30mm F4.5 +0,3 ISO 200

30mm F4.0 ISO 200

45mm F3,2 ISO 1250

30mm F5.0 ISO 200

45mm F1.8 ISO 200

45mm F1.8 ISO 200

45mm F3,2 ISO 1250

45mm F2.8 ISO 200

Valokuvaus vei minut bloggaamisen myötä mennessään, kun huomasin että kirjoittamisen lisäksi myös valokuvaus kiinnostaa, ja itseasiassa suurin osa postauksistani onkin syntynyt kuvien kautta. Ehkä viitisen vuotta sitten ostin ensimmäisen järkkärini ja  pikkuhiljaa opettelin sen käyttöä itse. Minulta kysellään usein, että millä kameralla kuvaan ja kyseessähän on ollut viimeiset neljä vuotta tämä Olympuksen OM-D E-M10 kamera, josta sain juuri kaupallisessa yhteistyössä Olympus:n kanssa käyttöön tuon päivitetyn MARK II version.

Eniten tykkään kuvata ihmisiä ja tunnelmaa. On ihana tunne saada sen hetkinen fiilis vangittua kuvaan. E-M10 Mark II on pieni ja kevyt, joten se on helppo ottaa joka tilanteeseen mukaan. Isoa ja painavaa kameraa en jaksaisi kantaa ja kaivaa aina esiin, joten monet hienot kuvat olisivat jäänet sellaisen kanssa taltioimatta. Eikä yhtään haittaa, että kamera on mielestäni yksi markkinoiden kauneimmista. Klassinen muotoilu ja uusin teknoligia yhdistyvät tässä todella helppokäyttöisessä kamerassa, jolloin tämä sopii mielestäni hyvin niin aloittelijalle kun jo valokuvauksen ammattilaisellekin.

Hyvän kameran lisäksi kuvaan vaikuttaa paljon se, millaista objektiivia käyttää. Koska kuvaan paljon ihmisiä, tykkään sellaisista kuvista joissa kohde on tarkkana etualalla ja tausta mahdollisimmat sumeana. Tällaisiin kuviin olen todennut 45 mm f/1.8 -objektiivin olevan ehdottomasti paras. Olympus M.ZUIKO DIGITAL 45 mm objektiivi on uskomattoman valovoimainen, jolloin kuvista tulee tarkkoja vähän hämärämmissäkin olosuhteissa. Ensiluokkainen linssitekniikan ansiosta kohteet erottuvat hyvin, taustasta tulee kaunniin epäterävä ja väreistä ja kontrasteista voimakkaat. Ihmisten lisäksi käytän tätä objektiivia esimerkiksi ruokakuviin tai kotona yksityiskohtien kuvaamiseen. Ilman tätä valovoimasta linssiä ei blogissa olisi varmaan yhtään kuvia pimeinä talvikuukausina.

Uuden kameran myötä sain myös elämäni ensimmäisen marco-linssin. Tästä olen tosi innoissani! 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivi tarkentaa nopeasti hyvin hyvin lähelläkin oleviin kohteisiin ja sillä saa jopa reilun sentin kokoisen kohteen täyttämään koko kuva-alan. Pienien kohteiden lisäksi sitä voi kuitenkin käyttää myös vähän laajemman linssin tapaan, oikeastaan aika hauskoja kuvia tuli silläkin vähän kauempaakin.

30mm F3,5 ISO 200

30mm F3,5 ISO 200

Järkkäreiden ohjeet, ISO-luvut, valotusajat, aukot ja f-luvut voivat olla hämmentäviä ja ne oppii parhaiten vain kokeilemalla ja kuvaamalla. Ajattelinkin niiden lisäksi jakaa teille muutamia ihan konkreettisia kuvausvinkkejä, tällä kertaa lasten kuvaamiseen:

1 KUVAA PALJON

Lapsia kuvatessa enemmän on enemmän. Kuvia kannattaa räsikiä niin paljon kun mahdollista, jolloin todennäköisyys siihen että edes jossain kuvassa kaikilla on silmät auki ja suht normaalit ilmeet ja asennot kasvaa. Ei yhtään haittaa laittaa kamerasta päälle sarjakuvaus-asetusta, jolloin voi saada aikaan tosi hauskoja kuvasarjoja.

2 KEKSI JOTAIN TEKEMISTÄ

45mm F1.8 ISO 200

Anna lapselle pallo, lelu tai laita musiikkia soimaan. Kuvista tulee paljon mielenkiintoisempia ja lapsenkin on kivempi olla, kun ei tarvitse vain pönöttää. Tuo lapsen persoonallisuutta esiin tekemisen kautta, rauhallinen lapsi voi vaikka lueskella, villimpi pomppia trampoliinilla.

3 TARKENNUS

45mm F1.8 ISO 200

Liikkuvia lapsia kuvatessa kannattaa kamerasta laittaa päälle automaattitarkennus sekä kasvojen tunnistus. Toisaalta, ei haittaa jos kaikki kuvat eivät ole tarkkoja, kuvista tulee mielenkiintoisempia kun tarkennus on välillä vaikkapa jossain vaatteen yksityskohdassa.

4 SKARPPI KOHDE, EPÄTARKKA TAUSTA

45mm F1.8 ISO 200

45mm F1.8 ISO 200

Eli se F-luku. Kun haluat kuviin syvyyttä, eli lyhyen syväterävyyden, pitää kameran aukko olla mahdollisimman suuri, eli  f-luvun pieni. Voi kuulostaa aluksi aika sekavalta ja tässä auttaakin nimenomaan vain kokeileminen. Valitse linssi sen mukaan että f-luvun saa tarpeeksi pienelle, esimerkiksi tuo Olypuksen 45mm polttovälillä on siihen oivallinen. Kuvattava kannattaa asettaa myös mahdollisiman kauas taustasta, eli jos lapsi nojailee seinään ei kuvaan saa kovin paljoa syvyyttä etenkään vähän kauempaa kuvattuna.

5 VALO

45mm F1.8 ISO 200

17mm F5.0 ISO 200

17mm F5.0 ISO 200

Näissä kuvissa kuvasin vastavaloon, joka tuo kuviin ihan omanlaisena utuisen tunnelman. Parhaat kuvat tulevat mielestäni luonnonvalossa kun ulkona on pilvistä. Vältän suorassa auringonpaisteessa kuvaamista jyrkkien varjojen vuoksi. Jos kuitenkin kuvaat auringossa, suosittelen testaamaan salamaa! Moni ei tule ajatelleeksi, että myös salamaa voi hyödyntää valossa, jolloin jyrkimmät varjot kasvoilta tasoittuvat. Sisällä kuvatessa kannattaa muistaa sammuttaa kattolamput, muuten kuvista tulee keltaisia.

Olen bloggaajaurani aikana päässyt kokeilemaan kaikenlaisia ja merkkisiä kameroita, mutta tämä on pysynyt vuodesta toiseen ehdottomana suosikkinani. Jos harkitset kameran hankkimista, suosittelen ehdottomasti monen vuoden kokemuksella tätä!

Verkkokauppa.comissa sekä Olympuksen omassa verkkokaupassa on heinäkuun puoleen väliin asti voimassa Olympus-tuotteiden erikoisalennus, jonka lisäksi Olympukselta saa ostetuista tuotteista cashback hyvityksen (50/70€). 15.7. asti. Joten postauksessa esittelemäni tuotteet saa kesällä seuraavin hinnoin: OM-D E-M10 Mark II R KIT 499,90 eur, 45mm f1.8 189,90 eur, 30mm Macro 199,90€ eur.

45mm F3,2 ISO 1250

Viime viikonloppuna poikaystäväni soitti ja käski vaan pakata lapset ja kameran mukaan, hän tulisi hakemaan meitä jonnekkin vartin päästä. En osannut yhtään arvata että minne hän meidät veisi, ajattelin että ehkä Ikeaan, vaikkakin ihmettelin että mitä sillä kameralla siellä tekisin. Hypin autonpenkillä onnesta, kun yhtäkkiä edessä avautui metsänlaita ja monta metriä korkeita ja kukkivia alppiruusuja.

Täytyy sanoa, että olen vähän huvittuneena seurannut eripuolella internettiä olevia keskusteuja siitä, miten ihmisiä ärsyttää kun bloggaajat ovat löytäneet Haagan Alppiruusupuiston tai Roihuvuoren kirsikkapuupuiston. Toki insta ja blogit ovat olleet täynnä kuvia näistä paikoista, mutta kun kerran näissä paikoissa kukkii vain hetken kerran vuodessa, niin tottakai se tuntuu hetkellisestä siltä että kaikki ovat siellä. Niinkun ehkä ovatkin.

Itse olin ensimmäistä kertaa nyt Alppiruusupuistossa ja se teki kyllä todella vaikutuksen. Olin kuullut siitä vasta muutama vuosi sitten, mutta autottomana ei ole tullut sinne aiemmin mentyä. Aikoinaan suoaluuena ollut metsikkö kuivatettiin ja ojitettiin 70-luvulla, jolloin myös ensimmäiset Alppiruusut sinne istutettiin. Myöhemmin paikalle on istutettu myös alppiruusun sukulaista puistosaleaa. On ihan mielettömän näköistä kun korkealle kohoavan mänymetsän keskellä kasvaa monta metriä korkeita värikkitä kukkia.

Joten vaikka kaikkialla näkyvät alppiruusut tuntuvat tulevan korvista ulos, niin suosittelen oikein lämpimästi käymään paikalla. Se on niin hieno. Hiljattain kunnostettuja pitkospuita pitkin pääsee muuten helposti liikkumaan vaikka lastenvanujen tai pyörätuolin kanssa ja kukkien sekaankin saa mennä.

1. Bloggaaminen ei ole oikeaa työtä

Tarua. Ammattibloggaajan työ on ihan oikeaa työtä siinä missä mikä tahansa muukin oikea työ. Moni bloggaaja tekee työtä toiminimen kautta ja vaikka työajat saa pääosin päättää itse, kertyy työtunteja vuorokauteen usein normaalia työpäivää enemmän. Kuten yrittäjillä yleensä, palkallista lomaakaan ei ole. Blogin kirjoittamisen ja kuvaamisen lisäksi työhön kuuluu muunmuassa kuvien muokkaamista, postausten ideointia, yhteistöistä sopimista ja niiden ideoimista, myyntityötä, erilaisia palavereja ja tapaamisia, erilaisiin tilaisuuksiin osallistumista sekä muun somen päivittämistä. Työaikojen ja paikkojen osalta bloggaaminen on hyvin vapaata työtä, mutta vaatii myös paljon vastuunottoa.

2. Mitä suositumpi blogi, sitä pinnallisemmaksi se muuttuu

Totta. Usein kuulee sanottavan, että jollain suositulla bloggaajalla on noussut menestys päähän, ja blogi sen myötä pinnallisemmaksi. Usein kyse on kuitenkin siitä, että kymmenien ja taas kymmenien tuhansien silmäparien seuratessa joskaista tekemistäsi ja juorupalstojen villiäkin villimpien tarinoiden sekä kiusaamisen ja haukkumisen takia on yksityisyyttä rajattava. Kun blogi kasvaa suosituksi myös negatiivisen huomion määrä kasvaa, silloin on pakko suojella itseään sekä läheisiään rajaamalla aiheita.

3. Bloggaajat saavat kaiken ilmaiseksi.

Tarua / Totta. Bloggaajille lähetetään kotiin kaikenlaista pientä tavaraa, kosmetiikkaa, elintarvikkeita, kodin pientavaraa – usein pyytämättä ja sellaista, jota vastaanottaja ei välttämättä tarvitsisi. Yhteistöihin liittyvät tavarat eivät kuitenkaan ole ilmaisia, jos niitä vastaan sovitaan somenäkyvyydestä, silloin bloggaaja maksaa ne omalla työllään. Kaikista muutamaa kymppiä arvokkaimmista tavaroista bloggaaja maksaa myös veroja.

4. Bloggaajat mainostavat mitä tahansa rahasta

Tarua. Yhteistyöt mietitään tarkkaan ja niin että ne oikeasti sopivat bloggaajan tyyliin ja omaan arvomailmaan. Päälle liimmattu tai bloggaajalle sopimaton yhteistyö paistaa läpi ja se on haitallista niin bloggaajalle kun mainostajallekkin. Sovitusta yhteistyöstä voi myös kieltäytyä, jos huomaa tuotteen olevan sittenkin sellainen jonka takana ei voi seisoa. Bloggaajia sitoo myös journalistin ohjeisiin perustuvat eettiset ohjeet, jotka kieltävät muunmuassa harhaanjohtamisen sekä piilomainonnan.

5. Kuka tahansa voi alkaa ammattibloggaajaksi

Tarua / Totta. Kuka tahansa voi perustaa blogin, mutta tehdäkseen siitä itselleen ammatin tarvitaan myös kiinnostusta, aikaa, sitoutuneisuutta, asiantuntemusta, halua ja rutkasti hyvää tuuria.

Muistan vielä sen ajan, kun lapset olivat pieniä, heille jaksoi metsästää uusimpia lastenvaatteita, mutta itse tuli lähinnä kuljettua aina niissä samoissa pieruleggareissa ja trikootunikassa. Luojan kiitos, siitä on jo aikaa.

En ehkä sanoisi, että olen aina ollut kiinnostunut muodista, mutta olen aina ollut kiinnostunut vaatteista. Nuoresta saakka olen tykännyt pukeutua jollain tapaa omaa persoonaani esiintuoden. Tyyli on myös toki muuttunut vuosien mittaan. Mutta tuolloin vauvavuosina se oli kyllä ihan täysin kateissa. Silloin ei edes kiinnostanut.

Nykyään oma tyylini on todella simppeli. Tykkään mustasta (jos ette ole huomanneet), aikaa kestävistä, tyylikkäistä ja yksinkertaisista vaatteista. Minusta on siti hauska leikitellä myös vaatteilla, pukea vaikkapa juoksulegginssit juhlavan pörröneuleen kanssa. Sneakerit viimeistelevät asun.

Blogini ei ole ikinä ollut mikään muotiblogi, mutta parhaimpina tyyli-päivinä olisi kiva jakaa niitä päivän asuja myös tänne. Luottokuvaaja vaan puuttuu. Näin yksin asuvana ne kivat asut jäävät oikeastaan aina kuvaamatta.

Mutta hoksasin tuossa eräs päivä kauppareissulla, että minultahan oikeastaan löytyy pian kaksi luottokuvaajaa! Nimittäin omat lapset. Asu nyt ei tällä kertaa ollut mikään ihmeellinen, mutta koska kamera sattui olemaan mukana, sain suostuteltua Kaapon nappaamaan minusta pari kuvaa.

Ihan kivutonta se ei ollut, mutta kunhan keksin jonkun hyvän motivaattorin, voipi olla että saan koulutettua pian parhaimman asukuvaajan ikinä. Kuinka kätevää! Pitää vaan treenata tota omaa poseeraamista myös ekana.

Viime syksynä meidän perheessä alkoi täysin uudenlainen arki, kun sekä Kaapo että minä aloitimme molemmat ekan luokan. Kaapo peruskoulussa ja minä ammattikorkeassa. On aika uskomatonta, että katse alkaa olemaan tulevassa kesässä ja sen myötä ensimmäinen vuosi takana päin. Ensimmäinen vuosi on mennyt opetellessa aamuherätyksiä, aikatauluja laatiessa ja suoraan sanottuna välillä mekoisessa stressissä ja sumussa.

Itse lykkäsin jatko-opintoja muutamalla vuoden, sillä blogin kanssa meni niin kivasti. Olisin varmaan lykännyt vielä pidempään, mutta haluan myös valmistua kolmikymppisenä. Toisaalta, vaikka työn ja opiskelun yhdistäminen on ollut rankkaa, niin molemmat ovat kuitenkin asioita mitä haluan tehdä ja mistä pidän. Se on auttanut jaksamaan. Motivaationi on korkealla, ehkä juuri sen lykkäämisen ansiosta.

Esikoisen koulun aloittaminen jännitti huomattavasti enemmän, kun oma opiskelu. Miten se pärjää, mitäs jos sitä kiusataan, mitäs jos se hävittää kaikki tavaransa, tai satuttaa itsensä välitunnilla..? Alku olikin vähän hankalaa, uuteen kaveriporukkaan ei päässytkään heti mukaan ja muutenkin isoon ryhmään kesti hetki tottua. Nykyään kaikki menee jo tosi kivasti, eikä samanlaista pelkoa tai murehtimista ole.

Oma opsikeluni alkoi syksyllä ihan rytinällä, mistään pehmeästä aloituksesta ei ollut tietoakaan. Pääsimme heti kunnolla hommiin ja meillä oli vain deadlinejä deadlinejen perään. Uusi koulu, uudet ihmiset, uudet tavat, kaikki oli uutta ja sen lisäksi piti tehdä hirveä kasa tehtäviä, yrittää saada lapsi ajallaan kouluun, toinen päiväkotiin ja itse jotenkin järkevän näköisenä myös ajallaan tunneille, auttaa läksyissä, nähdä joskus kavereita, harrastaa ja yrittää sitten päivitellä myös blogia siinä samalla. Kun marraskuun pimeys vielä lankesi ylle oli siinä ajoittain itkussa pitelemistä.

Koulu on kuitenkin kiinnostavaa, opettajat hyviä ja inspiroivia sekä saamani palaute hyvää. Se on auttanut jaksamaan. Kun on huomannut että tämä tosiaan tuntuu ainakin suurimaksi osaksi omalta jutulta, ja että siinä on ihan hyvä, niin se on motivoinut menemään eteenpäin. Kun on huomannut että niistä hulluimmistakin viikoista on lopulta selvinnyt ja opintopisteitä kerttynyt, antaa se taas lisää energiaa jatkaa.

Perheellisenä ja työn kanssa samaan aikaan opiskelu ei tosiaan ole helppoa. Mutta aiemmin olisin todennäköisesti kouluttautunut väärälle alalle. Olen jo kerran vaihtanut kokonaan alaa ja sen jälkeen käynyt jo avoimessa yliopistossa opiskelemassa jotain aivan muuta, joten parempi oli nyt odottaa sitä, että oikeasti hoksasin mitä tahtoisin tehdä. Ei tämäkään tosin ole kiveen kirjoitettua. Nyt jo tiedän että ihan perus toimittajan työ ei ehkä kuitenkaan ole se mieluisin juttu minulle, mutta kirjoittaminen, kuvaaminen ja kaikenlainen dokumentointi kiinnostaa. Medianomin tutkinto on kuitenkin hyvä pohja niille kaikille. Voi olla että maisteriopinnoissa suuntaudun sitten johonkin muuhun, mitä olin alunperin ajatellut. Se näkee joskus. Jos edes maisteriopintoihin jatkan.

Omalla opiskelulla ja kovalla työllä tahdon myös näyttää esimerkkiä lapsilleni. Toivon että pitkälle kouluttautuminen tulee olemaan heille itsestäänselvyys. Toki toivon myös että opiskeleminen pysyy tulevaisuudessakin maksuttomana, eikä opiskelijoilta leikata enää yhtään tukia ja etuja pois. Kaikilla pitäisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet opiskella, vanhempien varallisuuteen katsomatta.

Syksyllä me siis siirrymme tokalle ja Elvis aloittaa esikoulun. Joten hulabaloo jatkuu vaan. Blogia en halua pistää jäähylle ja aikataulun mukainen valmistuminenkin olisi ihan kiva, joten ei tässä auta kun painaa täysillä. Vaikka välillä kaikki tuntuu ihan paskalta ja tahtoisin jäädä vaan kotiin nukkumaan, niin enhän mä tätä tekisi ellen tykkäisi tästä. Paitsi tilastotieteen tunneista en tykkää, en yhtään, anteeksi nyt vaan.