Muistatteko vielä teinivuosilta sitä kun kevät vihdoin tuli. Laitettiin farkkutakit päälle ja nilkat paljaiksi ihan liian aikaisin ja sitten hytistiin kevätauringossa aurinkolasit silmillä. Hengattiin kavereiden kanssa jossain puistossa tai kadunkulmassa ja hihiteltiin. Mentiin ihan sekaisin keväästä. Naurettiin, hassuteltiin, kiipeiltiin aitojen päälle ja laulettiin yhdessä suureen ääneen. Aiheutettiin niin huvitusta kuin pahennustakin ohikulkijoissa. Ilmassa tuoksui esanssinen huulikiilto ja tupakka.

Niitä aikoja ei tule ikävä. Sillä ne eivät ole kadonneet minnekkään. Edelleen kevät saa sisällä aikaan ihanaa ja hassua kuplintaa. Sellaista että tuntee olevansa vieläkin se teini joka tunsi, että koko maailma on avoinna ja mikä tahansa on mahdollista. Nykyään tähän liittyy vain vähemmän ripsiväriä ja hubbabubbaa ja enemmän ”apua mä just pissasin vähän housuun” kiljahduksia.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

M: Hei huomenna on aprillipäivä!
E: Voitko taas tehdä sen pilan?
M: Minkä?
E: Kun banaaninkuori oli elävä

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Alkaako teillä muillakin soimaan heti Samuli Edelman päässä tuon otsikon lukemisen jälkeen? Sori, mutta en olisi voinut asiaa muuten ilmaista. On vaan niin ihana valo!

En muista kuinka monta kuukautta sitten olen viimeksi herännyt ennen herätyskellon soimista. Tästä kiitos yhä aiemmin nousevalle auringolle ja kymmenen senttiä liian lyhyelle makkarin pimennysverholle. Aamut ovat olleet minulle aina todella vaikeita, mutta kun saa herätä luonnollisesti pikkuhiljaa lisääntyvään valoon, on se paljon miellyttävämpää kun yhtäkkiä pirisemään alkavaan herätyskelloon.

Ja voi kuinka olenkaan kaivannut aamuauringon lisäksi valoisia iltapäiviä. Ei ole kauaa aikaa siitä kun kotimatkalla päiväkodista oli jo ihan säkkipimeää. Nyt vielä kuuden aikaan illalla keittiöön porottaa aurinko. Aika ihanaa piemän talven jälkeen viettää aikaa lasten kanssa työpäivän jälkeen niin että on vielä valoisaa.

Ihana valo. Sinä olet aurinko <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Muutama hassu auringonsäde menneellä viikolla sai tämän tytön ihan kevättunnelmaan. Edes monta päivää kestänyt räntäsade ei ole vienyt fiilistä pois. On ihana kun askel tuntuu kevyeltä, naama on kokoajan kuin hangon keksi ja silti kaikesta energiasta ja päässä pyörivistä ideoista huolimatta mieli on hurjan harmooninen.

Se on hieno tunne, kun on itse varma että kaikki tulee menemään hyvin. Sitä niin usein haaveilee ja haluaa jotain, mutta unohtaa keskittyä siihen mitä on tässä ja nyt. Jotenkin tuo kevään tuleminen taas palautti mieleeni tämän. Tuntuu että olen juuri nyt todella rakastunut elämään.

Ja se elämä. Se on yhtä vuoristorataa, iloja ja suruja. Oma asenne kuitenkin ratkaisee. Viimepäivien tapahtumat ovat myös muistuttaneet siitä, että myös ikävistä asioista voi löytää hyvää. Mummoni sai sydänkohtauksen. Se myös toi koko perheen koolle ja muistutti miten rakkaita läheisiä minulla onkaan. Ja mummokin on jo iloisella ja reippaalla päällä. Kaikki menee lopulta hyvin.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Ollaan tässä pikkuhiljaa tutustuttu uuteen asuinalueeseemme, lähialepa on löytynyt, omaa pihaa on tullut toki testailtua ja muutamaan naapuriin tutustuttua ja tänään laajensimme sitten tuohon aidan taakase takapihalle, eli VR:n vanhalle ratapihalle. Ratapihalla kävivät ennen veturit kääntymässä, ja se on todella hieno paikka vanhoine veturitallin rakennuksineen. Osassa rakennusta järjesteteään myös erilaista toimintaa, kuten joka sunnuntainen kirppis.

Tänään pyörittiin kuitenkin enemmän tuossa vanhoilla raiteilla jotka meidänkin olkkarin ikkunasta näkyvät. Lapset olivat tottakai aivan haltioissaan vanhoista, vähän erikoisemmista, junista. Oma jännitysmomenttini oli kuitenkin kokoajan se, että tuleeko vanhoja raiteita pitkin juna, vaikka käsittääkseni siinä ei mikään enää kulje.

Tuo kevätaurinko on vaan niin ihana. Sitä ei voi tarpeeksi hehkuttaa. Omat haastensa se tuo kuitenkin valokuvaukseen. En muista yhtään miten auringossa kannattaa kuvata, juuri kun oli oppinut hyvät asetukset ihan liian pimeisiin talvipäiviin. Ensimmäisen maailman ongelmia tosiaan! Kai se kuvauskin pikkuhiljaa alkaa taas auringossakin sujumaan, minulla on onnekseni kaksi erittäin innokasta apuria. Niin innokasta ettei minun oikeastaan tarvitsisi enää kuvata ollenkaan. Tämänkin postauksen suurimman osan kuvista otti Kaapo.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.