HELPPO LIIKKUA?

9/05/2012

Muutaman muun bloggarin lisäksi minua pyydettiin mukaan agentiksi Invaliidiliiton ja sen yhteistyökumppaneiden kanssa järjetettyyn toiminnalliseen Helppo liikkua? – kampanjaan. Otin tehtävän mielelläni vastaan sillä kampanjassa esiin nostetut kysymykset ja ajatukset ovat myös useasti mielessäni.

Kampanjan tavoitteena on siis koota ylös paikkoja joissa on helppo tai vaikea liikkua vaikka lastenvaunujen, pyörätuolin, korkokenkien tai suurten kantamusten kanssa. Se antaa aihetta ajatteluun toivottavasti ihan kaikille. Kampanjan tarkoituksena on tehdä jokaisen elämä askel askeleelta helpompi ja sujuvampi. Olipa se sitten julkisissa kulkuvälineissä, kaupassa, kadulla tai kotona. Helpoista paikoista jaetaan kiitosta ja hankalille paikoille yritetään keksiä jotain yhdessä. Sillä asioita voi laittaa kuntoon varsinkin jos mahdollisimman moni on mukana siinä työssä. Hyödymme kaikki siitä että elämä on esteetöntä.

Jo ennen lasten saamista olen useasti miettinyt vaikka ravintolassa tai ratikassa miten pyörätuolilla kulkeva ylipäätään pääsisi paikkaan sisään tai siellä liikkumaan. Tuulikaapeissa jossa on ritilalattia olen miettinyt miten korkokenkien kanssa siitä voi kävellä. Rappusia, esteitä, ahtaita paikkoija, raskaita ovia, kapeita käytäviä.. Niitä tulee kaupungilla liikkuen vastaan kokoajan. Miten tämänpäiväinen shoppailureissu olisikaan sujunut jos kulkisinkin pyörätuolilla tai vaikka kainalosauvojen kanssa?

Nyt kohta kolme vuotta vaunujen kanssa liikkuneena tunnen keskustan joka ikisen liuskan ja hissin. Tiedän mistä kannattaa tai pitää mennä jos johinkin haluaa päästä tai pääseekö sinne ylipäätään. Kokemusta on karttunut sekä kapeilla että eritysen leveiden rattaiden kanssa menemisestä. Aluksi se oli haastavaa. Aina oli etsittävä se hissi tai liuska tai kierrettävä jotain ihan toista kautta. Joskus vaunut on jätettävä kokonaan ulkopuolelle. Tai kiertotielle onkin parkeerattu auto tai siihen on ilmestynyt rakennustyömaa.

Näitä paikkoja ja tilanteita tulen nyt helppo liikkua-agenttina kirjaamaan kartalle sekä kampanjan Facebook sivulle. Vaikeille tai ärsyttäväille paikoille voidaan toivon mukaan tehdä parannuksia ja paikat joissa liikkumisasiat ovat jo hyvin saavat kiitosta. Liike tai palvelu voi myös hakea virallista Helppo liikkua tunnusta. Tulen kirjoittamaan aiheesta uudelleen vielä täällä blogin puolella, juttuja kyllä riittää pelkästään julkisilla kahden lapsen kanssa kulkevalta kaupunkilaiselta!

Haastankin nyt teidät kaikki ajattelemaan näitä asoita sekä kirjaamaan havantojanne kampanjan sivuille, kartalle tai facebookkiin! Tottakai myös tänne blogiin voi kirjoittaa ajatuksiaan ja huomioitaan.
Näin äitienpäivän alla kampanja keskittyy eritysesti äitien ja ruuhkavuosiaan elävien naisten kokemuksiin. Kerro siis pääsitkö sisään kivaan kauppaan, oliko sinne portaat, automaattiovi, löytyikö lastenhoitohuonetta, miten siellä pystyi liikkumaan, mahduitko hissiin. Voit myös miettiä miten liikkuminen sujuisi joltain muulta. Mite itsellesi tuttu, yleinsä sujuva shoppailu/leffakäynti/työmatka sujuisi vaikka pyörätuolilla tai yksin liikkuvan lapsen näkökulmasta. Toivottavasti moni lähtee mukaan!

Minttu


JOTAIN VIHREÄÄ

8/05/2012

Tänään ja eilen on ollut aivan upea ja ihanan lämmin sää. On hienoa nähdä miten luonto herää ja kaikkialla alkaa olla vihreää.
Meillä on kauppamatkan varrella pitkä pätkä koivuja molemmin puolin tietä. On hauska seurata ensin hiirenkorvien ilmestymistä ja sitten lehtien avautumista. Pian ne ovat täydessä vihreydessään. Sitten on kesä. Kaapo on ollut isoäidin kanssa muutaman päivän mökillä. Vaikka ikävä onkin, on aika ihana istua rauhassa puistossa jäätelöä syöden.

Minttu


RASTA

8/05/2012

Vauvakirjoissa on yleinsä kohta johon voi teipata lapsen suloisen hiuskiehkuran. Niin myöskin Elvarin kirjassa.
Tosin sen sivun väliin on lätkäisty minigrip pussillinen rastoja. 

Elviksellä on jo syntyessään komea tukka ja se on vain jatkanut kasvuaan. Onhan se hauskannäköinen, ei siis ihme että päivittäin ihmiset tulevat ihastelemaan sitä. Lähes joka päivä joudumme myös leikkaamaan siitä rastoja pois.

Hiuslaatu on sellaista hyvin vauvamaista, ohutta haituvaa joka menee heposti takkuun. Pitkiin pulisongeihin takertuu myös kaikki puklut, kuolat ja ruoat joten pienet kiharat rastoittuvat nopeasti.

Muutaman kerran olen käyttänyt Elvikselle omaa hoitoainettani. En kuitenkaan tahdo jatkuvasti käyttää voimakkaasti hajustettuja aineita jotka sisältävät ties mitä kemikaaleja lapsille. Jotain hoitoainetta hiukset kuitenkin kaipaavat, en tahdo tukkaa myöskään leikellä!

Kyselin muutamalta tutulta vinkkejä. Moni ei osannut sanoa mitään, eräs suositteli LV:n hajustematonta, toinen vauvaöljyä kylpyveteen. Tahtoisin kuitenkin mielummin käyttää luonnonkosmetiikkaa ja öljy taas jättää hiukset liian rasvaisiksi.

Sain Big Small Companylta luomu-ja luonnonkosketiikka merkin Planet Kidin hoitavan shamppoon. Seuraavaksi olinkin aikeissa kysyä juuri kyseisen yrityksen perustajilta mitä he käyttävät lapsellaan jolla on aivan mahtava kiharapilvi.

Planet Kidilta löytyy shampoon lisäksi myös paljon muita hyviä tuotteita ja kerron niistä mielelläni myös myöhemmin. Shapoota on kahta eri tuoksua, aprikoosi ja vadelma. Ja ainakin tuo jälkimmäinen on mieleeni. Shampoon hoitava vaikutus on selvä, olen itsekkin käyttänyt sitä viimeisen viikon kun hoitoaine on ollut loppu. Valitettavasti se ei Elviksen hiusten rastoittumista kokonaan estä, mutta selvästi helpottaa kammattavuutta eikä rastoja tule enään kuin muutamia viikossa.

Edelleen on siis hakusessa joku vielä hoitavampi tuote, hiuksiin jätettävä hoitoaine ehkä. Mielellään luomua ja luonnollista sekä enintään miedosti hajustettua.

Mitä ainaita te käytätte lastenne / vauvojen hiuksiin vai pärjäättekö kokonaan ilman? Vinkkejä, niksejä kiharapäälle!?

Minttu


VIDEO

7/05/2012

Erään projektin tiimoilta ja monien mutkien kautta sain webkameran käyttöön ja ajattelin lähettää terveiset näin videon muodossa. Naurakaa, mutta älkää mulle vaan mun kanssa!

Minttu


ARVATKAA

6/05/2012

Mihin menossa?

Mistä tulossa?

No tämähän on ihan helppo. Vastaus on molempiin sama. Viiden pisteen vihje: siihen liittyy korvatulehdus. Lastenklinikka tietty. Yllätys, yllätys, perheessämme podetaan taas korvatulehdusta. Toistaiseksi kuitenkin vain yhden tyypin toimesta. Pikku-Erkki sairastaa tällä kertaa. Ja tosi kipeä onkin, ressukka. Tästä ja monesta muustakin syystäkin blogin puolella on ollut hiljaista. Nyt tämän mamman on taas riennettävä teatterin tuontantopalaveriin jonka jälkeen treenit. Kaapo lähtee illalla pariksi päiväksi mökille. Tulee ihan hirveä ikävä. Ehkä ehdin kuitenkin myös päivitellä tänne hurjan määrän päässä pörrääviä juttuja. Moi!


Minttu