Terveisiä syksyisestä Hangosta! Vietettiin koko laajentunut perheemme viikonloppu siellä Anopin huomassa. Olemme tässä seurustelumme ja avioitumisemme aikana toki myös pikkuhiljaa tutustuneet toistemme sukulaisiin. Se on ollut ajoittain itselleni aika jännittävääkin, sillä aina sitä toivoo että kaikki tykkäisivät toisistaan ja tulisivat hyvin juttuun.

Etenkin puolison äidin kanssa sitä olisi mielummin lämpimät kun kylmät välit. Pojilla ja äideillä on nimittäin yleensä ihan omanlainen suhteensa ja tuoreena tyttöystävänä sitä voi tuntea tarvetta todistella olevansa hyvä ja toivoa hyväksyntää joskus vähän liiaksikin. Viimeistään nyt kuitenkin tämän viikonlopun aikana minulle vahvistui, että niin minut kun Kaapo ja Elviskin on ottettu erittäin lämpimästi ja sydämellisesti mukaan osaksi sukua, juuri sellaisina kun olemme. On tärkeää voida olla ihan oma itsensä, sillä samoin kun puolisonkin kanssa, toivottavasti myös muiden uusien sukulaisten kanssa kehittyy koko loppuelämän kestävä hyvä suhde.

Samalla kun meillä oli oikein ihana viikonloppu, oli ilmassa myös haikeutta. Surua ja murhettakin. Syksy oli vahvasti läsnä ja viimeistään nyt oli selvää että kesä on takana päin. Pihan kukkaloisto oli hiipunut ja mereltä käyvä tuuli toi mukanaan syksyistä tuoksua. Oli myös huolta läheisistä, itsellä isoja päätöksiä tehtäväksi sekä pohdintaa siitä kuinka olla toisen tukena vaikena aikana, silloinkin kun ei oikeastaan voi tehdä tai auttaa mitenkään. Vinttikammarissa, hiljaisuudessa ja raikkaassa meri-ilmassa, maistui kuitenkin hyvin uni. Kroppa sai levätä ja mielikin oli onnellinen niistä kaikista ihanista hetkistä rakkaiden ihmisten kanssa.

Onneksi lähdimme, vaikka kaupungissakin meillä olisi ollut vaikka mitä tekemistä. Teki hyvää päästä rahoittumaan luonnon helmaan ja tutustumaan vähän paremmin uuteen anoppiin. Tulliniemen henkeä salpaavan kauniilla rannalla, tuulen pyörittäessä hiuksia pystyi hetkeksi unohtamaan kaiken, olla vaan ja tuntea merituulen hymyilevillä kasvoillaan. Muistaa se, että vaikka meillä kaikilla on omat taakkamme ja huolemme, meillä on myös todella paljon hyvää, onnea ja rakkautta.

Jo ennen kun edes kerroimme lapsille menevämme naimisiin he taisivat myös aistia rakkautemme. Kaikki kolme lasta ovat puhuneet niin toiveissa olevista pikkusisaruksista kun häistäkin. Jokin aika sitten, eräänä sateisena iltana, Elvis sanoi näin:

Toivottavasti te menisitte naimisiin. Mun mielestä te voisitte mennä naimisiin jo huomenna. Silloin taivaskin hymyisi ja tulisi kaunis päivä.

Olen ehdottomasti tunneihminen. Menen sydän edellä ja järki perässä. Ne muutamat kerrat kun en ole uskaltanut uskoa intuitioani on homma mennyt metsään. On vapauttavaa kulkea omia polkujaan. Se on onnen avain. Tehdä siltä mikä tuntuu parhaalta, eikä niin miten jonkun sääntökirjan mukaan kuuluisi tehdä. En halua katsoa vanhana eläämääni taaksepäin ja katua tekemättömiä asioita.

Usein meitä kuitenkin pidättelee pelko. Ajatus siitä että asiat pitäisi tehdä jollain tietyllä tapaa – koska näin vaan on aina tehty. Pelko siitä mitä muut ajattelevat. Pelko epäonnistumisesta. Lopulta meitä kuitenkin pidättelee yksi ainut asia, me itse.

Elämäni parhaat päätökset eivät missään nimessä ole olleet niitä helpoimpia. Olen hypännyt jatkuvasti tuntemattomaan, tehnyt omaa juttuani ja huomannut että se kantaa. Silloin myös vaikeat ja epäonnistumiselta vaikuttaneet asiat ovat kääntyneet onnistumisiksi.

Täällä reissussa olen nähnyt erityisen paljon ihmisiä jotka elävät täysillä ja tekevät omaa juttuan. Tekevät juuri siltä miltä tuntuu. Eivät anna iän rajoittaa, pussailevat aurinkovarjon sisällä, hyppäävät korkealta kalliolta, janoavat seikkailuja, opettelevat uusia asioita, juttelevat tuntemattomille, tanssivat keskellä katua, itkevät keskellä katua – tuntevat, nauttivat, elävät itselleen.

On hienoa voida luottaa itseensä, hypätä, päästää irti, nauttia, rakastaa ja vetää ihan täysillä tämä homma loppuun asti. Niin aion tehdä jatkossakin.

Maattiin eilen uimastadikalla viltillä ja syötiin uinnin jälkeen auringon lämmittäessä eväitä, kun Kaapo totesi että ”tämä se vasta on elämää”. Toteamus nauratti vähän, sillä eihän kyseessä ollut mikään mieletön luxusloma jossain viiden tähden hotellin poolilla, vaan ihan tavalliset kauraleivät juustolla piskuisen pöytäliinan päällä istuen. Samalla kuitenkin kaikki olivat ihan samaa mieltä, mikä olisikaan sen ihanempaa kun istua raukeana, vatsa täynnä, auringon lämmittessä, oman perheen kesken. Eipä juuri mikään.

Samaa elämänasennetta toteutin itse tänään, kun lapset olivat aamulla oma-aloitteisi siivonneet legot huonestaan ennen kun olin edes itse herännyt. Join rauhassa aamukahvia samalla kun pojat köllöttivät vieretysten sängylläni kuvaamaansa videota katsellen. En tiennyt mitään parempaa juuri sillä hetkellä.

Jauhan jatkuvasti arjen pienistä hetkistä, mutta ne juuri ovat niitä jotka loppupeleissä eniten merkitsevät <3 

Mietin tänään koko päivän uimassa ollessamme, miten ihanaa onkaan, kun ei ole vuoteen tarvinnut juurikaan häiriintyä kuukautisista tai ainakaan jättää mitään asioita tekemättä niiden takia. Vuosi sitten nimittäin hankin kuukupin.

Hankintaa edelsi noin vuoden pähkäily, mikä nyt tuntuu ihan naurettavalta. Olin kuullut että kuukuppi on vaikea, epämukava ja oikean koonkin tietäminen todella hankalaa. Vielä muutama vuosi sitten pidin kuukuppia outona, vähän pelottavana hippien hömpötyksenä. Lopulta aloin kuitenkin kiinnostua siitä juurikin sen ekologisuuden vuoksi, mutta mieleeni ei todellakaan tullut se, että tämä suomalainen keksintö voisi oikeasti olla näin elämänlaatua parantava asia. Ei sitä turhaan kutsuta kuukautissuojien vallankumoukseksi.

Mikä siis on kuukuppi? Se on lääketieteellisestä silikoonista valmistettu pehmeä kuukautissuoja jota voi käyttää aina uudestaan ja uudestaan. Kuppi taitellaan ja asetetaan paikoilleen (oikeasti se on tosi helppoa) ja sitä voi käyttää turvallisesti 12 tuntia yhteen menoon. Kuppi tyhjennetään ja huudellaan joka jälkeen se on taas valmis käyttöön. Kuppi ei vuoda, ei valu, eikä tunnu. Se kestää uimisen, urheilun ja kesäfestarit.

Ensimmäiset kerrat kuukuppia laittaessa saattavat olla jännittäviä. Parhaiten oman tavan oppiikin vain kokeilemalla. Tärkeää on yrittää rentoutua ja löytää hyvä asento, esimerkiksi pöntöllä istualteen, jolloin kupin saa työnnettyä kunnolla viistosti ylös. Kun kuppi on paikoillaan se avautuu itsestään ja siihen syntyy alipaine. Jos kupin laittaminen jännittää, kannattaa harjoittelu ajoittaa ennen kuukautisia, niin homma ei ole niin sotkuista. Apuna voi käyttää vaikka liukastusvoidetta.

Ennen kuukupin käyttöä luulin että se vedetään kupissa olevasta antennista pois, mutta antennin takoitus on vain löytää kuppi. Kuppi poistetaan samalla tapaa kun asetetaankin, rentoudutaan ja painetaan kyppi kasaan, jolloin alipaine katoaa ja kupin saa vedettyä helposti ulos. Etenkin tässä voi alussa tulla vähän paniikki ja tuntua, ettei kuppia saa ulos. Jos näin käy, kannattaa pitää vaikka pieni tauko ja yrittää hetken päästä uudestaan. Avainsana tässä on rentoutuminen ja parin onnistuneen kokeilukerran jälkeen homma varmasti onnistuu, ei huolta.

Vuoden päivät kuukuppia käyttäneenä en ole välttynyt myöskään kommelluksilta, vaikka käyttökokemukset suurimmaksi osaksi ovatkin olleet postitiivisia. Muutaman kerran olen asettanut kupin huonosti niin, että pissalle mennessä ei olekkaan pissaa tullut, sillä kuppi on jotenkin painanut ilmeisesti virtsatietä. Koska kuppi on niin huomaamaton, olen myös kaksi kertaa unohtanut sen yli vuorokaudeksi. Toisella kerralla se alkoi vuotaa vähän yli, toisella kerralla ei tapahtunut mitään. Kuukupin kanssa on myös se kiva puoli, ettei samanlaista tulehdus tai myrkytysvaaraa ole, kuten tampoonien kanssa. Tuota yhtä unohtumisesta johtunutta ylivuotamista lukuunottamatta vuotoja ei ikinä ole ollut, vaikka kuukautiset olisivat olleet kuinka runsaat tahansa.

Parasta kuukupissa on mielestäni sen helppous. Se että kuppi tarvitsee tyhjentää vain kaksi kertaa vuorokaudessa on jo ihan mieletön plussa. Esimerkiksi viime vuoden Flow-festarit menivät ihanasti, kun ei joka bajamaja-käynnillä tarvinnut säätää tai miettiä jotain siteiden tai tampoonien vaihtoa.

Mielestäni kuukautisista puhutaan jotenkin oudon vähän huomioon ottaen että on vuosi 2017, mutta esimerkiksi juuri kuukupin ansioista jo onneksi vähän enemmän. Kuukuppi on ihan mieletön keksintö ja vieläpä Suomalainen! En yhtään tiedä kuinka laajalle se on jo maailmalla levinnyt, mutta erityisesti toivoisin sen tulevan esimerkiksi kaikenlaisiin avustuspaketteihin joita kehitysmaissa tai katastrofialueilla jaetaan. Kuukautiset ovat suuri tabu monessa paikkaa ja tämä auttaisi edes vähän naisia jo valmiiksi vaikeissa paikoissa ja tilanteissa.

Kuukuppi on muuttanut elämääni, mites teillä? Onko kuppi jo tuttu ja olisiko teillä lisää jotain käytännön vinkkejä aloittelijoille?

Kuvat Lunette x Monki