Eilen täyttyi ärsytyskynnys. Meillä kotona ei ole näkynyt telkkarikanavia vuosikausiin. AppleTV:n kautta tai YLE Areenasta lapset saavat katsoa tiettyjä ohjelmia. Melko sama homma isän luona. Nyt pojat olivat kuitenkin viime viikolla mummolassa, jossa näkyy MTV Junior. Ei siinä mitään, ihan hyviä ohjelmia sieltäkin varmasti tulee ja kivaa vaihtelua lapsille, mutta ne mainokset! ARGH!
Sain eilen kuulla Kaapolta, että Joulupukille ei kuulu enää kirjoittaa perinteistä kirjettä, vaan nyt pitää ladata iPadille sovellus ja valita siihen kaikki lahjat BR-leluilta. Elvis taas kertoi toivovansa lahjaksi jotain yllätyspökälettä. On tullut uusia ällöttäviä yrjöäviä ja kakkaavia pikkukoiria. Joo, kuulostaa tosi kivalta, todella kehittäviä leluja hei! Toki tiedän nyt joka ikisen muunkin uutuuslelun ja etenkin sen, että mikä niistä on tarkoitettu tytöille ja mikä pojille. Ja väliin pari karkkimainosta. Hei niillä kaikilla lapsilla oli sellaiset kaulassa roikkuvat tikkarit!
Lapsille mainostaminen tuntuu itsestäni ainakin melkoisen moraalittomalta. Lapsille kun menee kaikki läpi, ja nuo mainokset ovatkin pääosin ihan soopaa. Lapset eivät osaa vielä kyseenalaistaa asioita samalla tavalla kun aikuiset. Jos telkkarissa sanotaan että tämä kakkapökäleleu on tosi siisti ja olet ihan out jos et sellaista omista, niin he uskovat. Tai että kaikilla tytöillä pitää olla tämä ylimeikattu nukke, jotta kavereita riittää. Ja niin edelleen. Herranjestas. Kyllä ne lapset oppivat sen kuluttamisen muutenkin, kun mainostamalla krääsää ja kieroutuneita mielikuvia heti pienestä pitäen.
Ymmärrän että mainoskanava on mainoskanava ja raha tulee niistä. Mutta lastenohjelmien yhteyteen toivoisin kyllä jotain rajoituksia. Onko esimerkiksi oikein yhden ohjelman välissä näyttää kymmenen erilaista lelu, peli -ja karkkimainosta? Kehoittaa lapsia pyytää vanhempiaan latamaan tableleille erilaisia sovelluksia, ostamaan sitä sun tätä?
Minä latasin eilen tabletille sitten sen perhanan joululahjatoive-sovelluksen. Lapsi toivoi sitä itku silmässä. Ei Joulupukille kuuluu enää kirjoittaa, hän sanoi. Ei Joulupukki muuten saa tietää mitä lahjoja haluan. Jonkin aikaa siinä sovellusta katsellessa hän totesi, tehdään sittenkin se oikea kirje, se on paljon kivempi. Parin lelun ja pelin lisäksi joululahjatoivelistassa on nyt myös hotelliyö kylpylässä, ranneke Anrgy Birds puistoon sekä pallomereen pääsy. Näitä ei onneksi lelukaupasta saa.
Nämä ajatukset ovat siinäkin mielessä ajankohtaisia, sillä huomenna vietetään Lapsen oikeuksien päivää. Tämän vuoden teemana on lapsiperheiden köyhyys. Yli 100 000 Suomessa asuvaa lasta elää pienituloisissa kotitalouksissa. Yksinhuoltajaperheissä pienituloisuusaste on lähes kolminkertainen kahden vanhemman perheisiin verrattuna. Köyhyys koskee kuitenkin yhä useammin myös perheitä, joissa vanhemmat ovat työssä. Lapsiperheköyhyys on kääntynyt nousuun ja tällä hetkellä maassamme noin joka kymmenes lapsi asuu köyhässä perheessä. Sirpaleinen työmarkkina-asema, pätkätyöt, lyhyiden työsuhteiden ja työttömyyden vuorottelu sekä matalapalkkaisuus aiheuttavat enenevässä määrin taloudellista ahdinkoa lapsiperheissä.
Lapsiperheiden köyhyyttä ei tule vähätellä, sillä köyhyys vaikuttaa kielteisesti lapsen hyvinvointiin ja kehitykseen. Köyhyys aiheuttaa ulkopuolisuuden kokemuksia ja häpeää sekä lisää mielenterveysongelmia. Köyhyydessä elävät lapset ja nuoret kokevat eniten osattomuutta ja syrjäytymistä. Ajatelkaa miltä kaikki nämä mainokset tuntuvat lapsista, jotka tietävät etteivät sellaisia leluja ole mahdollista saada tai ettei ole mahdollisuutta edes yhteen karkkipäivään viikossa? Ei näin.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
