ELVIKSEN UUDET HIUKSET

16/05/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käytin Elvistä viikonloppuna täällä parturissa. Olin jo pitkään miettinyt hiustenleikkaamista, mutta asia oli vain jäänyt. Toisaalta myös huomasin että tukka alkoi taas vähän kihartumaan mitä pidemmäksi se kasvoi. Ehkä myös sen takia lykkäsin parturille menoa. Osa teistä varmaan muistaakin millaiset hiukset Elviksellä syntymästä oli. Iso kiharapilvi. Hiukset leikattiin ekan kerran vasta vuosi sitten, kun kiharan sijasta päästä alkoikin kasvaa suoraa tukkaa. Olihan se aika haikeaa, mutta myös helpottavaa – kiharat kun olivat niin vaikeahoitoiset ja jakuvasti takussa.

Parturointi sujui jo lähes rutiinilla ja mikä parasta, kampaamosta löytyi lasten oma autotuoli! Siinä oli kiva istuskella ja rattia käännellä samalla kun kone surrutti hiukset kyhyiksi. Elviksellä on hurjan paksu tukka ja täällä helteessä nuo uudet hiukset ovat varmasti myös paljon mukavemmat. Ikinä hänellä ei ole noin lyhyitähiuksia ollut, syntyessäkin ne olivat pidemmät!

Katselin vähän poikien hiusmalleja netistä ja tuollainen päältä vähän pidempi oli minusta kiva. Luulen että kasvaessaankin se näyttää ihan kivalta, eikä sitä pidä olla kokoajan saksimassa. Kampaaja kuvaisi mallia ananastukaksi, kaverini muotitukaksi ja äitini hipsterhiuksiksi.

Tuossa mallissa kivaa on myös se, että sen saa kammattua siististi sivuun, jätettyä villisti pehoksi, kammattua taaksepäin, eteenpäin tai pistettyä nutturalle. Miten vain, niin hurjan isolta hän näyttää!

Kampaajalla käynti täällä Espanjassa on halvempaa kuin Suomessa, mutta tämän parturoinnin hinta kyllä yllätti täysin. Se oli nimittäin ilmainen! En tiennyt aikaa varatessani, mutta kampaamossa oli juuri meneillään tarjous jossa kaikki hiustenleikkuut olivat täysin ilmaisia… ?!?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

POJAT PARTURISSA

2/09/2014

katjamariateam ratakatu 1katjamariateam pojat pitkät hiuksetkatjamariateam lapset parturissakatjamariateam elvis pinnikatjamariateam hiukset lattiallakatjamariateam lyhyet hiuksetkatjamariateam käsi tatuointikatjamariateam hiukset lähteekatjamariateam ajanvaraus

Kerroin viime viikolla että meidän pojilta leikattiin hiukset. Tämä oli ollut mielessä pitkään, mutta pojat itse halusivat itse pitää pitkät hiuksensa. Oikeastaan minäkin halusin, mutta lopulta alkoi ärsyttämään kun KAIKKI sanoivat poikia tytöiksi. Jopa reissussa ollessamme lentokoneessa lentoemäntä väitti minulle vastaan että ei, eivät he ole poikia vaan tyttöjä. Muutenkin Espanjassa ihmiset eivät millään voineet käsittää että pojillakin voi olla pitkät hiukset, he jäivät rannalla tuijottamaan suu auki jos huomasivat että nuo pyllyt paljaana lulkevat pitkätukat ovatkin poikia. Kaapo sanoi hienosti että ”ei haittaa vaikka mua luulaan tytöksi, sanon niille että olen poika”, mutta jossain vaiheessa hänkin alkoi puhumaan että voisi sittenkin ottaa lyhyet poikahiukset.

Kaapon hiuksia onkin jo leikattu useasti, ja suurimman osan elämästään hän onkin ollut lyhytyttukkainen. Elviksen hiuksia taas ei ole ikinä leikattu. Kun huomasin vuosi sitten että ihanat korkkiruuvikiharat kasvavat pois ja tilalle tulee suoraa tukkaa, en vain raaskinut leikata niitä. Molemmilla pojilla on todella paksu tukka ja etenkin Elviksen kiharoissa on ollut todella kova työ. Kylvyn jälkeen perhkon selvittämisessä saattoi mennä jopa lähemmäs kaksi tuntia.

Kampaamokäynti vakkaripaikassamme, Punavuoren Katjamariatemissa, meni tosi kivasti. Itseasiassa itse olin lähes kokoajan jossain muualla, sillä omatkin hiukseni leikattiin ja värjättiin samaan aikaan. Kaapo halusi ihan lyjyen tukan, koneella ajettuna. Vähän kone rupesi jännittämään, mutta hienosti iPadin voimalla hän siitä selvisi. Elvis taas istui tuolissaan kun vanha tekijä, vaikea uskoa että se oli eka kerta.

Lasten kanssa kampaamokäyntiin kannattaakin varatutua juurikin jollain pelillä ja esim pienellä herkulla jonka voi luvata vaikka palkinnoksi tai samalla syötäväksi. kampaamokäynnistä kannattaa etukäteen myös jutella lapsen kanssa ja vähän käydä läpi että mitä tulevan pitää.

Mä en ole itse vielä ihan täysin tottunut poikien uusiin hiuksiin, etenkään Kaapon ihan lyhyisiin (vaikka itse se tykkää niistä kovasti), mutta kyllähän ne nopeasti kasvaa… 😉

Mites teillä muilla on kampaamokäynnit lasten kanssa menneet? Olisiko jotain vinkkejä antaa muille?

Kiitos vielä Katjamarianteamin tytöille!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.