8 KÄNNYKKÄKUVAA LOMALTA

17/06/2018

Terveisiä kotoa, tarkemmin ottaen sängynpohjalta jossa olen viettänyt ihan koko päivän. Lensimme yölennolla tänään kotiin ja vaikka matka menikin suht kivuttomasti, kotona minulle iski ihan hirveä olo ja päänsärky. Lentokoneessa saimme molemmat omat rivit mikä oli aika luksusta, sillä onnistuin nukkumaan makuulteen lähes koko neljätuntisen. Lähdimme matkaan kohti lentokenttää eilen puolen yön aikaan ja kotona olimme tänä aamuna kahdeksan aikaan. Tukisukista huolimatta myös jalat olivat tämän lennon jäljiltä vähän turvonneet, se ja päänsänrky varmaan selittyikin juuri sillä, että suurimman osan lennosta nukuin, enkä juonut ja jaloitellut yhtä paljon kun menomatkalla.

Parien pitkien päikkäreiden ja syömisen jälkeen olo alkaakin olla taas onneksi ihan hyvä. Ehdottomasti edelleenkin suosittelen matkustelua myös raskaana jos siltä tuntuu. Mutta näköjään myös matkaväsymyksestä palautumiseen kannattaa varata aikaa.

Itse reissu meni nimittäin kaikinpuolin tosi hyvin. Itseasiassa varmaan helpommin mitä kotona. Moni varoitteli kuumuudesta ja sen myötä tulevasta tukalasta olosta. Tuolla sain kuitenkin rauhassa vaan pötkötellä ja viilentyä altaassa tai meressä silloin kun siltä tuntui. Suurimman osan ajasta hengailin vaan bikinit päällä, enkä todellakaan kokenut muuten jokapäivistä ongelmaani ”mitä mä pistän päälle, mulla ei ole mitään kivoja vaatteita!”.

Käytiin joitain kertoja vähän retkellä tai kaupungilla, mutta suuriman osan ajasta hengailimme vain talolla. Olemme kyllä ihan mielettömän onnekkaita että meillä on tuollainen paikka mihin mennä. Kaksi viikkoa kului ihan järjettömän nopeasti. Olisimme halunneet vielä jäädä ja lennättää pojatkin sinne, mutta ensi kerralla sitten taas uudella isommalla porukalla!


RETKI (NUDISTI)RANNALLE

15/06/2018

Jos en unohtanut mitään kertaa, niin tämä on laskujeni kymmenes kertani täällä Espanjan aurinkorannikolla. Tutuimmat paikat minulle täällä ovat Fuengirola, Benalmadena ja Torremolinos, mutta koska välimatkat ovat suht lyhyitä niin käytyä on tullut ainakin kerran monessa muussakin paikassa tässä noin tunnin ajomatkan säteellä. Ihan ekaa kertaa kuultiin tällä reissulla kuitenkin paikasta nimeltä Cabopino.

Cabopino sijaitsee Marbellan vieressä ja käsittää rannan sekä dyynien lisäksi myös golfkentän, luonnonsuojelualueen sekä sataman, jonka läheisyydestä löytyy enemmän palveluita kuten ravintoloita. Me vietimme päivän rannalla – ja se oli ihanaa! Saavuimme autolla navigaattorin opastamana parkkipaikalle josta jatkoimme matkaa kävellen pienen metsikön läpi. Yhtäkkiä edessämme avautui meri ja sen edessä upeat hiekkadyynit jotka olivat lähes kokonaan erikoisen kasvillisuuden peitossa. Henkeäsalpaavan kaunista maisemaa enemmän kuitenkin ihastutti paikan rauhallisuus. Siellä täällä oli kyllä ihmisiä, mutta tunnelma oli aivan erilainen kun vaikkapa Fuengirolan pitkällä aurinkotuolien täyttämällä rantakaistaleella. Oli niin hiljaista ja erikoisen kaunista.

Dyynien halki kulki pitkiä pitkospuita, joita pitkin mekin kuljimme lähes puolitoistakilometriä pitkän rannan toiseen päähän. Ja yllätykseksemme saavuimmekin keskelle nudistirantaa. Ensin aprikoimme, että kehtaako sinne mennä vaatteet päälle, mutta pian huomasimme että siellä sai olla juuri sellaisena kun on. Täällähän kaikenikäiset naiset muutenkin ottavat aurinkoa yläosattomissa, joten shokki ei kovinkaan suuri. Tämä osa rannasta on erityisesti miesparien suosiossa. Osa viihtyi rannalla täysin nakuina, osa siltä väliltä ja osa kokonaan uikkariessa.

Väljyyden ja tunnelman lisäksi ranta erosi näistä tunnetuimmista isoista rannoista myös siinä mielessä, että hiekka siellä oli mielestäni pehmeämpää ja vaaleampaa ja aallokko vähän kovempaa. Juuri siksi Cabopino näytti olevan myös surffareiden suosiossa. Ranta jatkui pitkään mereen saakka matalana ja ihanan sileänä, joten suosittelisin sitä myös oikein lämpimästi lapsiperheille. Rannalta löytyi myös paljon todella kauniita ja ehjiä simpukankuoria. Kaukana sinisen harson takana siintäviä vuoria ja rannan valkoista hiekkaa katsellessa tuntui kun olisi ollut jossain kauempanakin reissussa.

Jos Cabopinoon lähtee retkelle, suosittelen ehdottomasti menemään sen toiseen, rauhalliseen päähän – sinne nudistien joukkoon. Tunnelma oli niin leppoisa että aloin itsekin vakavasti harkitsemaan rajatonta rusketusta. Kukaan ei silti katso pahalla vaikka viihtyisitkin itse mielummin paikat peitettynä. Suihkut, vessat ja ravintolat löytyvät rannan päistä, joten kannattaa pakata eväitä mukaan. Rannalla kuitenkin liikuskelee myös juomien kaupustelioita, jolta voi ostaa eurolla vaikkapa jääkylmän kokiksen.

Dyynit ja niillä kulkevat pitkospuut ovat myös näkemisen arvoiset, sinne voi yhtä hyvin mennä leppoisalle kävelylle rantapäivän lomassa tai vartavasten vaikka hikilenkille – huikeat maisemat!


MIKÄ IHMEEN BABYMOON?

5/06/2018

Aloin aluksi ihan leikkisästi sanomaan että menemme babymoonille, vaikka se minusta sellaista hassua jenkkien höpsötystä onkin. Niille joille termi on yhtä vieras kun itselleni vielä vuosi sitten, babymoon tarkoittaa lomamatkaa jonka pariskunta tekee kahdestaan ennen vauvan syntymää. Vitsi muuttui pikkuhiljaa tavallaan todeksi, kun tajusin että babymoon onkin aika kiva juttu. Rakastan matkustamista lasten kanssa, mutta välillä on kiva päästä reissuun ihan kahdestaan, etenkin kun emme ole vielä tehneet myöskään virallista häämatkaa.

Kun vauvamme pian syntyy, menee taas pitkään kunnes meille tulee mahdollisuus seuraavan kerran matkustaa kahdestaan, joten hyvä että päädyttiin tekemään reissu nyt. Mietittiin eri rantakohteita Euroopassa, mutta aika pian päädyimme siihen, että kivointa olisi tulla tuttuun paikkaan – eli isäni ja hänen vaimonsa luokse tänne Etelä-Espanjaan. Täällä voimme tehdä ruoat itse, tunnemme kaupungin lähes läpikotaisin, meidän ei tarvitse stressata vaikkapa nähtävyyksillä käymisestä, vaan voimme vaan ottaa iisisti päivä kerrallaan. Täällä meillä on turvana myös paljon ihmisiä, jos tarvitsemme apua jossain – jopa paikallinen synnytyssairaala on tuttu.

Vähän alle viiden tunnin myöhäisillan lento meni osaltani melko kivuttomasti, ja ajattelinkin koota postauksen vinkeistä matkustamisesta raskaana, alkuvalmisteluista itse matkaan. Mutta ensin tässä vinkkini onnistuneeseen babymooniin:

KOHDE – Babymoonin kohteeksi sopii ainakin omasta mielestäni helppo rantakohde, jossa ei välttämättä tarvitse liikkua hirveästi rannan ja altaan väliltä. Ihan hirveän kauaksi ei kannata kuitenkaan lähteä, jotta lentomatka pysyisi sidettävänä. Monia rokotuksia ei myöskään voi ottaa tai ei suositella raskaana ollessa, joten sekin kannattaa pitää mielessä matkakohdetta suunnitellessa. Myös kotimaasta löytyy ihania babymoon-kohteita, kuten vaikkapa aikuisille suunnattuja kylpylöitä. Nämä lähikohteet ovat hyviä vaihtoehtoja myös silloin, kun reissussa voi olla maksimissaan muutaman päivän.

AJANKOHTA – Reissun ajankohta kannattaa ajoittaa toisen kolmanneksen vaiheille. Tällöin odottava äiti voi yleensä parhaiten. Alkuraskauden pahoinvointi on monella väistynyt, olo on energinen eikä vatsa ole vielä häiritsevän suuri. Itse olen nyt viikolla 30 ja iso vatsa ja sen tuomat vaivat rajoittavat menoa jonkin verran. Toisaalta kunnon vauvamasun kanssa on ihana fiilistellä reissunkin päällä.

RUOKA – Raskaana ollessa on paljon ruokarajoitteita, joita etenkin ulkomailla kannattaa noudattaa. Onkin hyvä jos kohteessa on paljon vaihtoehtoja eri ravintoloista tai vielä parempaa, oma kokkausmahdollisuus.

OTA SELVÄÄ – Raskaana matkustaessa kannattaa jo ihan oman mielenrauhan takia etukäteen selvittää lähellä olevat lääkärit sekä paikallinen sairaala. Turvan tuntu auttaa nauttimaan matkasta paljon paremmin.

LUKSUS – Jos on sellainen ihminen, joka nauttii silloin tällöin pienestä luksuksesta, kannattaa siihen ehdottomasti babymoonilla panostaa. Ottaa hotellista vaikka astetta parempi huone, tilata sinne etukäteen tuoreita hedelmiä ja kukkia tai vaikkapa upgreidata paikat lenokoneessa busnesluokkaan. Kannattaa myös reippaasti mainita että olette babymoonilla, näin ollen saattaa saada eikoiskohtelua esimerkiksi ravintolassa.

ROMANTIIKKA – Ruusun terälehdillä koristellut vaahtokylvyt voivat kaikesta korniudestaan huolimatta olla myös olla ihana juttu – ja sellainen johoon ei ihan pian vauvan syntymän jälkeen tule yhdessä mahdollisuutta. Miettikää etukäteen mikä voisi olla teidän juttunne.

ÄLÄ STRESSAA – Babymoonin tarkoitus on tehdä romattinen reissu kahdestaan ja rentoutua. Keskity siis tähän, kun vaikkapa kaikilla nähtävyyksillä ramppaamiseen. Jos et jonakin päivänä jaksakaan tehdä muuta kun maata altaalla se on totaaliseen ok!

OTA KUVIA – Kameran läpi ei kannata koko loma viettää, mutta masukuvat reissun päältä ovat ihana muisto vielä vuosienkin päästä. Heittäytykää ihan turisteiksi ja pyytäkää tuntemattomia ottamaan myös teistä yhteiskuvia.

Onko siellä ruudun toisella puolen muita jotka ovat puolisonsa kanssa käyneet babymoonilla? Tuleeko mieleen lisää vinkkejä onnistuneeseen reissuun?


KARKUTEILLÄ MUTTA NYT TAKAISIN

7/01/2018

Koska blogi oli joulukuussa kuulumisten puolesta normaalia hiljaisempi, palataankin vielä ajassa vielä vähän taaksepäin. Marraskuisesta Thaimaan matkasta huolimatta, ja osittain senkin takia, tuntui että meidän oli päästävä rahoittumaan jonnekkin joko Oskun kanssa ihan kahdestaan tai sitten perheen kesken. Syksy oli meille molemmille eritavoin rankka monestakin eri syystä ja nyt oli selvästi tauon paikka. Oltiin oltu viikkokaupalla flunssassa, joulu oli tulossa, emmekä olisi millään jaksaneet säätöä siitä että kenen luokse mennään ensin aattona, minne sitten seuraavaksi ja taas seuraavina päivinä, vai tulevatko jotkut meille. Sitä että mitä ruokia pitää ostaa, mitä lahjoja ostaa ja mikä kaappi vielä kuurata.

Paras päätös olikin lähteä kaikkea karkuun. Koska emme häiden takia ehtineet kesällä isäni luokse Espanjaan, lähdimme siis sinne viettämään joulua ja ihan vaan olemaan. Olikin jo kova ikävä sinne, ikävä vaaria ja kaikkia muita sukulaisia siellä.

Joulusta ei siis tarvinnut murehtia tai stressata yhtään. Kaksiviikkoisen aikana ei tehty oikeastaan mitään ihmeellistä. Käytiin hakemassa kaupasta kerralla useamman päivän ruoat ja muuten ihan vain rentouduttiin ja hengailtiin talolla. Saunottiin, lueskeltiin, pelailtiin, katsottiin leffoja ja käytiin kävelyllä tai ajelulla avoautolla.

Palattiin uudeksi vuodeksi takaisin Suomeen ja sen jälkeen meillä alkoikin aikamoinen muuttohärdelli. Pistettiin viikossa meidän kämppä pakettiin, kun juuri ennen matkaa oltiin tehty sama Oskun kämpässä. Toissapäivänä päästiin muuttamaan uuteen kotiin, eli toka yö takana tällä. Kohta käydään vielä tekemässä viimeinen tarkistus ja sanomassa heipat vanhalle kodille. Toivottavasti saataisiin täällä uudessa kodissa tavarat mahdollisimman pikaisesti paikalleen niin pääisisin täältäkin laittamaan ekoja kuvia. Nyt  kaiken lomailun ja hässäkän jälkeen blogi taas aktivoituu entiselleen, onkin ollut aika kova ikävä tänne!


PARQUE DE LA PALOMA

28/02/2017

Lupasin laittaa vielä yhden vinkin aurinkorannikolle suuntaaville. Parque De La Paloma eli Paloma-puisto eli lintupuisto sijaitsee Benlamadenassa hyvien kulkuyhteyksen päässä. Keskellä kaupunkia sijaitseva puisto on kaikesta huolimatta rauhallinen, ihana vihreä keidas. Puistoon on vapaa pääsy ja sieltä löytyy muutamia kahviloita, mutta omia eväitä voi syödä hyvin myös nurmikolla tai picnicpenkeillä.

Puiston viehätys on on juurikin kasvillisuus, hienot maisemat sekä eläimet. Keskellä puistoa on iso lampi, jossa uiskelntelee muunmuassa joutsenia, ankkoja ja kilpikonnnia. Ympäriinsä tallustelee vapaana erilaisia lintuja, etenkin kanoja, kukkoja ja riikinkukkoja. Joskus ihmiset käyvät hylkäämässä lemmikkejään puistoon, joten pusikosta saattaa kömpiä vastaan marsuja, hamstereita ja kaneja. Myös lammessa uiskentevat kilpikonnat ovat ihmisten sinne viemiä. Puistossa voi nähdä myös aitauksessa emuja, vuohia sekä aaseja.

Ylhäällä keskellä puistoa on iso leikkipuisto jossa lapset viihtyisivät tuntikaupalla. Oma suosikkini on kaktuspuisto, eli eli Jardin de Cactus, jossa on koko Euroopan laajin valikoima kaktuksia. Yli kahdessatuhannessa kaktuskasvissa riittää ihmeteltävää.

Puistoon sisällä pääsee viidestä eri sisäänkäynnistä joihin kaikkiin pääsee toki autolla, mutta myös junalla, busseilla tai rannasta kävellen. Suosittelen käymään!