä säytetyn huulivoiteen. Mahdollisuus olisi ollut myös tehdä erilaisia hammastahnoja, jalkakylpy tai vartalovoide. Iso osa kurssilla käytetyistä raaka-aineista on kerätty lähiluonnosta.

Oli tosi mielenkiintoista päästä itse tekemään kaikki ihan alusta alkaen ja toki vähän ymmärttää lisää tuotteiden valmistuksesta. Ihananinta oli myös tehdä juuri sellaisia tuotteita, juuri omisnaisuuksiltaan ja tuoksuiltaan sellaisista raaka-ainesita jotka miellyttivät eniten itseään ja sopivat juuri omalle iholle.

Päivä oli tottakai muutenkin ihana aurinkoisessa saaristossa, ihan mielettömän kauniissa puitteissa. Kurssiin kuului myös herkullinen lounas jonka pääsimme nauttimaan vasta remontoidussa päärakennuksessa. Nukuimpa siellä myös päivän päätteeksi päikkärit. Suuntasimme illaksi vielä samalla kaveriporukalla Peetan läheiselle mökille saunomaan ja yöksi.

Tosi ihana idea lähteä kurssille vaikka kaveri -tai työporukalla tai pienemmälläkin jengillä. Yhdessä tekeminen on aina hauskaa ja tämä oli samalla jotenkin ihanan rentouttavaa. Toki oli ihana saada kotiinviemiksiksi purkkikaupalla ihan itse tehtyjä tuotteita.


IHONPUHDISTUKSEN IHMESIENI

28/03/2018

Ostin hiljattain paljon puhutun Konjac-sienen ja käyttänyt sitä lähes päivittäin kasvoille aamuin illoin. Itseasiassa minulla on aiemmin ollut jonkun suihkusaippuan mukana tullut, vartalolle tarkoitettu, sieni. Mutta en vielä sillon tiennyt että se oli sellainen, litteä muoto ja värittömyys hämäsivät. Nyt jälkeen päin ajateltuna, iho tuli sillä ihanan pehmeäski. Ja niin tulee tällä kasvosienelläkin!

Konjac-sieni on täysin luonnollinen ja siksi tietysti myös biohajoava. Se on peräisin korkeilla troopisilla alueilla kasvavan Konjac-kasvin juuresta. Juuresta suurin osa on vettä, mutta loput sen kasvikuidut sisältävät runsaasti ihonhoidolle välttämättömiä mineraaleja kuten sinkkiä, kaliumia, fosforia ja kuparia. Sieni on rakenteeltaan huokoinen ja ennen kastelua todella kova ja karhea, mutta sienen kuidut imevät itseensä runsaasti vettä, jonka jälkeen siitä tulee pehmeä käyttää kasvojen herkälle iholle. Sen verkkomainen rakenne kuorii ihoa, poistaa kuollutta ihosolukkoa sekä epäpuhtauksia ja jättää sen sileäksi ja kauniiksi.

Ensimmäinen käyttökerta sienen kanssa oli hieman hämmentävä – se nimittäin haisi aika voimakkaasti, ikäänkuin palaneelle. Haju tarttui myös kasvoihin ja leijali kylpyhuoneessa seuraavaan aamuun saakka. Nyt haju on mielestäni kadonnut kokonaan, vaikka Elvis kyllä muutama päivä sitten ihmetteli miksi poskeni haisee oudolle..

Sieniä on vähän erililaisia, erilaisille ihotyypeille. Sieniä näkyy yleensä muutamissa eri väreissä, mutta huomasin että eri valmistajien värit meinaavat myös eri asioita. Eli jos olet havainut ihollesi vaikka yhdeltä merkiltä hyväksi vihreän sienen, voi toisen merkin vihreä ollakin tarkoitettu erilaiselle ihotyypille.

Itse ostin oman sieneni messuilta, enkä enää muista sen merkkiä, mutta muistaakseni se oli tarkoiettu herkälle iholle. Myös rasvoittuvalle ja pintakuivalle iholle on usiemmin omat sienensä. Jos iho on kovin epäpuhdas, saattaa ihosta aluksi puskea kaikkea lika pois. Tätä ei kannata säkähtää, vaan jatkaa käyttöä – se vain kertoo että sieni toimii.

Kuiva sieni pitää siis kastella aina hyvin. Sen voi joko kastaa muutamaksi minuutiksi vesikulhoon, tai kuten minä, painella kevyesti vesihanan alla, kunnes sieni on kauttaaltaan pehmeä. Sientä voi käyttää ihan sellaisenaan tai meikinpuhdistusaineen kanssa. Itse pesen yleensä iltaisin aineella ja aamuisin ilman. Sieni on märkänä vähän limaisen tuntuinen ja se jättääkin iholle kolloidisen kalvon neutraloiden ihon pinnalla olevien epäpuhtauksien happamuutta. Kosteutta sitova kalvon ansiosta iho ei myöskään pääse kuivumaan, tai jo esiintyvä pintakuivuus helpottaa ja voiteetkin imeytyvät paremmin. 

Käytön jälkeen sieni on myös tärkeä huudella hyvin, mutta kiertävää liikettä kannattaa välttää, sillä muuten sieni hajoaa ennen aikojaan. Tarvittaessa pudistukseen voi käyttää saippuaa. Sieni kannattaa ripustaa kuivumaan ilmavaan paikkaan, näin se kestää pidempään ja pysyy hygieenisenä. Sienen käyttöikää voi myös pidentää keittämällä sitä muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä, jolloin siitä tulee steriili. Sientä voi kuulemma myös säilyttää jääkaapissa, jolloin siihen ei pääse kasvamaan mikrobeja. Sieni kannattaa vaihtaa uuteen kahden, vähintään kolmen kuukauden välein ja se hävitetään biojätteen mukana.

Itselläni on ollut aina aika hyvä iho, nenän pieliin kerääntyy helpoiten epäpuhtauksia, mutta esimerkisi finnejä tai muita näppyjä minulla on tosi harvoin. Ihoni ei myöskään ole erityisen kuiva tai rasvoittuva, ainoastaan joskus vähän hekähkö voimakkaille hajusteille. Silti olen jo näin lyhyen käytön jälkeen huomanut, että sieni tekee iholleni hyvää. Iho tuntuu entistä sileämmältä, tasaiselta ja jotenkin ihanan raikkaalta.

Ehkä vähän hassua että olen löytänyt sienen vasta nyt, mutta pahempi myöhään kun…. Onko Konjac-sieni jo muille tuttu?


RASKAUSAJAN KOSMETIIKKA

23/02/2018

Saatuani tietää olevani raskaana sain viimein myös aikaiseksi toteuuttaa sen mitä olin jo suunnitellut pitkään, eli vaihtaa ihan kaiken kosmetiikkani luonnonkosmetiikkaan. Siirtymä oli siinä mielessä helppo, että iso osa käyttämästi kosmetiikasta oli jo luonnonmukaista, mutta esimerkisi meikkipussista ja hiustenhoitotuotteista löytyi enemmän synteettisiä kun luonnollisia puteleita. Sainkin teiltä tosi paljon vinkkejä hyviin ja toimiviin tuotteisiin, ne löytyvät tämän postauksen kommenteista.

Myöskin kolmatta lastaan odottava, Kotitalouskriisi-blogin Maria, kirjoittikin myös tästä samasta aiheesta, jota itsekin olen tässä alkuraskauden aikana ihmetellyt. Nimittäin siitä, että neuvolassa kyllä annetaan paksut nivaskat ohjeita ja kieltoja rakausaikana vältettävistä ruoka-aineista, mutta vältettäväistä kemikaaleista siellä ei puhuta mitään. Oman kuulemani perusteella myös neuvoloiden tietämyksessä vaikkapa raskaudenaikaisesta hiusten värjämisestä tai aurinkovoiteiden olisi parantamisen varaa.

Iholle levitettävät synteettiset aineet voivat imeytyä verenkierron kautta sikiöön saakka ja imetytyvien aineiden määrähän riippuu levitettävän iho-alueen suurudesta ja esimerkiksi siitä, onko ihossa haavoja. Isoja alueita esimerkiksi rasvatessa, imetyvien kemikaalien määrä on jo huomattava. Lisäksi raskauden aikana ihon pintaverenkierto usein lisääntyy, jolloin iholta voi imeytyä vielä entistä tehokkaammin aineita verenkiertoon. Toki kemikaalit voivat siirtyä kehoon myös hengitettynä vaikkapa hajuvesistä. Synteettisessä kosmetiikassa olevat haitalliset aineet voivat vaikuttaa negatiivisesti esimerkisi lapsen kehitykseen sekä hormonitoimintaan. Aika hurjaa ettei tästä puhuta neuvolassa mitään!

HUSin sivuilla kuitenkin aiheesta löytyy teksti, jossa kehoitetaan välttämään liikaa tai turhaa kemikaalikuormaa raskaana ollessa. Erikseen tekstissä suositellaan käyttämään aurinkovoiteta sekä itseruskettavia tarvittaessa ainoastaan pienille iho-alueille, kuten kasvoille. Itse en silti käyttäisi muita kun fysikaalisia voiteta ja välttäisin näitä (ihan myös muutenkin) kokonaan. Lisäksi rakennekynsien laittoa ei suositella raskausaikana ollenkaan.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että välttäviä kemikaaleja on myös muissakin tuotteissa. Haitallisesti hormonitasapainoon vaikuttavia meikkiaineita ovat esimerkiksi ftalaatit, parabeenit ja bisfenoliyhdisteet. Nämä kemialliset aineet, jotka toimivat kuten estrogeenihormoni, voivat aiheuttaa poikalapsille sukuelinten epämuodostumia, heikentynyttä hedelmällisyyttä ja kiveskasvaimia.

Turvallisinta onkin käyttää ainoastaan tarpeellista kosmetiikkaa ja tuotteita, joissa on mahdollisimman vähän ainesosia ja ylimääräisiä kemikaaleja. Myös turvalliselta tuntuva tuoksuton apteekkikosmetiikka voi sisältää haitallisia, mm syöpään yhdistettyjä, parabeeneja, joten siityminen täysin luonnonkosmetiikkaan tuntuu ainakin itselleni turvallisimmalta vaihtoehdolta.

Omassa kaveripiirissä on jo muutaman vuoden näkynyt trendi, ettei hiuksia myöskään värjätä raskausaikana. Ja esimerkiksi Tanskassa hiusten värjäämistä raskaus -ja imetysaikana suositellaan välttämään kokonaan (samalla kun siellä annetaan lista kaikesta vältettävästä kosmetiikasta). HUSin siuvuilta löytyy myös osio hiusten värjäämisestä. Tekstistä ilmenee, että myös hiusten värjäämistä kannaattaa varmuudeksi välttää, mutta että esimerkisi hiusten raidoittaminen niin ettei väriaine kosketa päänahkaa on ok. Kemikaalit eivät voi imetytyä pelkän hiuksen kautta. Itse sain tästä kuitenkin entistä enemmän varmuutta jatkaa oman värini kasvattamista. Eli elokuun puolestavälistä jatkunyt värjäättömyys jatkuu vielä ainakin imetyksen loppuun saakka.

Niin ja tosiaan on hyvä muistaa rajoittaa kosmetiikan käyttöä myös vielä imettäessä, sillä yhtälailla kemikaalit voivat siityä lapseen maidon kautta. Saattaa kuulostaa hankalalta, mutta siirtymällä kokonaan luonnonkosmetiikkaan ei tarvitse näitä miettiä. Samoin käytän myös lapsille turvallisia luonnonkosmetiikkatuotteita. Ja kaikkea kohtuudella.

Luonnonkosmetiikan puhutaan aina välillä olevan synteettistä kosmetiikkaa allergisoivempaa. Itse hyvin herkkähipiäisenä olen saanut yliherkkyyksiä ainoastaan esimerkiksi synteettisistä hajusteista, mutta en koskaan luonnonkosmetiikasta – vaikka paljon erilaisia tuotteita olenkin testaillut. Kannattaa ehkä etenkin raskaana ollessa kuitenkin aloittaa varoivaisesti, käyttää tunnettuja merkkejä ja testailla niitä aluksi vain pienelle alueelle.

Itse toivoisin että mahdollisiman moni kyselisi myös näistä asioista neuvolassa. Ehkä sitä kautta myös turhista kemikaaleista varoittaminen neuvoloissa yleistyisi ja ennenkaikkea asia tulisi parempaan tietoisuuteen.


TAVOITE TÄLLE VUODELLE JA KURKISTUS KYLPPÄRIIN

10/01/2018

En muista vuosikausiin tehneeni mitään uuden vuoden lupauksia, enkä tee nytkään, mutta tänä vuonna asetin itselleni tavoitteeksi siirtyä ihan kokonaan ja täysin pelkästän luonnonkosmetikkan käyttäjäksi. Sanotaanko että viimeisen vuoden, ehkä jopa parin, aikana etenkin käyttämäni ihonhoitotuotteet ovat olleet suurimmaksi osaksi jo luonnonkosmetiikkaa, mutta sitten taas vaikkapa hiustuotteiden ja meikkien osalta tilanne on ollut ihan päinvastainen.

Viime vuoden aikana suosikkituotteikseni ovat nousseet Absolutionin, Patykan sekä Weledan tuotteet. Myöskään Madaran, Pain tai Mia Höydön tuotteista minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Vuoden lopussa sain testattavaksi myös uuden kotimaisen Olivia Kleinin tuotteita. Kaikki sarjan tuotteet eivät siitä ihan vakuuttaneet, mutta merkin Dry Deosta tuli heti suosikkini. Jauhemainen deodorantti toimii loistavasti nimittäin myös kuivashampoona.

Sitten kun kurkkaa suihkun puolelle niin luonnonmukaisia suihkusaippuoita ja geelejä kyllä löytyy, mutta sitten taas shampoo ja hoitoainemaailman kanssa olen ihan hukassa. Meikkipussi myös ammottaa luonnollisten tuotteiden osalta tyhjyyttään, muutamaa saatua huulirasvaa lukuunottamatta.

Koska tiedän että siellä teissä lukijoissa on paljon valveutuneita tyyppejä ja luonnonkosmetiikan käyttäjiä, pyydänkin teitä kertomaan suosikkituotteenne ja suosittelunne etenkin seuraavista:

– paras pidentävä ja tuuheuttava ripsiväri
– hoitava shampoo ja hoitoaine
– jokin hiuksia tuuheuttava tuote
– jokin hiuksia silottava tuote
– hiuslakka
– paras meikkipohja
– paras kulmakynä
– tehokas deodorantti
– kevyesti ihoa päivettävä tuote / itsesuskettava (onko sellaisia?)
– kynsilakat?

Kuvissa näkyy myös meidän uutta kylppäriä. Se onkin itseasiassa kaikista huoneistamme ainut, jossa on tällä hetkellä enää vain yksi pahvilaatikko. Tosin ”kylppäri” tekstillä varustettuja laatikoita saattaa vielä lojua jossain täällä muualla. Kylpyhuoneemme on ihanan tilava ja niin ihanan lämmin verrattuna vanhaan kotiin, jossa ei ollut lainkaan lattialämmitystä. Vielä tämäkin on vähän keskeneräinen, peilikaapista puuttuu vielä toinen ovi emmekä ole löytäneet vielä sopivia pyyhekoukkuja, mutta pikkuhiljaa!


10 – JOLIE

10/12/2017

Suomen suurin luonnonkosmetiikkatalo Jolie on kauneuden ja hyvinvoinnin edelläkävijä, joka tunnetaan erityisen hyvästä ja tinkimättömästä ekosertifioidusta luksusluonnonkosmetiikasta. Jolie toimii edelläkävijänä, jonka tärkein arvo on luonnonmukainen kauneus – niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Tuotevalikoima, hyvinvointi-ideologia ja toiminta on aidosti puhdasta ja luonnonmukaista. Niin Jolien kivijalkaliikkeestä, kauneushoitolassaan kuten verkkokaupastakin löytyy vain ja ainoastaan laadukkaimpia luonnonkosmetiikan brändejä. Toimitaa viitoittavat ilo, rehellisyys, valistuneisuus ja asiakkaan ja ympäristön kunnioittaminen. Jolie pyrkii toimimaan sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullisesti ja etsimään tuotteita, jotka tuottavat todellista arvoa käyttäjilleen. 

Kivajalkaliikkeen, Span sekä verkkokaupan lisäksi Jolie toimii maailman parhaan luonnonkosmetiikan maahantuojana Suomeen ja muualle Skandinaviaan. Jolien valikoima tarjoaa ainoastaan tehokasta, esteettistä ja ensiluokkaista luonnonkosmetiikkaa. Yksi näistä on luksusmerkki Patyka, jonka filosofian ytimestä löytyvät parhaat luomulaatuiset, Reilun kaupan periaatteita kunnioittavat raaka-aineet sekä taidokas tekninen osaaminen. Näissä tuotteissa kaikki on hiottu viimeisen päälle: pakkausten ulkoasu, tuoksut, tuotteiden ylellinen koostumus, pehmeät sävyt. Patyka yhdistää naisellisen kauneuden, nautinnon, tehokkuuden sekä vastuullisuuden yhdeksi harmoniseksi kokonaisuudeksi, ainutlaatuiseksi kauneuden kokemukseksi.

Kymmenennestä luukusta minulla on ilo arpoa teille Jolien tarjoama Patyka-tuotepaketti. Pakettiin kuuluu suojaava kasvosuihkeantioksidanttivoideantioksidanttiseerumi sekä kirkastava silmänympärysgeeli. Kaikki paketin tuotteet ovat Patykan uudesta syksyllä lanseeratusta 1st Signs of Ageing -antioksidanttilinjasta, joka on kehitetty erityisesti ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin. Tuotteet ovat täydellisiä kolmenkympin molemmin puolin seikkaileville. Paketin arvo on noin 170 eur. 

Osallistu arvontaan kertomalla omasta suhteestasi luonnonkosmetiikkaan, oletko alkanut pikkuhiljaa kiinnostumaan siitä enemmän vai onko kenties jo kylppärisi kaappi täynnä pelkästään luonnonmukaisia purnukoita?

Jokaisen joulukalenterin luukun arvontaan voi osallistua yhden kerran ja kaikkien luukkujen arvonta-aika päättyy la 23.12. Iloista joulunodotusta!