ITE TEIN

22/04/2018

Terveisiä Harvaluodosta, jossa käytiin eilen luonnonystävän luonnonkosmetiikkakurssilla. Kaverini Peetan äiti Miia on nimittäin perustamassa uutta luonnonkosmetikka-merkkiä Luotoa, jonka toiminta käynnistyy pikkuhiljaa. Ensimmäisenä myyntiin tulevat ihanat saippuat, mutta kosmetiikkatuotteiden lisäksi järjestetään myös näitä kosmetikkakursseja.

Kurssit pidetään Harvaluodon entisen koulun yhteydessä. Kurssipäivän aikana pääsee valmistamaan itse kolme omavalintaista tuotetta. Minä itse tein puhdistavan kuorintavoiteen, kosteuttavan kasvo, vartalo -ja hiussuhkeen, sekä säytetyn huulivoiteen. Mahdollisuus olisi ollut myös tehdä erilaisia hammastahnoja, jalkakylpy tai vartalovoide. Iso osa kurssilla käytetyistä raaka-aineista on kerätty lähiluonnosta.

Oli tosi mielenkiintoista päästä itse tekemään kaikki ihan alusta alkaen ja toki vähän ymmärttää lisää tuotteiden valmistuksesta. Ihananinta oli myös tehdä juuri sellaisia tuotteita, juuri omisnaisuuksiltaan ja tuoksuiltaan sellaisista raaka-ainesita jotka miellyttivät eniten itseään ja sopivat juuri omalle iholle.

Päivä oli tottakai muutenkin ihana aurinkoisessa saaristossa, ihan mielettömän kauniissa puitteissa. Kurssiin kuului myös herkullinen lounas jonka pääsimme nauttimaan vasta remontoidussa päärakennuksessa. Nukuimpa siellä myös päivän päätteeksi päikkärit. Suuntasimme illaksi vielä samalla kaveriporukalla Peetan läheiselle mökille saunomaan ja yöksi.

Tosi ihana idea lähteä kurssille vaikka kaveri -tai työporukalla tai pienemmälläkin jengillä. Yhdessä tekeminen on aina hauskaa ja tämä oli samalla jotenkin ihanan rentouttavaa. Toki oli ihana saada kotiinviemiksiksi purkkikaupalla ihan itse tehtyjä tuotteita.