VUOSI ÄLYVALAISTUSJÄRJESTELMÄN KANSSA

5/12/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Philips Hue ja Indieplacen kanssa
Sisältää tuotearvonnan!

Pian tulee vuosi täyteen siitä, kun meille tuli kotiin ensimmäinen älyvalaistusjärjestelmä eli Philips Hue, jonka Brand Ambassadorina olen toiminut koko vuoden 2019 ajan. Vuoden kestävä yhteistyö Huen tiimoilta on ollut sekä mahtava että mielestäni aika tärkeäkin, sillä näin olen voinut joka kuukausi kertoa järjestelmästä vähän. Muutamaan postaukseen olisi ollut ihan mahdotonta mahduttaa kaikkia sen ominaisuuksia.

Tässä viimeisessä Hue-postauksessa summaan läpi koko kulunutta vuotta ja lopussa odottaa teitä myös arvonta, jossa yksi onnekas voittaa Philips Hue älyvalaistusjärjestelmän aloituspakkauksen!

TAMMIKUU

Vuoden alussa asensimme järjestelmän yhdistämällä aloituspakkauksen kotimme wifiin. Emme todellakaan ole mitään tekniikan ihmelapsia ja suhtauduin jo etukäteen vähän kriittisesti sen yksinkertaiseksi kerrottuun asennukseen. Oman kokemukseni mukaan kun jonkun teknisen asian helpoksi sanominen ei vielä tarkoita mitään. Hue kuitenkin totta tosiaan oli äärettömän yksinkertainen asentaa ja se alkoi toimimaan juuri niin kun ohjeessa luvattiin.

Olemme ottaneet Huen käyttöön muutama lamppu ja ominaisuus kerrallaan, eikä mitään teknisiä vaikeuksia ole tullut kertaakaan vastaan. Hue onkin suunniteltu käytettäväksi ihan tavallisten ihmisten ja perheiden, tavallisissa kodeissa – ei siis tarvitse olla mikään hifistelijä, jotta järjestelmästä saisi kaiken irti.  Tämä onkin hyvin tärkeää käyttömukavuuden kannalta, sillä jos tuote on hankala käyttää, ei sitä sitten tule edes käyttäneeksi.

Aluksi toki olimme niin innoissamme uusista valoista, että lähinnä vain leikimme niillä ja testailimme muuten vain värejä ja eri tapoja käyttää niitä. Hauskuutimme toisiamme asentamalla erilaisia äänikomentoja puhelimiimme, jolla ohjailla valoja. Kutsuimme naapurinkin lapset ihmettelemään ja leikimme lasten kanssa hauskaa värien vaihtoleikkiä. Alku-innostuksenkin jälkeen älyvalaistusjärjestelmästä tuli osa jokapäiväistä arkeamme.

HELMIKUU

Helmikuussa järjestimme illallisen muutamille sukulaisillemme, jossa esittelimme samalla innoissamme uusia valojamme. Kun ulkona oli pimeää ja kylmää, sai valoilla luotua ihanan lämpimän tunnelman kotiin ja illalliselle. Vieraat innostuivat myös valoista ja tahtovat testailla niitä, jolloin valot toimivat myös hauskana ohjelmanumerona.

Viimeistään illalliskutsuilla tuli konkreettisesti huomattua, miten valaistuksella on mahdollista vaihtaa tunnelmaa hetkessä. Ensin meillä oli perinteiseen helmikuiseen iltaan kaikki valot päällä, mutta napin painalluksella saimmekin kotiin rennon, lämpimän ja kotoisan tunnelman. Muutimme valaistuista hieman myös aina illan edetessä ja samalla saimme tallennettua hyvät ja toimivat valaisinasetukset talteen seuraavaa illallista varten.

MAALISKUU

Kevään kynnyksellä päivät alkoivat pikkuhiljaa pitenemään ja etenkin lapsiperheissä tärkeän vuorokausirytmin tueksi otimme käyttöön Huen rutiinit-toiminnon. Huen avulla minkä vain kotona valmiina olevan valaisimen voi polttimoa vaihtamalla muuttaa sarastus/heräysvaloksi. Itse asetin kotimme muutaman valaisimen syttyvän hiljalleen päälle, vähän ennen varsinaista herätystä. Näin herätys on aamulla lempeämpi, kun keho alkaa itsekseen heräilemään pikkuhiljaa lisääntyvän valon ansiosta. Oli myös paljon mukavampi aloittaa aamupuuhat, kun kotona siellä täällä oli jo valo valmiiksi päällä.

Rutiinit eivät kuitenkaan rajoitu vain aamuun vaan laitoimme ne toimimaan toisinpäin myös iltaisin. Illan edetessä osa lampuista alkoi himmenemään ja muutamaan sävyään lämpöisempään. Näin lapsetkin oppivat rauhoittumaan paremmin ja tiesivät pian koittavan iltapalan ja nukkumaanmenon. Rutiini-toiminnot voi asentaa halutessaan jokaiseen kodin valoon erikseen, näin jokainen perheenjäsen voi myös saada juuri hänen rutiineihinsa sopivat säädöt. Meillä illalla esimerkiksi lastenhuoneeseen jäi vielä lukuvalo vähän kirkkaammalle ja sen jälkeen yöksi vielä hyvin himmeä yövalo.

HUHTIKUU

Ilmat lämpenivät ja me pistimme parvekkeen kevätkuntoon asentamalla myös sinne ulkovalot. Tunnelman luomisen lisäksi ulkovalaistus on käytännöllinen ja mahdollisti sen, että saimme parvekkeen käyttöön keväällä normaalia aikaisemmin. Aiemmin vähän tylsästä pikkuparvekkeestamme tuli yksi lisähuone kotiin, jossa viihtyi myöhään iltaan saakka. Tavallisten ulkovalojen sijaan Hue on siitä kiva, että valaistusta voi muuttaa sen mukaan, että vietetäänkö terassilla vaikkapa rauhallisia illalliskutsuja tai loppukesän puutarhabileitä.

Valitsin meidän parvekkeelle valonauhaa, jonka pujotin rännin alle, niin että se antaa kivaa epäsuoraa valoa. Parvekkeen valot ovat olleet meillä  tästä saakka kovassa käytössä ympäri vuoden. Myös silloin kun emme välttämättä parvekkeella oleile. Myös ulkoa päin tulevalla valolla kun saa nimittäin mukavaa tunnelmaa aikaa sisälle kotiinkin.

TOUKOKUU

Kesän kynnyksellä ja tuleva juhlasesonki jo mielessä, pidimme kotona diskon ja testasimme ensimmäistä kertaa Huen Entertainment-toimintoa, jossa valot voi synkronisoida vaihtumaan esimerkiksi valitsemansa musiikin tahdissa. Tämä on yksi oma suosikkini, sillä sen avulla saa luotua helposti kunnon bileet! Musiikin lisäksi synkronoida voi vaikka konsolipelin tai leffan. Näin saa luotua kunnon elokuvateatterimaisen tunnelman, sillä valot synkronoituvat tahdin lisäksi myös ruudulla toistuvien värien mukaan.

Värivaloilla on suuri merkitys tunnelman luomisessa ja vaihtuvat sekä välkkyvät värit tekevät siitä vielä ainutlaatuisempaa. Viimeistään tässä vaiheessa olin totaalisen vaikuttunut Huesta, sillä miten hienoa, että tämän kaiken voi tehdä yksillä valoilla, jotka normaalisikin löytyvät kotoa. Ei mitään erikseen ostettavia välkkyvaloja suhteellisen harvoin pidettäviä kotibileitä varten, vaan valot jotka ovat aina valmiina ja taipuvat niin arkeen kuin juhlaan ja kaikkeen siltä väliltä.

KESÄKUU

Kesäloma alkoi ja suuntasimme lähes koko kuukaudeksi Espanjaan ja koti jäi tyhjäksi. Monet muutkin suuntavat etenkin kesällä usein pitkäksikin aikaa vaikkapa mökeille ja tämä taas houkuttelee kutsumattomia vieraita – eli murtovarkaita. Tähänkin löytyy Huelta apua, nimittäin sen avulla voidaan luoda kuva siitä, että kotona kuitenkin olisi ihmisiä ja elämää.

Huesta löytyy myös Home&Away-toiminto, jolla voi hallita kaikkia kodin valoja vaikka maapallon toiselta laidalta. Tavallisiin ajastettaviin valokatkaisijoihin tässä on myös se ero, etteivät valot mene joka päivä päälle ja sammuu aina samaan aikaan, vaan ne vaihtuvat aina satunnaisesti ja eri aikoihin. Monet ammattilaismurtovarkaat seuraavat taloja jo etukäteen, ennen mahdollista murtoa ja aina samaan aikaan samassa huoneessa syttyvä valo saattaa herättää epäilyksen siitä, ettei ketään välttämättä valaistuksesta huolimatta olekaan kotona. Valoja ei siis tarvitse muistaa lomareissulta itse säätää jos ei halua, vaan ohjelma tekee sen automaattisesti vaikka koko reissun ajan.

Hue tarjoaa tämän lisäksi muutenkin turvallisuutta. Valon voi asentaa toimimaan liiketunnistimen tai jopa tiettyjen turvakameroiden kanssa. Liiketunnistimen voi asentaa myös sisälle kotiin, jolloin himmeän valon voi asettaa menevän päälle vaikkapa yölliselle vessareissulle mentäessä. Hue on kätevä myös silloin, jos et ole varma muistitko sammuttaa valot lähtiessäsi ja haluat ne pois – tai päälle. Lisäksi valot voi ohjelmoida syttymään aina tiettyyn aikaan tai jopa tunnistamaan appin sijaintipalvelun avulla milloin olet saapumassa kotiin – jolloin ne syttyvät kun olet muutaman metrin päässä pihatieltä.

HEINÄKUU

Eräänä kuumana kesäiltana pidimme aikuisten kesken puutarhabileet. Juhlimme samalla synttäreitä ja päivänsankari sai meiltä Hue ulkovalot lahjaksi asennettuna omaan pihaansa- jossa bileet siis järkättiin. Ulkovalaistuksella on suuri rooli tunnelman luomisessa, etenkin kun heinäkuussa kesäillat eivät ole enää valoisemmasta päästä. Juhlatunnelman lisäksi valojen ansiosta viihdyimme ulkona pitkään yöhön saakka ja ne mahdollistivat myös pihapelien pelaamiseen pimeällä.

Lahjaideana Philips Hue on mielestäni myös tosi hauska ja hyödyllinen – sillä kukapa nyt ei valoja tarvitsisi!

ELOKUU

Elokuussa oli edessä arkeen paluu. Kesäloma päättyi ja oli aika taas ottaa itseään niskasta sekä arjesta kiinni. Oikeanlainen valaistus auttaa keskittymisessä ja varmistaa, ettei silmät väsy liian nopeasti, etenkin hämärässä lukiessa tai työskennellessä. Koulujen alkamisen kunniaksi pojat saivat vihdoin huoneeseensa kunnon työpisteen. Siinä läksyjen lisäksi luetaan, piirretään ja rakennellaan Legoilla. Työskentelyn kannalta oikeanlaisella valaistuksella on merkitystä ja valoa voi säätää kylmästä lämpimään sekä kirkkaasta himmeään tarpeen mukaan.

Syksyn myötä palasin itsekin taas täyspäiväisesti työelämään ja itseasiassa hyvin usein tämän saman pöydän äärelle. On kätevää, miten valaistusta voi vaihdella sen mukaan mitä tekee tai kuinka paljon tai minkä sävyistä valoa tarvitsee.

SYYSKUU

Älyvalaistus sanana voi kuulostaa liian tekniseltä, eikä sitä tuskin tule ajatelleeksi myös osana kivaa sisustusta. Hue sarjaan kuuluu polttimoiden lisäksi myös monia erilaisia valmiita valaisimia, joita meidänkin kotiin on vuoden mittaan ripotellen tullut. Erityisen paljon olin kuitenkin odottanut vihdoin syyskuussa lanseerattua hehkulampun tyylistä polttimoa, joka sopii yksinkertaisiin valaisimiin, jollaisia meiltäkin kotoa monesta huoneesta löytyy.

Uutuuspolttimot poikkeavat kauniin ulkonäkönsä lisäksi myös tavallisista Hue-polttimoista sillä, että ne tuovat huoneseen pehmeää ja lämmintä sävyä. Huen myötä meille kotiin on siis tullut enemmän valopisteitä kuin koskaan ennen. Olenkin huomannut, että tunnelman ja käytännöllisyyden lisäksi valaistuksella on iso rooli sisustuksen kannalta. Kaunis valaisin ei toimi vain katseenvangitsijana, vaan eri puolilla huonetta olevat ja erilaista valoa antavat valaisimet viimeistelevät sisustuksen.

LOKAKUU

Lokakuussa tuotiin vähän väriä pimeisiin iltoihin pitämällä perheen kesken Halloween-juhlat kotona. Ja jälleen kerran saatiin juuri oikeanlainen tunnelma Huen avulla. Huesta löytyy 16 miljoonaa eri värivaihtoehtoa, joten se sopii kaikenlaisiin – ja värisiin juhliin. Tällä kertaa teemaväreinämme olivat sekä totta kai oranssi että myös lila ja vihreä.

Hyödynsimme Huea sekä johdotonta ja kannettavaa Go-valaisinta myös kurpitsan kanssa. Kynttilän sijasta sujautimme Go-valaisimen kurpitsan sisään, jolloin sisältä hohtavan valon väriä pystyi vaihtelemaan. Sen ansiosta lapset pystyivät myös leikkimään kurpitsalla vapaammin. Yhdistimme lisäksi liiketunnistimen kurpitsan sisällä olevaan valaisimeen, jolloin valo syttyi kurpitsan sisällä kun joku käveli ohi. Go-valaisin on muutenkin ollut meillä paljon käytössä koko vuoden ajan, etenkin lapset ovat tykästyneet siihen, kun sitä voi kuljettaa mukana sekä säätää lampussa olevasta napista.

MARRASKUU

Kävimme kaamosta ja armotonta pimeyttä vastaan Philips Hue White Ambiance valoilla. Lamppu jäljittelee luonnollista valoa ja se on mahdollista säätää valkoisesta kylmästä sävystä lämpimään ja rentouttavaan sävyyn. Siinä missä valo toimii lempeänä sarastusvalona, kirkkaana lukuvalona, tunnelmavalona tai meikkivalona, antaa luonnollista valon sävyä jäljitelevä valaisin lisää energiaa päivään. Kaikkialle ehtivän taaperon vuoksi emme myöskään uskalla polttaa kynttilöitä, joten tämä ajaa myös sen asian.

Pimeinä talvikuukausina valon merkitys on suuri ja se on totta kai koko ajan mukana ja osana arkisia askareita – muutenhan sitä ei näkisi mitään. On kätevää miten yksi ja sama valaisin toimii niin moneen eri tarkoitukseen, kun siinä on polttimona älykäs Hue.

JOULUKUU

Ja niin tullaan tähän hetkeen. Kuten aiempien kuukausien muisteloista huomaa, Hue on tosiaan ollut osana jokapäiväistä elämäämme koko vuoden ajan. Huessa parasta onkin ollut se, miten se on mukautunut aina juuri sen hetkisen tarpeen mukaan. Lisäksi kaikki Hue valaisimet ovat energiatehokkaita ja vähän kuluttavia LED-lamppuja, joten siitäkään ei ole tarvinnut potea huonoa omatuntoa. Eniten meillä on arjessa olleet käytössä valkoisen eri sävyt sekä himmennin, rutiinit ja tunnelman luominen. Hue on merkinnyt meille ennen kaikkea helppoutta, erilaisia mahdollisuuksia (kuten että olemme aina valmiita järjestämään bileet) sekä tietynlaista turvallisuutta. Valojen avulla rutiinit ovat vahvistuneet ja iltaisin himmenevät valot todella auttavat nukkumaanmenossa.

Vuoden aikana Hue valaisimia on myös kehitetty toimimaan bluetoothin avulla. Enää ei siis välttämättä tarvitse wifiä sitä käyttääkseen. Tämä on mielestäni kiva vaikkapa silloin, kun miettii vielä Huen hankkimista, mutta ei ole varma miten se toimii omassa arjessa. Silloin voi ostaa aluksi vaikka vain yhden polttimon ja jos se tuntuu omalta jutulta, hankkii vasta sitten wifiin yhdistettävän Hue-sillan, jolloin saa kaikki Hue-ominaisuudet käyttöönsä. Bluetooth-toiminto on kätevä myös vaikkapa mökillä tai jossain muulla, missä ei ole nettiä. Ja jos haluaa antaa lahjaksi jotain konkreettista ja käytännöllistä uutena, joka ilostuttaa vielä vuosienkin päästä, on Hue silloin täydellinen joululahja.

Viimeisen Hue-postauksen kunniaksi sain myös arvottavaksi teille yhden Hue-aloituspakkauksen! Juuri tällä setillä mekin lähdimme aluksi liikkeelle. Setti sisältää Hue-sillan, kaukosäätimen sekä kolme valkoista sekä värillistä valoa toistavaa E27 polttimoa. Myöhemmin Hue-siltaan voi lisätä lamppuja aina yhteensä 50 kappaletta. Setin arvo on 149,90 euroa.

Kerro kommenteissa, mikä Hue ominaisuus sinusta kuulostaa kiinnostavimmalta tai mikä tulisi juuri teillä eniten käyttöön niin olet mukana Philips Hue aloituspakkauksen arvonnassa! Arvonta päättyy 12.12.2019.


PUUTARHABILEET

14/07/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Philips Hue kanssa

Vaikka valoa riittää kesällä pitkälle iltaan asti, kyllä se pimeys näköjään koittaa taas Suomen suvessakin. Vietimme tässä eräs viikonloppu kesäiltaa grillaillen ja pihapelejä pelaillen ihan vain aikuisten kesken. Aika meni kuin siivillä ja yhtäkkiä havahduimme kellon olevan jo kaksi yöllä. Uudet pihavalot toivat ihanasti tunnelmaa ja tosiaankin mahdollistivat pihan käyttämisen vielä pitkälle, muuten pimeään yöhön saakka.

Meillä on ollut vuoden alusta kotonamme Philipsin älyvalaisinjärjestelmä Hue. Se on ollut oikeasti niin hyvä ja meidän jokaipäiväisessä arjessamme mukana, että olemme vuolaasti kehuneet sitä aina myös kavereille ja sukulaisillemme. Olen myös ehdottanut sitä useamman kerran kivaksi ja sopivan erilaiseksi lahja-ideaksi ja nyt me myös itse toteutimme tämän idean!

Ulkovalot olivat nappivalinta lahjaksi ihmiselle, joka rakastaa grillausta ja iltoja omalla pihalla – ja jolla on jo kaikkea. Ulkovalot liitetään wifiin, jolloin niitä voi hallita älylaitteelta tai äänitoiminnolla. Valoja saa säädettyä 16 miljoonaan eri sävyyn ja vaihtumaan vaikka musiikin tahdissa. Valot voidaan säätää herättämään aamulla sarastusvalon tapaan, himmenemään illan tullen tai menevän päälle juuri ennen kun saapuu kotiin. Valot voi liittää liikkeentunnistimeen, jolloin ne toimivat myös turvana – mahdollisuudet ovat rajattomat!

Ulkovalojen asennus kävi todella helposti ja nopeasti. Lahjaksi veimme muutaman valonauhan – samaa mitä myös meidän parvekkeellamme on. Emme kiinnittäneet sitä vielä mitenkään ja se näyttikin illan hämärtyessä aika hienolta kiemurrellessaan nurmikkoa pitkin. Yön pikkutunteina saimme nauttia myös ilmakitarashowsta valonauhan kanssa, mutta ei siitä sen enempää…

Valonauhan lisäksi annoimme lahjaksi kolmen valon setin spottivaloja, joilla voi valaista vaikkapa pihapuun, kukkia tai mitä tahansa mitä haluaa pihallaan korostaa. Spottejen mukana tulee muutama erilainen kiinnitysmahdollisuus, ne voi esimerkiksi iskeä helposti suoraan maahan, jolloin niiden paikkaa voi myös helposti vaihdella tai vaihtoehtoisesti kiinnittää ruuveilla seinään.

Näiden lisäksi paketista löytyi vielä valopylväs, jota sitäkin voi liikutella ympäri pihaa tai laittaa vaikka pihalle portin pieleen toivottamaan tervetulleeksi kotiin. Valoja löytyy paljon erilaisia, niin sisälle kun ulos. Itse tykästyin tämän ulkovalosarjan tyylikkääseen suunniteluun. Paljon erilaisia Hue-tuotteita on nyt muuten alennuksessa tämän linkin takana.

Huen myötä on tullut todellakin ihan oman kokemuksen kautta huomattua, miten suuri merkitys valaistuksella on ihan jokapäiväisiin tilanteisiin sekä ennenkaikkea tunnelman luomiseen. Tämäkin kesäinen grilli-ilta muuttui ihan kunnon puutarhabileiksi valojen ansiosta. Valot mahdollisivat sen, että pystyimme olemaan pitkään yöhön ulkona ja esimerkiksi pelata mölkkyä vielä keski yön aikaan – joka ei pimellä pihalla olisi onnistunut.

Hyvä idea oli myös asentaa Hue-appi yhteiselle pädille, niin että kuka vain vieraista voi halutessaan säätää ja kokeilla valoja.

Biletunnelman lisäksi valoilla voi tuoda ihan vain kotoisuutta pihalle, silloin kun siellä haluaa vaikka rauhassa ihan vain istuskella. Lisäksi piha näyttää aivan erilaiselta kun sen hienoimmat kukat tai puut ovat valaistu – myös vain sisältä kotoa ulos katseossa. Liikkeentunnistimeen yhdistetyt valot myös paljastavat luvattomat vierailijat pihalla.

Toivon todella, että saamme nauttia vielä tällaisista hauskoista kesäilloista – ja öistä, vaikka nyt se tässä koleudessa kovin kaukaiselta tuntuukin. Oletteko te ehtineet viettää aikaa pihalla vaikkapa grillaillen, pelaillen, hengaillen tai jopa bailaten?


VALOT PARVEKKEELLA

1/05/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Philips Hue kanssa

Hyvää vappua ja toukokuun ensimmäistä! Kevät on saapunut vihdoin myös parvekkeellemme, kun lakaisimme sieltä talven tomut, tamppasimme matot, istutimme muutaman kukan sekä tietysti pistimme parvekkeen valaistuksen kuntoon! Kuten sisällä kotonakin, myös ulkona valaistus on tärkeää ja sillä voi luoda halutunlaista tunnelmaa. Ulkovalaistus onkin eräänlainen viimeinen silaus, joka tuo ennenkaikkea lisää viihtyvyyttä käytännöllisyyden lisäksi.

Meidän parvekkeemme on pieni ja siksi haluammekin pitää sen mahdollisimman simppelinä. Parvekkeelle paistaa näin keväällä ilta-aurinko ja sen suloisessa lämmössä onkin ihana nauttia ihan vain rauhallista ja viipyilevää tunnelmaa vaikkapa kirjaa lukien tai viiniä siemaillen. Tai no, tällä hetkellä itseasiassa lapset ovat vallanneet koko parvekkeen leikkeihinsä. Onkin ihanaa kun kotia voi jatkaa ulos nyt pikkuhiljaa säiden lämmetessä. Lapset kokevat parvekkeella leikkimisen ihan uudenlaisena seikkailuna jota säädettävät Hue-valot lisäävät.

Philips Hue älyvalaisin-valikoimista löytyy sisävalojen lisäksi suuri määrä erilaisia ulkovaloja. Myös niissä on samat, loputtomat mahdollisuudet kun muissakin Hue-sarjan valaisimissa ja lampuissa. Valoja voi hallita joko kaukosäätimellä, puhelimen appilla tai äänitoiminnolla. Valosarjoihin voi liittää myös liikkeentunnistimen, joka onkin todella kätevä juurikin ulkona tai omalla pihalla.

Tavallisten ulkovalojen sijaan Hue on siitä kiva, että valaistusta voi muuttaa sen mukaan, että vietetäänkö terassilla vaikkapa rauhallisia illalliskutsuja tai loppukesän puutarhabileitä. Tai ylipäätään riippuen vuorokauden ajankohdasta, himmentää tai kirkastaa valoja. Ulkovalaistus tekee hauskemmaksi myös esimerkiksi etuoven, kukkaistutusten, pihan puiden tai esimerkiksi pensaiden koristelun tunnelman tai vaikkapa juhlapyhien tai merkkipäivien mukaan ja kunniaksi.

Toki älyvalaistus on myös käytännöllinen ja tuo turvaa. Liikkeentunnistimen voi synkronoida perinteisesti niin, että lähin valo tai kaikki pihan valot syttyvät liikkeestä, mutta myös varoittamaan vaikkapa epätoivotuista vierailijoista niin, että valo syttyykin jossakin muualla sisällä kotona.

Ulkovalaistus mahdollistaa ulkotilojen käyttöönoton aikaisemmin keväällä ja toki myös toisinkin päin! Vaikka ei talvella ulkona istuisikaan, voi sisältä olla kivempi katsella ulkona valaistua puuta kun pelkkää pimeyttä. Samoin myös vaikkapa kotiavaimia on kivempi kaivella laukusta jos oven edusta on valaistu tai ylipäätään kulkea valaistulla pihatiellä. Harvoin sitä tulee istuskeltua illalla pilkkopimeällä parvekkeella, mutta nyt valojen myötä siellä viihtyy hyvin vielä pitkään kevätillan ääniä kuunnellen.

Meidän omalle pikku partsille ei tietenkään ihan hirveän paljon erilaisia valaisinratkaisuja mahdu, mutta onneksi voimme hyödyntää näitä vaikkapa myös mökillä myöhemmin kesällä. Suunnittelemme myös jo puutarhajuhlia sukulaistemme pihoille – jotkut ottavat oman pullon mukaan, me omat valot. Meillä onkin jemmassa muutamia maahan pistettäviä kohdevalaisimia, joilla voi vaikka valaista eri värein ne pihan hienoimmat puut. Huen ulkovalot ovatkin myös hauska lahjaidea näin kesän kynnyksellä.

Kaikista Huen ulkovalosarjan valaisimista päädyin laittamaan parvekkeellemme Lightstrip valolistaa, jonka pujotin kaiteen ja ikkunan alla olevan räystään alle niin, että se antaa tunnelmallisen, epäsuoran valon. Siitä tuli paljon kivempi mitä olin edes osannut odottaa. Ihan uskomatonta, miten tuollainen yksinkertainen juttu kun valo, voi tuoda niin paljon lisää viihtyvyyttä ja tunnelmaa.

Kauttaaltaan taipuva valolista on juuri omaan makuuni, eli simppeli ja huomaamaton. Listasta tuleva valo on pehmeää, joten sitä voisi hyvin pitää myös esillä ja laittaa kulkemaan vaikkapa listan päältä. Myös valolistasta löytyy kaikki mahtavat Hue-ominaisuudet, kuten aina 16 miljoonasta värivaihtoehdosta etukäteen asennettavaan aamusarastukseen tai musiikin tahdissa vaihtumiseen.

Tänä kesänä aion ottaa parvekkeestamme kaiken hyödyn irti. Olen (salaa kaiteen yli) ihastellut naapurimme itse tekemää lautalattiaa ja haluan ehdottomasti saman tapaisen meillekin, jotta Myykin voi lattialla oleilla enemmän paleltumatta. Lisäksi, vaikka tuolillakin voi ihan mukavasti, niin kyllä joku pieni lökösohva olisi silti ihana tuon talvesta kärsineen rottinkipöydän ja yksinäisen tuolin tilalle. Nyt kun valaistus on parvekkeella kunnossa, tuntuu että koko parvekkeen potentiaali kasvoi kymmenkertaisesti ja siellä haluaa ihan oikeasti viettää entistä enemmän aikaa.

Toimin Philips Hue älyvalaisinsarjan Ambassadorina ja tulen vuoden mittaan näyttämään käytännössä sen lukemattomia mahdollisuuksia sekä annan vinkkejä sen hyödyntämiseen. Aiemmin olen kirjoittanut yleisiä asioita Huesta, oikenlaisen tunnelman luomisesta sekä Huen rutiinit-toiminnosta sekä vuorokausirytmin tukemisesta.

Oletteko te laittaneet jo mahdollisen parvekkeen tai pihan kevät-hengailukuntoon? Minkälaisia valaisinsysteemeitä teiltä löytyy ulkoa?