Tämän viikon sana on ollut lumi ja sitä onkin tullut ihan kirjaimellisesti ovista ja ikkunoista. Lapset ovat olleet lumesta tietenkin aivan innoissaan ja he ovatkin rakennelleet lumesTA mitä mielikuvitksellisimpia asioita, kuten omat kodit huonekaluineen ja kodinkoneineen.

Kylpyhuoneen lattialämmitys on paahtanut täysillä lumessa likomäräksi kastuneita ulkovaatteita ja kenkiä kuivaten. Aamuisin ollaan jankutettu kouluun lähteville lapsille, että muistakaa vetää ne lumilukot kenkien päälle, ja iltapäivisin sitten otettu vastaan likomärissä sukissa kotiin tulevia punaposkiskia veijareita.

Vanujen kanssa auraamattomia kävelyteitä pitkin lykkiessä on tullut kunnolla hiki. Ollaankin jo muutaman kerran tällä viikolla itse auranneet kulkuväylän pois pihasta myös rattaille. Vauva on vielä liian pieni vedettäväksi pulkassa, joten jos tämä lumentulo vielä jatkuu, on pakko varmaan viritellä sukset vaunujen alle.

Tällä viikolla Myyllä oli viisikuukautisneuvola. Vaikka neuvolakäynneillä ei yleensä tapahdu mitään kummempaa, on siellä kiva käydä molempien vanhempien voimin aina kun vain mahdollista. Tällä kertaa tuli kuitenkin rokotuksia ja meillä oli myös asiaa allergioista, joten kiva että päästiin molemmat yhdessä käynnille.

Olenkin muutenkin huomannut, että vauvan synnyttyä minulle on entistä tärkeämpää tehdä asioita yhdessä. Niiden ei tarvitse tällä hetkellä olla mitään sen neuvolassa tai kaupassa käyntiä ihmeellisempiä juttuja, tärkeämpää on se, että teemme yhdessä. Tiiminä. Se oikeasti tekee todella hyvää parisuhteelle, vaikka saattaakin kuulostaa vähäpätöiseltä jutulta.

Neuvolan jälkeen meillä on ollut tapana käydä hoitamassa myös muita asioita. Meidän vakkari on yleensä apteekki, posti, kauppa ja usein napataan myös jotain ruokaa, yleensä nepalilaista, mukaan. Kuten tälläkin kertaa.

Olen jo muutaman vuoden seurannut mielenkiinnolla blogeissa näkyneitä arkihaaste-kuvia. Arki on parasta ja tykkään niin näyttää kun katsellakin sitä aidoimmillaan. Vaikka oma blogi on muutenkin melko siloittelematonta ajattelin, että julkaisen tästä lähin kerran viikossa, koko vuoden ajan yhden kuvan ilman paineita sen esteettityysestä ja ennenkaikkea tavallisista, arikisista jutuista, joista ei välttämättä tulisi muuten mieleen kertoa. Aloitan nyt loogiswsti viikosta 3, katsotaan joskos julkaisen ekansimmöisten viikkojen kuvat vielä jälkikäteen.

Tässä kuvassa näette keskiviikon kotitoimistoni. Olen juuri lopettanut skype-palaverin tanskalaisen asiakkaan kanssa. Tänne uuteen kotiiin minulle ei tehty mitään erillistä työpistettä, sillä tykkään olla läppärillä siellä täällä, tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan. Yleensä kirjoittelen blogia tai sänköposteja sohvalta tai sängyssä lojuen. Ja nyt äitiyslomalla yritän muutenkin pitää työjutut ihan minimissä.

Työpisteettömyys on alkanut kuitenkin pikkuhiljaa rassaamaan ja itseasiassa haaveilen nykyisin ihan omasta työhuoneesta. Olen tehnyt töitä kotoa käsin jo monen monta vuotta ja tottunut sen suomiin etuihin ja joustaviin aikatauluihin. On kätevää kun samaan aikaan voi vaikkapa pestä pyykkiä olla välittämättä minkä näköisenä sitä hommia paiskii. Toisaalta ihmiskontaktit jäävät näin hyvin vähiin. Aina välillä mietin, että oma työyhteisö olisi ihana, mutta siitäkin huolimatta haluaisin myös sen oman työhuoneen rauhan.

Myös Myylle ja pojillekin olisi ihana saada lähitulevaisuudessa omat huoneet, joten voi olla, että saan vain jatkaa haaveilua omasta työhuoneesta. Mikäs siinä, eteenehän ne hommat näinkin.