PUUTARHABILEET

14/07/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Philips Hue kanssa

Vaikka valoa riittää kesällä pitkälle iltaan asti, kyllä se pimeys näköjään koittaa taas Suomen suvessakin. Vietimme tässä eräs viikonloppu kesäiltaa grillaillen ja pihapelejä pelaillen ihan vain aikuisten kesken. Aika meni kuin siivillä ja yhtäkkiä havahduimme kellon olevan jo kaksi yöllä. Uudet pihavalot toivat ihanasti tunnelmaa ja tosiaankin mahdollistivat pihan käyttämisen vielä pitkälle, muuten pimeään yöhön saakka.

Meillä on ollut vuoden alusta kotonamme Philipsin älyvalaisinjärjestelmä Hue. Se on ollut oikeasti niin hyvä ja meidän jokaipäiväisessä arjessamme mukana, että olemme vuolaasti kehuneet sitä aina myös kavereille ja sukulaisillemme. Olen myös ehdottanut sitä useamman kerran kivaksi ja sopivan erilaiseksi lahja-ideaksi ja nyt me myös itse toteutimme tämän idean!

Ulkovalot olivat nappivalinta lahjaksi ihmiselle, joka rakastaa grillausta ja iltoja omalla pihalla – ja jolla on jo kaikkea. Ulkovalot liitetään wifiin, jolloin niitä voi hallita älylaitteelta tai äänitoiminnolla. Valoja saa säädettyä 16 miljoonaan eri sävyyn ja vaihtumaan vaikka musiikin tahdissa. Valot voidaan säätää herättämään aamulla sarastusvalon tapaan, himmenemään illan tullen tai menevän päälle juuri ennen kun saapuu kotiin. Valot voi liittää liikkeentunnistimeen, jolloin ne toimivat myös turvana – mahdollisuudet ovat rajattomat!

Ulkovalojen asennus kävi todella helposti ja nopeasti. Lahjaksi veimme muutaman valonauhan – samaa mitä myös meidän parvekkeellamme on. Emme kiinnittäneet sitä vielä mitenkään ja se näyttikin illan hämärtyessä aika hienolta kiemurrellessaan nurmikkoa pitkin. Yön pikkutunteina saimme nauttia myös ilmakitarashowsta valonauhan kanssa, mutta ei siitä sen enempää…

Valonauhan lisäksi annoimme lahjaksi kolmen valon setin spottivaloja, joilla voi valaista vaikkapa pihapuun, kukkia tai mitä tahansa mitä haluaa pihallaan korostaa. Spottejen mukana tulee muutama erilainen kiinnitysmahdollisuus, ne voi esimerkiksi iskeä helposti suoraan maahan, jolloin niiden paikkaa voi myös helposti vaihdella tai vaihtoehtoisesti kiinnittää ruuveilla seinään.

Näiden lisäksi paketista löytyi vielä valopylväs, jota sitäkin voi liikutella ympäri pihaa tai laittaa vaikka pihalle portin pieleen toivottamaan tervetulleeksi kotiin. Valoja löytyy paljon erilaisia, niin sisälle kun ulos. Itse tykästyin tämän ulkovalosarjan tyylikkääseen suunniteluun. Paljon erilaisia Hue-tuotteita on nyt muuten alennuksessa tämän linkin takana.

Huen myötä on tullut todellakin ihan oman kokemuksen kautta huomattua, miten suuri merkitys valaistuksella on ihan jokapäiväisiin tilanteisiin sekä ennenkaikkea tunnelman luomiseen. Tämäkin kesäinen grilli-ilta muuttui ihan kunnon puutarhabileiksi valojen ansiosta. Valot mahdollisivat sen, että pystyimme olemaan pitkään yöhön ulkona ja esimerkiksi pelata mölkkyä vielä keski yön aikaan – joka ei pimellä pihalla olisi onnistunut.

Hyvä idea oli myös asentaa Hue-appi yhteiselle pädille, niin että kuka vain vieraista voi halutessaan säätää ja kokeilla valoja.

Biletunnelman lisäksi valoilla voi tuoda ihan vain kotoisuutta pihalle, silloin kun siellä haluaa vaikka rauhassa ihan vain istuskella. Lisäksi piha näyttää aivan erilaiselta kun sen hienoimmat kukat tai puut ovat valaistu – myös vain sisältä kotoa ulos katseossa. Liikkeentunnistimeen yhdistetyt valot myös paljastavat luvattomat vierailijat pihalla.

Toivon todella, että saamme nauttia vielä tällaisista hauskoista kesäilloista – ja öistä, vaikka nyt se tässä koleudessa kovin kaukaiselta tuntuukin. Oletteko te ehtineet viettää aikaa pihalla vaikkapa grillaillen, pelaillen, hengaillen tai jopa bailaten?


DISKO LASTENHUONEESSA

26/05/2019
Kommentit pois päältä artikkelissa DISKO LASTENHUONEESSA

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Philips Hue kanssa

Juhlia, musiikkia, tanssimista ja hassuttelua ei voi olla ikinä liikaa. Viimeiset viikot ennen kesälomaa tuntuvat vähän tiukoilta kaikkien työhön, kouluun- ja harrastuksiin liittyvien asioiden kanssa. Siksi me päätettiin yhdeksi illaksi unohtaa kaikki velvollisuudet ja pitää disko. Ihan vain lastenhuoneessa.

Muistan omasta lapsuudesta hyvin sen, kun pidettiin diskoa omassa huoneessa. Erona kuitenkin, että silloin jalkalampun päällä tunnelmaa toi äidin punainen huivi ja joku oli aina rämpytysvuorossa. Eli rämpytti katkaisijasta valoja pois ja päälle. Musiikki tuli luonnollisesti c-kasetilta (yleensä radiosta nauhotettua) ja oikeaa kohtaa kelattiin kynän avulla. Vähän ovat ajat muuttuneet siitä.

Meille tuli alkuvuodesta Philips Hue älyvalaistusjärjestelmä, jossa on niin paljon erilaisia toimintoja ja mahdollisuuksia, että saamme edelleen hämmästyä niistä. Nyt muutenkin kesän juhlasesongin startatessa pääsimme testaamaan, miten jokapäiväisen valaistuksen lisäksi Hue toimii juhlakäytössä.

Olemme ottaneet Huen käyttöön asteittain, muutama lamppu ja valaisin kerrallaan ja homma on joka kerta tällaiselle söheltäjällekin hyvin yksinkertaista. Diskoa varten päätinkin ottaa käyttöön yhden todella hienon Hue-ominaisuuden, eli valojen ja musiikin sykronoinnin.

Tämä siis käytännössä tarkoittaa sitä, että huoneen valot voi laittaa vilkkumaan musiikin tahdissa. Musiikin lisäksi valot voi synkronoida sopimaan yhteen elokuvan tai pleikkaperin värimaailman ja tunnelman kanssa. Olimme lasten kanssa yhtä mieltä siitä, että tämä toiminto on SIISTI. Vau, haluan heti pitää myös kunnon kotibileet omille kavereille.

Mutta oli meidän lastenhuonediskokin tosi kiva! Olin aluksi ajatellut, että tekisimme vähän poppareita, mehua ja kävisimme kutsumassa naapurin lapsetkin mukaan juhlimaan. Meillä oli kuitenkin niin hauskaa ihan keskenämme, että tällä kertaa nämä olivat tällaiset privabileet vain meidän oman jengin kesken. Edes se, ettei meillä ole kotona verhoja haitannut diskotunnelman saavuttamisessa. Valot näkyivät hyvin ja toivat tunnelmaa myös valoisassa kesäillassa.

Olen toki aina tiennyt, että valolla on iso merkitys tunnelman ja viihtyvyyden luomisessa, mutta vasta nyt käytännössä omassa kodissa erilaisia valaistuksia kokeillessa olen vasta tajunnut miten suuri ero sillä voi ollakaan. Valot ja valaistus on niin arkinen ja tavallinen juttu, että se helposti jää taka-alalle, eikä siihen tule samalla tavalla panostettua kun vaikka muuhun kodin sisustukseen.

Jännä miten hetkessä meidänkin värikäs ja vilkkuva disko muuttui rauhalliseksi ja hämäräksi lastenhuoneeksi, jossa on aika valmistautua nukkumaanmenoon. Aamulla taas sarastusvalo käy päälle hetki ennen herätyskelloa ja iltapäivällä läksyjä ja legorakennelmia tehdään taas luonnonvaloa mukailevan lampun alla. Normaaleilla valoilla ei voi saada aikaan näin isoa muutosta arkipäiväisestä valaistuksesta juhlatunnelman luomiseen.

Diskolla oli hauska avata kesän juhlasesonki. Laitettiin vuorotellen biisejä, tanssittiin, hengailtiin popparikulholla ja olihan meillä pienimuotoinen levyraatikin! Elvis nimittäin arvosteli musiikkia omalla asteikoillaan. Torakkamainen biisi tarkoitti huonoa ja paras kappale taas sai arvonimen hiirimäinen biisi. Loogista!

Värivaloilla saa tosi kivasti luotua juhlatunnelmaa. Riippuen sitten juhlien luonteesta, että onko kyseessä valmistujaiset, konfirmaatio vai hääjuhlien jälkeiset bileet, kaikkiin saa luotua tunnelman ja korostettua juhlatilaa eri tavoin. Musiikin tahdissa vilkkuvat värivalot sopivat tosiaan vähän villimpiin juhliin, kun taas rauhallisemmissa juhlissa voi riittää vain valaistuksen pehmennys. Jos juhlitaan ulkona, kannattaa muistaa miettiä myös ulkotilojen valaistusta, ne tekevät todella paljon tunnelmaa! Värivalot ovat myös itsessään aika hauska ohjelmanumero juhliin.

Mitä kesän juhlia teillä on tiedossa?


TUNNELMALLISET ILLALLISKUTSUT

28/02/2019
Kommentit pois päältä artikkelissa TUNNELMALLISET ILLALLISKUTSUT


Kaupallinen yhteistyö Philips Hue kanssa

Oikeanlainen valaistus on isossa roolissa silloin kun puhutaan tunnelman luomisesta. Toki vaikkapa illalliskutsujen tunnelmaan vaikuttaa moni tekijä, kuten seura, ruoka ja musiikki, mutta ehdottoman tärkeänä osana on myös valaistus. Meidänkin olohuoneeseen saa ihan erilaisia tunnelmia muutamalla napinpainalluksella.

Toimin Philipsin älykkään Hue valaisinsarjan ambassadorina ja tulen vuoden mittaan näyttämään sen loputtomia mahdollisuuksia sekä tapoja sen käyttämiseen. Tässä toisessa postauksessa keskitytään vähän paremmin valaistuksella tehtävään tunnelmaan. Ensimmäinen juttu kodin älykkäästä valaistuksesta löytyy täältä.

Meidän olohuoneen yhteydessä sijaitsee myös isompi ruokapöytä, jonka äärellä vietämme usein aikaa niin pariskuntana, perheenä että ystävienkin kesken.  Olohuoneestamme löytyy myös useampi erilainen valaisin. Mielestäni jo pelkästään se, että valoa tulee monesta eri suunnasta, edesauttaa mukavan tunnelman luomiseen kotona. Huen ansiosta tämän voi kuitenkin viedä hyvin paljon pidemmälle, sillä jokaisen valopisteen voimakkuutta sekä lämpöä että väriä voi muuttaa erikseen tai yhdessä.

Viime viikolla, ihan tavallisena kylmänä ja pimeänä helmikuisena iltana, pidimme extempore pienet illalliskutsut. Paikalle saapui isäni vaimoineen sekä yksi veljistäni. Emme olleet nähneet hetkeen, joten oli kiva rupatella rennosti ja vaihtaa kuulumisia illallisen äärellä. Himmensimme valoja ja pistimme jazzia soimaan ja yhtäkkiä meillä oli aivan eri tunnelma, kun hetkeä aikaisemmin kaikkien valojen ollessa kirkkaalla.

Philips Hue appin kautta löytyy paljon erilaisia valaistusasetuksia, joiden lisäksi sinne voi myös tallentaa omia suosikkejaan sekä tietysti säätää vielä näitä halutessaan. Tunnelma-asetukset toimivan mielestäni parhaiten juurikin silloin, kun tilasta löytyy useampi eri valopiste, tällöin jokainen lamppu hohtaa hieman eri sävyssä, mutta ihanasti toisiinsa sopien.

Koska Philips Hue oli ihan uusi juttu illallisvieraillemme, he tottakai olivat siitä hyvin kiinnostuneita ja tahtoivat itsekin testata sen käyttämistä. Valaistus vaihtuikin meillä pitkin iltaa testaillessamme erilaisia tunnelmia sekä värien yhteensopivuuksia. Valaistus toimi siis myös hauskana ohjelmanumerona.

On huikeaa miten suuren muutoksen voi saada aikaan vain vähän valoja muuttamalla. Normaalitilassa, kaikki valot päällä meidän olohuoneessamme on kirkasta ja vaaleaa. Tykkään valoisuudesta, mutta illallistunnelmaan tarvitaan ehdottomasti lämpimämpää ja hämärämpää tunnelmaa.

Hetki ennen illallista meillä näytti siis tältä, aika iso ero vai mitä! Kun vaihdan Huella tunnelmaa, säädän usein värit ensin lämpimämmälle. Tämä onnistuu joko kaukosäätimen tai puhelimen appin kautta. Itse appissa voin vielä säätää jokaista lamppua erikseen ja kokeilla sitä kautta, että mikä toimii. Valmiiksi tallennettujen asetuksien ansiosta tunnelman saa vaihdettua hetkessä. Kun on löytänyt sopivan teemaan ja tallentanut sen, voi vaikka vain sanoa puhelimelleen ”Siri, laita tunnelmavalaistus päälle” ja hetkessä fiilis huoneessa onkin ihan eri.

Illallisilla meillä on tunnelmanluojana yleensä ennen ollut aina kynttilöitä, mutta tällä kertaa päätin kokeilla miten ihan pelkällä valaistuksella saa lämpöä aikaan. Ja se onnistui hienosti, valoilla voi luoda aikaan vaikka mitä! Oikea valaistus oikeassa hetkessä tekee paljon.

Mietin itse, että olisiko tunnelmavalaistuksen tekemiseen jotain ”sääntöjä” jota voisin teillekin jakaa. Kuitenkin kokemuksesta olen huomannut, että ihan vain itse testaamalla sitä löytää parhaimmat tavat, kun jostain ohjekirjasta lukemalla. Mekin huomasimme että toki pehmeät ja lämpimät sävyt ovat tunnelmallisia, mutta ihan yhtä lailla niiden kaveriksi sopi myös vaikkapa sininen. Itse olen mieltynyt tällä hetkellä, etenkin iltaisin, persikkaisiin sävyihin. Ne rauhoittavat ihanasti ja tuovat juurikin sitä tunnelmaa.