VUOSI ÄLYVALAISTUSJÄRJESTELMÄN KANSSA

5/12/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Philips Hue ja Indieplacen kanssa
Sisältää tuotearvonnan!

Pian tulee vuosi täyteen siitä, kun meille tuli kotiin ensimmäinen älyvalaistusjärjestelmä eli Philips Hue, jonka Brand Ambassadorina olen toiminut koko vuoden 2019 ajan. Vuoden kestävä yhteistyö Huen tiimoilta on ollut sekä mahtava että mielestäni aika tärkeäkin, sillä näin olen voinut joka kuukausi kertoa järjestelmästä vähän. Muutamaan postaukseen olisi ollut ihan mahdotonta mahduttaa kaikkia sen ominaisuuksia.

Tässä viimeisessä Hue-postauksessa summaan läpi koko kulunutta vuotta ja lopussa odottaa teitä myös arvonta, jossa yksi onnekas voittaa Philips Hue älyvalaistusjärjestelmän aloituspakkauksen!

TAMMIKUU

Vuoden alussa asensimme järjestelmän yhdistämällä aloituspakkauksen kotimme wifiin. Emme todellakaan ole mitään tekniikan ihmelapsia ja suhtauduin jo etukäteen vähän kriittisesti sen yksinkertaiseksi kerrottuun asennukseen. Oman kokemukseni mukaan kun jonkun teknisen asian helpoksi sanominen ei vielä tarkoita mitään. Hue kuitenkin totta tosiaan oli äärettömän yksinkertainen asentaa ja se alkoi toimimaan juuri niin kun ohjeessa luvattiin.

Olemme ottaneet Huen käyttöön muutama lamppu ja ominaisuus kerrallaan, eikä mitään teknisiä vaikeuksia ole tullut kertaakaan vastaan. Hue onkin suunniteltu käytettäväksi ihan tavallisten ihmisten ja perheiden, tavallisissa kodeissa – ei siis tarvitse olla mikään hifistelijä, jotta järjestelmästä saisi kaiken irti.  Tämä onkin hyvin tärkeää käyttömukavuuden kannalta, sillä jos tuote on hankala käyttää, ei sitä sitten tule edes käyttäneeksi.

Aluksi toki olimme niin innoissamme uusista valoista, että lähinnä vain leikimme niillä ja testailimme muuten vain värejä ja eri tapoja käyttää niitä. Hauskuutimme toisiamme asentamalla erilaisia äänikomentoja puhelimiimme, jolla ohjailla valoja. Kutsuimme naapurinkin lapset ihmettelemään ja leikimme lasten kanssa hauskaa värien vaihtoleikkiä. Alku-innostuksenkin jälkeen älyvalaistusjärjestelmästä tuli osa jokapäiväistä arkeamme.

HELMIKUU

Helmikuussa järjestimme illallisen muutamille sukulaisillemme, jossa esittelimme samalla innoissamme uusia valojamme. Kun ulkona oli pimeää ja kylmää, sai valoilla luotua ihanan lämpimän tunnelman kotiin ja illalliselle. Vieraat innostuivat myös valoista ja tahtovat testailla niitä, jolloin valot toimivat myös hauskana ohjelmanumerona.

Viimeistään illalliskutsuilla tuli konkreettisesti huomattua, miten valaistuksella on mahdollista vaihtaa tunnelmaa hetkessä. Ensin meillä oli perinteiseen helmikuiseen iltaan kaikki valot päällä, mutta napin painalluksella saimmekin kotiin rennon, lämpimän ja kotoisan tunnelman. Muutimme valaistuista hieman myös aina illan edetessä ja samalla saimme tallennettua hyvät ja toimivat valaisinasetukset talteen seuraavaa illallista varten.

MAALISKUU

Kevään kynnyksellä päivät alkoivat pikkuhiljaa pitenemään ja etenkin lapsiperheissä tärkeän vuorokausirytmin tueksi otimme käyttöön Huen rutiinit-toiminnon. Huen avulla minkä vain kotona valmiina olevan valaisimen voi polttimoa vaihtamalla muuttaa sarastus/heräysvaloksi. Itse asetin kotimme muutaman valaisimen syttyvän hiljalleen päälle, vähän ennen varsinaista herätystä. Näin herätys on aamulla lempeämpi, kun keho alkaa itsekseen heräilemään pikkuhiljaa lisääntyvän valon ansiosta. Oli myös paljon mukavampi aloittaa aamupuuhat, kun kotona siellä täällä oli jo valo valmiiksi päällä.

Rutiinit eivät kuitenkaan rajoitu vain aamuun vaan laitoimme ne toimimaan toisinpäin myös iltaisin. Illan edetessä osa lampuista alkoi himmenemään ja muutamaan sävyään lämpöisempään. Näin lapsetkin oppivat rauhoittumaan paremmin ja tiesivät pian koittavan iltapalan ja nukkumaanmenon. Rutiini-toiminnot voi asentaa halutessaan jokaiseen kodin valoon erikseen, näin jokainen perheenjäsen voi myös saada juuri hänen rutiineihinsa sopivat säädöt. Meillä illalla esimerkiksi lastenhuoneeseen jäi vielä lukuvalo vähän kirkkaammalle ja sen jälkeen yöksi vielä hyvin himmeä yövalo.

HUHTIKUU

Ilmat lämpenivät ja me pistimme parvekkeen kevätkuntoon asentamalla myös sinne ulkovalot. Tunnelman luomisen lisäksi ulkovalaistus on käytännöllinen ja mahdollisti sen, että saimme parvekkeen käyttöön keväällä normaalia aikaisemmin. Aiemmin vähän tylsästä pikkuparvekkeestamme tuli yksi lisähuone kotiin, jossa viihtyi myöhään iltaan saakka. Tavallisten ulkovalojen sijaan Hue on siitä kiva, että valaistusta voi muuttaa sen mukaan, että vietetäänkö terassilla vaikkapa rauhallisia illalliskutsuja tai loppukesän puutarhabileitä.

Valitsin meidän parvekkeelle valonauhaa, jonka pujotin rännin alle, niin että se antaa kivaa epäsuoraa valoa. Parvekkeen valot ovat olleet meillä  tästä saakka kovassa käytössä ympäri vuoden. Myös silloin kun emme välttämättä parvekkeella oleile. Myös ulkoa päin tulevalla valolla kun saa nimittäin mukavaa tunnelmaa aikaa sisälle kotiinkin.

TOUKOKUU

Kesän kynnyksellä ja tuleva juhlasesonki jo mielessä, pidimme kotona diskon ja testasimme ensimmäistä kertaa Huen Entertainment-toimintoa, jossa valot voi synkronisoida vaihtumaan esimerkiksi valitsemansa musiikin tahdissa. Tämä on yksi oma suosikkini, sillä sen avulla saa luotua helposti kunnon bileet! Musiikin lisäksi synkronoida voi vaikka konsolipelin tai leffan. Näin saa luotua kunnon elokuvateatterimaisen tunnelman, sillä valot synkronoituvat tahdin lisäksi myös ruudulla toistuvien värien mukaan.

Värivaloilla on suuri merkitys tunnelman luomisessa ja vaihtuvat sekä välkkyvät värit tekevät siitä vielä ainutlaatuisempaa. Viimeistään tässä vaiheessa olin totaalisen vaikuttunut Huesta, sillä miten hienoa, että tämän kaiken voi tehdä yksillä valoilla, jotka normaalisikin löytyvät kotoa. Ei mitään erikseen ostettavia välkkyvaloja suhteellisen harvoin pidettäviä kotibileitä varten, vaan valot jotka ovat aina valmiina ja taipuvat niin arkeen kuin juhlaan ja kaikkeen siltä väliltä.

KESÄKUU

Kesäloma alkoi ja suuntasimme lähes koko kuukaudeksi Espanjaan ja koti jäi tyhjäksi. Monet muutkin suuntavat etenkin kesällä usein pitkäksikin aikaa vaikkapa mökeille ja tämä taas houkuttelee kutsumattomia vieraita – eli murtovarkaita. Tähänkin löytyy Huelta apua, nimittäin sen avulla voidaan luoda kuva siitä, että kotona kuitenkin olisi ihmisiä ja elämää.

Huesta löytyy myös Home&Away-toiminto, jolla voi hallita kaikkia kodin valoja vaikka maapallon toiselta laidalta. Tavallisiin ajastettaviin valokatkaisijoihin tässä on myös se ero, etteivät valot mene joka päivä päälle ja sammuu aina samaan aikaan, vaan ne vaihtuvat aina satunnaisesti ja eri aikoihin. Monet ammattilaismurtovarkaat seuraavat taloja jo etukäteen, ennen mahdollista murtoa ja aina samaan aikaan samassa huoneessa syttyvä valo saattaa herättää epäilyksen siitä, ettei ketään välttämättä valaistuksesta huolimatta olekaan kotona. Valoja ei siis tarvitse muistaa lomareissulta itse säätää jos ei halua, vaan ohjelma tekee sen automaattisesti vaikka koko reissun ajan.

Hue tarjoaa tämän lisäksi muutenkin turvallisuutta. Valon voi asentaa toimimaan liiketunnistimen tai jopa tiettyjen turvakameroiden kanssa. Liiketunnistimen voi asentaa myös sisälle kotiin, jolloin himmeän valon voi asettaa menevän päälle vaikkapa yölliselle vessareissulle mentäessä. Hue on kätevä myös silloin, jos et ole varma muistitko sammuttaa valot lähtiessäsi ja haluat ne pois – tai päälle. Lisäksi valot voi ohjelmoida syttymään aina tiettyyn aikaan tai jopa tunnistamaan appin sijaintipalvelun avulla milloin olet saapumassa kotiin – jolloin ne syttyvät kun olet muutaman metrin päässä pihatieltä.

HEINÄKUU

Eräänä kuumana kesäiltana pidimme aikuisten kesken puutarhabileet. Juhlimme samalla synttäreitä ja päivänsankari sai meiltä Hue ulkovalot lahjaksi asennettuna omaan pihaansa- jossa bileet siis järkättiin. Ulkovalaistuksella on suuri rooli tunnelman luomisessa, etenkin kun heinäkuussa kesäillat eivät ole enää valoisemmasta päästä. Juhlatunnelman lisäksi valojen ansiosta viihdyimme ulkona pitkään yöhön saakka ja ne mahdollistivat myös pihapelien pelaamiseen pimeällä.

Lahjaideana Philips Hue on mielestäni myös tosi hauska ja hyödyllinen – sillä kukapa nyt ei valoja tarvitsisi!

ELOKUU

Elokuussa oli edessä arkeen paluu. Kesäloma päättyi ja oli aika taas ottaa itseään niskasta sekä arjesta kiinni. Oikeanlainen valaistus auttaa keskittymisessä ja varmistaa, ettei silmät väsy liian nopeasti, etenkin hämärässä lukiessa tai työskennellessä. Koulujen alkamisen kunniaksi pojat saivat vihdoin huoneeseensa kunnon työpisteen. Siinä läksyjen lisäksi luetaan, piirretään ja rakennellaan Legoilla. Työskentelyn kannalta oikeanlaisella valaistuksella on merkitystä ja valoa voi säätää kylmästä lämpimään sekä kirkkaasta himmeään tarpeen mukaan.

Syksyn myötä palasin itsekin taas täyspäiväisesti työelämään ja itseasiassa hyvin usein tämän saman pöydän äärelle. On kätevää, miten valaistusta voi vaihdella sen mukaan mitä tekee tai kuinka paljon tai minkä sävyistä valoa tarvitsee.

SYYSKUU

Älyvalaistus sanana voi kuulostaa liian tekniseltä, eikä sitä tuskin tule ajatelleeksi myös osana kivaa sisustusta. Hue sarjaan kuuluu polttimoiden lisäksi myös monia erilaisia valmiita valaisimia, joita meidänkin kotiin on vuoden mittaan ripotellen tullut. Erityisen paljon olin kuitenkin odottanut vihdoin syyskuussa lanseerattua hehkulampun tyylistä polttimoa, joka sopii yksinkertaisiin valaisimiin, jollaisia meiltäkin kotoa monesta huoneesta löytyy.

Uutuuspolttimot poikkeavat kauniin ulkonäkönsä lisäksi myös tavallisista Hue-polttimoista sillä, että ne tuovat huoneseen pehmeää ja lämmintä sävyä. Huen myötä meille kotiin on siis tullut enemmän valopisteitä kuin koskaan ennen. Olenkin huomannut, että tunnelman ja käytännöllisyyden lisäksi valaistuksella on iso rooli sisustuksen kannalta. Kaunis valaisin ei toimi vain katseenvangitsijana, vaan eri puolilla huonetta olevat ja erilaista valoa antavat valaisimet viimeistelevät sisustuksen.

LOKAKUU

Lokakuussa tuotiin vähän väriä pimeisiin iltoihin pitämällä perheen kesken Halloween-juhlat kotona. Ja jälleen kerran saatiin juuri oikeanlainen tunnelma Huen avulla. Huesta löytyy 16 miljoonaa eri värivaihtoehtoa, joten se sopii kaikenlaisiin – ja värisiin juhliin. Tällä kertaa teemaväreinämme olivat sekä totta kai oranssi että myös lila ja vihreä.

Hyödynsimme Huea sekä johdotonta ja kannettavaa Go-valaisinta myös kurpitsan kanssa. Kynttilän sijasta sujautimme Go-valaisimen kurpitsan sisään, jolloin sisältä hohtavan valon väriä pystyi vaihtelemaan. Sen ansiosta lapset pystyivät myös leikkimään kurpitsalla vapaammin. Yhdistimme lisäksi liiketunnistimen kurpitsan sisällä olevaan valaisimeen, jolloin valo syttyi kurpitsan sisällä kun joku käveli ohi. Go-valaisin on muutenkin ollut meillä paljon käytössä koko vuoden ajan, etenkin lapset ovat tykästyneet siihen, kun sitä voi kuljettaa mukana sekä säätää lampussa olevasta napista.

MARRASKUU

Kävimme kaamosta ja armotonta pimeyttä vastaan Philips Hue White Ambiance valoilla. Lamppu jäljittelee luonnollista valoa ja se on mahdollista säätää valkoisesta kylmästä sävystä lämpimään ja rentouttavaan sävyyn. Siinä missä valo toimii lempeänä sarastusvalona, kirkkaana lukuvalona, tunnelmavalona tai meikkivalona, antaa luonnollista valon sävyä jäljitelevä valaisin lisää energiaa päivään. Kaikkialle ehtivän taaperon vuoksi emme myöskään uskalla polttaa kynttilöitä, joten tämä ajaa myös sen asian.

Pimeinä talvikuukausina valon merkitys on suuri ja se on totta kai koko ajan mukana ja osana arkisia askareita – muutenhan sitä ei näkisi mitään. On kätevää miten yksi ja sama valaisin toimii niin moneen eri tarkoitukseen, kun siinä on polttimona älykäs Hue.

JOULUKUU

Ja niin tullaan tähän hetkeen. Kuten aiempien kuukausien muisteloista huomaa, Hue on tosiaan ollut osana jokapäiväistä elämäämme koko vuoden ajan. Huessa parasta onkin ollut se, miten se on mukautunut aina juuri sen hetkisen tarpeen mukaan. Lisäksi kaikki Hue valaisimet ovat energiatehokkaita ja vähän kuluttavia LED-lamppuja, joten siitäkään ei ole tarvinnut potea huonoa omatuntoa. Eniten meillä on arjessa olleet käytössä valkoisen eri sävyt sekä himmennin, rutiinit ja tunnelman luominen. Hue on merkinnyt meille ennen kaikkea helppoutta, erilaisia mahdollisuuksia (kuten että olemme aina valmiita järjestämään bileet) sekä tietynlaista turvallisuutta. Valojen avulla rutiinit ovat vahvistuneet ja iltaisin himmenevät valot todella auttavat nukkumaanmenossa.

Vuoden aikana Hue valaisimia on myös kehitetty toimimaan bluetoothin avulla. Enää ei siis välttämättä tarvitse wifiä sitä käyttääkseen. Tämä on mielestäni kiva vaikkapa silloin, kun miettii vielä Huen hankkimista, mutta ei ole varma miten se toimii omassa arjessa. Silloin voi ostaa aluksi vaikka vain yhden polttimon ja jos se tuntuu omalta jutulta, hankkii vasta sitten wifiin yhdistettävän Hue-sillan, jolloin saa kaikki Hue-ominaisuudet käyttöönsä. Bluetooth-toiminto on kätevä myös vaikkapa mökillä tai jossain muulla, missä ei ole nettiä. Ja jos haluaa antaa lahjaksi jotain konkreettista ja käytännöllistä uutena, joka ilostuttaa vielä vuosienkin päästä, on Hue silloin täydellinen joululahja.

Viimeisen Hue-postauksen kunniaksi sain myös arvottavaksi teille yhden Hue-aloituspakkauksen! Juuri tällä setillä mekin lähdimme aluksi liikkeelle. Setti sisältää Hue-sillan, kaukosäätimen sekä kolme valkoista sekä värillistä valoa toistavaa E27 polttimoa. Myöhemmin Hue-siltaan voi lisätä lamppuja aina yhteensä 50 kappaletta. Setin arvo on 149,90 euroa.

Kerro kommenteissa, mikä Hue ominaisuus sinusta kuulostaa kiinnostavimmalta tai mikä tulisi juuri teillä eniten käyttöön niin olet mukana Philips Hue aloituspakkauksen arvonnassa! Arvonta päättyy 12.12.2019.


81 Responses to “VUOSI ÄLYVALAISTUSJÄRJESTELMÄN KANSSA”

  1. Avatar Saara sanoo:

    Kännykästä säätäminen! Vau!

  2. Avatar Nina sanoo:

    Ehdottomasti tuo ajastettu toiminto, joka olisi oiva apu vaikeisiin aamuheräämisiin!! ✨✨✨

  3. Avatar Annika sanoo:

    Ooh tästä oon haaveillut, mutta alotuspaketti on näin äitiyslomalaiselle tuntunut vielä hivenen liian tyyriiltä. Ehdottomasti värisävyjen ja kirkkauden säätö kiinnostaa, olisi ihana saada luotua erilaisia tunnelmia valaistuksella pelkän ”päällä – pois päältä” -vaihtoehdon lisäksi!

  4. Avatar Tuuli sanoo:

    Kännykällä säätäminen

  5. Avatar Oiva sanoo:

    Sarastusvalo!

  6. Avatar Stiina sanoo:

    Lapsista varmaan hauskinta olisi eri väriset valot. Itse innostuin ajastusmahdollisuudesta.

  7. Avatar Emmi sanoo:

    Värien vaihtaminen

  8. Avatar Anni sanoo:

    Valaistuksen sävyn ja lämmön säätö houkuttelee ehdottomasti, yritän sisustuksessa aina ajatella valoja (Joskus onnistuen ja joskus epäonnistuen) joten tämä ois aivan täydellinen.

  9. Avatar AnnaM sanoo:

    Ajastettu toiminto ja sarastusvalo.

  10. Avatar Päivi sanoo:

    Näin vuoden pimeimpään aikaan valaistus on hyvin paljon mielessä ja Philipsin valaistusjärjestelmästä näyttäisi olevan hyötyä moneen tilanteeseen arjessa & juhlassa. Varsinkin himmennin ominaisuus kahden pienen lapsen kanssa houkuttelee, jospa vaikka iltarutiineihin/-hulinoihin saisi siitä hieman helpotusta :) Ja värivaihtoehdot kiinnostaa aina!

  11. Avatar Anna Kokkonen sanoo:

    Monet ominaisuudet kiinnostavat, varsinkin ajastaminen ja kännykällä valojen ohjaaminen.

  12. Avatar Ella sanoo:

    Kirkasvalo, ehdottomasti näin talvella! Kun asunnon ikkunat vielä ovat pohjoiseen päin, ei päivänvaloa tule kotiin mitenkään hirveästi, eli kaikki valaistus on erittäin tervetullutta! Vähän kuluttavat led-lamput kuulostavat myös erittäin hyvältä näin opiskelijan ja enemmän tai vähemmän ilmastoahdistusta potevan näkökulmasta.

  13. Avatar Emma sanoo:

    Meilläkin 2 pientä mukeloa ja meno on mitä on.. Kreisi..
    Pimeään syksyyn ja talveen ehdottomasti tää luonnollisten eri vaaleiden sävyjen käyttö.. Auttais jaksamaan pimeän yli eikä tarviis pelätä niiden kynttilöiden lentelyä 🌪️

  14. Avatar Mimmis sanoo:

    Erityisesti kiinnostelisi sarastus-toiminto, värin sävyn ja määrän säätömahdollisuudet sekä kännykällä ohjaaminen. Aika paljon siis kiinnostaa tämä älyvalaistus :)

  15. Avatar Lu sanoo:

    Tuo ajastettu toiminto herätystä varten! Ja valobileet!

  16. Avatar Idalotta sanoo:

    Se toiminto missä valoja saa säädettyä päälle ja pois vaikkei itse ole kotona. Mies ehdotti tuollaisten ostoa mutta olisi kiva päästä ensin testaamaan eri toimintoja.

  17. Avatar Salla sanoo:

    Sarastusvalo

  18. Avatar Krista sanoo:

    Valojen sävyn ja kirkkauden säätö. Helppo luoda jouluista tunnelmaa kotiin 😌

  19. Avatar Johanna sanoo:

    Philips Hue White Ambiance valo olisi erittäin tervetullut valaisemaan kaamoksen keskelle ☺️

  20. Avatar Maiju sanoo:

    Ajastustoiminto ja värivaihtoehdot koska bileet! Ajastustoiminnolla sais varmaan ukonkin aamulla paremmin ylös sängystä:)

  21. Avatar Laura sanoo:

    Tuo valon sävyjen ohjaaminen puhelimella olisi mahtava juttu☺️

  22. Avatar Annukka sanoo:

    Just tällä hetkellä kiinnostaisi eniten taistella kaamosta vastaan noilla Hue White Ambiance valoilla. Hankkisin myös tuon palluran-muotoisen valaisimen erityisesti tähän tarkoitukseen. Ylipäänsä valaistuksen (isompi) rooli osana sisustusta kiinnostaa myös kovasti.😊

  23. Avatar Linda sanoo:

    Sarastusvalo!

  24. Avatar Alina sanoo:

    Valaistus on yksi viihtyisän ja tyylikkään kodin olennaisimpia asioita! Sävyjen säätäminen ja ajastustoiminto kuulostavat luksukselta. Töitä tehdessä valoa pitää olla PALJON, illalla lämmin ja himmeä valo <3

  25. Avatar Laura sanoo:

    Sarastus-toiminto, ajastin ja valojen sammuttelu sovelluksella, kaikki kuulostaa hauskalta!

  26. Avatar Marjaana sanoo:

    Sarastusvalo ja illalla himmenevät valot kuulostavat hyödyllisiltä :)

  27. Avatar Tiinam sanoo:

    Ajastus pimeitä aamuja varten kuulostaa hyvältä!

  28. Avatar Noora sanoo:

    Valojen ohjaaminen kännykällä, helpottaisi ihanasti arkea!

  29. Avatar Elina sanoo:

    Sinun blogin ja instan kautta tutustuin Hue valaisimiin. Kiitos, ilman sinua en olisi ikinä perehtynyt koko valaisimiin! Hankimme kotiin Huen kattovalaisimen, joka toimii kaukosäätimellä. Meiltä kuitenkin puuttuu Hue silta, joten olisi ihana voittaa tuo palkinto, saisimme samalla tavallisiin valaisimiin Huen polttimot ja saisimme kattolampun kaikki ominaisuudet käyttöön! :)
    Kiva, kun joku tekee yhteistyötä ihan myös tavallisista tuotteista (okei tää on enemmänkin taivaallinen), ja siten sitten tulee nämä tämmöiset tuotteet tutuiksi! Kiva saada kattavasti tietoa, ja silleen et asiat on yksinkertaisesti kerrottu :)

  30. Avatar Kaisa sanoo:

    Valaistuksen rutiinitoiminnot olisivat kyllä käteviä.

  31. Avatar Maria sanoo:

    Rutiinit toiminto kuulostaisi kaipaamaltani avulta pimeisiin aamuihin :)

  32. Avatar Mari sanoo:

    Valojen automaattinen himmeneminen illalla olisi mahtava ominaisuus lasten kanssa.

  33. Avatar Mira sanoo:

    Ajastustoiminto ja valojen säätömahdollisuus eri tilanteisiin👌

  34. Avatar Emilia sanoo:

    Valon sävyjen säätäminen sekä ohjaaminen kännykällä kuulostaa todella hyvältä!

  35. Avatar Vivi sanoo:

    Kaamoksen keskellä asuessa, kaipaisi enemmän mahdollisuuksia säätää valojen kirkkautta. Olis mahtavaa päästä kokeilemaan myös erilaisia värejä!

  36. Avatar Minna sanoo:

    Himmennysjutut kiinnostaa. Ja se, että valoja voi ohjailla kännykällä :)

  37. Avatar Anna S. sanoo:

    Valojen kirkkauden säätömahdollisuus pienessä kodissa olisi parasta. Pienellä asialla on niin suuri vaikutus kodin tunnelmaan. Myös tässä raskaana ollessa (ja liikkumisen hankaloituessa) kännykkäominaisuudet kuulostavat luksukselta!

  38. Avatar Haivalas sanoo:

    Sarastusvalo tulisi ensimmäisenä käyttöön.

  39. Avatar Suvi F. sanoo:

    Kirkkauden säätömahdollisuus ehdottomasti! Myös värinvaihto-ominaisuus olisi pikkuväen mieleen varmasti 😊

  40. Avatar Efe sanoo:

    Niin hienot!

  41. Avatar Elina sanoo:

    Ehdottomasti sarastusvalo niin aamuihin kuin iltoihin! Auttaisi varmasti kummasti tasaisempaan arjen rytmitykseen.

  42. Avatar Janita sanoo:

    Säätäminen puhelimella!

  43. Avatar Janita sanoo:

    Kaikki uusi tekniikan ihmetys kiinnostaa! Hue vaikuttaa käytännönläheiseltä ja hyvin suunniteltulta. Auttaisi helpottamaan arkea. Valo vaikuttaa fiilikseen, sisustukseen ja arkkitehtuuriin.

    Olen tutustunut Hue-valikoimaan blogisi ja ig-tilisi kautta. Juuri uuteen kotiin muuttaneena olen pohtinut erilaisia valaisin mahdollisuuksia ja uskoisin Huen olevan ratkaisu! 🤗

  44. Avatar marccu sanoo:

    ajastintoiminto vaikeisiin aamuheräämisiin. kärsin valonpuutteesta ja tuntuu, että olen koomassa päivät läpi näin talviaikaan.

  45. Avatar Emppu sanoo:

    Tunnelmaa tuovat eri värit sekä ajastus-toiminto 🤩

  46. Avatar Elina Lauttamäki sanoo:

    Kaikkein toimivimmalta kuulostavat rutiinit sekä home&away-toiminnot. Talvella hue-valolla saisi siviilejä keholle luotua kokemusta hämärtyvästä illasta ja valkenevasta aamusta, vaikka ulkona onkin pimeää. Home&away auttaisi rentoutumaan kotoa poissa ollessa.

  47. Avatar Enni sanoo:

    Sarastus valo ja ajastin 👍

  48. Avatar Kata sanoo:

    Sarastusvalotoiminto!

  49. Avatar Milla sanoo:

    Sarastusvalo tuntuu juuri nyt tarpeelliselta, mutta myös lasten ja aikuisten värivaloleikit olisivat mahtavia! nytkin välillä ei-niin-kätevästi normi väripolttimoilla sitä tehdään. mutta tuo hue näyttää kyllä kätsyltä!

  50. Avatar Ida sanoo:

    Sarastusvalo ja värien vaihtaminen

  51. Avatar Laura sanoo:

    Sarastusvalo ja yövalo lapsen huoneeseen

  52. Avatar Minttu-Maaria sanoo:

    Sarastusvalo helpottamaan aamuheräämisiä!

  53. Avatar Henna sanoo:

    Liiketunnistin ja valon säätömahdollisuus kiinnostaisi erityisesti.

  54. Avatar Johanna sanoo:

    Sarastusvalo ja valojen voimakkuuden ja värien säätäminen eri tilanteita vastaavaksi tulisi ainakin heti käyttöön!

  55. Avatar Laurat sanoo:

    Philips Hue White Ambiance -valo!

  56. Avatar Marjukka sanoo:

    Home&away toiminto on mielenkiintoinen ominaisuus, jota olisi hauska testata.

  57. Avatar Annika sanoo:

    Ihan ehdottomasti sarastusvalo ja illalla himmenevä valo! Myös puhelimella ohjaaminen kuulostaa siistiltä!

  58. Avatar Mari sanoo:

    Sarastus sekä himmenevä toiminnot kuulostaa mielenkiintoiselta ja helpottaisi varmasti arkea, lapsia ajatellen.

  59. Avatar Anniina sanoo:

    Ehdottomasti tuo rutiinit-toiminto, olisi lapsiperheelle todella kätevä

  60. Avatar Sanna sanoo:

    Kirkkauden säätömahdollisuus olisi loistava juttu!

  61. Avatar Emmi sanoo:

    Kirkkauden säästö mahdollisuus. Tämä olisi niin täydellinen meidän melko synkeään kotiin, etenkin nyt kun on kaamos ja asutaan Lapissa.

  62. Avatar Sofia sanoo:

    Uudessa kodissani haluan ehdottomasti panostaa valaistukseen. Eri värisävyt, ajastaminen ja esim. sarastusvalo kiinnostavat erityisesti. Kuvissa näkyvä valaisin on myös hurjan kaunis 😊

  63. Avatar Taru sanoo:

    White Ambiance kaamosta torjumaan ☀️

  64. Avatar 101Dalmatialaista sanoo:

    Oijoi, nuo tunnelmalliset värivalot olisi ihania, niitä käytettäisiin meillä varsinkin juhlissa!

  65. Avatar Jonna sanoo:

    Näillä tekis mieli aloittaa aamu pikkuhiljaa ja lopettaa ilta aivan uuden väriseen tunnelmaan.

  66. Avatar Jonna sanoo:

    Ehdottomasti tuo valojen säätäminen etukäteen niin että aamu alkaisi lempeästi valojen kirkastuessa pikkuhiljaa! Jospa vauvakin malttaisi nukkua vähän pidempään kun oppisi että aamu on silloin kun alkaa valaistua (eikä ennen viittä kuten nyt kuvittelee) 🙈

  67. Avatar Jenna sanoo:

    White Ambience -valo kuulostaa ihanalta tämän pimeämmän kauden keskellä! :)

  68. Avatar Teija sanoo:

    Kiinnostaisi mahdollisuus luoda erilaisia tunnelmia kotiin valojen avulla.

  69. Avatar Miinanana sanoo:

    Eniten kiinnostaa eri väreillä kikkailu. Ihana olisi luoda erilaista tunnelmaa eri sävyisillä valaistuksilla.

  70. Avatar Margareta sanoo:

    Käyttäisin valaistusjärjestelmää helpottamaan pienten päiväkotilaisteni aikaisia aamuherätyksiä.

  71. Avatar SiniVee sanoo:

    Kaikki keinot, millä kaamosväsymystä saa helpotettua!
    Ja tietty tunnelmanluontiin voisi noita kokeilla!

  72. Avatar Katri sanoo:

    Tuo puhelimesta säätö on aika mielenkiintoinen! Mukava kun värejä pääsee säätämään noinkin laajalla skaalalla, jokainen löytää sieltä varmasti just sen oman värisävyn tiettyyn tunnelmaan. Tuo rutiini-toiminto menisi ehdottomasti meillä testiin! En ole yhtään aamuihminen, ehkä tuollainen herätysvalo auttaisi heräämään rauhassa ja mukavammin. Iltaisin taas menen nukkumaan miten sattuu, silloin kun nukuttaa. Ehkä hämärämpi valaistus toisi unenkin aikaisemmin.

  73. Avatar Mou sanoo:

    Mieheni on haaveillu älykodista, olemme muuttamassa kesällä uuteen kotiin ja älyvalaisu olisi eka steppi 🤩

  74. Avatar Iida sanoo:

    Rutiinit-toiminto

  75. Avatar Laura sanoo:

    Aamuihin olisi kiva kokeilla sarastus-toimintoa. Sen verran hankala tuo ylös nouseminen nyt kaamos aikaan on…

  76. Avatar Valeäiti sanoo:

    Tää olisi niin hyvä joululahja Insinöörille! Sit haluan ton pallojutun myös!

  77. Avatar Ethe sanoo:

    Ihan eniten haluttaisi kokeilla tuota iltaisin hämärtyvää ja aamuisin ajatuksella kirkastuvaa toimintaa. Itseni lisäksi kaksi neljästä lapsesta on yökukkujia ja aamunukkujia ja omat unet tuppavat jäämään minimaalisiksi, kun ei sitten illalla meinaa nukahtaa, mutta kaksi nuorinta herättää armotta heti kuuden jälkeen (jospa siihe auttaisi sitten se kirkastuva Valo)

  78. Avatar Peura sanoo:

    Valojen kirkkauden ja värilämpötilan säätö kuulostaa kivalta! 😊

  79. Avatar Johanna sanoo:

    Voi tuo sarastusvalo olisi kyllä ihan täydellinen, myös ajastustoiminto kuulostaa tosi hyvälle.

  80. Avatar Saara S. sanoo:

    Säätäisin Rutiinit-toiminnon kuntoon heti! Aamut ja illat lapsen kanssa muuttuis hitusen helpommiksi :)

  81. Avatar Darzan sanoo:

    Rutiini ja ajastus! Ahh olisi mahtavaa. Rakastan tuota pyöreää lamppua myös <3

Kommentoi